Lue keskustelun säännöt.
Ehkä sittenkin haluaisin oman vauvan
18.02.2013 |
En ole ikinä välittänyt muiden lapsista. Olen jopa ihmetellyt vilpittömästi aiemmin miten kukaan haluaisi nahkapään vaivoikseen. Olisin todella huono ja kärsimätön äiti, ja tekisin varmaan kaikki mahdolliset virheet.
Silti olen yhtäkkiä tajunnut että haluaisinkin jonakin aamuna, mieheni kanssa viettämieni kiihkeiden öiden jälkeen huomata olevani raskaana, haluaisin odottaa, kokea synnytyksen, hoitaa omaa vauvaa. Haluaisin olla hedelmällinen nainen ja äiti.
Ongelma on se, että mieheni ei halua lasta, olen myös hänelle aina sanonut etten minäkään halua. En olekaan aiemmin halunnut. Mies haluaa selvästikin elää vapaasti ilman lasten aiheuttamia velvollisuuksia. Haluaisin että aloite lapsen hankkimiseen tulisi kokonaan hänen puoleltaan, koska hän haluaisi minut lastensa äidiksi. Haluaisin että hän kokisi raskauden rakkautemme alkuvoimaisena täyttymyksenä ja seksimme siunauksena, ei jonakin vastenmiellisenä velvollisuutena minua kohtaan.
Kärjistetysti olen mielessäni jopa ajatellut, että hankkiudun jotenkin salaa mieheltäni raskaaksi - "varastan" hänen spermansa, eroan miehestäni ja saan lapsen yksin, en koskaan enää ota yhteyttä rakkaaseeni enkä koskaan kerro miehelle että hänellä on lapsi. Tätä en oikeasti koskaan tekisi, se on vain sellainen uhmakas ja romanttinen haave tai ajatusleikki...
Kommentit (48)
[quote author="Vierailija" time="18.02.2013 klo 10:29"]
Anteeksi vain, mutta mullekin tuli hieman outo kuva jutuistasi, kuin lukisi jotain Harlekiini-romaania... Ei se oikea, elävä ihminen nyt vaan ole mikään "rakkauden täyttymys" tai "hedelmä" vaan oikea elävä uusi ihminen, josta on vastuuta pitkäksi aikaa, tunnetasolla jopa loppuelämän ajaksi. Siinä mielessä lapsen hankkimiselle tulisi olla kyllä mun mielestä muista perusteita ja pohdintoja taustalla, kuin "kiihkeän yön hedelmä" tai "lapsen antaminen MIEHELLE". Ikävä tosiasia kun on että kaikissa tuntemissani perheissä viime kädessä vastuu lapsista on äidillä. Äiti tuntee yleensä lapsen tarpeet parhaiten, äiti muistaa neuvola-ajat, lääkärit, leikkaa kynnet, tekee vaatehankinnat lapsen kasvun mukaan jne. Oikeita kysymyksiä olisi pohtia että haluatteko ottaa suuren vastuun ja miettiä mitä lapsen saaminen käytännössä tarkoittaa teille, millainen perhe teistä tulisi. Miten vastuu jaettaisiin, millaisia kasvatusperiaatteita molemmilla on jne.
Ja todellakin sinun pitäisi pystyä puhumaan lapsitoiveistasi miehellesi. Tosiasia on, että yleensä se on nainen, jolla biologinen kello alkaa ensin tikittää ja siinä sitten mies ehkä innostuu mukaan "hankkeeseen". Toki toisinkin päin voi joskus olla.
[/quote]
Jatkan vielä tähän että tunnut myös odottavan mahdolliselta lapselta, että hän olisi jonkinlainen miehesi kopio tai jatke, puhuit jotain miehen hyvistä geeneistä... No geenithän periytyy vanhemmilta puoliksi mutta ne lapsen näkyvät piirteet voi sitten olla mitä tahansa. Esim. meidän poika ei muistuta ulkonäöltään juuri ollenkaan isäänsä, vaan vaariaan (mun isää) ja luonne ja kiinnostuksen kohteetkaan ei mätsää isän kanssa paljonkaan. Tytär taas sen sijaan on isänsä kopio ulkonäöllisesti ja luonteeltaan. Pointti on kuitenkin se, että ei lasta voi mun mielestä ajatella vanhempiensa rakkauden ihmeellisenä täyttymyksenä tms. vaan uutena täysin omanlaisenaan ihmisenä. Välttämättä hän ei muistuttaisi edes sua tai miestäsi paljonkaan vaan perisi ominaisuuksiaan jostain kauempaa suvusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen enempiä sinua analysoimatta.. tässä on minun neuvoni.
Jos olet alle 30v, älä jätä ehkäisyä pois. Ehdit jättää sen sitten joskus myöhemminkin. Saatatte miehesi kanssa jopa ehtiä saada kunnon vauvakuumeenkin siihen mennessä :) Eläkää, nauttikaa, matkustelkaa kahdestaan!
Jos olet yli 30v, ota asia puheeksi miehesi kanssa. Jos jätät lapsen tekemättä vain siksi, että odotat toisen tekevän aloitteen asiassa (vaikka olet tähän asti jankannut hänelle päinvastaista), kadut sitä sitten viisikymppisenä tai ainakin jossittelet.
Miehet ovat usein yllättävän kilttejä ja kuuliaisia naisensa joidenkin voimakkaiden mielipiteiden mukaan elämisessä. Kun jotakin asiaa on tullut miehelle hoettua ja se on lopulta mennyt perille, hän elää siinä uskossa, että sen mukaan eletään sitten tappiin asti, vaikka kuinka olosuhteet ympärillä muuttuisivat. Sen varaan ei kannata jättää, että mies siis herkästi kyseenalaistaisi päätöstäsi olla hankkimatta lasta. Mutta kuten sanoin, kiirettä ei ole, jos olet alle 30v.
Nimimerkki. "3 lasta hankittu yli 30v, ja tyytyväinen siitä, että hankin, ja siitä etten hankkinut aikaisemin"
"Anteeksi vain, mutta mullekin tuli hieman outo kuva jutuistasi, kuin lukisi jotain Harlekiini-romaania... Ei se oikea, elävä ihminen nyt vaan ole mikään "rakkauden täyttymys" tai "hedelmä" vaan oikea elävä uusi ihminen, josta on vastuuta pitkäksi aikaa, tunnetasolla jopa loppuelämän ajaksi. Siinä mielessä lapsen hankkimiselle tulisi olla kyllä mun mielestä muista perusteita ja pohdintoja taustalla, kuin "kiihkeän yön hedelmä" tai "lapsen antaminen MIEHELLE". Ikävä tosiasia kun on että kaikissa tuntemissani perheissä viime kädessä vastuu lapsista on äidillä. Äiti tuntee yleensä lapsen tarpeet parhaiten, äiti muistaa neuvola-ajat, lääkärit, leikkaa kynnet, tekee vaatehankinnat lapsen kasvun mukaan jne. Oikeita kysymyksiä olisi pohtia että haluatteko ottaa suuren vastuun ja miettiä mitä lapsen saaminen käytännössä tarkoittaa teille, millainen perhe teistä tulisi. Miten vastuu jaettaisiin, millaisia kasvatusperiaatteita molemmilla on jne.
Ja todellakin sinun pitäisi pystyä puhumaan lapsitoiveistasi miehellesi. Tosiasia on, että yleensä se on nainen, jolla biologinen kello alkaa ensin tikittää ja siinä sitten mies ehkä innostuu mukaan "hankkeeseen". Toki toisinkin päin voi joskus olla"
Anteeksi jos en osannut muotoilla ajatuksiani sinua tyydyttävällä tavalla, vaan luulit lukevasti jotain romaaneja. Miten tämän nyt oikein yksinkertaisesti sanoisin? En halua tyytyä sellaisiin "tosiasioihin" kuten siihen että naiset nyt haluavat aina vauvan ensin, tai että naisten olisi kannettava vastuu lapsen hankinnasta ja sitten koko lapsen elämästä.
Haluaisin että kyseessä olisi asia, joka luonnollisesti seuraa siitä, kun minä ja mieheni harrastamme seksiä. Ilman ennakoivaa vatvomista tai suunnittelua tai miehen pehmittelyä. Mielestäni tasa-arvoisessa suhteessa naisen tehtävä ei ole taivuttaa aikuista miestä lisääntymään. Eikö se ole miehen perusvietti?
Sen enempiä sinua analysoimatta.. tässä on minun neuvoni.
Jos olet alle 30v, älä jätä ehkäisyä pois. Ehdit jättää sen sitten joskus myöhemminkin. Saatatte miehesi kanssa jopa ehtiä saada kunnon vauvakuumeenkin siihen mennessä :) Eläkää, nauttikaa, matkustelkaa kahdestaan!
Jos olet yli 30v, ota asia puheeksi miehesi kanssa. Jos jätät lapsen tekemättä vain siksi, että odotat toisen tekevän aloitteen asiassa (vaikka olet tähän asti jankannut hänelle päinvastaista), kadut sitä sitten viisikymppisenä tai ainakin jossittelet.
"Miehet ovat usein yllättävän kilttejä ja kuuliaisia naisensa joidenkin voimakkaiden mielipiteiden mukaan elämisessä. Kun jotakin asiaa on tullut miehelle hoettua ja se on lopulta mennyt perille, hän elää siinä uskossa, että sen mukaan eletään sitten tappiin asti, vaikka kuinka olosuhteet ympärillä muuttuisivat. Sen varaan ei kannata jättää, että mies siis herkästi kyseenalaistaisi päätöstäsi olla hankkimatta lasta. Mutta kuten sanoin, kiirettä ei ole, jos olet alle 30v."
Kiitos! Kiirettä ei kyllä tosiaan taida olla :) Mieheni ei kuitenkaan ole mikään kiltti tapaus, joten jos hän jotakin tahtoo hän kyllä ilmoittaa sen minulle.
"Jatkan vielä tähän että tunnut myös odottavan mahdolliselta lapselta, että hän olisi jonkinlainen miehesi kopio tai jatke, puhuit jotain miehen hyvistä geeneistä... No geenithän periytyy vanhemmilta puoliksi mutta ne lapsen näkyvät piirteet voi sitten olla mitä tahansa. Esim. meidän poika ei muistuta ulkonäöltään juuri ollenkaan isäänsä, vaan vaariaan (mun isää) ja luonne ja kiinnostuksen kohteetkaan ei mätsää isän kanssa paljonkaan. Tytär taas sen sijaan on isänsä kopio ulkonäöllisesti ja luonteeltaan. Pointti on kuitenkin se, että ei lasta voi mun mielestä ajatella vanhempiensa rakkauden ihmeellisenä täyttymyksenä tms. vaan uutena täysin omanlaisenaan ihmisenä. Välttämättä hän ei muistuttaisi edes sua tai miestäsi paljonkaan vaan perisi ominaisuuksiaan jostain kauempaa suvusta."
En sentään niin tyhmä ole että kuvittelisin synnyttäväni minikokoisen mieheni parransänkineen päivineen. Mutta jollain tasolla hän sentään varmaan isäänsä muistuttaisi. Toki tiedostan sen että hän olisi ainutlaatuinen persoonallisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilmeisesti monet vastaajista eivät ole kokeneet sellaista syvällistä rakkauden huumaa, jossa lapsi todellakin on rakkauden täyttymys. Minä olen kokenut tämän, enkä kokenut sitä harlekiini hömppänä vaan syvällisen todellisena, jossa (niin kornilta kuin se kuulostaakin) annoimme ikäänkuin sielujemme sulautua yhdeksi. Olimme tunteneet vajaan kuukauden kun mieheni tunnusti tienneensä jo ensimmäisen kerran minut nähdessään, että minä olen se nainen jonka kanssa hän tahtoo jakaa elämänsä ja saada lapsen, nyt. Minä en ollut tuolloin vielä rakastunut mieheeni, mutta jotenkin vain 'tunsin' hänet. Tiesin, että vaikka suhteemme päätyisi eroon pystyisimme aina olemaan hyvissä väleissä.
Minulle miehen varmuus ja halu saada minun kanssani lapsi oli romanttisinta ja seksikkäintä mitä olen koskaan elämässäni kokenut. Asiaa pohdittuani, myös hänen kanssaan, antauduin seikkailuun. Tulin heti raskaaksi. Tiedän hetken kun se tapahtui -se oli myös ensimmäinen kerta kun sain orgasmin yhdynnän aikana. Nyt olemme olleet yhdessä jo melkein 15 vuotta ja meillä on kolme lasta.
Tiedän ap mitä kaipaat, ja mielestäni se ei ole lainkaan hölmöä. Luota siihen, että ajan myötä ilmaantuu tilanteita, joissa pääset luontevasti ilmaisemaan ajatuksesi lapsen saamisesta ilman, että sinun tarvitsee sanoa mitään suoraan miehellesi. Toivottavasti näin saat ikäänkuin asetettua ajatuksen siemenen itämään miehesi mieleen. Ja muuten sinun pitää ottaa asia aktiivisemmin esille, mutta sillekin varmaan löytyy ennenpitkään luontevia hetkiä.
Vaikutat ihanan rehelliseltä ihmiseltä. Tietynlainen naivius ja herkkyys ovatkin jossain mielessä voimallisia piirteitä, ainakin miten tunnistan ne itsessäni. Luotan itseeni ihmisenä ja naisena ja olen tasa-arvoinen kumppani mieheni kanssa, mutta uskallan ja haluan heittäytyä. Sinä kuullostat hieman samalta.
[quote author="Vierailija" time="18.02.2013 klo 11:03"]
Ilmeisesti monet vastaajista eivät ole kokeneet sellaista syvällistä rakkauden huumaa, jossa lapsi todellakin on rakkauden täyttymys. Minä olen kokenut tämän, enkä kokenut sitä harlekiini hömppänä vaan syvällisen todellisena, jossa (niin kornilta kuin se kuulostaakin) annoimme ikäänkuin sielujemme sulautua yhdeksi. Olimme tunteneet vajaan kuukauden kun mieheni tunnusti tienneensä jo ensimmäisen kerran minut nähdessään, että minä olen se nainen jonka kanssa hän tahtoo jakaa elämänsä ja saada lapsen, nyt. Minä en ollut tuolloin vielä rakastunut mieheeni, mutta jotenkin vain 'tunsin' hänet. Tiesin, että vaikka suhteemme päätyisi eroon pystyisimme aina olemaan hyvissä väleissä.
Minulle miehen varmuus ja halu saada minun kanssani lapsi oli romanttisinta ja seksikkäintä mitä olen koskaan elämässäni kokenut. Asiaa pohdittuani, myös hänen kanssaan, antauduin seikkailuun. Tulin heti raskaaksi. Tiedän hetken kun se tapahtui -se oli myös ensimmäinen kerta kun sain orgasmin yhdynnän aikana. Nyt olemme olleet yhdessä jo melkein 15 vuotta ja meillä on kolme lasta.
Tiedän ap mitä kaipaat, ja mielestäni se ei ole lainkaan hölmöä. Luota siihen, että ajan myötä ilmaantuu tilanteita, joissa pääset luontevasti ilmaisemaan ajatuksesi lapsen saamisesta ilman, että sinun tarvitsee sanoa mitään suoraan miehellesi. Toivottavasti näin saat ikäänkuin asetettua ajatuksen siemenen itämään miehesi mieleen. Ja muuten sinun pitää ottaa asia aktiivisemmin esille, mutta sillekin varmaan löytyy ennenpitkään luontevia hetkiä.
Vaikutat ihanan rehelliseltä ihmiseltä. Tietynlainen naivius ja herkkyys ovatkin jossain mielessä voimallisia piirteitä, ainakin miten tunnistan ne itsessäni. Luotan itseeni ihmisenä ja naisena ja olen tasa-arvoinen kumppani mieheni kanssa, mutta uskallan ja haluan heittäytyä. Sinä kuullostat hieman samalta.
[/quote]
Kiitos. Melkein itku pääsi. Olen onnellinen sinun ja perheesi puolesta!
Anteeksi vain, mutta mullekin tuli hieman outo kuva jutuistasi, kuin lukisi jotain Harlekiini-romaania... Ei se oikea, elävä ihminen nyt vaan ole mikään "rakkauden täyttymys" tai "hedelmä" vaan oikea elävä uusi ihminen, josta on vastuuta pitkäksi aikaa, tunnetasolla jopa loppuelämän ajaksi. Siinä mielessä lapsen hankkimiselle tulisi olla kyllä mun mielestä muista perusteita ja pohdintoja taustalla, kuin "kiihkeän yön hedelmä" tai "lapsen antaminen MIEHELLE". Ikävä tosiasia kun on että kaikissa tuntemissani perheissä viime kädessä vastuu lapsista on äidillä. Äiti tuntee yleensä lapsen tarpeet parhaiten, äiti muistaa neuvola-ajat, lääkärit, leikkaa kynnet, tekee vaatehankinnat lapsen kasvun mukaan jne. Oikeita kysymyksiä olisi pohtia että haluatteko ottaa suuren vastuun ja miettiä mitä lapsen saaminen käytännössä tarkoittaa teille, millainen perhe teistä tulisi. Miten vastuu jaettaisiin, millaisia kasvatusperiaatteita molemmilla on jne.
Ja todellakin sinun pitäisi pystyä puhumaan lapsitoiveistasi miehellesi. Tosiasia on, että yleensä se on nainen, jolla biologinen kello alkaa ensin tikittää ja siinä sitten mies ehkä innostuu mukaan "hankkeeseen". Toki toisinkin päin voi joskus olla.