Lue keskustelun säännöt.
Neljänkympin kriisi, miten tästä selviää?
25.02.2019 |
Olen jo jonkin aikaa ihmetellyt mikä ihme mua vaivaa. Kaikki tuntuu turhalta. Ajatus työ-koti-oravanpyörässä elämisestä vielä vuosikymmeniä ahdistaa. Mies ärsyttää, oikeastaan kaikki mitä se tekee / ei tee / sanoo / ei sano ärsyttää. Uutta pitäisi saada elämään joka osa-alueelle (paitsi miestä, haluaisin vaan olla yksin). Yhtäkkiä sen tajusin, taitaa olla surullisenkuuluisa neljänkympin kriisi koputtelemassa ovelle.
Miten mä selviän tästä ilman avioeroa ja koko elämäni perusteiden pilaamista? Kauanko tämä kestää? Kokeneet, vertaistukea tänne ja äkkiä!
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Olen jo jonkin aikaa ihmetellyt mikä ihme mua vaivaa. Kaikki tuntuu turhalta. Ajatus työ-koti-oravanpyörässä elämisestä vielä vuosikymmeniä ahdistaa. Mies ärsyttää, oikeastaan kaikki mitä se tekee / ei tee / sanoo / ei sano ärsyttää. Uutta pitäisi saada elämään joka osa-alueelle (paitsi miestä, haluaisin vaan olla yksin). Yhtäkkiä sen tajusin, taitaa olla surullisenkuuluisa neljänkympin kriisi koputtelemassa ovelle.
Miten mä selviän tästä ilman avioeroa ja koko elämäni perusteiden pilaamista? Kauanko tämä kestää? Kokeneet, vertaistukea tänne ja äkkiä!
Erota ei kannata, älä siihen lähde
Et ehkä pohjimmiltasi sitä halua.
Sen jälkeen, entäs sitten???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo varokaa tosiaan radikaaleja päätöksiä kriisivaiheessa. Minä pilasin työurani noin. Mulla oli it-alalla hyvä työpaikka, mutta 40 kriisissäni aloin kaivata jotain "henkisempää" kuin kova korporaatiomaailma. Irtisanouduin, lähdin ensin reppureissaamaan, siellä koin suuren valaistuksen (silmienpyöritystä) että omistan elämäni henkisyydelle ja parantamiselle. Kävin ayurvedahoitajakoulutuksen, fytoterapiakoulutuksen, life coach kurssin ja ties mitä. Hävettää tunnustaa mutta myös enkelihoitokurssin. Ajattelin että näistä joistakin tai ehkä yhdistelmästä tulee mulle ammatti.
Vika vaan oli että mun höyrähdykseni noihin vaihtoehtojuttuihin kesti vain kriisin ajan. Pari vuotta, niin en enää itsekään uskonut noihin vaan pidin hörhöilynä. Tai no, fytoterapia ja ayurveda ei ole täyttä hörhöilyä, koska onhan yrteissä ihan oikeita vaikuttavia aineosiakin. Mutta kuitenkin, aloin taas nähdä että miksi palata menneisyyden tehottomiin suht hoitokeinoihin, kun nykyaikana on osattu lääkkeisiin erottaa ne vaikuttavat aineet kasveista ja syntetisoida kokonaan uusia lääkeiaineita. Life coach homman suhteen tajusin että olisin täysin epäpätevä puoskari, jos ketään alkaisin neuvomaan. Ja enkeleihin en enää edes uskonut.
Halusin takaisin it-alalle, mutta eipä 43-v nainen töihin päässyt. Lopulta pääsin helpdesk-tyyppiseen työhön, joka sentään on jotenkin samaa alaa, mutta ikävä on kyllä koodarin ja arkkitehdin hommia. Palkkakin oli tuplasti parempi kuin nyt.
No älä nyt surkuttele, ei nuokaan jutut hukkaan menny?
Mutta joo, jaksaa ihmetyttää ne, jotka laittaa parisuhteen/liiton palasiksi. Ei se auta noissa jutuissa.
Työ nyt on, kliinisesti, työtä
Jep. Riippuu alasta tuo työpaikan vaihdon mahdollisuus. Kannattaa miettiä hyvin tarkkaan eli uusi paikka valmiina ennen kuin vanhasta pois.
Itse olen kohta 40 enkä ole edes päässyt vakipaikkaan vaan räpistelen pätkäelämässä, mikä on sanalla sanoen helvettiä, en suosittele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jo jonkin aikaa ihmetellyt mikä ihme mua vaivaa. Kaikki tuntuu turhalta. Ajatus työ-koti-oravanpyörässä elämisestä vielä vuosikymmeniä ahdistaa. Mies ärsyttää, oikeastaan kaikki mitä se tekee / ei tee / sanoo / ei sano ärsyttää. Uutta pitäisi saada elämään joka osa-alueelle (paitsi miestä, haluaisin vaan olla yksin). Yhtäkkiä sen tajusin, taitaa olla surullisenkuuluisa neljänkympin kriisi koputtelemassa ovelle.
Miten mä selviän tästä ilman avioeroa ja koko elämäni perusteiden pilaamista? Kauanko tämä kestää? Kokeneet, vertaistukea tänne ja äkkiä!Hyvin selviää,mutta 50v kriisi siinä sitä tekemistä on.
Amen! Kaksi vuotta siinä meni. Pienin lommoin selvisin ja ukkeli kesti mukana. Lupaan kestää yhtä urheasti jos mies "sekoaa" nyt kun 50 lähestyy.
Vierailija kirjoitti:
Olen jo jonkin aikaa ihmetellyt mikä ihme mua vaivaa. Kaikki tuntuu turhalta. Ajatus työ-koti-oravanpyörässä elämisestä vielä vuosikymmeniä ahdistaa. Mies ärsyttää, oikeastaan kaikki mitä se tekee / ei tee / sanoo / ei sano ärsyttää. Uutta pitäisi saada elämään joka osa-alueelle (paitsi miestä, haluaisin vaan olla yksin). Yhtäkkiä sen tajusin, taitaa olla surullisenkuuluisa neljänkympin kriisi koputtelemassa ovelle.
Miten mä selviän tästä ilman avioeroa ja koko elämäni perusteiden pilaamista? Kauanko tämä kestää? Kokeneet, vertaistukea tänne ja äkkiä!
En osaa sanoa, mutta avokki lähti syksyllä omille teilleen ja laittoi asianajajan hoitamaan lapsen huoltajuuskiistaa.
Aika hyvin sai kaikkien elämän sekaisin.
Itse en ole huomannut mitään villitystä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo varokaa tosiaan radikaaleja päätöksiä kriisivaiheessa. Minä pilasin työurani noin. Mulla oli it-alalla hyvä työpaikka, mutta 40 kriisissäni aloin kaivata jotain "henkisempää" kuin kova korporaatiomaailma. Irtisanouduin, lähdin ensin reppureissaamaan, siellä koin suuren valaistuksen (silmienpyöritystä) että omistan elämäni henkisyydelle ja parantamiselle. Kävin ayurvedahoitajakoulutuksen, fytoterapiakoulutuksen, life coach kurssin ja ties mitä. Hävettää tunnustaa mutta myös enkelihoitokurssin. Ajattelin että näistä joistakin tai ehkä yhdistelmästä tulee mulle ammatti.
Vika vaan oli että mun höyrähdykseni noihin vaihtoehtojuttuihin kesti vain kriisin ajan. Pari vuotta, niin en enää itsekään uskonut noihin vaan pidin hörhöilynä. Tai no, fytoterapia ja ayurveda ei ole täyttä hörhöilyä, koska onhan yrteissä ihan oikeita vaikuttavia aineosiakin. Mutta kuitenkin, aloin taas nähdä että miksi palata menneisyyden tehottomiin suht hoitokeinoihin, kun nykyaikana on osattu lääkkeisiin erottaa ne vaikuttavat aineet kasveista ja syntetisoida kokonaan uusia lääkeiaineita. Life coach homman suhteen tajusin että olisin täysin epäpätevä puoskari, jos ketään alkaisin neuvomaan. Ja enkeleihin en enää edes uskonut.
Halusin takaisin it-alalle, mutta eipä 43-v nainen töihin päässyt. Lopulta pääsin helpdesk-tyyppiseen työhön, joka sentään on jotenkin samaa alaa, mutta ikävä on kyllä koodarin ja arkkitehdin hommia. Palkkakin oli tuplasti parempi kuin nyt.
Juuri näin vammaisia ideoita voi saada jos kokeilee psykedeelejä.
Just say no huumeille.
Moni tuttava on flipannut ja katunut ihme valaistumisia jälkikäteen.
On käyty joga-institutor kursseilla jne.
Oikea ratkaisu ja ainoa viisas ratkaisu olisi ollut hankkiutua äkkiä äidiksi.
Tuota se on sitten kun ei hankita lapsia ajoissa niin tulee kaikenlaisia hulluja kriisejä ja aikaa riittää tyhmille kokeiluille.
T: nim. monta ystävää menettänyt
Vierailija kirjoitti:
Joo varokaa tosiaan radikaaleja päätöksiä kriisivaiheessa. Minä pilasin työurani noin. Mulla oli it-alalla hyvä työpaikka, mutta 40 kriisissäni aloin kaivata jotain "henkisempää" kuin kova korporaatiomaailma. Irtisanouduin, lähdin ensin reppureissaamaan, siellä koin suuren valaistuksen (silmienpyöritystä) että omistan elämäni henkisyydelle ja parantamiselle. Kävin ayurvedahoitajakoulutuksen, fytoterapiakoulutuksen, life coach kurssin ja ties mitä. Hävettää tunnustaa mutta myös enkelihoitokurssin. Ajattelin että näistä joistakin tai ehkä yhdistelmästä tulee mulle ammatti.
Vika vaan oli että mun höyrähdykseni noihin vaihtoehtojuttuihin kesti vain kriisin ajan. Pari vuotta, niin en enää itsekään uskonut noihin vaan pidin hörhöilynä. Tai no, fytoterapia ja ayurveda ei ole täyttä hörhöilyä, koska onhan yrteissä ihan oikeita vaikuttavia aineosiakin. Mutta kuitenkin, aloin taas nähdä että miksi palata menneisyyden tehottomiin suht hoitokeinoihin, kun nykyaikana on osattu lääkkeisiin erottaa ne vaikuttavat aineet kasveista ja syntetisoida kokonaan uusia lääkeiaineita. Life coach homman suhteen tajusin että olisin täysin epäpätevä puoskari, jos ketään alkaisin neuvomaan. Ja enkeleihin en enää edes uskonut.
Halusin takaisin it-alalle, mutta eipä 43-v nainen töihin päässyt. Lopulta pääsin helpdesk-tyyppiseen työhön, joka sentään on jotenkin samaa alaa, mutta ikävä on kyllä koodarin ja arkkitehdin hommia. Palkkakin oli tuplasti parempi kuin nyt.
Eikö arkkitehdin hommia löydy? Kuvittelisin että niille on aina hommia, mun oli ainakin vaikea löytää järkevän hintaista arkkitehtiä piirtämään kuvia rakennusta varten.
Jos sulla on piirto/suunnittelu ohjelmat voisit varmasti iltahommina piirreskellä vaikka mitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen jo jonkin aikaa ihmetellyt mikä ihme mua vaivaa. Kaikki tuntuu turhalta. Ajatus työ-koti-oravanpyörässä elämisestä vielä vuosikymmeniä ahdistaa. Mies ärsyttää, oikeastaan kaikki mitä se tekee / ei tee / sanoo / ei sano ärsyttää. Uutta pitäisi saada elämään joka osa-alueelle (paitsi miestä, haluaisin vaan olla yksin). Yhtäkkiä sen tajusin, taitaa olla surullisenkuuluisa neljänkympin kriisi koputtelemassa ovelle.
Miten mä selviän tästä ilman avioeroa ja koko elämäni perusteiden pilaamista? Kauanko tämä kestää? Kokeneet, vertaistukea tänne ja äkkiä!
Normalistihan tuossa vaiheessa moni hölmö irtisanoo työpaikkansa ja laittaa asuntonsa myyntiin ja lopussa katuu kaikkea.
Tuo kriisi tarkoittaa sitä että sinun pitäisi mennä kirkkoon ja seurakunnan tapahtumiin henkistymään.
Siinä ohessa voit käydä normaalisti töissä ja hoitaa perhe-elämää kuten normaalistikin.
Kaipaat vain henkisyyttä.
Minä huomasin kriiseileväni juuri viime viikolla ensimmäisen kerran. Tuntuu, että olen tehnyt hirveästi itseni ja elämäni eteen ja silti junnaan paikallani. Asun yksin, ei miestä, töitä on muttei sellaista jossa voisin edetä urallani kuten olen haaveillut. Ei mitään käsitystä missä olen vaikka 5 vuoden päästä.
Olen elänyt noin koko elämäni ja se on ollut OK. Nyt alan tuntea olevani niin vanha, että pitäisi olla jo jotain tasaista ja saavutettua tässä elämässä. Edes se parisuhde, jota en ole onnistunut löytämään sitten viimeisen suhteen kariuduttua vähän päälle parikymppisenä.
Tuntuu, että muut sinkoavat ohitseni kohti hyviä asioita vähemmällä vaivalla kuin minä, tai samalla vaivalla, mutta jostain syystä minä jään polkemaan paikalleni, vaikka poljen pyörääni yhtä kovaa kuin muutkin ja samalla valtatiellä vieläpä.
Tai siis, ovat singonneet jo. On urat, perhe, puoliso, kenties jo 3. puoliso kierrossa. On töitä ja jos ei vakituista niin ainakin projektia toisen perään. On asunto ostettuna, johon minulla on varaa näillä näkymin jos voitan lotossa.
En siis niinkään kaipaa sitä, että olisinpa menestynyt. Enemmänkin tuli typerä olo, että olen tehnyt parhaani, missä on minun palkintoni? Miksi tuo vieressä pyöreilevä Liisa on saanut jo 6 palkintoa vähemmällä työllä, tai miksi tuo edessäni polkeva Jani kiitää eteenpäin palkinnosta toiseen, ja minulla on kädessäni kaikesta vaivasta yksi kämäinen virpomisvitsa :D
Onneksi se on vain ohimenevä tunne. Ehkä minun elämäni alkaa vasta, kun muilla elämät alkavat hajoilla ja murtua uusiin muotteihin. Eli joskus 40-50-vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jo jonkin aikaa ihmetellyt mikä ihme mua vaivaa. Kaikki tuntuu turhalta. Ajatus työ-koti-oravanpyörässä elämisestä vielä vuosikymmeniä ahdistaa. Mies ärsyttää, oikeastaan kaikki mitä se tekee / ei tee / sanoo / ei sano ärsyttää. Uutta pitäisi saada elämään joka osa-alueelle (paitsi miestä, haluaisin vaan olla yksin). Yhtäkkiä sen tajusin, taitaa olla surullisenkuuluisa neljänkympin kriisi koputtelemassa ovelle.
Miten mä selviän tästä ilman avioeroa ja koko elämäni perusteiden pilaamista? Kauanko tämä kestää? Kokeneet, vertaistukea tänne ja äkkiä!Hyvin selviää,mutta 50v kriisi siinä sitä tekemistä on.
Amen! Kaksi vuotta siinä meni. Pienin lommoin selvisin ja ukkeli kesti mukana. Lupaan kestää yhtä urheasti jos mies "sekoaa" nyt kun 50 lähestyy.
Eroaako viidenkympin kriisi jotenkin olennaisesti 40 vastaavasta? Jotta osaan varautua.
t. N44
Nuo kriisit kohdallani muistan ja kun älysin mistä oli kysymys rauhoituin ja pikkuhiljaa huomasin olevani viisa keski-ikäinen joka nauttii elämänkokemuksistaan, eli niin se järki ja tunne-elämä ei aina käy käsikädessä, mutta sitten kun huomaa kuinka paljon on ymmärrystä ja elämä antaa aina vaan kokemuksia joista ammentaa lisää kokemusta ja ilo ja intoa kohti viittä tai kuuttakymppiä "kehittyneenä, jalostettuna ja kasvaneena" aikuisena!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jo jonkin aikaa ihmetellyt mikä ihme mua vaivaa. Kaikki tuntuu turhalta. Ajatus työ-koti-oravanpyörässä elämisestä vielä vuosikymmeniä ahdistaa. Mies ärsyttää, oikeastaan kaikki mitä se tekee / ei tee / sanoo / ei sano ärsyttää. Uutta pitäisi saada elämään joka osa-alueelle (paitsi miestä, haluaisin vaan olla yksin). Yhtäkkiä sen tajusin, taitaa olla surullisenkuuluisa neljänkympin kriisi koputtelemassa ovelle.
Miten mä selviän tästä ilman avioeroa ja koko elämäni perusteiden pilaamista? Kauanko tämä kestää? Kokeneet, vertaistukea tänne ja äkkiä!Hyvin selviää,mutta 50v kriisi siinä sitä tekemistä on.
Amen! Kaksi vuotta siinä meni. Pienin lommoin selvisin ja ukkeli kesti mukana. Lupaan kestää yhtä urheasti jos mies "sekoaa" nyt kun 50 lähestyy.
Eroaako viidenkympin kriisi jotenkin olennaisesti 40 vastaavasta? Jotta osaan varautua.
t. N44
Ei. Ikäkriisi on ikäkriisi,tulee se sitten 40 tai 50 kieppeillä. Toivottavasti ei molemmissa!
Kohta olet 50 ja nopeesti, usko mua. Siinä vasta kriisiä sitten onkin. Kaikki paikat roikkuu ja näytät joltain v tun buldogilta. Morjesta vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvää keskustelua ja varoittaviakin esimerkkejä, kiitos. Yritän pitää pään sen verran kylmänä ettei ihan lapasesta lähde elämä. Työpaikka on ns. paskaduuni joten siitä voin hankkiutua eroon. Haluaisin jopa opiskella mutta katsotaan nyt onko siihen taloudellista mahdollisuutta.
Miehen kanssa turhauttaa myös keskustelun puute. En tarkoita tunneasioista puhumista vaan esimerkiksi ajankohtaisista aiheista keskustelua ja ilmiöiden pohdintaa ynnä muuta. Mies ei seuraa uutisia, ei ole kiinnostunut yhteiskunnallisista aiheista. Politiikasta ymmärtää erittäin vähän. Ei se tyhmä ole mutta yleissivistys on heikko ja valitettavasti kiinnostus asioihin on nolla. Lopputuloksena jutellaan pinnallisia tai sitten vaan siitä aiheesta joka miestä kiinnostaa (eräänlainen tekniikka, kiinnostaa muakin mutta ei ole niin suuri intohimo kuin miehelle).
First world problem joo mutta mä oikeasti kaipaan keskustelua. Kunnon keskustelua. Älkää kysykö miten me aikanaan ollaan yhteen päädytty, en mäkään aina tajua. 😂 Rakastan miestä mutta kaikilta osin se ei nyt meinaa riittää mulle.
-kiittämätön ap
Mulla ei ollut nekjänkympin kriisiä. Sain ensimmäisen ja viimeisen vauvan yli 40 v. Tunsin itseni paljon nuoremmaksi.