Miten pääsen negatiivisista ajatuksista (koskien parisuhdetta) eroon
Olen yleensä peruspostiivinen ja ilonen ihminen. Suhtaudun kaikkiin asioihin myönteisesti paitsi aviomieheeni ja avioliittooni.
Mieheni ei ole mikään ihannemies ja moni asia on huonosti, mutta mä luulen, että oma ajatteluni vaikuttaa asiaan paljon. Mieheni ei pysty keskustelemaan. Ei siis yksinkertaisesti pysty. Jos yritän keskustella ja kertoa minun mieltä painavista asioista alkaa heti kammottava riita. Minä tivaan keskustelua ja mies sulkeutuu kuoreensa kuin simpukka. Ihan sama miten asian esitän. Tulos on aina sama. Viime aikoina tilanne on huipentunut miehen lievään väkivaltaan.
En siis edes halua ottaa asioita puheeksi kun tulos on ylläkerrotun kaltainen. Mulla on paljon pieniä asioita, jotka ahdistavat ja joista mieheni ei varmastikaan tiedä mitään, koska hän ei selvästikään ole ajatustenlukija. Esim. menen illalla makuuhuoneeseen lukemaan kirjaa. Toivon, että mieheni tulisi sinne myös. Mies ei tule ja minä ahdistun ja ajattelen synkkiä ajatuksia. Toivoisin myös, että mies halaisi minua joskus. Odotan, että hän tulee halaamaan ja tyrkytän itseäni halattavaksi. Mies ei joko halua tai tajua halata ja sitten taas ahdistun. Tällaisia tilanteita on todella paljon. Pieniä asioita. Odotan mieheltäni jotain, joka ei oikeastaan koskaan toteudu ja sitten ahdistaa. Miten oppisin hyväksymään mieheni sellaisena kuin hän on? Miten oppisin ajattelemaan, että se kun hän ei tule illalla viereeni ei merkitse mitään elämää suurempaa hän vain esim. katsoo tv:tä?
En siis pyydä häntä tulemaan viereeni, koska olen pyytänyt monta monituista kertaa ja hän ei yleensä koskaan tule. Hän ahdistuu (kai, en oikeasti tiedä, koska hän ei tosiaan keskustele) kaikista lähentymisyrityksistäni, joten en tee niitä enää.
Sama juttu seksissä. Hän torjuu minut aina kun teen seksialoitteen. Kuitenkin hän saattaa itse tehdä 30 min. päästä aloitteen. Hän ei oikeasti koskaan halua seksiä minun aloitteestani. Eli en voi ikinä tehdä aloitetta vaan meillä harrastetaan seksiä aina vain silloin kun hän haluaa.
Tämä nyt lähti vähän sivuraiteille, mutta tulipahan avauduttua... :D
Kommentit (7)
Ymmärrät kai, että teillä on pahoja kommunikaatio-ongelmia, jotka eivät johdu pelkästään miehestäsi tai sinusta, vaan teistä molemmista?
Soita kuntanne perheneuvolaan ja kysy aikaa parisuhdeterapiaan. Seurakunnatkin järjestävät parisuhdeterapiaa. Tarvitsette apua sivulliselta, ja siitä on oikeasti hyötyä, että joku sivullinen osoittaa teille luutuneita kommunikaatiotapoja ja kriisinratkaisu-ongelmia.
Tottakai tiedän, että kommunikaatio-ongelmia on. Ja pahoja. Olen 20v. aikana koettanut kaikki keinot, mutta mieheni ei keskustele mistään. Hän pakenee.
Hän ei myöskään lähde parisuhdeterapiaan. Sekin hankaloittaa kun lähin perheneuvola on 50km päässä. Mielelläni minä sinne menisin, mutta ukkoa en sinne saa. Olisikohan mitään hyötyä siitä, että menisin sinne yksin? Elämä on vaan nyt aika hektistä ja kynnys lähteä perheneuvolaan, varsinkin yksin, on aika suuri.
Ongelmallista on myös se, että koen väkisinkin, että vain miehessäni on syytä. Olen sitä mieltä, että jos hän muuttuisi edes vähän niin tilanne paranisin paljon. Hän ei osaa keskustella eikä hän osoita hellyyttä jne. Siihen tarvitsisin apua, että näkisin miehessäni enemmän hyviä puolia ja oppisin ymmärtämään häntä paremmin.
Ei hänellä ole toista naista. Se olisi mahdotonta. Hän on vain töissä ja kotona.Töissä on ainoastaan miehiä.
ap
[quote author="Vierailija" time="21.02.2013 klo 14:17"]
Miehelläsi on toinen nainen.
[/quote]
Onkohan 90% suomalaisista miehistä toinen nainen?
[quote author="Vierailija" time="21.02.2013 klo 14:19"]
Ei hänellä ole toista naista. Se olisi mahdotonta. Hän on vain töissä ja kotona.Töissä on ainoastaan miehiä.
ap
[/quote]
Miehelläsi on toinen mies.
No koeta nähdä suhteen ongelmat haasteina.
Miksi menet kamariin lukemana kirjaa ja oletat että miehen pitäisi tulla viereesi "pitkästymään". Mitäpä jos tänäiltana nappaat kirjan mukaan ja menet miehen kainaloon olkkariin lukemaan. Näin mies voi katsoa telkkua ja sinä saat tankata läheisyyttä lukiessasi miehen kainalossa.
Jos haluan halauksen niin "kiipeän" miehen syliin ja käperryn kainaloon. Jos mies seisoo niin menen halaamaan ja saan halin.
Mitä tulee tuohon seksiin niin ehkä hän tarvitsee sen puolituntisen herättääkseen halunsa. Miten teet ehdotuksen ? Jos siis vain ehdotat esim. sanallisesti asiaa niin onhan se ymmärrettävää että mies ei välttämättä ole heti valmis ja ajatukset siinä. Jos itse haluan seksiä niin joko ehdotan sanallisesti ja sitten kiusoittelen hieman ja annan miehelle aikaa. Ja puolen tunnin kuluttua meillä on seksiä. Jos haluan nopeammin niin pukeudun niin että tiedän miehen olevan valmis saman tien...