Onnellisuutta varjostaa miehen lapset

Ota lapseton mies,yksinkertaista.

Lapset on ja tulee aina olemaankin miehelle sinua tärkeämpiä. Jos et asiaa voi hyväksyä, suosittelen eroa.

Jätä se sika. Mies ja lapset ovat kokonainen paketti. Jos et tätä hyväksy, niin kannattaa tehdä omat johtopäätökset asiasta.

Erotkaa, sä et ole sopiva tuohon rooliin. Olet liian epäkypsä tai epävarma. Mies tarvitsee naisen joka ei koe lapsia uhkana kuten sinä teet. Suosittelen lapsetonta miestä sulle. Ja mielellään exätöntä jos ex noin vaivaa.

Rakastaako mies sinua?  Parisuhderakkaus on ihan eri  asia kuin rakkaus ja vastuunotto omista lapsista. 

Elä omaa elämääsi ja tee omia juttujasi, kun lapset ovat teillä.  Isä saa ottaa vastuun ja ilon lapsistaan, voit itse hyvillä mielin tehdä tuon ajan, mitä haluat.

Miksi miehet sitten haluavat uuden suhteen, jos lapset ovat ykkösiä? Naisena ei tulisi mieleenkään ottaa uutta miestä niin kauan kuin lapsia asuu luonani.

Siis muutitte yhteen puolen vuoden seurustelun jälkeen? Se taitaa olla suurin syy.

Mulla on mies jolla yksi lapsi. (Lapsi on siis edellisen suhteen vahinko ja äiti kouluttamaton ja työtön).

Jatkuvasti exä pummasi mieheltä rahaa ja mies ei tietenkään antanut kun maksoi jo isoja elareita tulo erojen takia.

No lapsen äiti kämmäsi pahemman kerran ja lapsi tuli hätäsijoituksen kautta meille.

Siis ihan asumaan.

Lapsi oli kokoajan minun vastuulla ja mies enimmäkseen pakeni lastaan muualle. Eli siis olin lapsen kanssa koko ajan kahdestaan mikä tuntui todella hassulle. Elin yh-elämää vieraan lapsen kanssa ilman lapsilisiä ja elareita.

Tunneside muodostui lopulta lapseen, mutta mies oli päättänyt jo heivata lapsen muihin maisemiin, koska ei itse sietänyt tätä ja ei pystynyt täten olemaan omassa kodissa.

Tietenkin lapsi oireili paljon tapahtuneita ja oli hankala.

Mutta minä ehdottaisin, että viettäisit enemmän aikaa lasten kanssa. Siitä se lähtee rullaamaan.

Aivan selvästi mies ei rakasta ja arvosta sinua jos tunnet noin. En viitsisi tuollaista ukkoa nurkissani katsella.

Sä siis olisit onnellinen jos saisit muutettua jotain olennaista miehessä? 

Vierailija kirjoitti:

Miksi miehet sitten haluavat uuden suhteen, jos lapset ovat ykkösiä? Naisena ei tulisi mieleenkään ottaa uutta miestä niin kauan kuin lapsia asuu luonani.

Miksi kukaan ylipäätään hakee kumppania? Ei suhde lapsiin, vaikka kuinka tärkeitä ja rakkaita ovatkin, ole samanlaista kumppanuutta mitä puolison kanssa. Totta kai lapset saa ja mielestäni pitääkin mennä kaiken edelle, ei se silti tarkoita sitä, etteikö elämään mahtuisi miestä/naista. Yhdessä ei kuitenkaan ole pakko asua, jos se ei tunnu hyvältä ratkaisulta lasten vielä asuessa kotona.

Miksi pitää muuttaa noin nopeasti yhteen? 

Onneksi miehen exä käyttäytyy huonosti ja ei kykene olemaan kanssani samassa paikassa katkeruudeltaan.  Heillä siis huonot välit.  Kyseessä ei ollut kolmiodraama.

Miehellä on kuitenkin pitkä menneisyys tuon naisen kanssa ja lapset muistuttavat siitä.

Jos minua ahdistaisi liikaa nuo asiat, eroaisin miehestä. Näin ei vielä ole.

Ei kyllä hyvältä näytä, jos lapset ahdistaa ja olet exästä mustasukkainen, he tulevat kuitenkin olemaan miehen elämässä mukana aina. Toivottavasti ette ole yhteisiä lapsia suunnitelleet, siitä se soppa vasta syntyisi.

Mulla oli vähän tuollaisia tunteita. Seurusteltiin vuosi, ennen kuin muutettiin yhteen ja jossain vuoden yhdessäasumisen jälkeen mulle iski aika suuri ahdistus ja vaivautuneisuus miehen lapsista. Asiaa ajateltuani tulin siihen tulokseen, että lapset eivät niinkään vaivanneet vaan juuri se miehen eksä ja se, että mies oli tehnyt kaikki jutut ensin eksän kanssa. Mies on kyllä ihan aina näyttänyt rakkauttaan minulle ja ottanut minutkin huomioon perheen arjen pyörittämisessä, eli siitä en ole tuntenut kateutta enkä ole eksällekään mustasukkainen. Hän lähinnä ärsyttää, sillä kyseessä on ihminen joka ei varmaan kuuluisi tuttavapiiriini ellei olisi pakko.

No nää tunteet meni ajan mittaan ohi ja nykyään suhtaudun eksän lapsiin aika neutraalisti. Mitään kiintymyssuhdetta ei ole muodostunut puolin eikä toisin, mutta en tunne siitä huonoa omaatuntoa. Pyrin tukemaan miestä hänen suhteessaan lapsiin ja itse kohtelemaan lapsia reilusti. Ja vaikken nyt mitään kiintymyssuhteita olekaan muodostanut, niin en kyllä epäröi ajatella heidän etuaan jos tilanne sitä vaatii.

Teidän olisi ehkä kannattanut seurustella pitempään ennen yhteenmuuttoa ja elää sitä uuden parisuhteen alkuhuumaa sillä lailla. Ehkä sulla on ton pikaisen yhteenmuuton jäljiltä jäänyt joku tunne siitä että se pesänrakennusvaihe on jotenkin jäänyt vajaaksi?

Mutta niin, siitä eksästä et "pääse eroon" niin kauan kuin olet tässä suhteessa mukana. Koeta ajatella asiaa niin, että miehesi ja eksän hyvät välit ovat välillisesti myös sinun etusi. Jos eksällä ja miehellä menee lasten asioiden hoitaminen hyvin, lapset ovat onnellisempia. Jos lapset ovat onnellisia, miehesi on onnellisempi. Kun miehesi on onnellinen, sinä olet onnellisempi.

Jos teidän perhedynamiikassa joku oikeasti mättää, puhu siitä miehen kanssa ja miettikää, miten asioita voisi parantaa. Jos tämä ei onnistu, lähde.

Älä odotakaan itseltäsi, että pitää rakastaa tai edes tykätä miehen lapsisita. Kohtele silti arvostavasti ja ole läsnä, tämä lujittaa suhdetta myös mieheen.

Kaikki tunteet ovat sallittuja, mutta ne pitää työstää aikuisena aikuisen tavoin. Et kai käyttäydy kuin uhmaikäinen eli et saa jatkuvaa huomiota, jolloin on oikeus ottaa se keinolla millä tahansa.

Puhu miehen kanssa, olisiko hyvä ajatus, että lasten ollessa toteutat omia juttujasi. Tapaat ystäviäsi, käyt matkoilla , luet, liikut.

Toki jonkin verran on hyvä olla yhdessä koko porukalla ja pitää hauskaa, pelata, katsoa elokuvaa, piirtää tai mitä tahansa perusjuttua.

Mieti asiaa myös miehen kannalta; hänellä on ikävä lapsia ja haluaa kantaa vastuun heistä. Ei se ole pois sinulta. Enemmän ajattelen niin, että mies kantaa samalla tavalla  vastuun myös sinusta.

Lasten kannalta ajateltuna muutos on heilläkin. Pitää sopeutua olemaan isän luona, paikalla on uusi nainen , uudet säännöt, isän huomio menee naisellekin.

Eihän tuossa kukaan saa ihan kaikkea, mutta myönteisiä puolia viljelemällä on helpompi olla.

Ja miehen oletaan ilman muuta hyväksyvän naisen lapset ?

Vai ovatko vain fiksumpia ja välttävät suhdetta yh-naisiin?

Olitko minkä verran miehen lasten kanssa tekemisissä ennen muuttoa yhteen? Ei voinut tulla yllätyksenä, että lapset vievät aikaa ja on enemmän siivottavaa, pyykättävää ja ruuanlaittoa.  (miehelle nuo pääosin kuuluvatkin)  

Kuinka usein lapset ovat kanssanne?  Jos esim. viikko-viikko, onhan teillä aikaa olla kahdestaankin. Se lapsiviikkokin pitäisi sisältää omaa aikaa teillekin, sillä juopaa alkaa kertyä siitä, jos kaikki menee lasten ehdoilla.  Esim. lapset aikaisin nukkumaan ja saatte illasta aikaa.

Ymmärrän sinua, mutta kuulostele itseäsi. Jos haluat tiiviin parisuhteen ilman muita osapuolia (lapset ja exät), on tarjolla vapaitakin miehiä.  Ei ole lainkaan häpeä irtaantua suhteesta, jossa voi huonosti. Enemmän harmittaa hukata elämänsä ja pahimmillaan sairastua siitä henkisesti.

Vierailija kirjoitti:

Älä odotakaan itseltäsi, että pitää rakastaa tai edes tykätä miehen lapsisita. Kohtele silti arvostavasti ja ole läsnä, tämä lujittaa suhdetta myös mieheen.

Kaikki tunteet ovat sallittuja, mutta ne pitää työstää aikuisena aikuisen tavoin. Et kai käyttäydy kuin uhmaikäinen eli et saa jatkuvaa huomiota, jolloin on oikeus ottaa se keinolla millä tahansa.

Puhu miehen kanssa, olisiko hyvä ajatus, että lasten ollessa toteutat omia juttujasi. Tapaat ystäviäsi, käyt matkoilla , luet, liikut.

Toki jonkin verran on hyvä olla yhdessä koko porukalla ja pitää hauskaa, pelata, katsoa elokuvaa, piirtää tai mitä tahansa perusjuttua.

Mieti asiaa myös miehen kannalta; hänellä on ikävä lapsia ja haluaa kantaa vastuun heistä. Ei se ole pois sinulta. Enemmän ajattelen niin, että mies kantaa samalla tavalla  vastuun myös sinusta.

Lasten kannalta ajateltuna muutos on heilläkin. Pitää sopeutua olemaan isän luona, paikalla on uusi nainen , uudet säännöt, isän huomio menee naisellekin.

Eihän tuossa kukaan saa ihan kaikkea, mutta myönteisiä puolia viljelemällä on helpompi olla.

Mun ex-anoppi kokoajan haukkui minua huonoksi äidiksi (meillä ei siis ollut omia lapsia, mutta koska en kokenut mitään "äidinvaistoa" niin olisin automaattisesti pa*ka äiti omille lapsille) ja painosti rakastamaan miehen lapsia kuin omia. Painosti olemaan näille äiti.

En pystynyt, joten häivyin.