Lue keskustelun säännöt.
Tällainen avautuminen - toiseen (ehkä) rakastunut
17.02.2019 |
En nyt varsinaisesti hae mitään neuvoa tai edes kommenttia. Haluan vain avautua, kun en voi kellekään muulle myöntää näitä asioita.
Taustaa, olen siis kolmekymppinen pienten lasten äiti. Ihan ok avioliitossa. Seurusteltu yli 10 vuotta ja suhde rullaa, vaikka toki hyvin arkipäiväistynyt ja meillä on nykyään varsin minimaalisesti aikaa toisillemme. Mutta sanoisin kuitenkin rakastavani miestäni, enkä harkitse hänen jättämistään, enkä tietenkään aio pettää.
Mutta nyt mielessäni on alkanut kummittelemaan nuoruuden ystäväni, ja nimenomaan ystävä, vaikka miespuoleinen onkin. Olen silloin tällöin ohimennen ajatellut häntä, mutta nyt olen alkanut enemmän pohtimaan sellaisia "entä jos"- ajatuksia.
Me oltiin siis teini- iässä kavereita. Hän oli vähän sellainen herkän oloinen ja varsin syvällinen tyyppi. Hän itse ei tuntunut pitävään itseään juuri minään, mutta minusta hän oli oikein mukava tyyppi ja ihan komeakin. Hänellä oli kaiketi vähän huono itsetunto, koska suoraan sanottuna monet olivat aika inhottavia hänelle. En varsinaisesti ymmärtänyt miksi. Ehkä kai siksi, kun oli vähän erilainen tyyppi?
Noh, kuitenkin. Me vietettiin välillä aikaa keskenämme. Emme kumpikaan seurustelleet silloin kenenkään kanssa. Hän sitten joskus tunnusti ihastuneensa minuun ja kerran vähän humalassa pussattiinkin, mutta en sitten kuitenkaan alkanut seurustelemaan hänen kanssaan. En jotenkin siinä elämäntilanteessa halunnut ketään. Mulla oli ollut ennen häntä yksi melko surkea suhde toisen pojan kanssa. Ehkä huonon parisuhdekokemuksen ja nuoruuden vuoksi en halunnut ketään.
Sitten myöhemmin tapasinkin nykyisen aviomieheni. Ihastuin palavasti, vaikka en silloin tapaamishetkenä olisi uskonutkaan, että päätyisimme jopa avioliittoon asti, saati perustamaan perhettä. Mä jo silloin vähän mietin tuota toista nuorta miestä, mutta jotenkin yhteydenpitomme oli vähentynyt jo aikalailla ja välillä mietin, että ehkä hän tuntuu liikaa vain "kaverilta", että olisimme alkaneet seurustelemaan, niinpä aloin sitten vakavaan suhteeseen nykyisen mieheni kanssa ja tämä toinen kutakuinkin jäi kokonaan elämästäni pois. Me juttelimme muutamaan otteseen vielä puhelimessa, mutta jotenkin tuntui väärältä olla enää yhteydessä häneen. Lähinnä se tuntui väärältä häntä ja ehkä jopa miestäni kohtaan, koska tuo ystäväni oli silloin aikoinaan sanonut olevansa ihastunut, niin meidän ystävyys ei enää tuntunut täysin pelkältä kaveruudelta.
Nyt sitten yli vuosikymmenen jälkeen pohdinkin, että olisiko mun kannattanut tehdä toisin? Jotenkin en tunnu enää ymmärtävän, että miksi en silloin alkanut seurustelemaan hänen kanssaan. Mikä silloin oikeasti esti sen? Siis ennen kuin tapasin nykyisen mieheni, olisin edes voinut kokeilla, että olisiko meidän juttu toiminut. Nyt jälkikäteen tuntuu, että mä itsekin olin silloin ihastunut häneen, mutta en vain onnistunut menemään eteenpäin. Vai onko aika vain kullannut muistot ja näen tuon kaiken jotenkin hienompana kuin se oli?
Välillä minusta tuntuu, että haluaisin taas edes nähdä hänet kerran tai vaikka kirjoittaa kirjeen, jossa kertoisin, että hän on yhä ajatuksissani ja vaikka meistä ei tullut mitään, niin minä ajattelen häntä edelleen suurella lämmöllä ja että mä oikeasti välitin hänestä. En tiedä oliko se ihan rakkautta, mutta jotain kiintymystä se oli ja se aika oli mulle arvokasta. Toivon, että hän on löytänyt onnen elämässään.
Kommentit (11)
Jos ja kun olet tyytyväinen tähän hetkeen, ei kannata pilata sitä. Vuodet on muokanneet teitä molempia ja ehkä oikeasti aika on kullannut muistot. Itse erosin pitkästä suhteesta, jossa en ollut onnellinen. Haluaisin vielä löytää jonkun, jonka kanssa olisi hyvä olla. Pidä kiinni siitä, mitä sinulla on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet ehkä jossain sellaisessa elämäntilanteessa (arki on rutiinia, lapset tehty, ehkä parisuhdekin vähän arkipäiväistynyt) joten mieli alkaa herkästi romantisoimaan. Omaan korvaan tuo kuulosti ehkä hieman kaukaa haetulta, se voi olla että tuo nuoruuden ihastuksesi on tahollaan sitoutunut ja tuollainen kirje tms. saisi ehkä vain yllätyksen aikaan, pahimmassa tapauksessa vähän myötähäpeää. Ehkä kuulostan vähän tylsältä mutta jättäisin nuoruuden sinne minne se kuuluu ja ehkä suuntaisin tuon energian avioliittoon - kuulostaa että teillä hyvä liitto kuitenkin on. Tsemppiä!
Olet oikeassa, enkä aio oikeasti ottaa yhteyttä häneen. Se luultavasti olisi enemmän huono kuin hyvä juttu. Mä kai vain vähän glorifioin noita muistoja. ;)
Kuulostaa tutulta, ihaniltakin haaveilla, mutta silti ehkä ihan mahdottomalta todellisuudessa. Itselläkin suhde arkipäiväistynyt ja haaveilen ihastumista, näen paljon unia,joissa kohtaan ihania,herkkiä miehiä. Oikein läheisyys ja lämpö huokuu niissä unissa,ja mietin niitä pitkin päivää.
Silti samat ajatukset, että en aio millään lailla pohtia eroa tai lähteä etsimään parempaa.
Minulla on hyvä mies.
Tarvinnee silti varmaan panostaa tähän suhteeseen, ihan tietoisesti..
Menneisyys kultaa muistot. Ei ikinä kannata rikkoa avioliittoaan. T. Eronnut
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta, ihaniltakin haaveilla, mutta silti ehkä ihan mahdottomalta todellisuudessa. Itselläkin suhde arkipäiväistynyt ja haaveilen ihastumista, näen paljon unia,joissa kohtaan ihania,herkkiä miehiä. Oikein läheisyys ja lämpö huokuu niissä unissa,ja mietin niitä pitkin päivää.
Silti samat ajatukset, että en aio millään lailla pohtia eroa tai lähteä etsimään parempaa.
Minulla on hyvä mies.
Tarvinnee silti varmaan panostaa tähän suhteeseen, ihan tietoisesti..
Niin, ehkä tuollaiset toisista unelmoinnit merkitsevät, että voisi olla syytä panostaa enemmän siihen nykyiseen suhteeseen. Koska jos mä alankin muistella, mitä se oli kun tapasin nykyisen mieheni, niin se tunne vasta peittosikin muut kokemukseni. Se hyvin todennäköisesti on niin, ettei vaihtamalla todellakaan parane, vaan mulla onkin se timantti jo kädessäni. Mun pitäisi vaan tajuta vaalia sitä ennen kuin kadotan sen. Ehkä se siitä, kun ruuhkavuodet helpottaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Menneisyys kultaa muistot. Ei ikinä kannata rikkoa avioliittoaan. T. Eronnut
Onneksi täällä on järkeviä palstalaisia. Jo nyt mun "unelmoinnit" vaikuttavat aika typeriltä ja lapsellisilta. Joo, on se varmasti niin, että aika kultasi nuo muistot ja minusta on tullut homssuinen mamma ja miehestäni arjen ahertaja. Jospa keksisinkin jotain hauskaa miehelleni tänään. Jotain arjen piristystä.
Hirveän pitkä vuodatus ja parissa sekunnissa tulit järkiisi. Kannattiko nuin pitkää tarinaa kirjoittaa/keksiä tullakseen kuulluksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta, ihaniltakin haaveilla, mutta silti ehkä ihan mahdottomalta todellisuudessa. Itselläkin suhde arkipäiväistynyt ja haaveilen ihastumista, näen paljon unia,joissa kohtaan ihania,herkkiä miehiä. Oikein läheisyys ja lämpö huokuu niissä unissa,ja mietin niitä pitkin päivää.
Silti samat ajatukset, että en aio millään lailla pohtia eroa tai lähteä etsimään parempaa.
Minulla on hyvä mies.
Tarvinnee silti varmaan panostaa tähän suhteeseen, ihan tietoisesti..Niin, ehkä tuollaiset toisista unelmoinnit merkitsevät, että voisi olla syytä panostaa enemmän siihen nykyiseen suhteeseen. Koska jos mä alankin muistella, mitä se oli kun tapasin nykyisen mieheni, niin se tunne vasta peittosikin muut kokemukseni. Se hyvin todennäköisesti on niin, ettei vaihtamalla todellakaan parane, vaan mulla onkin se timantti jo kädessäni. Mun pitäisi vaan tajuta vaalia sitä ennen kuin kadotan sen. Ehkä se siitä, kun ruuhkavuodet helpottaa
Juuri näin, on se tylsää itsekin huomata,että parisuhde tosiaan väljähtyy, kun arki vie mennessään. Se myös kuuluu pitkiin parisuhteisiin, niinhän sitä sanotaan. Itse olen kyllä puhunut näistä tuntemuksista miehellekin (että kaipaisin takaisin sitä alkuaikojen kipinää) ja on tehty nyt tietoisesti valintoja yhteisen ajan eteen, koska muuten sitä ei tule tässä elämänvaiheessa.
Oma ajatukseni on kuitenkin,että nämä ajat on katsottava läpi, eikä pidä luovuttaa,jos ei jotain oikeasti suurta haastetta suhteessa tule eteen.
Tsemppiä myös teille!
Vierailija kirjoitti:
Hirveän pitkä vuodatus ja parissa sekunnissa tulit järkiisi. Kannattiko nuin pitkää tarinaa kirjoittaa/keksiä tullakseen kuulluksi.
Kannatti, se kun kirjoittaa ajatuksensa auki, niin huomaa eri tavalla asioita. Vaikka kukaan ei olisi kommentoinut mitään, niin olisin itse huomanut, että kuinka höntiltä tuo oikeastaan kuulostaa. Mutta ei haittaa, vaikka muut vähän miettii, että taidan mäkin olla vähän tärähtänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jospas joku ei ole aina viitsinyt reagoida kiusaamiseen ja häirintään? ei se tarkoita että tällä olisi huono itsetunto.
Toisaalta jossain vaiheessa kun kiusantekijä nökee jo normaaliksi päänaukomisen ja kohteelle riittää. Eli kohde voi sitten reagoida sen verran vahvasti että kiusaajalla paksun valeen sepitukset tuntuvat mahalaukussa ja palleassa.
Olet ehkä jossain sellaisessa elämäntilanteessa (arki on rutiinia, lapset tehty, ehkä parisuhdekin vähän arkipäiväistynyt) joten mieli alkaa herkästi romantisoimaan. Omaan korvaan tuo kuulosti ehkä hieman kaukaa haetulta, se voi olla että tuo nuoruuden ihastuksesi on tahollaan sitoutunut ja tuollainen kirje tms. saisi ehkä vain yllätyksen aikaan, pahimmassa tapauksessa vähän myötähäpeää. Ehkä kuulostan vähän tylsältä mutta jättäisin nuoruuden sinne minne se kuuluu ja ehkä suuntaisin tuon energian avioliittoon - kuulostaa että teillä hyvä liitto kuitenkin on. Tsemppiä!