Missä mielessä rakkaus on ihanaa ja mukavaa aikaa.

Aivan samaa mieltä. Elämä mennyt ihan helvetiksi, mielialat heittelevät ja kaikki aika ja energia menevät pakonomaiseen analysointiin. Unikaan ei tule,

Onneksi en ole koskaan rakastunut, enkä edes halua. Rakastuminen näyttää olevan lähinnä jonkinlainen, ja aika vakavakin mielenhäiriö.

Olen kyllä seurustellut, mutta siihen ei koskaan ole liittynyt rakastuminen tai rakkaus millään tavalla.

Ja nyt joku kysyy miksi olen sitten seurustellut! No, se kuului nuoruusikään ja ikäänkuin kuului asiaan. Niinhän kaikki muutkin tekivät. Aikuistuttua ja itseni löytämisen jälkeen sekin on jäänyt.  Silloin nuorenakin lähdin heti jos toinen alkoi olla liian tosissaan.

Samaa mieltä tai oikeastaan sitä mieltä että parisuhde aina ollut enemmän tai vähemmän kauheaa. Pelkkää vääntöä ja tappelua. Onhan se läheisyys ja seksi kivaa mutta se muu ei. Kiinnostaa ne muiden hyvät kokemukset kun en lähipiirissäkään kauheasti näe suhteita jollaisen itse haluaisin.

Voi sitten miettiä missä kohtaa on traumatisoitunut niin, että toisen ihmisen todellinen henkinen läheisyys on uhka. Jos se ei haittaa elämää, niin ei siinä mitään. Usein netissä on helpompi pitää etäisyys niin näihin ketjuihin kertyy juuri ihmiset joille on "normaalia" olla luottamatta toisiin ihmisiin ja luoda tiivistä tunnesidettä.

Ei kannata sekoittaa sitä kuitenkaan siihen, että ihastuminen ja rakastuminen olisi epänormaalia. Se on se perustava tunne minkä ihminen kokee jos perusturvallisuutta ei ole loukattu.