Lue keskustelun säännöt.
Sinä ennen netti/some-aikaa kasvanut, olitko lapsena/nuorena onnellinen?
20.02.2019 |
En tarkoita sitä, että pitäisi ennustaa tulevaisuutta vaan, että olitko itse onnellinen? Miksi/miksi et?
Itse olin onnellinen lapsi. Päivät pitkät touhuttiin ulkona, kiipeiltiin puissa, uitiin (vanhemmat lapset 11-13v) vahtivat pienempiä. Seikkailtiin metsissä. Me isommat jopa ratsastimme naapurin "ilkeällä" suomenhevos-orilla. Ei se oikeasti ollut ilkeä, kukaan ei vaan ollut kouluttanut sitä.
Kaiken kaikkiaan olen iloinen siitä että elin lapsuuteni ilman nettiä/somea.
Kommentit (8)
En oikeastaan. Leikin kyllä muiden kanssa, mutta olen tuntenut oloni pienestä pitäen ulkopuoliseksi ja en kokenut, että minulla oli ketään todellista ystävää. Olin kyllä sosiaalinen tai osasin esittää sosiaalista ja minusta pidettiin, mutta koin elämän jonkinlaiseksi teatteriesitykseksi, jossa jokaisella on oma rooli ja ei voi tietää, millainen ihminen oikeasti on. Kuka tarkoittaa mitä sanoo ja kuka vain esittää. Kuvittelin mielessäni itselleni muita elämiä, joissa minulla olisi oikeasti läheisiä ystäviä, ja tuntisin kuuluvani joukkoon. Myöhemmin sairastuin masennukseen. Mietin, olinkohan jo pienenä masentunut, mutta sitä ei vain tajuttu. Vai miettivätkö kaikki lapset tällaisia. Ehkä niin? Siitä ei vain puhuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelasin lapsena commadore 64:llä, sitten Nintendolla, Segalla Pleikkarilla yms. 10 vuotiaana chättäilin Kississä, teininä IRC:ssä nyt jostain syystä kulutan tylsyyttäni Vauva:ssa.
En muista aikaa ennen "somea" tai ruudun tuijotusta. Olin lapsena varmaan onnellisempi, ehkä pitäisikin pelata enemmän pelejä kuin lukea oikeasta elämästä foorumeilta.
_m36_
En ollut. Minulle puhkesi 12-vuotiaana vaikea sairaus, joka tosin diagnosoitiin vasta nelikymppisenä. Tajusin itse, ettei kaikki ollut kunnossa, mutta kukaan ei kuunnellut, kun siitä yritin puhua. En ollut juurikaan olemassa vanhemmilleni. Heillä oli tärkeämpää ajateltavaa.
Vierailija kirjoitti:
En oikeastaan. Leikin kyllä muiden kanssa, mutta olen tuntenut oloni pienestä pitäen ulkopuoliseksi ja en kokenut, että minulla oli ketään todellista ystävää. Olin kyllä sosiaalinen tai osasin esittää sosiaalista ja minusta pidettiin, mutta koin elämän jonkinlaiseksi teatteriesitykseksi, jossa jokaisella on oma rooli ja ei voi tietää, millainen ihminen oikeasti on. Kuka tarkoittaa mitä sanoo ja kuka vain esittää. Kuvittelin mielessäni itselleni muita elämiä, joissa minulla olisi oikeasti läheisiä ystäviä, ja tuntisin kuuluvani joukkoon. Myöhemmin sairastuin masennukseen. Mietin, olinkohan jo pienenä masentunut, mutta sitä ei vain tajuttu. Vai miettivätkö kaikki lapset tällaisia. Ehkä niin? Siitä ei vain puhuta.
Kyllä lapsi voi olla masentunut. Itse olin 1980luvulla, silloin ei lasten masennuksesta ymmärretty yhtään mitään, koko ilmiötä ei tunnettu. Minulla sen laukaisi koulukiusaaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikeastaan. Leikin kyllä muiden kanssa, mutta olen tuntenut oloni pienestä pitäen ulkopuoliseksi ja en kokenut, että minulla oli ketään todellista ystävää. Olin kyllä sosiaalinen tai osasin esittää sosiaalista ja minusta pidettiin, mutta koin elämän jonkinlaiseksi teatteriesitykseksi, jossa jokaisella on oma rooli ja ei voi tietää, millainen ihminen oikeasti on. Kuka tarkoittaa mitä sanoo ja kuka vain esittää. Kuvittelin mielessäni itselleni muita elämiä, joissa minulla olisi oikeasti läheisiä ystäviä, ja tuntisin kuuluvani joukkoon. Myöhemmin sairastuin masennukseen. Mietin, olinkohan jo pienenä masentunut, mutta sitä ei vain tajuttu. Vai miettivätkö kaikki lapset tällaisia. Ehkä niin? Siitä ei vain puhuta.
Kyllä lapsi voi olla masentunut. Itse olin 1980luvulla, silloin ei lasten masennuksesta ymmärretty yhtään mitään, koko ilmiötä ei tunnettu. Minulla sen laukaisi koulukiusaaminen.
No tässä nyt ei varmasti ollut kyse siitä vaan siitä että some/älypuhelimet ovat pilanneet nuoret ja lapset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikeastaan. Leikin kyllä muiden kanssa, mutta olen tuntenut oloni pienestä pitäen ulkopuoliseksi ja en kokenut, että minulla oli ketään todellista ystävää. Olin kyllä sosiaalinen tai osasin esittää sosiaalista ja minusta pidettiin, mutta koin elämän jonkinlaiseksi teatteriesitykseksi, jossa jokaisella on oma rooli ja ei voi tietää, millainen ihminen oikeasti on. Kuka tarkoittaa mitä sanoo ja kuka vain esittää. Kuvittelin mielessäni itselleni muita elämiä, joissa minulla olisi oikeasti läheisiä ystäviä, ja tuntisin kuuluvani joukkoon. Myöhemmin sairastuin masennukseen. Mietin, olinkohan jo pienenä masentunut, mutta sitä ei vain tajuttu. Vai miettivätkö kaikki lapset tällaisia. Ehkä niin? Siitä ei vain puhuta.
Kyllä lapsi voi olla masentunut. Itse olin 1980luvulla, silloin ei lasten masennuksesta ymmärretty yhtään mitään, koko ilmiötä ei tunnettu. Minulla sen laukaisi koulukiusaaminen.
No tässä nyt ei varmasti ollut kyse siitä vaan siitä että some/älypuhelimet ovat pilanneet nuoret ja lapset.
Tuo vastaus oli jollekin, joka EI ollut kasvanut some/älypuhelinaikana. Ja siltikään hän ei kokenut olevansa onnellinen. Eli mitä ihmettä höpötät?
Erityisen onnellinen. Olisi ollut oma hevonenkin käytettävissä, mutta se oli oikeasti tuliluontoinen, enkä jostain syystä, muutenkaan ollut siitä niin kiinnostunut, oli ilmeisesti niin paljon virikkeitä muutenkin. Musiikki, kirjat, taide, luonto, ystävät, ne antoivat onnellisuutta. Juomavesi oli kuin mettä ja raikas, puhdas ilma hengittää. Näitä asioita, antaisin tämän ajan lapsillekin. Siksi suojelen ihmisoikeuksia ja luontoa.
5G-säteilystä varoittaneita tutkijoita ja lääkäreitä, ei uutisissa näy.