Lue keskustelun säännöt.
Entä jos haluan vain yhden lapsen
Paha äiti?
24.02.2019 |
"Pitäähän sitä nyt sisarus olla"
"Ainokainen on ihan yksin maailmassa, kun vanhemmat joskus kuolevat"
"Ei serkut / kaverit voi ikinä korvata sitä yhteyttä mikä sisarusten välille muodostuu"
Ja niin edelleen. Vaan entä jos en oikeasti halua kuin yhden lapsen? Koen, että elämä yhden kanssa on paljon helpompaa kuin kahden kanssa olisi. Kaverien lapset enimmäkseen tappelevat keskenään ja arki on yhtä riitojen selvittelyä. Koen, että minulla riittää jaksaminen touhuta yhden lapsen kanssa, kun voin keskittyä ainoastaan siihen. Lisäksi minulla on elämässäni niin paljon muutakin, joista en ole valmis luopumaan (kiinnostava työ, aktiivinen koiraharrastus, tottakai parisuhde). Yksi lapsi voisi olla paljon mukana jutuissani, mutta kaksi voisi olla jo vaikea hallita muun ohella.
Olenko paha ihminen, jos lapselleni ei ikinä tule sisarusta?
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
Minua aina vähän harmittaa se, jos ihmisten pitää puolustella jotain valintaansa. SIlloin sitä helposti miettii onko ihminen tehnyt päätöksensä vain sen perusteella mitä muut miettivät.
Olipa se sitten päätös haluta suurperhe, päätös olla hankkimatta lapsia tai päätös haluta vain yksi lapsi. Se minkä valinnan tekee, kannattaa tehdä niin, että on siihen itse tyytyväinen ja hoitaa asian parhaalla mahdollisella tavalla.
Esim. nyt sitten vaikka suurperheessä huolehtii siitä, että ei ole vaikkapa pelkästään yhteiskunnan tukien varassa, ja kaikille lapsille löytyy aikaa ja kuunteleva aikuinen.
Tai ainoan kanssa huolehtii sitten siitä, ettei opeta lasta siihen, että aina on oltava jotain seuraa, eikä lapsi osaa yhtään leikkiä yksin. Tai ei päästä kavereita/ sukulaislapsia kylään, tai vaikkapa vie lasta harrastukseen (esim. joukkueharrastus saattaa olla todella hyvä juttu ainokaiselle)
A)lapsia tulee tehdä vain, jos oikeasti niitä toivoo
B)kannattaa tehdä omien toiveidensa mukaisia ratkaisuja elämässö, koska aina löytyy joku idiootti, joka paheksuu valintaasi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on kolme pienempää sisarusta. Yksi on minua kolme vuotta nuorempi, toiset 10 ja 12 vuotta. En ole läheinen kenenkään kanssa ja pienestä pitäen on pitänyt pärjätä aikalailla yksin, kun äiti ollut liian väsynyt tai kiireinen pienempien sisarusten kanssa. En koe sisarusteni olevan rikkaus, vaikka heitä rakastankin. Näemme silloin tällöin. Kaksi nuorinta sisarustani ovat keskenään todella läheisiä. Minun puoleeni kääntyvät, kun tarvitsevat neuvoa jossain.
Äitini halusi monta lasta, jotta kukaan ei joutuisi olemaan yksin. Hän on itse läheinen veljensä kanssa.
Itselläni yksi lapsi ja miehelläni edellisestä liitosta yksi lapsi. Lapset ovat tunteneet toisensa pienestä pitäen ja pitävät toisiaan sisaruksina. En koe, että he olisivat kamalan läheisiä, mutta pitävät toisiaan tärkeänä ja ikävöivät kyllä, jos eivät näe pariin viikkoon.
En halua enempää lapsia ja äitini syyllistää siitä, että poikani jää sitten yksin. Epäilen. Tämä on minulle hyvä ratkaisu ja koen, että voin olla enemmän läsnä pojalleni, kun ei ole muita pyörimässä. Olemme läheisiä.
Eli pikkukakkonen on ei toivottu lapsi ja vain tehty seuraneidiksi toivotulle esikoiselle. Olisiko sinusta mukavaa olla tuo kuopus? Ja mitäs kun sisarukset harvemmin tulevat hyvin toimeen keskenään, varsinkaan tällaisessa tilanteessa, jossa vain toinen on ollut toivottu ja toisen rooli on olla seuralainen.