Lapsen teon yritys puolen vuoden seurustelun jälkeen...?1

eikä olla yhtään mietitty, mitä hankaluuksia voi tulla eteen.



Koska yleensä painolastia on molemmilla takana, varsinkin jos on eroja ja sen sellaista.

pikkulapsiaika on raskas, raskausaikakin on varsinkin lopussa sitä - ja usein molemmilla on enemmän tai vähemmän paineita.

Meille kävi niin, että seurusteltuamme 10 kk, meillä oli jo vauva.

Vauva oli täysin vahinko.



Rakastimme silloin toisiamme ja edelleen näiden vuosien jälkeen, mutta en usko että olisimme yhdessä jos ei olisi lapsia meillä. Olemme kuitenkin liian erilaiset toisillemme. Olen joskus hyvin onneton.



Sinuna odottaisin vuoden, pari, kun tosiaan sinulla on aikaa vielä kun olet noin nuori.

TODENNÄKÖISEMPÄÄ että tulee kun lapsia tehdään noin lyhyen tuttavuuden takia. Ei voi vielä tuntea toista.

Ei me kyllä olla aikaisemmin ees yritetty.

nyt vielä uudet tulee " samaan syssyyn" - ok, meillä molemmilla nuorimmat syntyneet 2002 - eli ei enää ihan pieniä.



- ei ap -

n loppuelämääni...nyt olen sitten kohta 5-v kaksosten yh. Erosimme kohta kaksi vuotta sitten.



Ihan pakko kyllä sanoa, että minun lapsilukuni on tässä. En voi käsittää, miksi minun pitäisi vielä tehdä uusia lapsia. Olen ollut aika ajoin ihan puhki näiden kahden kanssa yksin...jos siis mahdollinen tuleva puolisoni haluaa omia lapsia, en voi muuta kuin erota. Minusta ei ole tekemään " uusia" lapsia. Ikää tosin on jo 34-v.



Kun kummallakin teistä on jo lapsi ja olette eronneet en TAJUA miksette voisi ensin tutustua toisiinne ja tehdä sitten niitä lapsia, jos siltä tuntuu. Aikaa on!

Itse olisin saattanut jopa harkita hedelmöityshoitoja tai sijaisvanhemmuutta, jos en olisi tuota miestä löytänyt. Lapseni on jo yli 4v ja sylissä tilaa vielä monelle.



Mies kiinnostui minuun osin sen takia, että sanoin jo ensimetreillä haluavani paljon lapsia - ja hän oli samaa mieltä. Tämän yhteisen tavoitteen lisäksi taustoissamme on paljastunut koomisella tavalla samankaltaisia piirteitä.



Ensi silmäyksestä lähtien vaivautunutta hiljaisuutta ei ole ollut, on kuin oltaisiin tunnettu aina.



Olen seurustellut useamman miehen kanssa tätä ennen, joten kokemusta on ihmissuhteista.



Yksinhuoltajuus ei olisi minulle ongelma - ero toki suuri suru.



- ei ap -

nyt ollaan erottu. en kadu, olen aina ollut impulsiivinen.

Samoin minäkin olen tuntenut miestäni kohtaan alusta asti.



Ja mullakin on 2 pitkää suhdetta takana ja nyt vasta tuntuu tosiaan siltä että olen sen oikean löytänyt.



T:Ap

kun tässäkin puhutaan siitä kuinka alku on sellaista myllerrystä ja pitäisi vakiintua että sitten pariskuntana kestää sen vauva-ajan kaaoksen.. mutta voisiko yhtään ajatella niin että se yhtäkkinen kaaos voikin olla aika kova paikka siinä kohtaa kun ollaan 10 vuotta vietetty rauhallisissa ja vakiintuneissa merkeissä? toki ihmiset ovat erilaisia ja suhteet myös, ajattelin vaan että ehkä joskus saattaisi olla näinkin.



me mentiin miehen kanssa naimisiin puoli vuotta tapaamisen jälkeen. rakastimme hulluna toisiamme, tunsimme että tämä on nyt ehtaa tavaraa ja halusimme ehdottomasti perustaa perheen yhdessä. se perheen perustaminen ja lapset olivat alusta asti ihan selvä asia.



lapsi (toistaiseksi ainoa, on vielä aika pieni) sai alkunsa 1v kuluttua häistä. matkan varrelle on mahtunut opiskeluja ja työpaikkoja, muuttoja, lisää muuttoja, koira, kriisi, siitä selviytyminen ja vaikka mitä. kokoajan on ollut jotain pientä hässäkkää, ja vieläkin haetaan sitä vakiintumista ja tilanteen asettumista. ja tuntuu mukavalta juuri näin.



musta on ainakin meille sopiva tahti tämä. asetumme kaikki yhdessä sitten siihen uomaan, minä, mies, lapset, koirat ja kaikki. tämä on tämä meidän poorukka ja on alusta asti ollut (tietty ihan alussa lapset oli mukana vain puheissa ja suunnitelmissa, mukana kuitenkin).