Kenelläkään toimivaa uusperhettä?

Tärkein vinkki ensin, lasten etu ensin.

Eli se on ihan yks hailee kuinka sen entisen puolison naama vituttaa, lasten vuoksi teidän on tultava toimeen, piste. (olettaen siis että on yhteishuoltajuus)

Meillä uudet parisuhteet on olleet taka-alalla siihen asti että homma on varmasti toiminut. Minulla ja entisellä miehellä on kaksi lasta yhdessä ja nykyisellä miehelläni on kolme lasta aiemmasta suhteesta. Yhteisestä lapsesta puhuttiin joskus, mutta päädyttiin siihen että tämä pakka on tarpeeksi täynnä tällaisenaan. Kaikki viisi lasta asuvat viikon meillä ja sitten viikon toisilla vanhemmillaan. Loma-ajat sovitaan aina erikseen, tärkeintä on että lapset saavat lomarauhan.

Olemme pyörittäneet tätä kuviota jo sen verran kauan että esimerkiksi koulun keskusteluihin voi yhtälailla osallistua kuka vain vanhemmista. Eli minun lapseni keskustelussa saattaa istua nykyinen mieheni ja entinen mieheni. Tai sitten minä ja entisen mieheni uusi puoliso. Tai parhaimmillaan kaikki me neljä.

Kuinka tuore elämäntilanne teillä on? Meillä oli sen kuusi vuotta tiukkaa kehittelyä ennen kuin olemme päässeet tähän pisteeseen.

En usko että mikään uusioperhe on täysin toimiva. Aina löytyy niitä kipukohtia.

Minä, ex-mieheni, nykyinen mieheni sekä ex-mieheni uusi puoliso pyöritimme yhdessä arkea viisi vuotta. Paljon oli hyvää, mutta paljon myös huonoa. Kuvio särkyi kun ex-mieheni erosi, nykyään lapset ovat enimmäkseen meillä.

#1

Erostamme on nyt kaksi vuotta. Uusi suhde on ollut vuoden ja nyt olisi haaveissa yhteenmuutto. Uudella miehellä on yksi lapsi ja tuntuu että meidän lapset ei vaan löydä yhteistä säveltä.

Vierailija kirjoitti:

#1

Erostamme on nyt kaksi vuotta. Uusi suhde on ollut vuoden ja nyt olisi haaveissa yhteenmuutto. Uudella miehellä on yksi lapsi ja tuntuu että meidän lapset ei vaan löydä yhteistä säveltä.

Ei kannata tuossa tilanteessa sitten väkisin olla sitä yhteistä kotia perustamassa. Antakaa ajan kulua, viettäkää aikaa yhdessä, mutta myös sitä omaa aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

#1

Erostamme on nyt kaksi vuotta. Uusi suhde on ollut vuoden ja nyt olisi haaveissa yhteenmuutto. Uudella miehellä on yksi lapsi ja tuntuu että meidän lapset ei vaan löydä yhteistä säveltä.

Ei kannata tuossa tilanteessa sitten väkisin olla sitä yhteistä kotia perustamassa. Antakaa ajan kulua, viettäkää aikaa yhdessä, mutta myös sitä omaa aikaa.

Vähän hankala tilanne kun meille on tulossa yhteinen lapsi kesällä ja ennen sitä olisi kiva asua yhdessä...

Meillä meni about 3 vuotta, että homma alkoi sujua. Kaikki lapset on kouluikäsiä, 2 minun, 2 miehen. Kaikki lapset on meillä joka toinen viikko, joka toinen ollaan kaksistaan miehen kanssa.

En usko, että on yhtä oikeaa mallia, miten homman saa toimimaan, mutta meillä tämä on toiminut niin, että hoidetaan toisen lapset siinä kun omatkin, joustavasti. Kaikilla on omia kivoja harrastuksia, myös aikuisilla. Meillä on miehen kanssa myös yhteisiä harratuksia. Lapsiviikoilla keskitytään lapsiin ja yhteiseen tekemiseen, jokaisen lapsen kanssa tehdään just sitä, mitä hän haluu aikuisen/vanhemman kanssa tehä. Usein nää on tosin jotain, mitä yhdessä tehään. Esim. yks haluu pelata jalista, toinen laskee mäkee, kolmas pelata lautapeliä ja neljäs pelata pleikalla.

Lapsia kohdellaan tasapuolisesti, on samat säännöt ja samat oikeudet ikä huomioonottaen.

Vierailija kirjoitti:

#1

Erostamme on nyt kaksi vuotta. Uusi suhde on ollut vuoden ja nyt olisi haaveissa yhteenmuutto. Uudella miehellä on yksi lapsi ja tuntuu että meidän lapset ei vaan löydä yhteistä säveltä.

Ajattele lastasi, äläkä ryhdy leikkimään "onnellista" perhettä. Lasten ei tarvitse löytää yhteistä säveltä. Käyt panemassa äijää silloin kun lapsi on isällään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

#1

Erostamme on nyt kaksi vuotta. Uusi suhde on ollut vuoden ja nyt olisi haaveissa yhteenmuutto. Uudella miehellä on yksi lapsi ja tuntuu että meidän lapset ei vaan löydä yhteistä säveltä.

Ei kannata tuossa tilanteessa sitten väkisin olla sitä yhteistä kotia perustamassa. Antakaa ajan kulua, viettäkää aikaa yhdessä, mutta myös sitä omaa aikaa.

Vähän hankala tilanne kun meille on tulossa yhteinen lapsi kesällä ja ennen sitä olisi kiva asua yhdessä...

Miksi? Eikö tilanne ollut tarpeeksi hankala ja ikävä lapsellesi muutenkin?

Meillä niin, että miehen lapsi on säännöllisesti luonamme.  Kyllähän se lapsi veisi huomion kokonaan .

Meillä melko toimivaa. Uusperhe ollut jo lähes 15v, miehen lapset jo omillaan ja omanikin toinen täysi-ikäinen ja toinen 17v.

Oikeastaan aina on ollut ihan mukavaa. Olennaista on ollut aina sopia, kuunnella, keskustella, pitää yhteinen linja esim rahankäyttöä ajatellen, ajatella niitä uuslapsia kuin omiaan eli ei mitään sun-mun-perhe-kuvioita jne. Kumpikin aikuinen on venynyt äärirajoille monet kerrat, mutta yhdessä edelleen ollaan ja aikuiset lapsetkin tulevat mieluusti käymään, joten ehkä sitä jossain onnistuttiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

#1

Erostamme on nyt kaksi vuotta. Uusi suhde on ollut vuoden ja nyt olisi haaveissa yhteenmuutto. Uudella miehellä on yksi lapsi ja tuntuu että meidän lapset ei vaan löydä yhteistä säveltä.

Ei kannata tuossa tilanteessa sitten väkisin olla sitä yhteistä kotia perustamassa. Antakaa ajan kulua, viettäkää aikaa yhdessä, mutta myös sitä omaa aikaa.

Vähän hankala tilanne kun meille on tulossa yhteinen lapsi kesällä ja ennen sitä olisi kiva asua yhdessä...

No vähän on hankalaa, ette sitten viitsineet miettiä sekuntia kauempaa, että ensin tasoitetaan tilanne ja sitten pukataan penikoita lisää. Voi hyvänen aika taas tätä wt-sakkia!

Meillä ollaan oltu kohta 10 vuotta yhdessä ja takkuaa monesti vieläkin. En siis ole oikein onnistunut tässä jutussa, mutta periksikään en anna.

Neuvoja on erilaisia, koska ihmiset ovat erilaisia. Oma ydinneuvoni on, että keskustelkaa asioista miehen / naisen kanssa etukäteen ja teette ratkaisut aikuisten kesken ETUKÄTEEN ennenkuin kerrotte tietynlaisia asioita lapsille. Aikuiset yhdessä rintamassa ja lapset toisessa. Jos aikuisilla on kiistaa jostakin asiasta, he kiistelevät sen keskenään, poissa lasten näkyvistä ja kuuluvista. Kun asiat kerrotaan lapsille, ne kerrotaan vasta sen jälkeen, kun aikuiset ovat taistelunsa taistelleet.

Toinen ydinneuvoni: kuunnelkaa toisianne ja käyttäytykää toisianne kohtaan samalla logiikalla, syntyy reilu henki. Eli vuorovaikutus ihmisten kesken ei riipu pärstäkertoimesta tai perheenjäsenen iästä. Esim. jos joku lapsista sanoo, että häntä surettaa, esim. isä on kiinnostunut, mikä lasta surettaa ja keskustelee lapsen kanssa, kunnes lapsi saa taas valoisampia ajatuksia. Jos vaimo sanoo, että häntä surettaa, mies kuuntelee ja keskustelee hänen kanssaan yhtä empaattisesti kuin lapsensa kanssa. Henkilöt voivat vaihdella, mutta samassa tilanteessa aina samanlainen kohtelu kaikkia perheenjäseniä kohtaan.

Kolmas neuvoni voisi olla, että älkää muuttako saman katon alle (naurua), mutta se on sitten jo toinen juttu.....

Sekään ei takaa mitään, että se ex-puolison naama ei vituta ja on käsitellyt eronsa ja kaikki on sikäli hyvin. Koska sillä ex-puolisolla saattaa flibata siinä kohtaa, kun tajuaa, että sulla onkin uusi onni ja se pitää tuhota ja lapset ei saa tykätä sen toisen vanhemman uudesta kumppanista. 

Eli vaikka se oma elämä kuvioineen ois kuinka käsitelty ja hallussa niin siellä saattaa olla perheen ulkopuolella ihminen, joka pystyy vaikuttamaan siihen uusperheen elämään ihan väkisinkin, vaikka itse tekisit mitä tahansa. Ei auta, vaikka kuinka toitottaisi sille omalle exälleen, että lapset edellä niin ei. Siihen ei auta hyvä helvettikään, jos sille toiselle menee se katkeruus kaiken muun edelle. Ja tämä voi siis tapahtua, vaikka aiemmin kaikki olisikin ollut ihan hyvin. Se toinen on saattanut ajatellakin ettei toi ketään löydä ja hups pää ei kestä sitä, että se joku uusi löytyykin. 

Meidän "uusperhe" alkoi kun omat lapseni olivat esi-teinejä, miehen jo täysi-ikäisiä. On mennyt todella hyvin, mutta säänöt ovat selvät. Emme ole muuttaneet yhteen, muutamme vasta kun minun nuorimmaiseni muuttaa kotoa parin vuoden päästä. Kumpikaan ei puuttunut toisen lasten asioihin kuin keskusteluapuna pyydettäessä. Kaikki lapset kumppaneineen ovat tervetulleita luoksemme, minun talostani on tulossa yhteinen kotimme ja on jo sitä viikonloppujen ja lomien aikana. Tutustuminen lapsiin on ollut hidasta, ja kummallakin on ollut paljon mahdollisuuksia viettää aikaa lasten kanssa ilman uutta puolisoa, siksi on vältetty ristiriitoja. Aiakin meillä tuo aika ja lasten priorisominen on auttanut asioiden sujumista.

Uusperhe-elämää vuodesta 1995 alkaen. Lapseni oli silloin 4 ja 2 vuotiaat. Miehellä ei ollut lapsia. Kaksi vuotta seurusteltiin ennenku muutto yhteen toiselle puolen Suomea. Mieheni piti lapsia kuin omiaan ja mieheni äiti oli heti mummo lapsilleni. Ex miehen kanssa kaikki toimi hyvin. Lapset kulki kyydissäni sekä lentäen meidän vanhempien väliä.

Kolme yhteistä lasta syntynyt ajan kanssa. Minun pojat ja vanhin yhteinen ovat jo aikuisia.

On kait niitä huonoja hetkiä ydinperheissä kuten uusperheissäkin. Meillä mennyt hyvin. Suurin kiitos miehelleni ja hänen suvulleen, joka otti minut ja pojat avosylin vastaan. Ei mitään eriarvoistamista ole ollut.

Meidän uusperhe ollut kasassa 5v. Minulla 2 teiniä, miehellä 2 alakoululaista. Minä kaipaisin kanssa vinkkejä, sillä aika vaikeaa on. Lapset ovat sen verran eri ikäisiä ettei heillä ole mitään yhteistä ja miehen lapset asuvat äitinsä kanssa kauempana ja käyvät siksi viikonloppuisin. Iso hankaluus on ollut miehen lasten äiti jonka kanssa kaikesta on tullut riita ja umpikuja. Nykyään puhevälejä ei ole enää lainkaan. Ei siis mitään. Kun mies hakee lapset, he odottavat pihalla keskenään eikä äitiä näy. Mikä tahansa asia tai kysymys tai ehdotus laukaisee aggression. Vaikka kuinka yrittäisi ajatella että ihan sama, niin ei se tietenkään ole ihan sama, kun ne lapset kuitenkin ovat siinä olemassa.

Meillä uusperhe neljä vuotta. Minun teinini asuvat meillä koko ajan, miehen pienet käyvät joka toinen vkl. Meillä on ollut kivutonta. Ensinnäkin emme ole yrittäneet änkeä meitä ”perheeksi”. Siihen ei ole ollut edes tarvetta, kun lapset ovat niin eri ikäiset. Siksi en osaa ottaa kantaasiihen, että lapset ei tulisi toimeen keskenään.

Tärkeää on, että jokaisella on oma huone. Tilaa tarvitaan enemmän kuin ydinperheessä.

Ja jos mies on yhtään perusmies, joka luovuttaa lastenhoitovastuun naiselle, niin naisen pitää heti alussa sopia pelisäännöt, mitä mieheltä odotetaan. Väitän, että suurin osa uusperheistä hajoaa siihen, että nainen kantaa vastuun, joka ei hänelle kuulu,

Tässä on tullut paljon seikkoja jotka olen itsekin hyväksi havannut; aina lasten etu ensin, aikuiset ovat aikuisia, eikä lapsia käytetä kiistakapuloina, ei liian aikaista yhteenmuuttoa, ylipäätään uusperhekuvio pystyyn vasta kun ero on käsitelty kunnolla.

Lisään vielä, että jos isovanhemmat ovat läheisesti arjessa, heidän rooliaan kannattaa myös miettiä. Meillä kaikki meni hyvin, kunnes anoppi kuuli suhteestamme. Hän alkoi huorittelemaan ja mustamaalaamaan minua lapsille. Meillä ei siis ollut mitään pettämiskeissiä, esikoispojan ero vaan otti anopilla koville.

Homma on saatu selvitettyä, mutta tuollainenkin pikantti lisä voi kohdata uusperhettä.

Minusta tuntuu, että meidän perhe poikkeaa hirveästi monista muista uusperheistä.

Ensinnäkin, meillä on yhteiset säännöt lapsille ja molemmilla saa ja pitääkin olla auktoriteetti kaikkiin lapsiin. Ei ole minun lapset - sinun lapset -järjestelmää. Jouluna pyritään hankkimaan samanarvoisia lahjoja ja samoin syntymäpäivinä, toki sukulaisten ostoksiin ei voi vaikuttaa, mutta mitään isoja eroja ei toistaiseksi ole syntynyt eikä kukaan pahoittanut mieltään. Olemme molemmat lähivanhempia ja lapset ovat joka toinen viikonloppu + sovittuja lomia oman toisen vanhemman kanssa.

Meillä ollaan yhdessä perhe, kuskaamme lapsia treeneihin yms. emmekä vain omia lapsia. Miehen lapset voivat esim. minulta kysyä kyytiä jonnekin tai kotiin siinä missä omalta isältäänkin.

Tämä toimii eikä lapsilla ole tässä minun silmääni koskaan ollut ongelmaa vaan päinvastoin. Kokevat olevansa perheessä tasavertaisia eikä kukaan koe ketään ulkopuoliseksi.

Meillä oli  mun 3 valmista lasta ja myöhemmin myös yksi yhteinen. Mies siis lapseton ja nuorempi kun tavattiin 23v sitten. Mies halusi koko paketin ja tiesi mitä sai. 

Kyllä se onnistuminen lähtee siitä että oli kypsä asettumaan osaksi perhettä,  ymmärtää että huomio jakaantuu useamman kesken ja on valmis kantamaan vastuun isän roolissa (bioisää ei juurikaan kiinnostanut eron jälkeen). MIeheni on tässä onnistunut erinomaisesti ja samoin hänen perheensä

Varsinkin tyttäret ottivat isäpuolen heti omakseen (silloin 6v ja 12v) ja ovat olleet todella läheisiä alusta saakka. Teini-ikäiselle pojalle oli vaikeampaa kun hän halusi olla lojaali omalle isälleen eikä uskaltanut pitää isäpuolesta, lisäksi tempperamenttiero vaati hieman hiomista:) Nyt hekin ovat todella läheisiä ja on paljon yhteisiä kiinnostuksen aiheita. Mieheni on myös ihana isoisä lapsenlapsille. Itseasiassa meillä ei koskaan ole puhuttu puolikkaista, mieheni merkitsi mm kaikki lapset mm CVhensä ja aina on puhunut vain lapsistaan yleensä. Yhteinen kuopuksemme on nyt lukiolainen.