Lue keskustelun säännöt.
Entä jos haluan vain yhden lapsen
Paha äiti?
24.02.2019 |
"Pitäähän sitä nyt sisarus olla"
"Ainokainen on ihan yksin maailmassa, kun vanhemmat joskus kuolevat"
"Ei serkut / kaverit voi ikinä korvata sitä yhteyttä mikä sisarusten välille muodostuu"
Ja niin edelleen. Vaan entä jos en oikeasti halua kuin yhden lapsen? Koen, että elämä yhden kanssa on paljon helpompaa kuin kahden kanssa olisi. Kaverien lapset enimmäkseen tappelevat keskenään ja arki on yhtä riitojen selvittelyä. Koen, että minulla riittää jaksaminen touhuta yhden lapsen kanssa, kun voin keskittyä ainoastaan siihen. Lisäksi minulla on elämässäni niin paljon muutakin, joista en ole valmis luopumaan (kiinnostava työ, aktiivinen koiraharrastus, tottakai parisuhde). Yksi lapsi voisi olla paljon mukana jutuissani, mutta kaksi voisi olla jo vaikea hallita muun ohella.
Olenko paha ihminen, jos lapselleni ei ikinä tule sisarusta?
Kommentit (24)
Kannattaa tehdä sen verran lapsia kuin itsestä hyvälle tuntuu. Muut neuvovat vain omista lähtökohdistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle sisarukset ovat olleet pelkästään murheen kryyni... :(
Tutkimusten mukaan ainoat lapset eivät eroa mitenkään sisaruksellisista, paitsi joissain tutkimuksissa ainokaiset ovat olleet pärjäävämpiä jotenkin. En jaksa nyt kaivaa noita tutkimuksia mutta löytyy helposti googlaamalla. APA:n sivuilla on muistaakseni jonkinlainen yhteenveto. Ja muiden mielipiteistä - sun täytyy vain itse päättää miten paljon annat niiden vaikuttaa sun lapsenhankintaan.
Mä olen vanhempieni ainoa lapsi ja lapsuus oli tosi hyvä. :) Kavereita riitti ja paljon touhusin heidän kanssa jo pienestä pitäen. En koe jääneeni mistään paitsi ollessani ainoa lapsi.
Ennemminkin olen kiitollinen, jos vertaan tilanteeseen että mulla olis vaikka sisarus jonka kanssa en tulis lainkaan toimeen. En osaa edes kaivata sisarusta elämääni, en tiedä miltä se tuntuisi. Ainoa inhottava stereotypia, mihin olen törmännyt on se, että oletetaan ainoan lapsen olevan lellitty pentu. Eihän se näin ole tosiaankaan aina! :D esim: kototöitä enemmän, kuin perheessä jossa hommat jaettu sisarusten kesken. Tosin tälläkin hyvä vaikutus, tykkään kotihommista paljon. Erityisesti pihahommat on meikäläiselle intohimo. Lemmikkejä oli pienestä pitäen meillä kotona ja rakastan eläimiä, ne toi myös omalla tavallaan mulle seuraa. Kaipaan vieläkin kissaa, joka tuli perheeseemme kun olin about 5v, kuoli viime vuonna kun olin 21 v. Ihana kissa.
Mutta siis, lapsuus oli hyvä. Jos haluatte vain yhden lapsen elämäänne, se on täysin ok! Älkää välittäkö muiden mielipiteistä. Muut saa päteä vaikka kuinka.
Vanhempien kanssa mulla on hyvät välit ja äitini on mulle erityisen tärkeä ihminen elämässä. Soitellaan päivittäin ja voidaan puhua kaikesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap kuulostaa toimittajalta.
Miten? :D
Minä tein kaksi lasta vaikka halusin yhden. En halua lapseni olevan yksinäinen, kuten itse olin ainoana lapsena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kuulostaa toimittajalta.
Miten? :D
No, aihe on sellainen, josta voisi myydä jutun vauvalehteen. Otsikko sopisi suoraan. Teksti on jotenkin hieman epäuskottava ollakseen jonkun joka kuvaa omaa elämäänsä. Ja suuniteltu niin että vastaajat avautuisivat omista kokemuksistaan.
Olin ainoa lapsi ja yksinäistä oli... vaikka kavereita oli niin vaan sen hetken kun oli joku leikkihetki järjestetty. Itsellä kolme lasta jotka leikkivät yhdessä aamuvarhaisesta iltaan eivätkä todellakaan kinaa kuin harvoin. Pitävät toistensa puolia ja ovat ihan huipputiimi! Yhden kanssa olisi mun näkökulmasta raskaampaa ja jäisivät paljosta paitsi. Mutta tietenkään niitä sisaruksia ei saa tilauksesta hyvällä dynamiikalla vaan se vaatii tosi paljon vanhemmalta että antaa eväitä yhteistyöhön varhaisina vuosina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esimerkki tosielämästä: ainoa lapsi, poika. Kehuttu aina taivaisiin, ei voinut tehdä mitään väärin ja saanut aina olla vanhempiensa elämän keskus. Sitten vanhemmat eroavat ja muutaman vuoden aikana löytävät uudet kumppanit ja menevät uusiin naimisiin, miehellä jopa uusi lapsi.
Nyt teini-ikäinen poika on juuri päässyt psykiatriselta osastolta kotiin vahvassa lääkityksessä, raskas masennus. Koulu jäi, kaverit jäivät, pelaa päivät pitkät, ei voi mennä minnekään yksin, ei syö uuden perheensä kanssa yhdessä, äiti joutuu työskentelemään kotona, koska poikaa ei voi jättää yksin.
Vierailija kirjoitti:
Minä tein kaksi lasta vaikka halusin yhden. En halua lapseni olevan yksinäinen, kuten itse olin ainoana lapsena.
Toivottavasti tulee / on hyvät välit. Jos ei oo, se ainoa lapsisuus olis huomattavasti parempi vaihtoehto lapsen kannalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa tehdä sen verran lapsia kuin itsestä hyvälle tuntuu. Muut neuvovat vain omista lähtökohdistaan.
Kyllä, pätee myös lähes kaikkeen muuhunkin elämässä.
Jos tulee kaksoset, niin toisesta soppaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos tulee kaksoset, niin toisesta soppaa?
Sairas kommentti.
Minä olin pitkään ainoa lapsi ennen kuin vanhempani tekivät toisen ollessani ala-asteella. Koska muistan, millaista elämä oli ennen sisarusta, niin voin rehellisesti sanoa, että se oli minusta parempaa. Vanhemmilla oli aikaa minulle ja minua ei orjuutettu vahtimaan siskoa, jos halusin jotakin. Vahtimista se nimenomaan oli, ei leikkimistä, kun ikäero oli niin suuri, ettei meitä kiinnostaneet samat asiat. En muista olleeni ikinä lapsena yksinäinen ennen siskon syntymää. Siskon syntymän jälkeen kotona oli vaivautunutta, vanhemmat väsyneitä ja pinna kaikilla kireällä, talous tiukilla ja koko elämänrytmi aivan outo.
Nykyäänkään en oikein ole yhteyksissä siskon kanssa, vaikka pesästä on lennetty. En juuri jaksa hänen seuraansa, koska ollaan liian samanlaisia luonteita. V*tuttaa, kun toinen on ythä umpiluu kuin itsekin ja taipuvainen samoihin tyhmyyksiin jotka itse olen tehnyt, joitakin vuosia sitten sentään pystyi vielä vanhemman auktoriteetilla vähän ohjaamaan.
Ehkä ne, joilla on sisarukset pienellä ikäerolla, puoltavat sitä, koska itse eivät muusta tiedä. Ei vanhemmat ole rinnalla koko ihmisikää kummassakaan tapauksessa, mutta ainoa lapsi saa senkin edestä huomiota, rakkautta ja tukea, kun he siinä ovat.
Minua aina vähän harmittaa se, jos ihmisten pitää puolustella jotain valintaansa. SIlloin sitä helposti miettii onko ihminen tehnyt päätöksensä vain sen perusteella mitä muut miettivät.
Olipa se sitten päätös haluta suurperhe, päätös olla hankkimatta lapsia tai päätös haluta vain yksi lapsi. Se minkä valinnan tekee, kannattaa tehdä niin, että on siihen itse tyytyväinen ja hoitaa asian parhaalla mahdollisella tavalla.
Esim. nyt sitten vaikka suurperheessä huolehtii siitä, että ei ole vaikkapa pelkästään yhteiskunnan tukien varassa, ja kaikille lapsille löytyy aikaa ja kuunteleva aikuinen.
Tai ainoan kanssa huolehtii sitten siitä, ettei opeta lasta siihen, että aina on oltava jotain seuraa, eikä lapsi osaa yhtään leikkiä yksin. Tai ei päästä kavereita/ sukulaislapsia kylään, tai vaikkapa vie lasta harrastukseen (esim. joukkueharrastus saattaa olla todella hyvä juttu ainokaiselle)
Mun mies on ainoa lapsi, ja nyt näin 40+ ikäisenä on tuuminut, että kun omat vanhemmat sairastaa ja vanhenee niin olisi kiva jakaa sitä huolta sisaruksen kanssa. Ei lapsena tai nuorena kaivannut sisaruksia niinkään.
Itsellä on sisaruksia kolme, kaksi hyvinkin läheisiä ja yksi etäisempi.
Meille oli miehen kanssa selvää, että lapsia halutaan enemmän kuin yksi, mutta jokainen toimii sen mukaan mikä itselle tuntuu hyvältä.
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on ainoa lapsi, ja nyt näin 40+ ikäisenä on tuuminut, että kun omat vanhemmat sairastaa ja vanhenee niin olisi kiva jakaa sitä huolta sisaruksen kanssa. Ei lapsena tai nuorena kaivannut sisaruksia niinkään.
Itsellä on sisaruksia kolme, kaksi hyvinkin läheisiä ja yksi etäisempi.
Meille oli miehen kanssa selvää, että lapsia halutaan enemmän kuin yksi, mutta jokainen toimii sen mukaan mikä itselle tuntuu hyvältä.
Ja minulla taas on vanhempien lisäksi myös sairastunut sisarus, josta huolehdin myös.
Onneksi minulla on ihana puoliso ja jo aikuinen lapsi, jotka ovat tukenani-
Up