Äiti haluaa antaa vammaisen lapsensa pois

Miettikääs monetko isät ovat hylänneet perheensä vammaisen lapsen vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

zuzi02 kirjoitti:

en tuomitse ketään, mutta ite en antaisi lastani pois mistään hinnasta (Jos sellainen olisi)

ei vammaisuus ihmistä pahenna. itellä on kehitysvammainen veli ja HÄNELLÄ on aivan ihana persoonallisuus ja on ihana ihminen kaiken kaikkiaan <3

Tässä on hyvä muistaa, että vammaisuus vaihtelee. Omalla veljelläni persoonallisuus ei juuri tule esiin ja hän on hankalasti hoidettava eikä hänen kanssaan ole oikeastaan ikinä ollut mukavaa. Aina on pelko, että mitä seuraavaksi tapahtuu. Hän meni jo hyvin pienenä laitokseen ja kävimme häntä siellä yleensä koko perheen voimin (tai vain vanhemmat) katsomassa säännöllisesti suunnilleen kerran viikossa, mutta lyhyesti aina kerrallaan. Lyhyesti sen vuoksi, että hän jaksoi keskittyä vain lyhyitä aikoja kerrallaan ja olla iloinen ennen kuin alkoi elämöinti ja riehuminen.

Häntä ei ole mitenkään salailtu, mutta perheemme kodista tai arjesta ei mitenkään voisi päätellä, että vanhemmillani on minun ja terveen veljeni lisäksi kolmaskin lapsi. Hänellä ei ole kodissamme tavaroita. Teemme myös paljon muun perheen kanssa kaikenlaista (harrastuksia ja matkailua), joihin tämä vammainen veli ei tietenkään voi osallistua.

Niinpä. Ihmiset tuntuvat kuvittelevan, että esim. kaikki down-ihmiset ovat iloisia, hyväntuulisia ja näyttelevät Salkkareissa. Totuus on, että heitä on vain pieni osa, joilla kehitysvamma on niin lievä. Sitten se yleistetään koskemaan kaikkia, kun se on se, mitä tavallinen kansanosa näkee.

Suurin osa on juuri niin lieviä. Erittäin harvinaista vaikea kehitysvamma downeilla.

Jos antaa yhden lapsen pois, oli se sitten kehitysvammainen tai ei-toivottua sukupuolta. Mitä käy vanhemmille lapsilla? Haluan tietää.

Nimim: ei ikinä poikaa tähän taloon!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minäkään haluaisi kehitysvammaista lasta mutta jos tämä kys.henkilö on jo raskauden alkuvaiheessa tiennyt ettei lasta halua, miksei ehkäisy ole ollut käytössä ja tehnyt aborttia. Haluaa antaa lapsen vasta nyt pois,kun lapsi on jo yli vuoden.

No jos on ollut ilman ehkäisyä koska on halunnut lapsen, mutta ei pystynytkään kasvattamaan kehitysvammaista lasta. Rakenneultrakaan ei aina kehitysvammaa paljasta, joten ei ole ehkä voinut sen tiedon perusteella aborttia tehdä.

Tuosta vuoden iästä taas tulee mieleen, että on halunnut yrittää pitää lapsensa kehitysvammasta huolimatta. Ehkä on jo tuossa vaiheessa ymmärtänyt, että ei ole oikea ratkaisu.

Julmalta voi kuulostaa, mutta vammaisen lapsen kasvattamiseen ei kaikista ole.

Serkkuni on kehitysvammainen, asuu edelleen yli 30-vuotiaana vanhempiensa luona. Äitinsä on ollut omaishoitajana lapsen syntymästä lähtien. Kyllähän se aika uhraus on ns luopua koko loppuelämästään sen lapsen hoitoon.

Mikään ultrahan ei voi paljastaa kehitysvammaa joka tapahtuu synnytyksessä...

Tai yksivuotiaana, viisivuotiaana, 15- vuotiaana tai milloin vaan. Ja kun kehitysvamma tulee sairauden tai onnettomuuden seurauksena, se on paljon vaikeampi kuin down syndrooma. Down on hyvin harvoin vaikean vamman syynä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

zuzi02 kirjoitti:

en tuomitse ketään, mutta ite en antaisi lastani pois mistään hinnasta (Jos sellainen olisi)

ei vammaisuus ihmistä pahenna. itellä on kehitysvammainen veli ja HÄNELLÄ on aivan ihana persoonallisuus ja on ihana ihminen kaiken kaikkiaan <3

Tässä on hyvä muistaa, että vammaisuus vaihtelee. Omalla veljelläni persoonallisuus ei juuri tule esiin ja hän on hankalasti hoidettava eikä hänen kanssaan ole oikeastaan ikinä ollut mukavaa. Aina on pelko, että mitä seuraavaksi tapahtuu. Hän meni jo hyvin pienenä laitokseen ja kävimme häntä siellä yleensä koko perheen voimin (tai vain vanhemmat) katsomassa säännöllisesti suunnilleen kerran viikossa, mutta lyhyesti aina kerrallaan. Lyhyesti sen vuoksi, että hän jaksoi keskittyä vain lyhyitä aikoja kerrallaan ja olla iloinen ennen kuin alkoi elämöinti ja riehuminen.

Häntä ei ole mitenkään salailtu, mutta perheemme kodista tai arjesta ei mitenkään voisi päätellä, että vanhemmillani on minun ja terveen veljeni lisäksi kolmaskin lapsi. Hänellä ei ole kodissamme tavaroita. Teemme myös paljon muun perheen kanssa kaikenlaista (harrastuksia ja matkailua), joihin tämä vammainen veli ei tietenkään voi osallistua.

Niinpä. Ihmiset tuntuvat kuvittelevan, että esim. kaikki down-ihmiset ovat iloisia, hyväntuulisia ja näyttelevät Salkkareissa. Totuus on, että heitä on vain pieni osa, joilla kehitysvamma on niin lievä. Sitten se yleistetään koskemaan kaikkia, kun se on se, mitä tavallinen kansanosa näkee.

Suurin osa on juuri niin lieviä. Erittäin harvinaista vaikea kehitysvamma downeilla.

Olisiko sulla antaa jonkinlaista tilastoa tästä? -eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

zuzi02 kirjoitti:

en tuomitse ketään, mutta ite en antaisi lastani pois mistään hinnasta (Jos sellainen olisi)

ei vammaisuus ihmistä pahenna. itellä on kehitysvammainen veli ja HÄNELLÄ on aivan ihana persoonallisuus ja on ihana ihminen kaiken kaikkiaan <3

Tässä on hyvä muistaa, että vammaisuus vaihtelee. Omalla veljelläni persoonallisuus ei juuri tule esiin ja hän on hankalasti hoidettava eikä hänen kanssaan ole oikeastaan ikinä ollut mukavaa. Aina on pelko, että mitä seuraavaksi tapahtuu. Hän meni jo hyvin pienenä laitokseen ja kävimme häntä siellä yleensä koko perheen voimin (tai vain vanhemmat) katsomassa säännöllisesti suunnilleen kerran viikossa, mutta lyhyesti aina kerrallaan. Lyhyesti sen vuoksi, että hän jaksoi keskittyä vain lyhyitä aikoja kerrallaan ja olla iloinen ennen kuin alkoi elämöinti ja riehuminen.

Häntä ei ole mitenkään salailtu, mutta perheemme kodista tai arjesta ei mitenkään voisi päätellä, että vanhemmillani on minun ja terveen veljeni lisäksi kolmaskin lapsi. Hänellä ei ole kodissamme tavaroita. Teemme myös paljon muun perheen kanssa kaikenlaista (harrastuksia ja matkailua), joihin tämä vammainen veli ei tietenkään voi osallistua.

Niinpä. Ihmiset tuntuvat kuvittelevan, että esim. kaikki down-ihmiset ovat iloisia, hyväntuulisia ja näyttelevät Salkkareissa. Totuus on, että heitä on vain pieni osa, joilla kehitysvamma on niin lievä. Sitten se yleistetään koskemaan kaikkia, kun se on se, mitä tavallinen kansanosa näkee.

Suurin osa on juuri niin lieviä. Erittäin harvinaista vaikea kehitysvamma downeilla.

Alapeukut turhia koska minä tiedän. Olen kaikenikäisiä ja tasoisia downeja hoitanut. Ja heitä on vuosikymmenten aikana ollut paljon.

Yksi tarina kehitysvammaisen lapsen antamisesta laitokseen:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/11/16/erityislapsen-aiti-anu-annoin-…

Oliko tuossa tapauksessa tiedossa jo, että nainen odottaa vammaista lasta? Vai tuliko asia myöhemmin ilmi? Jos itse saisin tietää odottavanai vammaista lasta, niin tekisin abortin, jos kyse on oikeasti sellaisesta vammasta, ettei tule tulevaisuudessa pärjäämään pienillä tukitoimilla, vaan olisi koko loppuelämän autettava. Jos asia ilmenisi myöhemmin, vaikkapa peruskoulussa, sitten koittaisin elää asian kanssa ja tekisin kaikkeni, että lapsella olisi hyvä olla. En kuvittele elämän olevan reiluakaan. 

Tiedän ihan itsekin vaikeavammaisen siskona, että miten raskasta on hoitaa lasta, jolla on lapsuusiän autismi. Erityisesti jos on yksinhuoltaja ja monta pientä sisarusta uuden miehen kanssa, josta myös erosi. Autistinen sisarukseni kävi koko peruskoulun harjaantumiskoulussa (sitä aikaa, kun niistä vielä puhuttiin). Hän ei ymmärrä puhetta. Tosin omien sanojen hän ymmärtää puhetta ja olen kyllä itsekin huomannut, että hän näyttää ymmärtävän puhetta, jos häntä pyytää ottamaan jonkun tavaran. Hän siis oppi 17-vuotiaana kirjoittamaan fasilitoimalla, joka tarkoittaa avustettua kirjoittamista, jossa avustaja auttaa kädestä pitäen kirjoittajaa näyttämään kirjaintaulukolta lauseita muodostavista kirjaimista. Toki tämä on kiistanalainen kommunikointiväline. 

Tietoisesti en haluaisi itseäni tuohon tilanteeseen uudelleen, koska se tarkoittaa sitä, että kaikki menisi vaikeavammaisen ehdoilla, eikä välttämättä mitään kivaa voi tehdä, jos toinen saa vaikkapa kateuskohtauksia sisarustensa syntymäpäivistä. Meillä ei tosin sentään mitään kateuskohtauksia seurannut syntymäpäivistä tai lahjoista, onneksi. Muuten kyllä harmitti, ettei voinut matkustaa edes Suomen sisällä, kun toinen oli vahdittava kaiken aikaa. Koen oman äitinikin jääneen melkein kaikesta, kun ei ole voinut tienata töissä rahaa, mihin toki fyysiset vaivatkin vaikuttanee. Itse suoraan sanoen olin katkera, kun muilla luokkatovereillani oli "täydelliset" perheet ja minulla tällainen alaluokkalainen perhe, jossa yksi vaikeavammainen lapsi. Nyt tosin olen niidenkin luokkatovereiden puolesta iloinen, vaikka oma kohtalonikin surettaa, mutta onneksi asun omillani, niin ei ole tätäkään ongelmaa.

sitten kun saataisiin eutanasialaki voimaan, niin voisi raskaudenkeskeytyksetkin suorittaa myöhäisessä raskauden vaiheessa inhimillisesti ottaen huomioon sikiön kärsimyksen. Vaikkapa toimittaa tilanne samaan tapaan kuin rakkaille lemmikeille: ensin "nukutus" ja sitten sydämen pysäytys lääkkeellä.  minulle ei ole tehty aborttia koskaan, mutta ymmärrän äitejä, jotka siihen päätyvät sikiön kehitysvammmaisuuden vuoksi. Kehitysvammaista on raskasta hoitaa ja vaikka miten toitotetaan, niin suomessa ei omaishoitaja apua saa riittävästi. Näin toimitaan, koska uskotaan, että lapsen oma äiti ja isä venyy mihin vain, siksi ne varat siirretään sitten muualle.

Minäkin työntäisin vammaiset jälkeläiset laitokseen, ei ole haluja sellaista elättää.

Olkaa panematta jos ette viitsi kantaa vastuuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näen työni puolesta perheitä, joissa on vammaisia lapsia. Se arki on oikeasti aivan käsittämättömän rankkaa, sitä ei voi ulkopuoliset edes ymmärtää. Ymmärrän hyvin, että jotkut päätyy ratkaisuun sijoittaa vammainen laitokseen tms. Se ei tarkoita sitä, etteikö lapsi olisi rakas, mutta joskus vain tulee raja vastaan. Se on raskasta.

Laitokseen, jossa eivät käy, tai hyvin harvoin...

Yleensä ovat terveiden lasten vanhempia, jotka näin syyllistävät.

Mä en kyllä ole terveiden lasten vanhempien huomannut syyllistävän. Joku saattaa ihmetellä, mutta ymmärtää kyllä kun avaa tilannetta.

Syyllistäjät on yleensä näitä "kevyemmin" vammaisten lasten "leijonaemoja", jotka ovat liikkeellä asenteella KyLlÄmInÄoLeNnIiNhYvÄvAnHeMpI että hoidan lapseni kotona!!1! Eli siis näitä, joiden identiteetti rakentuu sen vammaisen lapsen huoltajan ja hoivaajan ympärille, vaikka lapselle itselleenkin voisi laitoksessa asuminen tukitoimineen olla parempi, tai muille perheen lapsille. Nämä eivät ymmärrä kuin vain ja ainoastaan sen oman näkökantansa, ja tuomitsevat muuhun ratkaisuun päätyneitä.

Avustajana on myös rankkaa.