Lue keskustelun säännöt.
Ehkä sittenkin haluaisin oman vauvan
18.02.2013 |
En ole ikinä välittänyt muiden lapsista. Olen jopa ihmetellyt vilpittömästi aiemmin miten kukaan haluaisi nahkapään vaivoikseen. Olisin todella huono ja kärsimätön äiti, ja tekisin varmaan kaikki mahdolliset virheet.
Silti olen yhtäkkiä tajunnut että haluaisinkin jonakin aamuna, mieheni kanssa viettämieni kiihkeiden öiden jälkeen huomata olevani raskaana, haluaisin odottaa, kokea synnytyksen, hoitaa omaa vauvaa. Haluaisin olla hedelmällinen nainen ja äiti.
Ongelma on se, että mieheni ei halua lasta, olen myös hänelle aina sanonut etten minäkään halua. En olekaan aiemmin halunnut. Mies haluaa selvästikin elää vapaasti ilman lasten aiheuttamia velvollisuuksia. Haluaisin että aloite lapsen hankkimiseen tulisi kokonaan hänen puoleltaan, koska hän haluaisi minut lastensa äidiksi. Haluaisin että hän kokisi raskauden rakkautemme alkuvoimaisena täyttymyksenä ja seksimme siunauksena, ei jonakin vastenmiellisenä velvollisuutena minua kohtaan.
Kärjistetysti olen mielessäni jopa ajatellut, että hankkiudun jotenkin salaa mieheltäni raskaaksi - "varastan" hänen spermansa, eroan miehestäni ja saan lapsen yksin, en koskaan enää ota yhteyttä rakkaaseeni enkä koskaan kerro miehelle että hänellä on lapsi. Tätä en oikeasti koskaan tekisi, se on vain sellainen uhmakas ja romanttinen haave tai ajatusleikki...
Kommentit (48)
[quote author="Vierailija" time="18.02.2013 klo 12:06"]
Haluaisin että aloite lapsen hankkimiseen tulisi kokonaan hänen puoleltaan, koska hän haluaisi minut lastensa äidiksi. Haluaisin että hän kokisi raskauden rakkautemme alkuvoimaisena täyttymyksenä ja seksimme siunauksena, ei jonakin vastenmiellisenä velvollisuutena minua kohtaan.
[/quote]
Jos olet itsekin aina ennen puhunut, että et halua lasta, on turha odottaa että mies omasta aloitteestaan alkaa ehdotella sulle että jos nyt kumminkin lapsi hankittaisiin. Eli jos lasta haluat, sun täytyy kyllä itse ottaa puheeksi se että omat mielipiteesi asiassa ovat vähän muuttuneet viime aikoina. Se jos mieskin siitä vähitelleen päätyy siihen että hankitaan vaan lapsi, ei tarkoita mitään vastentahtoista velvollisuuteen suostumista, vaan ihan sitä että mies mietti uudessa tilanteessa asian uusiksi ja teki valintansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.02.2013 klo 12:09"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2013 klo 12:06"]
Haluaisin että aloite lapsen hankkimiseen tulisi kokonaan hänen puoleltaan, koska hän haluaisi minut lastensa äidiksi. Haluaisin että hän kokisi raskauden rakkautemme alkuvoimaisena täyttymyksenä ja seksimme siunauksena, ei jonakin vastenmiellisenä velvollisuutena minua kohtaan.
[/quote]
Jos olet itsekin aina ennen puhunut, että et halua lasta, on turha odottaa että mies omasta aloitteestaan alkaa ehdotella sulle että jos nyt kumminkin lapsi hankittaisiin. Eli jos lasta haluat, sun täytyy kyllä itse ottaa puheeksi se että omat mielipiteesi asiassa ovat vähän muuttuneet viime aikoina. Se jos mieskin siitä vähitelleen päätyy siihen että hankitaan vaan lapsi, ei tarkoita mitään vastentahtoista velvollisuuteen suostumista, vaan ihan sitä että mies mietti uudessa tilanteessa asian uusiksi ja teki valintansa.
[/quote]
Kyse onkin juuri siitä, että en haluaisi olla se joka ottaa asian puheeksi. Haluaisin että aloite tulisi mieheltä, koska minä sitten kuitenkin olen se joka synnyttää ja kärsii kaikki vaivat. Jotenkin haluaisin että hän edes jollain tavalla viittaisi siihen että häne itse vapaaehtoisesti haluaisikin lapsen. En osaa selittää asiaa hyvin, tämä on tällainen tunnepitoinen juttu joka liittyy kai moniin erilaisiin osatekijöihin elämässäni.
No sitten ei auta kuin odottaa ja viedä miestä katsomaan ihania vauvoja.
En vaan usko että miehellä herää halu lisääntyä kun näkee muiden ihmisten lapsia.
[quote author="Vierailija" time="18.02.2013 klo 12:13"]
Kyse onkin juuri siitä, että en haluaisi olla se joka ottaa asian puheeksi. Haluaisin että aloite tulisi mieheltä, koska minä sitten kuitenkin olen se joka synnyttää ja kärsii kaikki vaivat. Jotenkin haluaisin että hän edes jollain tavalla viittaisi siihen että häne itse vapaaehtoisesti haluaisikin lapsen. En osaa selittää asiaa hyvin, tämä on tällainen tunnepitoinen juttu joka liittyy kai moniin erilaisiin osatekijöihin elämässäni.
[/quote]
Okei... Siis sinä ensin olet sanonut ettet halua lapsia ja mies on tämän hyväksynyt, tottunut ajatukseen ettei hänkään niitä saa. Nyt sinä yhtäkkiä olet muuttanut mieltäsi ja odotat että miehen pitäisi jotenkin osata lukea ajatuksesi niin että ymmärtää ehdottaa sinulle lasta, sinulle joka olet itse aina ollut sitä mieltä että ei lapsia.
Onnellista lapsetonta loppuelämää vaan sitten. Hullulta vaan kuulostaa, että sinulle on mahdoton ajatus kertoa miehelle, että olet alkanut haluta lasta, mutta toisaalta mietit mielettömän radikaaleja juttuja kuten salaa yksin raskaaksi hankkiutuminen ilman että isä tietääkään. En tiedä minkä ikäinen olet, mutta eiköhän siinä neljänkympin korvilla ala viimeistään tajuta että se lapsi pitäisi vaan tehdä jos aikoo, eikä veivata tuommoisia ihme "minä en halua olla se joka itse ehdottaa lasta" juttuja...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon että elämäni olisikin ihan onnellista ilman lasta. Tuo ajatus yksinäisestä lapsenteosta on kärjistys. En ikinä jättäisi rakkauttani sellaisen asian vuoksi. Kyse on nyt siitä, että haluaisin kokea sen huumaavan tunteen, että mieheni kokisi rakkauden täyttymykseksi sen, että haluaisi itse saattaa minut raskaaksi, näkisi minussa hedelmällisen naisen.
Ehkä kyse on siitä että syvällä sisimmässäni olen tosi vanhanaikainen. Ehkä jollain tasolla haluaisin olla patriarkaalisen kulttuurin nainen, jonka mies tulee naisen vuoteeseen, otaa naisen ja siittää pojan, jota sitten pakahtumaisillaan onnesta esittelee ystävilleen yhdeksän kuukauden päästä.
Kaikista inhottavinta suomalaisessa miesten kulttuurissa on salata onni vaimon raskaudesta ja mainita kavereilleen että "muija sitten pamahti paksuksi, voi hitto". Vaikka itse olisikin ihan tyytyväinen tilanteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis siittää pojan tai tytön, älkää nyt tarttuko tuohon.
Olen kyllä aika nuori vielä. Aikaa on, ja itsekin pidän vapaasta elämästämme. Mutta minulle on tullut myös halu olla miehelleni jotain muutakin kuin vaimo ja rakastaja, antaa hänelle täydellinen lahja, vaikka sitten sillä kustannuksella että oman ruumiini nuorekkuus pysyvästi muuttuu. Sellainen lahja, jota hän itse toivoisi sydämestään ja joka olisi täydellisen haluttu ja rakastettu miehen omasta aloitteesta, ei siksi että minä monien muiden naisten tavoin alkaisin "pyytää" mieheltäni lasta vain siksi että on keksitty sellainen tyhmä käsite kuin biologinen kello.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiesus mitä paskaa. Kasva aikuiseksi.
Kasvaa yritän jatkuvasti, olen kyllä omastakin mielestäni hieman lapsellinen joissain asioissa. Olen liian tunteellisesti yleensäkin elämän suuriin asioihin liittyen. Kaikkein pahinta mielestäni olisi kuitenkin tässä tilanteessa alkaa painostamaan ja ahdistamaan miestäni ja alkaa "keskustella" asiasta jossa ei hänen mielestään mitään keskusteltavaa ole. Haluaisin että lapsen saaminen olisi suuri nautinto ja onni, jossa ei ole taustalla asiasta jankuttanut vaimo. Voin elää ilmankin lasta, ja vaikka olen itse yllättynyt siitä että olisin valmis sellaisen hankkimaan, tässä ketjussa pohdiskelin lähinnä kuvitteellista ideaalitilannetta joka töydentäisi keskinäisen rakkautemme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän täysin, mitä ajattelet ja mielestäni ajatuksesi on todella hieno. Suomalainen kulttuuri on vain hieman "junttimaisen pragmaattinen" siinä mielessä, että jotkut mollaavat tällaisen rehellisen ja avoimen aloituksen. Käsitys äitiydestä on myös hyvin suppea ja kaavamainen. Mielestäsi sinun kannattaisi puhua miehellesi avoimesti aiheesta tai kuulostella hänen mielipidettään sitä ennen hieman kierrellen. Voi olla, että miehesikin oikeasti haluaisikin lapsen, mutta ei kehtaa tunnustaa sitä, kun haluaa pitää kiinni aiemmista mielipiteistään, vaikka ne olisivatkin muuttuneet.
Ei riitä, että haluat vauvan vaan pitää haluta saada lapsi.
Se ihana vauva kasvaa äkkiä isoksi...ensin on uhmis ja sitten pian koululainen ja teini.
T: 2 teinin vähän väsynyt äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos jos ymmärsit ajatuksiani! Olen kirjoittanut täysin rehellisesti ja ehkä sekavasti pohdinnoistani, jotka eivät ehkä ole niinkään järki- kuin tunneperäisiä. Siksi ne voivat ehkä joitain ärsyttää tai niitä on ainakin vaikeaa joidenkin ihmisten tajuta. Kirjoittaminen ja erilaisten vastausten lukeminen kuitenkin avaa itselleni uusia ajatuksia aiheesta.
Noista ehdottamistasi vaihtoehdoista tuo kierrellen puhuminen kuulostaa periaatteessa ihan hyvältä ajatukselta. En vain oikein osaa sitä taitoa, puhun aina hyvin suoraan hänelle kaikesta. Tässä tilanteessa en kuitenkaan haluaisi paukauttaa hänelle toivettani lapsesta, vaan toivoisin että huomaisin hänen itse haluavan lasta ennen kuin ehdin hänelle asiasta puhua.
[quote author="Vierailija" time="18.02.2013 klo 03:02"]
Ei riitä, että haluat vauvan vaan pitää haluta saada lapsi.
Se ihana vauva kasvaa äkkiä isoksi...ensin on uhmis ja sitten pian koululainen ja teini.
T: 2 teinin vähän väsynyt äiti
[/quote]
Kyllä minä sitä teininäkin rakastaisin ja juuri silloin toivoisin että mieskin on ollut alusta asti mukana jutussa täydestä sydämestään.
Ja vielä yksi näkökulma ja sekaannus tähän aloittamaani ketjuun. Sen jälkeen voin lopettaa asiasta jauhamisen ellei joku sitten halua kommentoida lisää.
Jos alkaisin tosissaan harkita vauvan hankkimista järjellä, siinä asiassa voisikin olla enemmän hyviä kuin huonoja puolia. Vaivaa, vastuuta, kipua ja mukavan elämämme muuttuminen täysin. Jos nyt siis alkaisin suunnitella asiaa ja tietoisesti päättäisin että hankin vauvan, ja käännyttäisin miehenikin siihen, saattaisinkin päätyä tilanteeseen etten ehkä haluaisikaan ottaa kaikkea sitä vaivaa vastuuta uudesta ihmisestä.
Mutta jos mieheni viettinsä huumassa siittäisi minulle lapsen jota kumpikaan ei erityisemmin ole harkinnut, mutta kumpikin vaistomaisesti todellakin haluaisi, takaisin ei enää olisi paluuta. Siinä sitten kärsittäisiin yhdessä tulevat kivut ja tuskat ja kasvatusongelmat, ja tilanteeseen olisi pakko sopeutua päivä kerrallaan. Lapsi olisi siinä tilanteessa rakkauden hedelmä eikä mikään vaimon suunnittelema projekti johon mies pikku hiljaa taivutellaan.
Tavallaan haluaisin elää tilanteen, jossa vauva kuuluisi asiaan itsestään selvästi luonnon lakina, koska syntymä kuuluu ihmisen elämään, ja siihen olisi vain sitten sopeuduttava. Ei tällaista niin kuin nykymaailmassa jossa jokaisen naisen täytyy sataprosenttisesti hallita oma ruumiinsa ja elämänsä, miettiä ja laskelmoida lapsen hankinnan hyvät ja huonot puolet ja tehdä päätös omasta ja miehensä puolesta ja sitten alkaa "yrittää" lasta laskien kuukautiskierronsa hyviä päiviä milloin miehelle kannattaa antaa.
[quote author="Vierailija" time="18.02.2013 klo 03:40"]
Ja vielä yksi näkökulma ja sekaannus tähän aloittamaani ketjuun. Sen jälkeen voin lopettaa asiasta jauhamisen ellei joku sitten halua kommentoida lisää.
Jos alkaisin tosissaan harkita vauvan hankkimista järjellä, siinä asiassa voisikin olla enemmän hyviä kuin huonoja puolia. Vaivaa, vastuuta, kipua ja mukavan elämämme muuttuminen täysin. Jos nyt siis alkaisin suunnitella asiaa ja tietoisesti päättäisin että hankin vauvan, ja käännyttäisin miehenikin siihen, saattaisinkin päätyä tilanteeseen etten ehkä haluaisikaan ottaa kaikkea sitä vaivaa vastuuta uudesta ihmisestä.
Mutta jos mieheni viettinsä huumassa siittäisi minulle lapsen jota kumpikaan ei erityisemmin ole harkinnut, mutta kumpikin vaistomaisesti todellakin haluaisi, takaisin ei enää olisi paluuta. Siinä sitten kärsittäisiin yhdessä tulevat kivut ja tuskat ja kasvatusongelmat, ja tilanteeseen olisi pakko sopeutua päivä kerrallaan. Lapsi olisi siinä tilanteessa rakkauden hedelmä eikä mikään vaimon suunnittelema projekti johon mies pikku hiljaa taivutellaan.
Tavallaan haluaisin elää tilanteen, jossa vauva kuuluisi asiaan itsestään selvästi luonnon lakina, koska syntymä kuuluu ihmisen elämään, ja siihen olisi vain sitten sopeuduttava. Ei tällaista niin kuin nykymaailmassa jossa jokaisen naisen täytyy sataprosenttisesti hallita oma ruumiinsa ja elämänsä, miettiä ja laskelmoida lapsen hankinnan hyvät ja huonot puolet ja tehdä päätös omasta ja miehensä puolesta ja sitten alkaa "yrittää" lasta laskien kuukautiskierronsa hyviä päiviä milloin miehelle kannattaa antaa.
[/quote]
Siis "enemmän huonoja kuin hyviä puolia" - anteeksi kirjoitusvirhe.
Miehesi vauvakuumetta on turha jäädä odottelemaan.
Mikäli todella haluat lapsen, on sinun siitä puhuttava miehellesi. Anna hänelle aikaa sulatella asiaa.
Jos mies ei parin vuoden sulattelun jälkeen vieläkään halua lasta, niin sinä sitten päätät, haluatko jatkaa miehen kanssa. Voit löytää uuden rakkauden ja lapsellesi hänen ansaitseman rakastavan isän.
[quote author="Vierailija" time="18.02.2013 klo 12:17"]
No sitten ei auta kuin odottaa ja viedä miestä katsomaan ihania vauvoja.
[/quote]
Kuule harvassapa on ne miehet, joiden mielestä toisten vauvat on ihania. Oma mieheni ei ainakaan jaksa olla kiinnostunut muiden ihmisten lapsista, vaikka oman vauvan haluaisikin.
No me saatiin eka vauva kun mä olin vähän reilu parikymppinen, mies vanhempi kyllä, oltiin just menty naimisiin ja aattelin/aateltiin tuohon tapaan. Mitäpä siitä seurasi? No, kaikki meni kyllä sikäli hyvin että saatiin a )terve, elävä tytär b) (henkisesti) täysin valmistautumattomina, opiskelujen keskelle, miehelläkään ei ollut viel työpaikkaa, onneksi sai kyllä semmoisen pian sitten tytön ollessa reilu parikuinen c) ja juu, oli h*lv*tin rankkaa ainakin henkisesti olla se opiskelija (korkeakoulussa) äiti, ei ikinä bileisiin, siinä meni nuoruus, lasta hoidellessa. Olin kyllä sisukas, valmistuin samassa tai jopa etuajassa muihin kollegoihini nähden (ja saimme opiskelupäivien ajaksi hoitoapua sukulaistädiltä eli lapsi meni tarhaan vasta yli 3-veevä) mutta oli se tosi ristiriitaista aikaa. Mies olisi halunnut sisaruksia lapselle pian,minä en koskaan.
Ollaan edelleen yhdessä ja on meillä nykyisin useampiakin lapsia. Tuohon ekaan vaan minulla on edelleen se hieman ristiriitainen suhde. Ei sillä, ettäkö se mitenkään kohtelussa näkyisi (toivon!!), rakastan tietysti häntä kuten muitakin.
Mutta sanoisin sulle, romanttinen aloittaja, mieti vielä. Ihan kivoja fiiliksiähän nuo mitä kuvailet, niilläpä kai se ihmissuku on alunperin saatukin jatkumaan, vaan nykymaailman ajassa asioissa tahtoo olla niin monta puolta.... Vastuu, se painaa kyllä paljon! Tai ainakin sen pitäisi.