Lue keskustelun säännöt.
Kun avioliitto "kyllästyttää"
-perheen orja (=äiti)-
01.03.2019 |
Liitto toimii jotenkuten, seksiä on, läheisyyttä ei. Mieli ja silmät tutkiskelevat avioliiton ulkopuolta.. Miten olette tilanteen ratkaisseet? Odottaneet että kipinä taas syttyy vai pikkuhiljaa siirtyneet eroa kohti?
Lapsia (suht. pieniä) on ja elämä mukavan tasaista taloudellisesti.
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioliitto tappaa intohimon jossain vaiheessa enkä ymmärrä miksi olla saman ihmisen kanssa koko elämä.Ei se kipinä palaa vaan tasaisen tappavaa puurtamista tulee olemaan.
Miksi vanhempani ja appivanhemmat ovat olleet yhdessä ja avioliitossa onnellisina yli 50 vuotta? Miksi naapurin Mirjami ja Henrik ovat olleet avioliitossa jo 70 vuotta ja vieläkin he käyvät kävelyllä käsi kädessä? Me olemme olleet mieheni kanssa yhdessä yli 20 vuotta ja olemme vieläkin kuin vastanaineet. Viimeksi eilen rakastelimme mieheni kanssa todella intohimoisesti ja mies oli aamullakin vielä tosi herkkänä, halaili ja silitteli monta minuuttia vaikka rakastelua on kuitenkin pari kolme kertaa viikossa, miksi?
Olette idiootteja?
Olette toisillenne luotuja?
Mirjami ja Henrik myös?
Teidän postinumeroalueella on lisätty viagraa vesijohtoveteen?
Vanhempani ovat olleet yli 30-vuotta yhdessä, mutta ei ne vuodet pelkkää onnea ole olleet.
Minun ukko kyllä nai. Mutta pussailut ja halit puuttuvat, jos minä yritän niin saattaa kertoa olevansa väsynyt. Seuraavan päivänä valittaa että olen etäinen enkä tule lähelle .. what gives..?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
-perheen orja- kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etsi parempi mies sitten. Olet varmaan sen jo tehnytkin.
Kuvittelen olevani aikuinen joten yritän ensin miettiä ja pohdiskella asioita ja toimia vasta sitten.
Miksi sitten kirjoitit, että mielesi ja silmäsi etsivät jo avioliiton ulkopuolelta elämää? Yritätkö vain saada täältä tukea horoilullesi?
Sinäkö ajattelet aina omaa kumppanisi sängyssä?
Katseletko tai näetkö viehättäviä vastakkaisen sukupuolen edustajia muutoin kuin oman kumppanisi?
Näillä tarkoitin mieltäni ja silmiäni. En ole avioliiton aikana koskenut muihin muutoin kuin kätellessäni tai lääkärissä/fysioterapiassa käydessäni.
Älä etsi täältä vastauksia oman elämäsi ongelmiin. Neuvoja toki annetaan, mutta kuten huomaat, niitä tulee laidasta laitaan. Kaikkein viisainta on kuunnella itseään, ja miettiä sitä, mitä elämältään haluaa. Haluatko olla lopun elämääsi semi-tyytyväinen perheelleen omistautunut nainen vai etsitkö itsellesi sen elämän jota haluat elää.
Itse pohdin muutaman vuoden, ilman mitään kiirettä. Aikuistuessa löysin itseni ja totesin, että se parisuhde jota elin, ei tehnyt minua onnelliseksi. Olin muuttunut ja kasvanut ihmisenä, ex-puolisoni samoin. Meiltä puuttui läheisyys, seksi ja oikea keskusteluyhteys. Yritystä korjata asioita kyllä oli mutta ei riittävästi kummankaan taholta. Välillä sovittiin, että yritetään muuttaa asioita parempaan päin. Se muutos kesti aina pari viikkoa ja taas palattiin samaan vanhaan. Arki sujui samaa rataa toistaen tyydyttävästi. Lopulta uskalsin tehdä eropäätöksen kaikesta sen tuomasta pa**asta huolimatta. Päätöstä en kadu.
Mutta kehoittaisin, niin kuin monet muutkin tällä palstalla, miettimään mitä oikeasti haluat elämältä. Ota puolisosi (jos vain mahdollista) mukaan näihin pohdintoihin ja miettikää yhdessä voiko asioita vielä parantaa. Käyttäkää aikaa, kaiken ei ole pakko tapahtua heti. Jos yhteistä tulevaisuutta ei näy, eroa. Meillä on vain tämä yksi elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt on sitten sen tahtomisen paikka sulla. Annatko periksi, vai koitatko toimia oikein?
Kaikille pitkässä liitossa olleille tulee tylsiä kausia, ihastuksiakin. Ei se tarkoita että eroa kohti ryhdyttäis toimimaan.
Jos tuntuu että omat konstit ei riitä, niin suosittelen pariterapiaa, on auttanut satoja ja taas satoja, meitäkin <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
-perheen orja- kirjoitti:
Ihme lynkkausta. Olen se joustavampi osapuoli joka on yrittänyt kohta kaiken mahdollisen ja mahdottoman jotta puoliso edes hymyilisi joskus. Aina vaan murjottaa ja kuittailee takaisin vaikka kuinka paljon pinnaani joka suuntaan venytän. Ikinä enää ei suostu lähtemään ulos yhdessä, eikä omien kavereidensa kanssa vaikka minä hänen kaverinsa pyytäisin. Luulen että mies masentunut tms. Nyt jo parin vuoden ajan olen vetänyt perässäni kuin kivirekeä ja lapset lähes yksin samalla hoitanut. Lähes kaikki suunnitelmallisuutta vaativat asiat hoidan minä; kauppa, ruoka, lääkärit, neuvola jne.
En enää jaksa ehdottaa ja yrittää lähestyä ihmistä joka vain kiukkuaa ja murjottaa kellon ympäri.
Mitä onnellisuus on ja saanko tavoitella omaa onneani?
Otsikko antoi ymmärtää ihan muuta, etkä kertonut näitä pointteja ekassa viestissäsi.
Puhukaa ja vielä kerran puhukaa! Terapiaa kannattaa aina yrittää ennen eroa.
Tsemppiä ja rakkautta <3
Miksi sitten kirjoitit, että mielesi ja silmäsi etsivät jo avioliiton ulkopuolelta elämää? Yritätkö vain saada täältä tukea horoilullesi?