Lue keskustelun säännöt.
Miltä tuntuu jos sinua säälitään?
22.02.2019 |
Oletko tullut ystävien, tuttujen tai perheenjäsenien säälimäksi? Miltä tuntuu olla toisen säälin kohde?
Olen tällä hetkellä vaikeassa elämänkriisissä, joka alkoi yllättäen. Ystävien ja perheenjäsenten tuki on ollut aivan korvaamatonta. Huomaan silti, että jotkut suhtautuvat tasavertaisen myötätunnon sijaan säälivästi, ikään kuin ylhäältä katsoen ja etäältä voivotellen. Se tuntuu jopa raivostuttavalta ja siltä, että mielummin ei mitään kiitos. En odotakaan että minun kriisini kiinnostaisi tai jaksaisi liikuttaa kaikkia, mutta en ole ennen ollut (tietääkseni) avoimesti osoitetun säälin kohde. Se tuntuu tosi epämiellyttävältä ja siltä, että minun kykyyni selvitä ei luoteta. Koitan myös itsetutkiskella sitä, miksi kokemus säälityksi tulemisesta on minulle niin epämieluisa.
Mitä tunteita säälityksi tuleminen herättää muissa?
Kommentit (13)
Mulle tossa kolmisen vuotta tuli iso kriisi ja sitä myötä psyykkinen vointi kyllä romahti, mutta nykyään asiat on kunnossa ja noista on selvitty.
Siitä huolimatta perhe suhtautuu muhun edelleen niinkuin johonkin ihme raukkaan joka ei pärjäisi ja jatkuvasti ollaan kyselemässä "voitko nyt varmasti hyvin". Herranjumala mua suututtaa se että kukaan ei enää usko että pärjään itsekseni, sillä oon aina ennenkin pärjännyt ja tuun jatkossakin pärjäämään. Osaan kyllä itse kertoa sitten kun tarvin jossain apua niin ei tarvisi kokoajan olla hyysäämässä kuitenkaan. Arvostan toki sitä että toiset pitävät huolta ja haluavat olla avuksi, mutta tuntuu siltä että sen jälkeen ovat pitäneet mua enemmän pikkulapsena kuin aikuisena ihmisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksiköhän toiset tuntuvat ihan kerjäävän sääliä? Kaippa se heistä tuntuu sitten kivalta.
En ole oikeastaan kohdannut sääliä. Myötätunto voisi joskus olla ihan ok. Sitä löytyy nykyään kovin vähän.
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän toiset tuntuvat ihan kerjäävän sääliä? Kaippa se heistä tuntuu sitten kivalta.
Luulen että he kaipaavat lähinnä empatiaa. Normaali piirre kenessä tahansa.
AV: lla on ehkä sama meininki, mikä nykyään taitaa olla yleistä;
Lyödään lyötyä. Pidän sitä äärimmäisen raukkamaisena ja halveksittavana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan sama, ei kiinnosta. Mulla taitaa olla ihan terve itsetunto ja muutenkin asiat hyvin.
Alkoi vähän jännästi tämä. Omaa kokemusta on vain vertaisryhmästä, oikeasti sairaat harvoin haluavat sääliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Häpeälliseltä. Siksi olen lapsesta asti oppinut vähättelemään pahaa oloani ja suhtautumaan vaikka jalan katkeamiseen siten, että tulipas hyvä tauko kun olin muutenkin palamassa työpaikalla loppuun ja enpäs olisi voinut parempaa toivoa. Vaikka tosiasiassa olisin vastoinkäymisestä hyvinkin lannistunut ja suruinen. En vain tahdo enkä kestä muiden sääliä.
En arvosta sellaista eikä sillä ole mitään tekemistä myötätunnon kanssa. Useimmat säälijät ovat sellaisia hyväntahtoisia hölmöjä: haluavat ilmaista tukensa ja auttaa mutta tekevät sen sillä tavalla, että kohde tuntee olonsa mitätöidyksi, alempiarvoiseksi tai vajavaiseksi. On hirveän yleistä, että ihmisillä menevät sääli ja myötätunto sekaisin.
Minusta asiaa on hyvin kuvattu niin, että säälissä säälijä nostaa itsensä jalustalle ja yrittää näin osoittaa olevansa hyvä ja välittävä ihminen. Hän ei siis välttämättä aidosti välitä säälinsä kohteesta vaan ainoastaan siitä, että tulee itse nähdyksi hyvänä ihmisenä. Myötätunnossa taas ihminen haluaa kohdata toisen tasavertaisena ja viestittää, että hän on saatavilla, jos toinen tarvitsee apua tai tukea. Hän ei kuitenkaan tyrkytä apuaan toiselle eikä pidä itseään minään erityisenä hyväntekijänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En arvosta sellaista eikä sillä ole mitään tekemistä myötätunnon kanssa. Useimmat säälijät ovat sellaisia hyväntahtoisia hölmöjä: haluavat ilmaista tukensa ja auttaa mutta tekevät sen sillä tavalla, että kohde tuntee olonsa mitätöidyksi, alempiarvoiseksi tai vajavaiseksi. On hirveän yleistä, että ihmisillä menevät sääli ja myötätunto sekaisin.
Minusta asiaa on hyvin kuvattu niin, että säälissä säälijä nostaa itsensä jalustalle ja yrittää näin osoittaa olevansa hyvä ja välittävä ihminen. Hän ei siis välttämättä aidosti välitä säälinsä kohteesta vaan ainoastaan siitä, että tulee itse nähdyksi hyvänä ihmisenä. Myötätunnossa taas ihminen haluaa kohdata toisen tasavertaisena ja viestittää, että hän on saatavilla, jos toinen tarvitsee apua tai tukea. Hän ei kuitenkaan tyrkytä apuaan toiselle eikä pidä itseään minään erityisenä hyväntekijänä.
Tosi hyvin kuvattu. Myötätunnon kyllä tunnistaa, se tuntuu aivan erilaiselta. Ärsyttää esimerkiksi ympäripyöreät ja usein vähän lässyttäen todetut säälivät heitot kuten "voi voi että on kyllä ihan hirveää, ihan kauhea tilanne sulla, koita nyt hei ihan tosissaan pärjäillä". Lähipiirissäni on henkilö, joka itse ottaa vaikean tilanteeni puheeksi ja itse utelee siitä. Kun kerron miten menee, hän vastaa naamaa väänellen tuollaisella ylläolevalla, tarjoamatta esim. omaa näkökulmaa, tukea tai konkreettista rohkaisua ja lähtee sitten pois tai vaihtaa ihan täysin aihetta. Itselle jää aivan tyhjä olo...
AP
Yksi ihminen puhui säälin antajasta. Mitä se tarkoittaa? Kysyin, mutta hän oli niin humalassa, ettei jaksanut selittää. Tätä termiä kumminkin käytti, kotiseudullani ei puhuta säälin antajista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En arvosta sellaista eikä sillä ole mitään tekemistä myötätunnon kanssa. Useimmat säälijät ovat sellaisia hyväntahtoisia hölmöjä: haluavat ilmaista tukensa ja auttaa mutta tekevät sen sillä tavalla, että kohde tuntee olonsa mitätöidyksi, alempiarvoiseksi tai vajavaiseksi. On hirveän yleistä, että ihmisillä menevät sääli ja myötätunto sekaisin.
Minusta asiaa on hyvin kuvattu niin, että säälissä säälijä nostaa itsensä jalustalle ja yrittää näin osoittaa olevansa hyvä ja välittävä ihminen. Hän ei siis välttämättä aidosti välitä säälinsä kohteesta vaan ainoastaan siitä, että tulee itse nähdyksi hyvänä ihmisenä. Myötätunnossa taas ihminen haluaa kohdata toisen tasavertaisena ja viestittää, että hän on saatavilla, jos toinen tarvitsee apua tai tukea. Hän ei kuitenkaan tyrkytä apuaan toiselle eikä pidä itseään minään erityisenä hyväntekijänä.
Tosi hyvin kuvattu. Myötätunnon kyllä tunnistaa, se tuntuu aivan erilaiselta. Ärsyttää esimerkiksi ympäripyöreät ja usein vähän lässyttäen todetut säälivät heitot kuten "voi voi että on kyllä ihan hirveää, ihan kauhea tilanne sulla, koita nyt hei ihan tosissaan pärjäillä". Lähipiirissäni on henkilö, joka itse ottaa vaikean tilanteeni puheeksi ja itse utelee siitä. Kun kerron miten menee, hän vastaa naamaa väänellen tuollaisella ylläolevalla, tarjoamatta esim. omaa näkökulmaa, tukea tai konkreettista rohkaisua ja lähtee sitten pois tai vaihtaa ihan täysin aihetta. Itselle jää aivan tyhjä olo...
AP
Läheisiltä voi odottaa lämpöä ja kokretiaa. Nimenomaan muu kuin konkratia on sananhelinää. Netissä tai tutulta-tutulle on minusta jopa sopivaa toivottaa pärjäilyä, jaksua, voimia. Nämä jaxuhalit ei kai lämmitä ketään, ehkä teinejä?
Säälitty asettuu säälijää alemmaksi ja saa olla kiitollinen siitäkin.