Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tuli sitten jätettyä avioerohakemus
14.02.2013 |
Sanokaapas kommenttia, onko tämä teistä riittävä syy hakea eroa.
Jos otan esille jonkun keskeisen ongelman, mikä vaikuttaa vaikkapa niinkin keskeiseen asiaan kuin perheemme tuloihin ja yritän saada asiaa ratkaistuksi, saan miehen henkisesti kimppuuni. Tuntuu kuin keskustelisin teini-ikäisen pojan kanssa, joka vaan kuittailee ja on niin mahdollisimman epärakentava kuin olla ja voi. Yritän kovasti pysyä asiassa loukkauksista ja asiattomista syytöksistä huolimatta. Tähän liittyy yleensä nimittelyä yms.
Noh, jossain vaiheessa kärsivällisyyteni usein loppuu. Saatan sanoa, että ei hemmetti näin voi asioita hoitaa, ihan törkeää käytöstä. Ja jos suutun oikein pahasti, silloin voin heittää vaikka lautasen seinään. Siinä vaiheessa olen jo todella raivoissani. Dorkaahan se on, mutta kun on aikansa kiusattu niin minultakin se breaking point -löytyy. Ikävä kyllä.
Tässä vaiheessa mies muuttuukin "asialliseksi" ja "huolestuneeksi aviopuolisoksi", joka on naimisissa aivan hullun naisen kanssa. Eikun ämmän. Hän itse kun on niin kiltti, supportiivinen, uskollinen ja kaikkea vastaavaa. Ja onhan hän sellainen silloin, kun ei ole mitään haastetta elämässä. Tai ainakaan sitä oteta esille, esim. että laskut on jätetty maksamatta ja mites tehtäisiin, että nämä jatkossa menisi ajallaan.
Joo, varmaan on miehellä itsetunto-ongelmaa kun ei voi vaikeista asioista keskustella kypsästi. Tai jotain äiti-syndroomaa suhteessa vaimoon, kun saan tuollaista naurettavaa kiukuttelua osakseni.
Näitä asioita on yritetty työstää, mutta sama vaan toistuu.
En ole mikään jäkättäjä tai kimittäjä, vaan varsin ratkaisukeskeinen ja konkreettinen ihminen. Otan asiat asioina. Myös silloinkin, kun itselläni on syytä katsoa peilin. Pyrin ottamaan opikseni ja jatkamaan reippaasti eteenpäin. En jää muistelemaan menneitä, ellei kyseessä ole ajankohtainen asia.
Mies taas hyvinäkin aikoina hautoo mielessään minun taholtaan kokemiaan vääryyksiä. Kun se hullu akka ihan yhtäkkiä pimahti. Ihan tuosta noin vaan.
Olemme käyneet näitä läpi ihan asiallisesti. Olen yrittänyt olla tukena. Olla avoin ja rehellinen.
Mutta lopulta on selvinnyt, että mieheni on vain sellaista tyyppiä, että ei hän ikinä anna mitään kokemaansa vääryyttä anteeksi. Päreitä on kainalossa. Ja rehellisesti sanottuna, hän muistaa monet asiat kyllä varsin yksipuolisesti. Koskaan ne pimahtamiset eivät ole tulleet tuosta noin vaan, ilman että taustalla olisi ollut pidempääkin painostusta.
Vaikka kaikki muut asiat parisuhteessamme on kunnossa, niin minusta nämä ongelmat tekee suhteestamme ja elämästämme niin epäterveen, että asiaan on pakko löytyä ratkaisu.
Vuosien ja jatkuvan yrittämisen jälkeen en nähnyt muuta, kuin avioero.
Kommentit (38)
Narsisti on tämän päivän muoti-diagnoosi ihan jokaiselle, joka on kyvytön kohtaamaan omat vikansa tai on yltiöitsekäs.
Narsisti on käsittääkseni jotain muuta... kuin ap.n mies tai ap.
Aikaisemmin jokaikinen vilkas ja energinen lapsi oli automaattisesti adhd. Ennen moista diagnoosia he olivat vain huonosti kasvatettuja..
No niin. Minä en ihan oikeasti tajunnut ap.n ongelmasta mitään. Siis mikä on ongelman ydin, en tajunnut. Ehkä olen väsynyt, on ollut pitkä päivä tai sitten olen tyhmä.
Mies ei huolehti raha-asioista, jättää laskut maksamatta. Nainen eli ap yrittää ottaa asian puheeksi, mies ei suostu puhumaan, ap. pimahtaa ja nakkaa lautasen seinään ja mies vetää marttyyrin ja pyhimyksen viitan päälleen ja alkaa puhua hullusta ämmästä jne.
Teillä on ilmeisesti jonkinlainen yhtenäistalous, koska ap on huolissaan miehen laskuista. Tai siis mikä se ongelman ydin oikeasti on.
mutta jos se on ylitsepääsemätön ja ratkaisematon etkä jaksa sitä parisuhteessa, niin sitten kait se ero on oikea päätös. Seuraavaksi on vaan mietittävä asumisratkaisu, missä ap asuu lasten kanssa ja missä mies asuu ja sitten on aika miettiä elatusmaksu, mutta ennenkaikkea tapaamisasiat. Millaisen tapaamissopimuksen teette, missä lapsia tavataan ja millä frekvenssillä. joka toinen vkl on minun mielestäni kankea ja vanhanaikainen eikä edes lasten edun mukainen, tiheämmin ja ehkä lyhyempi aika kerrallaan, niin se on parempi. lasten ikävä ei pääse paisumaan liian isoksi , tapaamiset voivat olla hyvin myös lasten omassa kodissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulosti oudolta tuo "miehessä on myönnettävä että vika on hänessä ja mentävä johonkin terapiaan". Jos olet jo mennyt itseesi jo tajuat oman osuutesi kuvioissanne, voit tietysti olla pettynyt siihen että mies ei tee omaa osuuttaan itsetutkiskelusta. Mutta jos vain oletat että ongelma on miehessä, olet itsekin osa ongelmaa.
Meillä oli vähän samantyyppinen kuvio: yritin sanoa pikkuasioista ennen kuin ne alkoivat varsinaisesti riivata minua. Mies koki tämän nalkutuksena ja suutahti, josta minä puolestani suutuin - yritinhän estää riitojen syntymistä olemalla avoin ja rehellinen. Minä olin myös se tavaroiden heittelijä - jota mies ei kestänyt laisinkaan.
Mies on nyt asunut omassa osoitteessaan jo hetken, mutta ei tämä minusta ole mikään ratkaisu. Ratkaisu olisi se että olisimme menneet terapiaan - tai vaihtoehtoisesti vain puhuneet keskenämme avoimesti ja ilman vihaa selvittääksemme välimme kerta kaikkiaan.
Suhteen jatkumisesta tai päättämisestä olisi paljon viisaampaa päättää sitten kun olisi selvää mistä on ollut kyse: persoonien sovittamattomista eroavaisuuksista vaiko vain sarjoista huonoja ratkaisuja joita on mahdollista muuttaa.
Tietysti haikailen tässä hiukan lapseni isän perään, mutta faktaa on että jos hänellä ei ole asenteena se että huonokin tilanne voidaan selvittää ja tehdä yhteistuumin paremmaksi, ei minulla ole mitään kaivattavaa. En ole täydellinen ihminen enkä kykene ensi-iskussa täydelliseen suhteeseen: jos puoliso ei kykene kanssani yhteistyöhön suhteen eteen hän ei joka tapauksessa ole puolisoni pitkään.
itse jätin avioero hakemuksen samasta syystä ja osa syynä oli katteettomat lupaukset niin minulle kuin lapsille, kileti mm. lenkkeilyt, elokuvissa käynnit ym, kaverini ei saanu käydä meillä tai minä niillä yms.. . yhteiseloa meille tuli 20 vuotta ja harkinta-aika on nyt puolessa välissä. Ja pätkääkää en ole katunut. Onhan tämä toki opettelua, mutta tunnen nyt eläväni.,,nyt on hyvä olla.
Suosittelen eroa. Siihen en sano mitään että kenellä tässä ongelmia on sillä tuli näitä vuodatuksia lukiessa mieleen että syytä saattaisi olla muuallakin kuin miehessä. Jos ei halua avioliitossa enää olla niin on parasta erota. Ei siksi että toinen on syypää kaikkeen vaan siksi ettei itse enää halua.
Ap täällä taas. Aikaa on kulunut ja tulin tänne katsomaan, josko olisi kommentteja. Avioerohakemus on ollut vetämässä sen puolisentoista kuukautta. Mies on ollut siitä vihainen ja katkera (kuten osasin arvatakin), mutta toisaalta on meillä hyvääkin ollut ja ajallisesti enemmän. On tehnyt mieli vetää erohakemus miehen toiveiden mukaisesti pois, mutta en ole sitä tehnyt koska takaraivossa on kolkuttanut, että ongelmia ei ole ratkaistu vaan tilanne taas jossain vaiheessa toistuu.
Niinhän siinä kävi. Tuli vastoinkäyminen perheelle. Suuri pettymys meille molemmille vanhemmille, ja mies kaatoi siitä syyt täysin niskoilleni. Olin hänen mielestään laiminlyönyt lasta, kun hän tämä ei läpäissyt pääsykokeita. Aikani kuuntelin, yritin olla kypsä ja rakentava, tukea miestäkin, kunnes romahdin. Sain paniikkikohtauksen. Kun menin riittävän heikoksi, olin täysin lyöty, mieskin sitten lopulta käänsi kelkkaansa, pyysi anteeksi rumaa ja epäoikeudenmukaista käytöstä. Sitten, kun minä olin jo aivan palasina.
En usko että hän on narsisti. Kyse on pikemminkin tunteiden hallinnasta. Kun häntä ärsyttää, purkaa hän sen minuun siihen asti, kunnes romahdan. Siinä vaiheessa tyydytys on ilmeisesti saatu? Kuvio on nähty monet kerrat.
Vikaa on minussakin siinä, että kuuntelen ja otan vastaan niin paljon. Pitäisi olla defensiivisempi, jotta tämä yhtälö toimisi. Veikkaan kuitenkin, ettei minusta ole enää tässä iässä muuttamaan noin perustavaa luokkaa olevaa piirrettä itsessäni. Perhesuhteissa olen vain tällainen, luotan ihmisiin ja käsittelen vaikeitakin asioita. Syviäkin syntejäni. Ulkopuolisissa suhteissa, joissa välimatkaa on enemmän, osaan pitää puoleni ihan hyvin.
Kyse siis on pitkälle henkilökemioiden yhteensopimattomuudesta.
Terapiasta voisi olla apua, mutta on hyvin vaikea mennä puhumaan oman nimensä ja naamansa kera vieraalle. Kertoa omista asioista. Taitavatpa nuo maksaakin melko paljon, ja mihinkään kunnallisiin palveluihin en suostuisi. Tietosuojan toteutumiseen kun en aikaisempien kokemusten perusteella tällä paikkakunnalla luota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysehän on loppupeleissä siitä, että minä en kestä. Lapsilla on asiat hyvin ja he 100% varmasti haluaisivat jatkaa yhtenä perheenä. Heille mies on oikein mukava isä ja minullekin hän on hyvä puoliso niin kauan, kun näitä tilanteita ei tule. Jos en pelkäisi ja pitäisi vakavana aika-ajoin esiintyviä tilanteita, mikäs tässä olisi jatkaessa. Kai naiset ovat kautta aikojen kestäneet ja pysyneet yhdessä huomattavasti haastavempienkin puolisoiden kanssa.
Ehkä minun pitäisi olla kypsempi. Ei pitäisi ottaa vakavasti sitä, jos minun kimppuuni henkisesti käydään jostain asiasta, mikä ei ole vikani. Pitäisi olla välittämättä loukkauksista, olla ottamatta niistä itseensä. Samaan aikaan pitäisi osata pitää puolensa ja järkensä kirkkaana, sillä jos en puolustaudu niin silloin mies itsekin tuntuu uskovan syytöksiinsä. Katkeroituu ja hyökkäilee yhä enemmän.
Mitenhän oppisin tuota rajojen pitämistä. Onko ehdotuksia?
Toivottavasti et ole se "tavallinen tapaus" eli nainen joka meni naimisiin elääksen miehensä varoilla. Näitä riittää. Miesten pitäisikin vaatia jonkinlainen "vakuutus" naiselta, ettei tämä heittäydy vaan elämään miehen palkan ja tulojen varassa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.05.2013 klo 04:25"]
Mutta tosiaan, nyt sen päätöksen tein, onhan se siis jo pidemmän aikaa muhinut mielessä kun luottamuspulaakin tässä on ilmaantunut ja tyhjiä lauseita kaikenlaisesta. Kunhan eropaperit jostain saisin niin heti laitan vetämään ja siihen ei sitten enää mikään auta. Piste.
[/quote]
Kyselit avioeropapereista. Voit täyttää paperin ja tulostaa sen täältä:
Myös sinun tarinasi oli kovin surullista luettavaa. Vaikuttaa siltä, että olet ruvennut kynnysmatoksi miehellesi. Toivottavasti saat kerättyä vomasi jaksaaksesi hakea avioeroa.
[quote author="Vierailija" time="16.06.2013 klo 21:40"]
Toivottavasti et ole se "tavallinen tapaus" eli nainen joka meni naimisiin elääksen miehensä varoilla. Näitä riittää. Miesten pitäisikin vaatia jonkinlainen "vakuutus" naiselta, ettei tämä heittäydy vaan elämään miehen palkan ja tulojen varassa...
[/quote]
Peräsit naisilta takuuta, etteivät he vain hyötyisi miesten kustannuksella avioliitossa.
Eiköhän muutenkin ole niin, että nykyään ihmiset elättävät pääsääntöisesti itsensä, vaikka avioliitossa olevat ovat lain mukaan elatusvelvollisia toisiaan kohtaan. Aivan oikein! Elatusvelvollisia!
Vastaavasti miehiltä pitäisi sitten vaatia takuut siitä, että mies osaa käyttäytyä aikuismaisesti myös vaimojaan kohtaan.
En ole ap. mutta pistipä kovasti vihaksi provokatiivinen kommenttisi. Etkö lukenut ap:n kommentteja? Hän kertoo olevansa yksityisyrittäjä ja riitoja tulee rahasta, kun mies ei halua hoitaa raha-asioitaan kuntoon. Ap ei myöskään enää jaksa näitä repiviä riitoja, joissa mies ensin provosoi vaimoaan ja sitten syyllistää. Mies käyttää henkistä väkivaltaa ap:tä kohtaan. Ja tämän vuoksi hän on hakenut avioeroa.
Avioerotilanteissa kuuluu myös pohtia, mitä yhteiselle omaisuudelle tehdään ja kuinka lasten tulevaisuus voidaan turvata. Missään vaiheessa hän ei ole antanut ymmärtää, että hän haluaisi hyötyä miehensä kustannuksella. Päinvastoin - hän kantaa tuosta mulkerosta yhäkin huolta, mikä tuntuu aika käsittämättömältä, kun ajattelee, miten hirveä mies on ollut vaimolleen.
Ap, olet tehnyt aivan oikein, kun hait avioeroa. Älä lannistu. Paniikkikohtaus on varmaan ihan hirveä kokemus, mutta pidä mielessäsi, että kohta pääset piinaavasta elämänvaiheesta pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kukaan pakota olemaan yhdessä. Tehän olette yhdessä vaan yhteisestä tahdosta ja toivosta. Jos syy on vaan miehessä, vaan mies tekee väärin. En jaksanut lukea muutamaa viestiäsi pidemmälle koska tuo alistava tapasi kirjoittaa "raukasta miehestäsi" tuntui minusta pahalta. Vaikka ethän sinä alista ja tappelet kaikintavoin oikein..
Ero on teille hyväksi. Ja ole haukkumatta miestä lapsille. Vaikka tuskimpa sinä edes huomaat niin tekeväsi. :(
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 00:15"]
Ei kukaan pakota olemaan yhdessä. Tehän olette yhdessä vaan yhteisestä tahdosta ja toivosta. Jos syy on vaan miehessä, vaan mies tekee väärin. En jaksanut lukea muutamaa viestiäsi pidemmälle koska tuo alistava tapasi kirjoittaa "raukasta miehestäsi" tuntui minusta pahalta. Vaikka ethän sinä alista ja tappelet kaikintavoin oikein..
Ero on teille hyväksi. Ja ole haukkumatta miestä lapsille. Vaikka tuskimpa sinä edes huomaat niin tekeväsi. :(
[/quote]
Eihän sellaista voi huomata, mitä ei oikeasti ole olemassakaan. Olisit huomannut sen itsekin, jos olisit vaivautunut lukemaan ketjun kunnolla läpi.Kannattaisi ihan oikeasti lukea ensin ennen kuin rupeaa kommentoimaan ap:ta. Ihan missä tahansa ketjussa.
Täällä on moni nainen tilittänyt samankaltaisista parisuhdekuvioista ja ap on käyttänyt harvinaisen neutraalia kieltä tilanteeseen nähden.
Minä olisin voinut vähän revitelläkin vihapäissäni vastaavossa tilanteissa, mutta sellaista piirrettä en ole huomannut ap:stä. Hän on kertonut miehen olevan hyvä isä lapsilleen ja senkin hän on kertonut, että mies on hyvä puoliso silloin, kun asiat ovat hyvin. Nyt ne eivät kuitenkaan ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei täällä ole kukaan nimitellyt ap:n miestä raukaksi. Keksitkö sinä ihan omiasi?
Hei!
Luin tekstiäsi ja mieleeni tuli vain yksi asia: oletko tullut ajatelleeksi, että miehesi saattaa olla narsisti? En osaa sanoa, onko hän sellainen, mutta monet noista kuvauksesasi mainituista seikoista viittaa siihen. Luen netistä lisää narsismista. Jos päädyt siihen, että näin on, pakene niin pian kuin pääset!
Nimimerkki Narsistista juuri eronnut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="15.02.2013 klo 00:24"]
Sanon myös että kaikkea hyvää ja onnea matkaan ja älä kuuntele nyt sitten sen pehmittelypuheita. Rauha on kiva asia ja sinkkuna sen saavuttaa aina. Kivempi on koira kuin paskapuhe-äijä, ja henkisestä väkivallasta on viisainta hankkiutua kauas.
Terv kolmen yh,onnellinen nykyisin
koira on varmaan myös älykkäämpää seuraa ja oppii paremmin
[/quote]
Kyllä tuo kertoo paljon,miehesi on narsisti !varo ja toivottavasti jaksat hakea eron ja vielä kestää kaiken paskan sen päälle!tarvitset hyvän lakimiehen !!!!
Hei
Olen itse parikymmentä vuotta sitten eronnut narsistisesta suhteesta. Se oli siihen asti elämäni onnellisin liitto; oli hellyyttä, yhteistä aikaa ja lapset, sukulaisvierailuja, kauppareissuja ja molempien harrastukset. Mutta oli myös miehen viikonloput viihteellä ravintoloissa (ilman minua, koska olin kotona pienten lasten kanssa); hellyyden "myyminen" minullle: kun olin kiltti ja tottelevainen vaimo, sain rakkautta ja hellyyttä; hienovarainen syyllistäminen siitä, että en ollut tehnyt juuri kuten mies toivoi; minä tekemässä aina niin kuin mies halusi.
En vain ymmärtänyt sitä silloin!
Kun meille miehen aloitteesta aikanaan tuli ero (hän tapasi toisen naisen ja solmi pikaliiton), minun maailmani romahti. En osannutkaan elää ilman, että joku koko ajan vahti, miten se kuuluu tehdä. Kukaan ei yhtäkkiä moittinutkaan, jos tein jauhelihakastikkeen väärin, tai jos olin unohtanut hakea sitä tarjousmakkaraa kauppareissulla. Vapauteen oli vaikea tottua.
Kun löysin oikean itseni tuon liki kymmenen vuoden painostuksen jälkeen, tajusin,miten mahtava paikka maailma oikeasti on! Uskalsin aloittaa harrastuksia, tutustua uusiin ihmisiin, opiskella ja tehdä työtä. Minun ei tarvinnut enää koskaan pelätä, mitä mies sanoo tekosistani. Muutaman vuoden opettelun jälkeen löysin oikean itseni sen pelokkaan nuoren naisen kuoren alta ja uskalsin oikeasti elää! Huomasin olevani täysin erilainen ihminen, kuin mitä olin luullut. En tykännytkään sinisestä, vaan punaisesta. En tykännytkään makkarasta, vaan kalasta. Uskalsin käyttää hametta. Uskalsin kantaa laukkua olalla, kävellä hymyillen ja vastaantulijoita silmiin katsoen. Aloin uskoa, että minulla on samanlainen oikeus olla tässä maailmassa, kuin kaikilla muillakin. Vikoineni kaikkineni.
Aikanaan rakastuin uudelleen ja opettelin elämään parisuhteessa, jossa ollaan tasavertaisia. Se oli vaikeaa. Minun piti kysyä kaikkiin tekemisiini mieheltä lupa, kunnes hän kerran sanoi, että saan olla juuri sellainen kuin olen ja tehdä, kuten olen aina halunnut. Sen jälkeen liittomme alkoi kukoistaa ja se on kaunis edelleenkin. Olemme onnellisia, emme täydellisiä, mutta vikoinemme toisillemme tuttuja.
Kirjoitan tämän siksi, että narsistin vaikutuspiiri on kammottava. Se ei välttämättä ole väkivaltaista, mutta se on alistavaa - AINA. Jollain tasolla katoat itseltäsi ihmisenä eläessäsi narsistin vaikutuksen alaisuudessa (vaikka tuo narsisti olisi oma vanhempasi tai lapsesi).
Neuvoni on, että jokainen eläisi tyytyväisenä itsensä kanssa ja etsisi sellaisen elinpiirin, jossa saa olla oma itsensä. Lihavana, laihana, pitkänä, lyhyenä, tummana, vaaleana, koulutettuna, kouluttamattomana, iloisena, vakavana, asiallisena tai leikillisenä. Millaisena tahansa.
Olkaa naiset vahvoja ja ottakaa oma paikkanne elämässä. Teillä on vain yksi elämä, se pitää elää niin, että viimeisenä päivänä voi hymyillen tästä elämästä lähteä. Olkaa ystäviä toisillenne ja kantakaa toisianne vaikeuksien yli.
Niin minäkin teen!
"Silkkisiipi"
Miehen paikka ei ole naisen ja lasten koti, se olisi syytä ymmärtää nyky-yhteiskunnassa.
Minä elin 16 vuotta perhehelvettiä ja vaimoni mielestä olin narsisti ja epäkypsä yksilö. Meidän perheessä puhuttiin vain minun ongelmistani, vaimoni osuus perheessä ja parisuhteessa oli oletusarvoisesti aina kymmenen pisteen tasolla.
Havahduin todellisuuteen työni kautta, työn luonteesta johtuen tapaan aina pelkästään pariskuntia. Urani aikana en ole koskaan törmännyt narsistiseen mieheen, olen törmännyt vain parisuhteisiin jossa mies on vaimon mielestä ongelma.
Koti on miesten mielikuvissa paikka, jossa voi ladata pattereita ulkopuolisia haasteita vastaan, mutta naiselle se on paikka kohentaa omaa asemaa. Nainen on käytännössä miehen vihollinen kotona.
Alue: Aihe vapaa
Näistä teksteistä tulee ihan oma avioliitto ja suhde mieleen. Olen monesti miettinyt että olen vain äitihahmo miehelleni, jota holhoan ja jonka eteen teen mitä vain että hän vain jaksaisi töissä ja kotona. Meillä 2v poika ja olen jo hakenut oman asunnon, erohakemuksen kirjoitin äsken mutta en ole vielä lähettänyt. Viimeksi kun erohakemuksesta mainitsin niin mies vaan tokaisi että oletko jo menossa uusiin naimisiin!? Mitä?! En todellakaan mutta ollaan eroamassa ja poika jää mun luo asumaan niin miksi pitäisi olla vielä naimisissa?!
En ole ollut mistään uskollisimmasta päästä ja mies menettänyt luottamuksensa muhun mutta henkinen ja fyysinen väkivalta on ajanut minut tilanteisiin joissa haen vielä hyväksyntää ja sanoja että olen kaunis ja että olen oikeasti ihan normaali ihminen. Toisin kuin tuleva ex-mieheni, ei kaunista sanaa (ehkä 3kertaa 6vuoden aikana) tai kehua, vain mulkoilua. Hän muistaa aina ne pahat asiat mitä olen tehnyt mutta ei sitä mikä siihen on johtanut. Vähättely, nauraminen ja alistaminen, uhkailu ja kiristys. Selvennys tuohon kiristämiseen esim.olen yrittänyt useasti erota mutta jäänyt koska mies sanonut "et pärjää yksin kun mä saan enemmän rahaa", "rakastat mua kuitenkin", "mä en pärjää ilman sua" yms yms.
Tätä vuodatusta tulisi vaikka ja kuinka. Viimeinen niitti oli kuitenkin ku mies kännissä keksi omia juttujaan ja luuli niin tapahtuneen ja kun en enää jaksanut kuunnella näitä samoja tuulesta temmattuja asioita niin kävi kurkkuun.
Toivon kaikille kärsijöille oikein ihanaa joulua ja parempaa uutta vuotta. Olkaa vahvoja älkääkä enää palatko vanhaan. Itse meinaan nyt olla kans lujana enkä enää palaa.