Pettäminen ja vanhemmuus

Tämä olisi tärkeä aihe, josta keskustellaan ihmeen vähän. Omassa työssäni (joka on lasten ja nuorten mielenterveystyötä) näen selvästi myös uskottomuuskriisien vaikutusta koko perheeseen. Tuntumani on, että pettämisen vaikutusta lapsiin ja nuoriin hyssytellään eikä haluta nähdä.

[quote author="Vierailija" time="26.02.2013 klo 21:30"]

Lapset eivät välttämättä kärsi pettämisestä. On vanhemmista kiinni, ovatko lapset edes tietoisia tapahtuneesta. Pettäminen on väärin puolisoa kohtaan, mutta turha tähän on ottaa lapsia mukaan. Olen seurannut sivusta ystäväperheiden pettämis- ja erokriisejä ja lasten asema vaihtelee perheissä vanhempien käytöksen johdosta. Joissakin perheissä lapset otetaan riidanvälineeksi ja joissakin lapset jätetään oikeutetusti aikuisten riitojen ulkopuolelle. Ei ole vaikea arvata, kummassa tilanteessa lapset oireilevat.

[/quote]

Kun perheessä on kriisi, on helppo syyttää sitä, jonka maailma murenee ja jolta on matto vedetty alta. Pettämisessä ei ole kyse vain siitä teosta vaan kyse on puolison halveksunnasta, vähättelystä ja omien tekojen syyn vierittämistä puolison niskaan. Pettäjä rikkoo lupauksensa mutta ei tee sitä hillitysti vaan nimenomaan pistää perheensä kriisiin. Vannon ja vakuutan, että yhdessäkään perheessä ei lapset ole tietämättömiä perheen kriisitilasta, vaikka he eivät ehkä tiedä yksityiskohtia. Ainoastaan silloin lapset eivät ole pahasti hukassa, jos petettyä asia ei juurikaan kiinnosta, koska on itse pettänyt tai pettämässä tai liitto muuten niin lopussa. 

Kukaan vanhempi ei ole niin yli-ihminen, että kykenisi kriisin tullen teeskentelmään aivan entistä. Punaiset silmät, väsymys, henkinen stressi näkyvät aina. Ystäväni otti avioeron, ihan oli jopa tietyllä tavalla sopuisa avioero mutta mies sitä enemmän aktiivisesti vaati, ja niin vain tämä normaali, rauhallinen perheenäiti rupesi valvomaan melkein puoli vuotta eropäätöksen jälkeen ja joutui sairaslomalle ja lääkitykselle, kun tilanne iski kaiken tsemppaamisen jälkeen päälle. On luonnotonta ja jopa täydellisen väärää ruveta valehtelmaan ja teeskentelmään lapsille, koska se aiheuttaa lapsille vielä enemmän turvattomuutta ja opettaa heidät siihen, että virtahevosta olohuoneessa ei puhuta.

Paras tapa lasten selviytymiseen on kertoa niin paljon totuutta kuin mahdollista. Ei siinä tarvitse yksityiskohtia toisen vanhemman pettämisestä kertoa, mutta lapsille pitää sanoa, että on vihainen ja pettynyt ja pitää myös todeta, että se ei vaikuta lapsiin eikä lasten suhteeseen kyseiseen vanhempaan mutta että tunteita voi tulla monenlaisia.

Ne lapset, joille ei kerrota mitään, ovat kilttejä ja ylisuorittajia. Vetävät kokeista kymppejä, käyttäytyvät nätisti ja vahtivat hiljaisesti vanhempiensa elekieltä mahassa koko ajan perhosia. Pelko siitä, mitä tapahtuu, miten vanhemmat jaksavat, mitä salaisuuksia perheessä on jne. saa heidät todella ahdistuneiksi, mutta aika usein se ahdistus purkautuu vasta aikuisena.

Aika usein vieritetään se reagointi sitten petetyn syyksi. Pitäisi sietää mitä tahansa siltä puolisolta ja olla silti se supervanhempi, joka on kypsä ja vastuullinen, kun sen toisen ei sitä tarvitse olla. Pettäjä on kuitenkin teollaan priorisoinut perheen ulkopuolisen henkilön, ja se aika, jonka viettää salarakkaansa kanssa, on poissa perheeltä ja lapsilta. Ne loputtomat "ylityöt" ja "työmatkat" ovat lapsilta pois, ja pettävän vanhemman muuttunut käytös saa jo perheen kriisitilaan. Tämän lisäksi pettäjä harvemmin jaksaa keskittyä siihen perheeseen edes silloin, kun on läsnä vaan se kännykkä kiinnostaa ja ajatukset lentelevät kaukana. Kriisi on aloitettu siis paljon ennen kuin petetty edes tietää mitään. Lapset ovat fiksuja ja tajuavat asioita.

On hämmästyttävää, miten vielä nykyaikana voidaan pitää parhaana salata lapsilta asioita ja kehotetaan suoraan ylläpitämään kulissia ja suoriutumaan eikä näyttämään tunteita. Tällainen kulissienpito kuuluu 1800-luvulle eikä 2000-luvulle.

Useimmat puolisoaan pettäneet katuvat tekoaan ja koettavat korjata liittoaan. Liitto on jo huonolla tolalla valmiiksi siinä vaiheessa, kun pettäminen tulee kuvioihin.

Omassa perheessäni pettäminen ajoi parisuhteen isoon kriisiin. Lapsille ei kerrottu mitään, mutta varmasti vaistosivat jotain olevan pielessä. Päästiin pariterapiaan ja rakentamaan liittoa uudelleen. Kun vuosia kyteneet ongelmat on kaivettu esiin ja selvitetty, on perheemme paljon onnellisempi ja tasapainoisempi kuin ennen pettämistä.

Ihminen ei aina toimi järkevästi eikä oman moraalinsa mukaisesti. Silti voi olla hyvä vanhempi. Lapsilleenkin voi opettaa, että ihminen tekee joskus virheitä, mutta sen tajuttuaan tilanteen voi vielä yleensä korjata.

Ihmiset suhtautuvat elämän vaikeuksiin eri tavalla. Joku pääsee yli pettämisestä muutamassa viikossa tai kuukaudessa. Toinen taas pyörii saman asian ympärillä vuosia, eikä ehkä koskaan pääse eroon katkeruudestaan. Pettämisen vaikutus lapsiinkaan ei ole yksioikoista. Jos petetty vanhempi ei osaa käsitellä omaa kriisiään, vaan jää pyörimään itsesääliinsä vuosiksi, vaikuttaa se varmasti lapsiin. Olen samaa mieltä aikaisempien kirjoittajien kanssa, että vanhempien omalla kyvyllä käsitellä vaikeuksia on paljon merkitystä lasten kärsimysten kanssa. Lasten kannalta asian järkevä käsittely ei tarkoita kuitenkaan sitä, että asia salattaisiin lapsilta, vaan heille kerrotaan asia sillä tasolla kuin voivat asian ymmärtää. On eri asia, kerrotaanko lapselle "isän pettämisestä ja vierailusta huoran luona" vai "isä on valehdellut äidille ja loukannut äitiä suuresti".

[quote author="Vierailija" time="26.02.2013 klo 22:04"]

[quote author="Vierailija" time="26.02.2013 klo 21:30"]

Lapset eivät välttämättä kärsi pettämisestä. On vanhemmista kiinni, ovatko lapset edes tietoisia tapahtuneesta. Pettäminen on väärin puolisoa kohtaan, mutta turha tähän on ottaa lapsia mukaan. Olen seurannut sivusta ystäväperheiden pettämis- ja erokriisejä ja lasten asema vaihtelee perheissä vanhempien käytöksen johdosta. Joissakin perheissä lapset otetaan riidanvälineeksi ja joissakin lapset jätetään oikeutetusti aikuisten riitojen ulkopuolelle. Ei ole vaikea arvata, kummassa tilanteessa lapset oireilevat.

[/quote]

Kun perheessä on kriisi, on helppo syyttää sitä, jonka maailma murenee ja jolta on matto vedetty alta. Pettämisessä ei ole kyse vain siitä teosta vaan kyse on puolison halveksunnasta, vähättelystä ja omien tekojen syyn vierittämistä puolison niskaan. Pettäjä rikkoo lupauksensa mutta ei tee sitä hillitysti vaan nimenomaan pistää perheensä kriisiin. Vannon ja vakuutan, että yhdessäkään perheessä ei lapset ole tietämättömiä perheen kriisitilasta, vaikka he eivät ehkä tiedä yksityiskohtia. Ainoastaan silloin lapset eivät ole pahasti hukassa, jos petettyä asia ei juurikaan kiinnosta, koska on itse pettänyt tai pettämässä tai liitto muuten niin lopussa. 

Kukaan vanhempi ei ole niin yli-ihminen, että kykenisi kriisin tullen teeskentelmään aivan entistä. Punaiset silmät, väsymys, henkinen stressi näkyvät aina. Ystäväni otti avioeron, ihan oli jopa tietyllä tavalla sopuisa avioero mutta mies sitä enemmän aktiivisesti vaati, ja niin vain tämä normaali, rauhallinen perheenäiti rupesi valvomaan melkein puoli vuotta eropäätöksen jälkeen ja joutui sairaslomalle ja lääkitykselle, kun tilanne iski kaiken tsemppaamisen jälkeen päälle. On luonnotonta ja jopa täydellisen väärää ruveta valehtelmaan ja teeskentelmään lapsille, koska se aiheuttaa lapsille vielä enemmän turvattomuutta ja opettaa heidät siihen, että virtahevosta olohuoneessa ei puhuta.

Paras tapa lasten selviytymiseen on kertoa niin paljon totuutta kuin mahdollista. Ei siinä tarvitse yksityiskohtia toisen vanhemman pettämisestä kertoa, mutta lapsille pitää sanoa, että on vihainen ja pettynyt ja pitää myös todeta, että se ei vaikuta lapsiin eikä lasten suhteeseen kyseiseen vanhempaan mutta että tunteita voi tulla monenlaisia.

Ne lapset, joille ei kerrota mitään, ovat kilttejä ja ylisuorittajia. Vetävät kokeista kymppejä, käyttäytyvät nätisti ja vahtivat hiljaisesti vanhempiensa elekieltä mahassa koko ajan perhosia. Pelko siitä, mitä tapahtuu, miten vanhemmat jaksavat, mitä salaisuuksia perheessä on jne. saa heidät todella ahdistuneiksi, mutta aika usein se ahdistus purkautuu vasta aikuisena.

Aika usein vieritetään se reagointi sitten petetyn syyksi. Pitäisi sietää mitä tahansa siltä puolisolta ja olla silti se supervanhempi, joka on kypsä ja vastuullinen, kun sen toisen ei sitä tarvitse olla. Pettäjä on kuitenkin teollaan priorisoinut perheen ulkopuolisen henkilön, ja se aika, jonka viettää salarakkaansa kanssa, on poissa perheeltä ja lapsilta. Ne loputtomat "ylityöt" ja "työmatkat" ovat lapsilta pois, ja pettävän vanhemman muuttunut käytös saa jo perheen kriisitilaan. Tämän lisäksi pettäjä harvemmin jaksaa keskittyä siihen perheeseen edes silloin, kun on läsnä vaan se kännykkä kiinnostaa ja ajatukset lentelevät kaukana. Kriisi on aloitettu siis paljon ennen kuin petetty edes tietää mitään. Lapset ovat fiksuja ja tajuavat asioita.

On hämmästyttävää, miten vielä nykyaikana voidaan pitää parhaana salata lapsilta asioita ja kehotetaan suoraan ylläpitämään kulissia ja suoriutumaan eikä näyttämään tunteita. Tällainen kulissienpito kuuluu 1800-luvulle eikä 2000-luvulle.

[/quote]

Minusta pettamisesta on ihan turhaa puhua lapsille. Ei se ole mitaan kulissien yllapitoa, etta kaikki asiat eivat ole lasten asioita. Jos tilanne johtaa eroon, on perheen hajoamista syyta kasitella lasten kanssa, mutta en keskustelisi heidan kanssaan pettamisen yksityiskohdista.

Kyllä äidin on laitettava äiti ykkössijalle ja sen jälkeen tulee vasta lapsi. Kukaan äiti ei jaksa hoitaa lastaan jos ei ole itse kunnossa. Tätä on joidenkin helvetin vaikea ymmärtää... Mitenpä se äiti sitten hoitaa sitä lastaan kun on saraalassa hullujen huoneella kun pikku kultamussukka pitää aina laittaa kaikessa edelle?

Miten pettaminen ja se asetetaanko lapsi vai aiti etusijalle liittyvat yhteen?

Ainoastaan av-palstalla voidaan kuvitella, että pettämisen hetkellä muutaman drinkin jälkeen mielessä pyörii lapsille aiheutettu mielipaha! Näin voi olla korkeintaan av-mammalla, jonka elämänsisältö on pelkästään lapset.

[quote author="Vierailija" time="26.02.2013 klo 22:16"]

Ihminen ei aina toimi järkevästi eikä oman moraalinsa mukaisesti. Silti voi olla hyvä vanhempi. Lapsilleenkin voi opettaa, että ihminen tekee joskus virheitä, mutta sen tajuttuaan tilanteen voi vielä yleensä korjata.

[/quote] Jos kotona on kriisin johdosta ahdistunut ilmapiiri tms. vuoden pari, se on lasten perspektiivistä erittäin pitkä aika (siis pitempi kuin aikuisen perspektiivistä). Jos aikuiset saavat välinsä paremmalle tolalle ja asiat paranevat, heillä varmaan on hyvin helpottunut olo, mutta lapsen psyykelle koituneet seuraukset eivät tule sillä pois pyyhityiksi. Lisäksi kyse ei ole vain ongelmien korjaamisesta, vaan pettämään ryhtyvä ihminen on arvoiltaan ja persoonaltaan kyseenalainen ylipäätään vanhempana. Samojen ongelmien kohdatessa ollenkaan kaikki ihmiset eivät salli itselleen raukkamaisinta mahdollista pakokeinoa.

Sinä olet ilmeisesti vanhempana harvinaislaatuinen yksilö eli täydellinen! Meidän perheessä lapset joutuvat valitettavasti kohtaamaan koko elämän tunnekirjon iloineen ja suruineen. Välillä vanhemmat ovat ahdistuneita syystä tai toisesta, mutta toisena hetkenä taas iloisia ja hyvän tuulisia. Enkä ole kokenut, että lapset olisivat tästä tunteiden kirjosta kärsineet, vaan eläneet perheen mukana elämänmakuista elämää. Tämä on nykyajan käsittämätöntä ajatusta, että lapset pitäisi kasvattaa pumpulissa, ettei he joutuisi kohtaamaan minkäänlaisia negatiivisia tunteita. Pettäminen ei ole sen erilaisempi elämän kriisi kuin perhettä kohdannut sairaus, työttömyys tai muu ikävä asia.

Ajatus siitä, että pettävä on kykenemätön vanhempana on myös omituinen. Erehtyminen on inhimillistä, mutta monet av-mammat omassa täydellisyydessään eivät voi sitä ymmärtää. Näin ehdoton musta-valkoajattelu on lapselle varmasti haitallisempaa kuin pettäminen. Musta-valkoinen äiti suhtautuu varmasti lapseenkin yhtä musta-valkoisesti.

[quote author="Vierailija" time="27.02.2013 klo 11:38"]

[quote author="Vierailija" time="26.02.2013 klo 22:16"]

[/quote] Jos kotona on kriisin johdosta ahdistunut ilmapiiri tms. vuoden pari, se on lasten perspektiivistä erittäin pitkä aika (siis pitempi kuin aikuisen perspektiivistä). Jos aikuiset saavat välinsä paremmalle tolalle ja asiat paranevat, heillä varmaan on hyvin helpottunut olo, mutta lapsen psyykelle koituneet seuraukset eivät tule sillä pois pyyhityiksi. Lisäksi kyse ei ole vain ongelmien korjaamisesta, vaan pettämään ryhtyvä ihminen on arvoiltaan ja persoonaltaan kyseenalainen ylipäätään vanhempana. Samojen ongelmien kohdatessa ollenkaan kaikki ihmiset eivät salli itselleen raukkamaisinta mahdollista pakokeinoa.

[/quote]

Ap on varmaan mamma, jonka mies haikailee pakoa suhteesta. Mutta mielestäni on ihan turhaa vetää pettämistä näin esiin vanhemmuuden suorittamisessa. Uskon että on ihan mahdollista, että käy niinkuin joissakin täällä mainituissa esimerkeissä eli että pettäminen saa toisen silmät aukeamaan ja suhde parantuu esim. terapian avulla. Ap:n mustavalkoisen ajattelun perusteella pettäjä on kuitenkin epäkelpo vanhempi aina ja ikuisesti.

Vanhemmuudessa ja perheen dynamiikassa on lasten kehityksen kannalta merkityksellisempiäkin seikkoja kuin esim. pettäminen (joka voidaan ihan hyvin salata lapsilta ja hoitaa aikuisten kesken fiksusti). Esim. tunnekylmyys, narsismi, alkoholismi, marttyyrius, toisten syyllistäminen, lasten epätasa-arvoinen kohtelu yms. yms. ovat varmasti merkityksellisempiä ja vahingollisempia.

Ajatellaanpa vaihtoehtoa, jossa petetty päättää, että homma on kerrasta poikki, vaikka pettäjä vielä haluaisikin jatkaa yhteiseloa. Luuletteko, että lapset eivät huomaa vanhempien asuvan eri osoitteissa, kunhan vain pettämisestä ei puhuta?

Aivan samaa mieltä tämän kirjoittajan kanssa.

Aikuisten sukupuolielämä ei todellakaan kuulu lapsille. En kannata perheen sisäistä salailua, mutta vanhempien sukupuolielämästä kertominen ei millään tavalla kuulu lapsille.

[quote author="Vierailija" time="27.02.2013 klo 12:36"]

Ap on varmaan mamma, jonka mies haikailee pakoa suhteesta. Mutta mielestäni on ihan turhaa vetää pettämistä näin esiin vanhemmuuden suorittamisessa. Uskon että on ihan mahdollista, että käy niinkuin joissakin täällä mainituissa esimerkeissä eli että pettäminen saa toisen silmät aukeamaan ja suhde parantuu esim. terapian avulla. Ap:n mustavalkoisen ajattelun perusteella pettäjä on kuitenkin epäkelpo vanhempi aina ja ikuisesti.

Vanhemmuudessa ja perheen dynamiikassa on lasten kehityksen kannalta merkityksellisempiäkin seikkoja kuin esim. pettäminen (joka voidaan ihan hyvin salata lapsilta ja hoitaa aikuisten kesken fiksusti). Esim. tunnekylmyys, narsismi, alkoholismi, marttyyrius, toisten syyllistäminen, lasten epätasa-arvoinen kohtelu yms. yms. ovat varmasti merkityksellisempiä ja vahingollisempia.

[/quote]

Ilmeisesti suhteessa ei muutenkaan ole kaikki hyvin, jos eroon päädytään. Eron voi hoitaa lasten kannalta järkevästi. Vanhempien ei tarvitse eron yhteydessä kertoa eroon johtaneita syitä yksityiskohtaisesti ja lapsia ei tarvitse käyttää kiristysvälineenä ja eron välikappaleena.

[quote author="Vierailija" time="27.02.2013 klo 12:47"]

Ajatellaanpa vaihtoehtoa, jossa petetty päättää, että homma on kerrasta poikki, vaikka pettäjä vielä haluaisikin jatkaa yhteiseloa. Luuletteko, että lapset eivät huomaa vanhempien asuvan eri osoitteissa, kunhan vain pettämisestä ei puhuta?

[/quote]

Niin tällaisessa tilanteessahan on vähän määrittelykysymys kumpi sen perheen sitten rikkoo? Onko se pettäjä vai tämä kerrasta poikki-henkilö? En kannata suhteen jatkamista jonkin sarjapettäjän kanssa, mutta jos on yksi hairahdus, joka saattaa oikeasti olla hätähuuto suhteen tilasta, niin sellaiselle kumppanille pitäisi (esim. lasten vuoksi) antaa yksi mahdollisuus mikäli lupautuu muuttamaan tapansa ja suostuu terapiaan.

Lisäksi ei vanhempien erosta kannata todellakaan kertoa kaikkia yksityiskohtia kuten juuri seksuaalielämään liittyviä lapselle. Lapselle tulee kertoa erosta, mutta syyt pitää keroa ikään sopivalla tavalla. Voihan eron syynä olla esim. toisen puolison yksipuolinen ilmoitus selibaatista, enkä kyllä tätäkään rupeaisi tarkemmin lasten kanssa vatvomaan.

[quote author="Vierailija" time="27.02.2013 klo 12:47"]

Ajatellaanpa vaihtoehtoa, jossa petetty päättää, että homma on kerrasta poikki, vaikka pettäjä vielä haluaisikin jatkaa yhteiseloa. Luuletteko, että lapset eivät huomaa vanhempien asuvan eri osoitteissa, kunhan vain pettämisestä ei puhuta?

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="27.02.2013 klo 12:51"]

Ilmeisesti suhteessa ei muutenkaan ole kaikki hyvin, jos eroon päädytään. Eron voi hoitaa lasten kannalta järkevästi. Vanhempien ei tarvitse eron yhteydessä kertoa eroon johtaneita syitä yksityiskohtaisesti ja lapsia ei tarvitse käyttää kiristysvälineenä ja eron välikappaleena.

[quote author="Vierailija" time="27.02.2013 klo 12:47"]

Ajatellaanpa vaihtoehtoa, jossa petetty päättää, että homma on kerrasta poikki, vaikka pettäjä vielä haluaisikin jatkaa yhteiseloa. Luuletteko, että lapset eivät huomaa vanhempien asuvan eri osoitteissa, kunhan vain pettämisestä ei puhuta?

[/quote]

[/quote]

Ei siinä suhteessa tarvitse olla petetyn mielestä mitään muuta huonoa kuin pettäminen, jos petetyn periaatteena sattuu olemaan se, että hän ei pettämistä katsele. Vaikka ero hoidettaisiin kuinka täydellisesti niin tosiasia on se, että ero vaikuttaa merkittävästi lasten elämään ja tällä tarkoitan ihan sitä arkea, molemmat vanhemmat eivät enää asukaan lasten kanssa. Jos pettämisestä seuraa ero on selvää, että pettäminen vaikuttaa myös lasten elämään, vaikkei kukaan ikinä lapsille pettämisestä kertoisikaan.

[quote author="Vierailija" time="27.02.2013 klo 13:04"]

Niin tällaisessa tilanteessahan on vähän määrittelykysymys kumpi sen perheen sitten rikkoo? Onko se pettäjä vai tämä kerrasta poikki-henkilö? En kannata suhteen jatkamista jonkin sarjapettäjän kanssa, mutta jos on yksi hairahdus, joka saattaa oikeasti olla hätähuuto suhteen tilasta, niin sellaiselle kumppanille pitäisi (esim. lasten vuoksi) antaa yksi mahdollisuus mikäli lupautuu muuttamaan tapansa ja suostuu terapiaan.

Lisäksi ei vanhempien erosta kannata todellakaan kertoa kaikkia yksityiskohtia kuten juuri seksuaalielämään liittyviä lapselle. Lapselle tulee kertoa erosta, mutta syyt pitää keroa ikään sopivalla tavalla. Voihan eron syynä olla esim. toisen puolison yksipuolinen ilmoitus selibaatista, enkä kyllä tätäkään rupeaisi tarkemmin lasten kanssa vatvomaan.

[quote author="Vierailija" time="27.02.2013 klo 12:47"]

Ajatellaanpa vaihtoehtoa, jossa petetty päättää, että homma on kerrasta poikki, vaikka pettäjä vielä haluaisikin jatkaa yhteiseloa. Luuletteko, että lapset eivät huomaa vanhempien asuvan eri osoitteissa, kunhan vain pettämisestä ei puhuta?

[/quote]

[/quote] 

kyllä se on pettäjä, joka perheen rikkoo, miksi yhdestä lyönnistä saa lähteä, mutta yhdestä pettämisestä ei?

Niin, ilman pettamista suhde olisi voinut olla oikein hyva. Ei aina tarvitse olla jotain salattua outoa pinnan alla, pelkka epaluotettavuus on ongelma sinansa. En jaksaisi katsella mitaan terapiaa lapikayvaa pettajamiesta. Ei olisi lapsillekaan hyva.

Av palstan mustavalkoisesti ajattelevat äidit jaksavat aina ihmetyttää mua. Vaimo voi olla kauhea pirttihirmu, mutta jos mies erehtyy kerran pettämään, osoittautuu mies kertaheitosta onnettomaksi isäksi ja perheenrikkojaksi. Pettämiseen on usein monia syitä ja parisuhteen dynamiikassa on todennäköisesti jotakin vialla jo ennen pettämistä. Mustavalkoisesti ajattelevat av-mammat eivät vain halua tai kykene näkemään kokonaisuutta.  

Luulisin että täällä on vain 1 mustavalkoisesti ajatteleva mamma eli ap, joka on kirjoittanut tähän ketjuun ainakin puolet vastauksista.

[quote author="Vierailija" time="27.02.2013 klo 15:36"]

Av palstan mustavalkoisesti ajattelevat äidit jaksavat aina ihmetyttää mua. Vaimo voi olla kauhea pirttihirmu, mutta jos mies erehtyy kerran pettämään, osoittautuu mies kertaheitosta onnettomaksi isäksi ja perheenrikkojaksi. Pettämiseen on usein monia syitä ja parisuhteen dynamiikassa on todennäköisesti jotakin vialla jo ennen pettämistä. Mustavalkoisesti ajattelevat av-mammat eivät vain halua tai kykene näkemään kokonaisuutta.  

[/quote]