Olen nuori aikuinen, mutta en ole kokeillut ka--abista, kohta kuulun vähemmistöön
Taidan olla jonkinlainen sosiaalinen hylkiö, koska en edes tunne ihmisiä, jota käyttäisivät kannabista. Epäilemättä monet tuttavistani ovat kokeilleet, mutta vakituisia käyttäjiä en tiedä.
Olenkohan nyt ajastani jälkeen jäänyt juntti, kun ei tee edes mieli kokeilla?
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006013976.html?utm_source=facebook&ut…
Kommentit (20)
Kannattaisi hankkia sosiaalinen elämä, niin saisi niitä kokemuksiakin.
Elämättömästä elämästä ei saa rahoja takaisin.
Mäkin kokeilin vasta 27-vuotiaana, tosin olenkin erakko eikä mulla ole sos elämää.
Tämä on itselle mielenkiintoinen aihe. Opiskelin itse ulkomailla Aasiassa, ja meillä oli ihmisiä n. 50 eri maasta yliopistossa.
Kanadalaiset, amerikkalaiset ja muut siellä päin asuvat olivat silmin nähden HÄMMÄSTYNEITÄ kun kerroin silloin että en ole koittanut huumeita, enkä edes tunne ketään joka on. Olin Suomesta pienehköltä paikkakunnalta siis kotoisin.
Jenkeissä kuulemma kaikki ovat jo alaikäisenä kokeilleet vähintään kannabista, sanoivat silloin 2007.
Nyt näyttää uutisten perusteella, että Suomi oli vaan vähän jälkijunassa ja nyt alkaa olemaan samalla tasolla kuin rapakon takana, ainakin muutaman vuoden kuluttua.
M33
Vierailija kirjoitti:

Kaikkihan tuolta tulee viiveellä tänne. Mitä tulee kannabikseen ei sitä mikään pakko ole kokeilla mutta ei siinä mitään pahaakaan ole. Kuten kaikki päihteet myös kannabis on siinä kohtaa huono jos on syrjäytynyt eikä elämässä ole muuta kuin ne päihteet. Kohtuus kaikessa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tulee kannabikseen ei sitä mikään pakko ole kokeilla mutta ei siinä mitään pahaakaan ole.
Kyllähän siinä pahaa on. Mikä tahansa asia, joka voi jossain elämäntilanteessa aiheuttaa riippuvuuden, ei ole hyväksi.
Kukaan ihminen ei voi etukäteen tietää, repeääkö hänen hallittu käyttönsä hallitsemattomaksi käytöksi.

Asioita, mitkä voivat jossain elämäntilanteessa aiheuttaa riippuvuuden:
- Parisuhde
- Liikunta
- Työ
- Kipulääkkeet
Toivottavasti kieltävät nuo lailla, ettei kenellekään käy pahasti.
Minäkään en ole kokeillut. Olen jonkin verran törmännyt sellaisiin asenteisiin, että ai jaa, tämän täytyy olla minulle jotenkin periaatteellinen asia, mutta ei, en vaan ole koskaan ollut sellaisessa tilanteessa ja sellaisten ihmisten kanssa että olisi ollut mahdollisuus kokeilla. Kukaan ei ole tarjonnut, en ole nähnyt enkä tiedä kenenkään käyttävän. Ja olen sentään pyörinyt melko paljon baareissa ja kotibileissä (oletan noiden olevan oikeanlaisia paikkoja kokeiluille).
Ketju on mitä ilmeisimmin perustettu mainostarkoituksissa, sillä vastahan uutisoitiin tuo hampphuun tutustuneiden suomalaisten määrä, ja eihän se ole likimainkaan lähelläkään 50 %:a.
Tämä aihe on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiin tylsä. Kun suomalaista päihdepolitiikkaa katselee voi 100% varmuudella sanoa, että tätä IHAN SAMAA keskustelua käydään vuonna 2119 jos on suomalaisia jälellä. Ja viinaa saa vaan Alkosta.
Et ole - minä olen kohta viiskymppinen, ja kokeilin sitä ensimmäisen ja ehkäpä viimeisen kerran viime vuonna :D
Kaiken hyvän lisäksi työskentelen alalla, jolla varmaan kaikki muut olivat kokeilleet sitä :D
Ei se mitään kovin ihmeellistä ollut, ei siitä huono olo tullut, mutta ei jäänyt kiinnostusta kokeilla uudelleenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Ketju on mitä ilmeisimmin perustettu mainostarkoituksissa, sillä vastahan uutisoitiin tuo hampphuun tutustuneiden suomalaisten määrä, ja eihän se ole likimainkaan lähelläkään 50 %:a.
Jos se olisi lähelle 50% ja oletetaan että koululaiset eivät olisi tutustuneet, tarkoittaisi se sitä että käytännössä kaikki työikäiset olisivat.
Toisin sanottuna, onko kukaan missään ikinä edes vihjannut tuohon suuntaan?
Isoista prosenteista puhutaan lähinnä nuorison kohdalla.
Omassa lähipiirissäni Kalliossa huumeista kieltäytyvät nuoret leimataan oikeistopersuksi, että jos sen leiman haluaa.....
Vierailija kirjoitti:
Ketju on mitä ilmeisimmin perustettu mainostarkoituksissa, sillä vastahan uutisoitiin tuo hampphuun tutustuneiden suomalaisten määrä, ja eihän se ole likimainkaan lähelläkään 50 %:a.
Sisälukutaito voisi auttaa sinuakin. Nuorista aikuisista 45 prosenttia on kokeillut kannabista ja kyllä se aika lähellä 50 prosenttia on.
Kun avaaja siis kertoo olevansa nuori aikuinen ja kuuluvansa kohta vähemmistöön, niin se pitää aika hyvin kutinsa. Vaikka kehitys ei olisi lineaarinen, trendi on kuitenkin se, että muutamassa vuodessa avaaja kuuluu vähemmistöön, jos ei ole kokeillut kannabista.
Minäkään en ole ikinä kokeillut. Olin 24-vuotias, kun ensimmäisen kerran tarjottiin, jonkun kotivileiden jatkoilla. Sitä ennen en ollut edes nähnyt käytettävän.
Olen 28-vuotias, kotoisin Oulusta ja muutin Helsinkiin lukion jälkeen. Täällä tein kaikenlaisia hommia, mitä ilman ammattia pystyi tekemään, työpaikalla ihmeteltiin kun en ollut kokeillut. Olin viaton maalainen heidän silmissään. :D Uskoisin, että Oulussakin sitä on käytetty, vaan ei mun piireissä, varsinkaan lestadiolaisten naapurien toimesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tulee kannabikseen ei sitä mikään pakko ole kokeilla mutta ei siinä mitään pahaakaan ole.
Kyllähän siinä pahaa on. Mikä tahansa asia, joka voi jossain elämäntilanteessa aiheuttaa riippuvuuden, ei ole hyväksi.
Kukaan ihminen ei voi etukäteen tietää, repeääkö hänen hallittu käyttönsä hallitsemattomaksi käytöksi.
Puhutko nyt omasta kokemuksesta? Oma kokemukseni on että ei aiheuta riippuvuutta enempää kuin suklaakaan mutta joillakin elämä on mennyt siihen malliin että paetaan tilannetta päihteisiin.
Olet omituinen, taidat asua maalla?
Kuka ees kysyy tälläistä tosissaan?
Vierailija kirjoitti:
Ketju on mitä ilmeisimmin perustettu mainostarkoituksissa, sillä vastahan uutisoitiin tuo hampphuun tutustuneiden suomalaisten määrä, ja eihän se ole likimainkaan lähelläkään 50 %:a.
Linkatussa Hesarin jutussa sanotaan, että nuorista aikuisista melkein puolet on käyttänyt. Niin myös kirjoitettiin avauksessa.
Et.