Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmisestä kasvaa ajelehtija?
17.02.2019 |
Sellainen, joka ei oikein tiedä mitä haluaa, eikä ota vastuuta omasta elämästään, ei suunnittele tulevaisuutta eikä varsinkaan tee tulevaisuuteen suuntaavia ratkaisuja. Miten jostain kasvaa tuollainen ihminen?
Sen sijaan ajelehtija väistelee vastuuta, syyttelee muita oman elämänsä kulusta, ei elämänsä valintatilanteissa tee valintoja tulevaisuus mielessään vaan valintaperuste on jokin lyhytnäköinen asia kuten helppous, halpuus, jne. Mistä näitä tyyppejä oikein tulee?
Kommentit (32)
Kun lapsuudesta puuttuu loogisuus ja turvallisuus, ennustettavuus, niin ihminen ei opi, että valinnat johtavat tiettyihin seurauksiin tietyllä todennäköisyydellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun ei saa tehdä omia päätöksiä tai valintoja vaan ylihuolehtiva äiti tekee kaikki päätökset lapsen puolesta vielä teininäkin. Lopulta ei vaan enää osaa haluta mitään itse. Ekä ole mitään draivia edes toteuttaa mitä joku muu haluaa. Pelkkä hengailu itsekseen on enemmän kuin tarpeeksi sisältöä.
Kun vanhemmuus puuttuu ei ole mallia eikä opi.
Esimerkkinä vaikka haaveilee tietyn tyyppisestä työpaikasta, mutta ei hae sellaisiin työpaikkoihin, ei edes kysele niistä mitään, ei verkostoidu niissä työskentelevien ihmisten kanssa (pienen paikkakunnan pienissä piireissä todella helppoa), jne. Sen sijaan sanoo, että jos hänen kohtalonsa on päätyä sinne töihin, niin niin tapahtuu. Ilman, että kukaan tietää, että hän haluaisi sinne.
Ap
Puhutko musta?
Otin pienenä lapsena aikuisen roolin. Lisäksi mun mielipiteillä ei ollut väliä, piti olla superkiltti. Tällä hetkellä olen allerginen vastuulle, enkä tiedä mistä pidän, mitä mieltä olen tai mitä haluaisin tehdä.
Opettelen kyllä tottakai näissä asioissa paremmaksi sen mitä pystyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhden tutun poika vastaa hyvin kuvausta. Isä on sovinisti, jonka mielestä nainen hoitaa kodin ja äiti lellinyt pojat piloille, eikä opettanut itsenäisiksi ja toisia huomioon ottaviksi. Äiti kyllä myöntää virheensä ja miettii, miten voisi yrittää korjata tilannetta. Äiti varmaan omasta kotoaan tällaisen tyylin perinyt, eikä tiennyt paremmin.
Nuorempi poika on reipas, mutta vanhempi odottaa, että äiti yhä palvelee, vaikka on jo kotoaankin jo muuttanut ja hengaa paskaisessa asunnossaan käymättä töissä. Olen itse käynyt läpi vaikean masennuksen ja tehnyt helvetisti töistä selvitäkseni siitä. Ko. kundi ilmeisesti ihan suht terve henkisesti, mutta ei vaan kiinnosta yrittää yhtään, kun häntä ei haittaa se, että muut kärsii siitä, ettei hän hoida itse mitään.
Se ettei tiedä mitä haluaa, on melko äärimmäistä. Ei tiedä tykkääkö enemmän kaurapuurosta vai hampurilaisista. Tai kesästä vai talvesta. Ihan mitä vain jos kysyy, niin vastausta ei saa. Kyse on asioista, joihin ihmiset osaavat vastata ja joihin on mielipide.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsuus. Liian kova tai liian löyhä kontrolli, päihdeongelmat tai mt-puolen häiriöt lapsuusperheessä, pershäiriöiset vanhemmat, ylisuojeleva ja lapsiaan lellivä (yleensä äiti) vanhempi. Siinä sitä.
Se, ettei lapsuudessa vaadita koskaan mitään tai vaaditaan vain pakolliset ehdottomat minimit joka asiassa. Myöhemmässä elämässä ehkä, "onhan aina huominen" -ajattelutapa altistaa ajelehtimiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se ettei tiedä mitä haluaa, on melko äärimmäistä. Ei tiedä tykkääkö enemmän kaurapuurosta vai hampurilaisista. Tai kesästä vai talvesta. Ihan mitä vain jos kysyy, niin vastausta ei saa. Kyse on asioista, joihin ihmiset osaavat vastata ja joihin on mielipide.
Ap
Minä en etenkään nuorempana kertonut mielipidettäni, koska se kuitenkin lytättiin. Samasta syystä en myöskään kysyttäessä kertonut tulevaisuudensuunnitelmistani, vaan sanoin emmätiiä. Haaveiden toteuttamiseen ei myöskään oikein ollut uskallusta, koska vanhempieni mielestä ne olivat vääränlaisia. Siksi aika pitkään ajelehdin ja kokeilin itselleni vääriä aloja. Kapinoin myös päihteillä ym.
Vierailija kirjoitti:
Se ettei tiedä mitä haluaa, on melko äärimmäistä. Ei tiedä tykkääkö enemmän kaurapuurosta vai hampurilaisista. Tai kesästä vai talvesta. Ihan mitä vain jos kysyy, niin vastausta ei saa. Kyse on asioista, joihin ihmiset osaavat vastata ja joihin on mielipide.
Ap
Olin joskus ihan tuolla tasolla mielipiteettömyydessä. En tiennyt pidänkö enemmän punaisesta vai sinisestä.
nr. 6
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No emt.. oon kai vähän tollanen..
noh.. oon mukavuudenhalunen ihminen, en halua mitään statusjuttuja elämään, en oo kokeillu tarpeeks kaikenlaisia töitä, en oo varma mitä oon halunnut.. eikä oo ihmissuhteita, ja oon tosi hidas vielä ja laiskakin. :DD
ja sit mulle on sanottu et mulle sopii esim. sellanen mies, joka tekee päätökset. :D
eli oon suht naisellinen.. :DDD en oo mitenkään määrätietonen, mun mielest se on miehekästä jotenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puhutko musta?
Otin pienenä lapsena aikuisen roolin. Lisäksi mun mielipiteillä ei ollut väliä, piti olla superkiltti. Tällä hetkellä olen allerginen vastuulle, enkä tiedä mistä pidän, mitä mieltä olen tai mitä haluaisin tehdä.
Opettelen kyllä tottakai näissä asioissa paremmaksi sen mitä pystyn.
Olin tulossa sanomaan juuri tätä samaa. Lisäksi niillä omilla valinnoilla ja mielipiteillä ei yksinkertaisesti ollut mitään väliä. Kaikki vesitettiin aikuisten toimesta tavalla tai toisella. Lisäksi kaikki oli kotona oli aina jollain tavalla oma syyni, ihan siis kaikki. Jos olin tehnyt jotain niin se oli luonnollisesti oma syy mutta niin oli myös sekin mitä en ollut tehnyt. Lisäksi äitini syyllisti minua kun pikkuveljestä tuli laiska alisuoriutuja.
Myöskin mielipiteeni olivat sellaisia joista ei keskusteltu. Olin joko väärässä tai sitten niille hymistektiin. Vääristä mielipiteistä sain pitkiä katseita ja äiti haukkui suunsoittajaksi.
Myöhemmin löysin miehen joka otti asenteen että en osaa mitään, halua mitään tai tarvitse mitään. Lopulta kun osoitin omaa tahtoa niin siitö tuli riitaa ja passiivisaggressiivisuutta. Nykyisin voin paremmin mutta matkaa on vieläkin ja paljon.
ja siis, on mulla jtn tietoo siitä, ett mitä haluan.. mut oon myös tosi rento periaatteessa.
esim jos meen johonkin, jossa sitten pysyn, niin en osaa välttämättä poissulkee sitä, ettäkö mun mielipide ei vois vaihtua ja suht nopeastikkin.
eli periaatteessa tykkään monenlaisista asioista, toisaalta en tiedä kuinka monista taas tarpeeks. eli oon päättämätön luonne.
on mulla ne perusjutut, mitkä ei muutu ja niiden suuntaan oonkin lähtenyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ettei tiedä mitä haluaa, on melko äärimmäistä. Ei tiedä tykkääkö enemmän kaurapuurosta vai hampurilaisista. Tai kesästä vai talvesta. Ihan mitä vain jos kysyy, niin vastausta ei saa. Kyse on asioista, joihin ihmiset osaavat vastata ja joihin on mielipide.
Ap
Minä en etenkään nuorempana kertonut mielipidettäni, koska se kuitenkin lytättiin. Samasta syystä en myöskään kysyttäessä kertonut tulevaisuudensuunnitelmistani, vaan sanoin emmätiiä. Haaveiden toteuttamiseen ei myöskään oikein ollut uskallusta, koska vanhempieni mielestä ne olivat vääränlaisia. Siksi aika pitkään ajelehdin ja kokeilin itselleni vääriä aloja. Kapinoin myös päihteillä ym.
Tämä.
Halusin aloittaa nuorena baletin, mutta se lytättiin typerillä ennakkoasenteilla. Halusin soittaa viulua, mutta eihän se onnistunut, koska maksaa liikaa ja mitä mä sellaisella. Pikkuveli soittikin sitten myöhemmin konservatoriossa joten se siitä...
Itse olen vähän sellainen. Minulla on tosin sellaisia kokemuksia, jotka ovat "jarruttaneet" elämää ja nuoruus oli melko ikävää aikaa. Sitten sain huonomman todistuksen lukiosta ( yksi aine vaikea) ja sillä olen yrittänyt päästä opiskelemaan ( tiedän kyllä alat, joille tahtoisin). Tässä mielessä elämäni ei ole mennyt eteenpäin. Pätkätöitä välissä. Nyt tämä yritys taas jatkuu. En tiedä sitten miten minun käy jos en pääse. Jotkut tutut ovat jo sen kandin saaneet tehtyä, mutta he pääsisivät heti opiskelemaan. Toisaalta sitä ei haluaisi pakolla valita sellaista ammattia mihin ei haluaisi ja käyttää opintotukikuukausiaan siihen.
Minä taidan olla tuollainen ja voin rehellisesti sanoa, että ei hajuakaan miten minusta tuli tällainen. Ei vaan niin kauheesti kiinnosta. Tuli tossa yhdessä välissä masenneltua aika rankasti, jospa se sitten vei jotenkin sen idean koko hommasta vaikka nyt olenkin ns. terve.
Entäs mä sitten?
Tein ammatinvalinnan 4-vuotiaana, pitkä koulutus, mutta 24-vuotiaana valmistuin.
Heti töihn ja sitten uurastin niin, että jouduinkin pian jäämään eläkkeelle.
Sen jälkeen mikään ei ole enää ollut selvää, en tiedä mitä minun pitäisi tehdä, en ole enää tavoitteellinen enkä varsinaisesti halua muuta kuin olla, kokea edes vähän onnellisuutta.
Ei ole virtaa, ei motivaatiota, ei pitkäjänteisyyttä mihinkään. Enkö saisi vain olla olemassa?
Tarkoitatko opintoja, työelämää vai mitä? Kerro jokin konkreettinen esimerkki, jotta osaamme todeta, tarkoitatko minua vai naapuria.