Miksi koskaan elämässä ei voi olla vaihetta että kaikki olisi vaan hyvin?

Kyllähän tunnistan tuon. Missään vaiheessa ei ole ollut huoletonta. Lapsuuskodissa väkivaltainen juoppo isä, muutenkaan ei välitetty. Sitten kuoli isä ja äiti ja kummankin siskon puolisot (toinen oman käden kautta). Oma puoliso vuosia terapiassa omasta taustasta johtuen, eli ei olisi pitänyt siihenkään suhteeseen lähteä. Minulle kyllä riittäisi jo tätä elämää nähdä, kun odotettavissa on vaan lisää hankaluuksia.

Yleensä jos murehtii jatkuvasti jostain asioista, niin taustalla saattaa olla yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko oikeasti jotain ikävää ja vakavaa sattunut elämässäsi? Jotain joka vienyt pohjan kaikelta?

Koko ajan jotain sattuu ja tapahtuu, jos ei itselle niin jollekin ystävälle. Itsellä on lähinnä niitä kestojuttuja, pitkäaikaistyöttömyyttä ja sairautta perheessä joista ei niin vaan pääse eroon. Ei nyt voi sanoa että olisi pohja koskaan lähtenyt kaikelta, mutta tämä pitkäkestoinen kymmeniä vuosia jatkunut toivominen että alkaisi mennä paremmin on niin rasittavaa.

ap

Jos on perheessä sairautta niin se on toki kuormittavaa. Sitä en ihan ymmärrä,miksi ystävien ongelmien täytyy antaa vaivata niin kovasti. Et kumminkaan ole vastuussa kuin itsestäsi ja perheestäsi ja tuskin ystävät odottaa , että ratkot heidän ongelmiaan.

Eipä sille oikein mitään voi kun ystävälle sattuu jotain niin kyllä sitä väkisinkin miettii että mitenkähän hän selviää, ja että toivottavasti selviää. Sehän siinä on pahinta kun ei pysty mitenkään auttamaan vaikka haluaisi, kun yleensä ne asiat on sellaisia joihin ei enää pysty vaikuttamaan muutoin kuin olemalla henkisesti tukena. Ja siinä tuntee itsensä usein riittämättömäksi.

ap

Miksi te ihmiset velkaannutte?

Olen elämääni tyytyväinen eläkeläinen. Kiva asunto, tarpeeksi rahaa, ystäviä, ja menestyvä aikuinen perheellinen lapsi. Jonka perheen kanssa hyvä suhde, vaimo ja tytär.

Koko tämä vuosituhat eli 18 vuotta ovat olleet hyviä.

Ainoa asia mikä on ikävää on 2, tyypin diabes ja taipumus korkeaa verenpaineeseen. Molemmat liikunnan ja ruokavalion avulla pysyvät stabiilina. Vaikean ja köyhän lapsuuden jälkeen ei suurempia ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Paineensieto on tässä avainsana. ap:llä se on huono, siksi hän kokee jatkuvaa stressiä. joku toinen ei vastaavissa tai pahemmissa tilanteissa olisi moinaankaan.

Persoonakysymys. ap:n kaltainen ei tule koskaan ottamaan iisisti.

Joo, se voi olla ettei sitä osaisi olla enää rennosti kun on tottunut siihen että aina jotain on.

Mielestäni olen kestänyt paineita kyllä todella hyvin, moni jolle olen kertonut asioistani on sanonut että hyvin olet kaiken tuon kestänyt. 

Se on totta että onneksi ei ole kellään esim. syöpää, lapset on hengissä jne. Ei ole mitään tosi, tosi pahaa sattunut, sellaista tosi pahaa rysäystä omassa perheessä, toisaalta siitäkin tuntee huonoa omaatuntoa kun lukee mitä kamalaa joillekin sattuu. Mutta tämä jatkuva jonkinasteinen painekin vaan painaa hartioissa silti. Ja on se olo että koska se iso rysäys sitten tulee, kun sattuu jotain tosi pahaa. 

ap

Lasini on puoliksi täynnä kirjoitti:

Vika on asenteessasi, eikä maailman pahuudessa tai epäoikeudenmukaisuudessa. Keskityt mielessäsi vain niihin negatiivisiin asioihin positiivisten sijaan.

En ole sanonut että maailma on paha ja epäoikeudenmukainen. Ymmärrän kyllä realiteetit. Ja olenkin erittäin positiivinen ihminen, muuten en olisi enää tässä. Yritän aina keksiä ratkaisuja ongelmiin, toistenkin ihmisten ongelmiin ja auttaa muita (muiden auttaminen on lomaa omista ongelmista).

Olen onnellinen siitä mitä minulla on, se ei ole se ongelma, vaan se, että pelkään menettäväni senkin mitä on. Aina tuntuu että ei voi hellittää otetta ettei kaikki syöksy rotkoon. Mun pitää pysyä vahvana. Olen aina ollut vahva. Olen aina pärjännyt. Aina on asiat jotenkin järjestyneet. Mutta stressi on jatkuva, pelko että jos nyt ei asiat järjestykään vaan edelleen pahenee.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sun elämästä tulee huolien kuormittavaa siitä, että luet facessa, että noroa on liikkeellä, niin voin luvata, ettet koskaan ikinä saa huoletonta elämää.

Voisi olla hyvä aloittaa omasta pääkopasta sen helppouden ja keveyden tunteen etsiminen.

Näinpä. Luuleeko ap, että "normaaliin arkeen" eli kaikkien muidenkin ihmisten elämään ei kuulu norovirukset ja laskut?

Kyllä toki kuuluu norot ja laskut, kaikki ei pelkää noroa niin paljon kuin minä, se on vain se kuorrutus koko sen huolikakun päällä. Eikä kaikilla ole kymmeniä tuhansia ulosotossa kuten minulla, olisikin kyse vain muutamasta laskusta joista voisi ajatella että pääsee jollain aikavälillä eroon.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on puoliso ja työ ja jonkin verran rahaa eikä velkaa, niin asiat on aika hyvin. Varsinkin jos oma perhe on terve. Kannattaa opetella olemaan stressaamatta pienistä asioista vaikka terapiassa niin voi helpottaa. Semmoista se on, että ihmisiä kuolee ja kaikenlaista kriisiä tulee. Monista asioista voi kuitenkin selvitäkin.

Niin, sepä se. Ehkä jos olisi työ ja ei olisi helvetisti velkaa ja kaikki olisi terveitä, voisi ottaa rennosti siinä muitten vastoinkäymisten välillä eikä stressi olisi jatkuvaa. En minä stressaa pienistä asioista, on ihan tarpeeksi niitä isompiakin asioita joista stressata.

ap

No, et kertonut että teillä on monta oikeaa ongelmaa. Oikeiden asioiden lisäksi kumminkin stressaat myös muiden ongelmista, joille et voi paljon tehdä ja joita et edes jaksaisi tuossa tilanteessa korjata. Ehkä sulla on jatkuvasti adrenaliinivirtaus stressaavan pitkään jatkuneen tilanteen takia. Tämän seurauksena aivot etsii aina ongelman; jos perheen sairaudessa ja velan hoitamisessa ei ole juuri mitään tehtävissä juuri jollain hetkellä,aivot kääntyy seuraavan huolen puoleen,koska ilon ja rentouden tilaan siirtyminen ja siitä takaisin huoliin palaaminen eestaas on liian stressaavaa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli kaikki hyvin. Ex-vaimolle tasainen hyvä elämä ei riittänyt ja nyt on molemmilla ollut kaikki päin p*rsettä jo vuosia.

Ehkä exälle nyt jo maistuisi se tasainen hyvä elämä. Ne jotka kaipaa kaikenlaista extremeä elämäänsä ovat saaneet elää liian hyvän elämän. Minä en kaipaa mitään jännitystä, yleensä jännitys ei tiedä mitään hyvää kenellekään. Silloin pärjää kun on jotain kivaa odotettavissa (tosin sitäkin pitää jännittää että toteutuuko se kiva juttu vai meneekö joku pieleen).

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lue kirjallisuutta. Opit samalla sekä kirjoittamaan että ajattelemaan. Maailmasta tulee kiinnostavampi.

Minä olen koko elämäni lukenut paljon, kirjoja on jotain 2000, ei vaan nykyään enää jaksa niin paljon lukea kun silmät väsyy, pitäisi olla varaa hommata kaksitehot.

Maailma on ihan kiinnostava, ei siinä mitään. Olisi vaan kiva että joskus olisi kaikilla asiat hyvin, edes jonkin aikaa. Ehkä se ongelma onkin että ajattelen liikaa. Yöllä ei saa nukuttua kun vatvoo mielessään omia ja muiden ongelmia. Vaikea saada aivoja pois päältä.

ap

Saanko kysyä, millaista kirjallisuutta.

Ennen luin tietokirjallisuuttakin mutta nykyään tykkään lukea pääasiassa kevyttä kirjallisuutta josta tulee hyvä mieli, pääsee hetkeksi pois siitä omasta tilanteesta kun uppoaa johonkin toiseen maailmaan. En jaksa lukea nykyään enää mitään synkkyyttä. Kirjassa pitää olla onnellinen loppu ja selkeä loppuratkaisu jota ei tarvi miettiä jälkikäteen. Historialliset romaanit on aina mielenkiintoisia, on kiva  kuvitella mielessään minkälaista on mahtanut omilla esi-isillä olla elämä jne.

ap

Minulla on taipumusta stressata mutta aina välillä tulee muistutus siitä, että pienistä asioista ei kannata ahdistua. Esimerkiksi, juttelin eilen nuoren ihmisen kanssa, joka sairastaa parantumatonta syöpää. Hänellä on aika loppumassa, joutuu jättämään puolison, lapset, ihan kaiken, elämänsä. Se on niin epäreilua, hän ei muuta haluaisi kuin saada elää, arkista normaalia elämää. Tämän asian rinnalla pienenee omat murheet ja huolet.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tunnistan tuon. Missään vaiheessa ei ole ollut huoletonta. Lapsuuskodissa väkivaltainen juoppo isä, muutenkaan ei välitetty. Sitten kuoli isä ja äiti ja kummankin siskon puolisot (toinen oman käden kautta). Oma puoliso vuosia terapiassa omasta taustasta johtuen, eli ei olisi pitänyt siihenkään suhteeseen lähteä. Minulle kyllä riittäisi jo tätä elämää nähdä, kun odotettavissa on vaan lisää hankaluuksia.

Nytkin mun tekee mieli sanoa sinulle jotain kannustavaa ja positiivista, että kyllä se siitä.

Toisaalta, ajattelen niin että on outoa ettei nykyään ihminen saisi olla masentunut edes silloin kun siihen on oikeasti syytä. Ihmistä yritetään lääkitä kuntoon masennuslääkkeillä ihan kuin se masennuksen syy jotenkin sillä poistuisi ja ihmisestä tulisi lääkkeillä terve ja henkisesti ehjä. Onnellisuuteen ja iloisuuteen ei kysytä syytä eikä tyrkytetä lääkkeitä. Työpaikkoihinkin haetaan vain "hyviä tyyppejä", ja vaikka omasta mielestäsi olet ihan hyvä tyyppi, et saa paikkaa kuitenkaan. Silti työpaikat on täynnä niitä jotka ei todellakaan ole hyviä tyyppejä. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Miksi te ihmiset velkaannutte?

Minä velkaannuin pahiten sen takia että olin yrittäjä muutaman vuoden, ja silloin suositeltiin toiminimeä. Ja toisaalta velkaantumista on lisännyt myös se ettei minulla ole koskaan ollut vakituista työpaikkaa. Pisin työsuhde on kolme vuotta ja sekin koostui kahdesta määräaikaisesta sopimuksesta. Kun kituuttaa vuodesta toiseen muutamalla satasella kuussa ja on lapsia joille pitää joskus hommata jotain, niin helposti sitä velkaantuu ajan myötä.

Kun on ennestään velkaa paljon ei edes se työ tuo mitään nopeaa helpotusta, pitäisi olla tosi hyväpalkkainen työ (esim. 2500-3000€/br/kk) ja sitä pitäisi jatkua ainakin 10-15 vuotta.

ap

Itse myönnän myös olevani stressaaja. Olin nuorempana todella pitkään kiusattu ja muutenkin koulu oli rankkaa kun yksi aine oli vaikea. Sen jälkeen en ole jotenkin enää palannut siihen entiseen kun niin monta vuotta lähes pelkäsin kouluun menoa. Jännitän ihmisten seurassa ja muutenkin pelkään jotenkin aina pahinta. Lukio meni ihan sumussa ja jotenkin siitä selvisin, vaikka arvosanat olivat  vähän heikommat. Nyt sitten tämä hermoilu sitten jatkuu. En meinaa päästä opiskelemaan ja teen "hanttihommia" pienellä palkalla ja sitä ennen olin pitkään työtön. Rahat on vähissä ja pitäisi päästä elämässä eteenpäin. Lisäksi kaikki ne kokemukset menneisyydestä ovat vieläkin mielessä ja en osaa olla mikään rento ihmisten kanssa. Vähät kaverit ovat jo muuttaneet kauas ja sen takia olen myös yksinäinen. En voi sanoa olevani tyytyväinen tai että elämässäni olisi kaikki hyvin. Voisi tietysti olla pahemminkin.

Vierailija kirjoitti:

Itse myönnän myös olevani stressaaja. Olin nuorempana todella pitkään kiusattu ja muutenkin koulu oli rankkaa kun yksi aine oli vaikea. Sen jälkeen en ole jotenkin enää palannut siihen entiseen kun niin monta vuotta lähes pelkäsin kouluun menoa. Jännitän ihmisten seurassa ja muutenkin pelkään jotenkin aina pahinta. Lukio meni ihan sumussa ja jotenkin siitä selvisin, vaikka arvosanat olivat  vähän heikommat. Nyt sitten tämä hermoilu sitten jatkuu. En meinaa päästä opiskelemaan ja teen "hanttihommia" pienellä palkalla ja sitä ennen olin pitkään työtön. Rahat on vähissä ja pitäisi päästä elämässä eteenpäin. Lisäksi kaikki ne kokemukset menneisyydestä ovat vieläkin mielessä ja en osaa olla mikään rento ihmisten kanssa. Vähät kaverit ovat jo muuttaneet kauas ja sen takia olen myös yksinäinen. En voi sanoa olevani tyytyväinen tai että elämässäni olisi kaikki hyvin. Voisi tietysti olla pahemminkin.

No onneksi sulla on vielä hyvin aikaa, elämä edessä, voit saavuttaa vielä vaikka mitä kun vain olet avoimena muutokselle. Kuten joku tuolla sanoi, niin kauan kun on suurinpiirtein terve eikä ole isoja velkoja, voi elämällään tehdä paljonkin.

Ole hiljaa ja odota. Jospa Jumalalla on sinulle jokin tehtävä annettuna.

Nyt menee niin hyvin että!

Ei elämän aina kuulu olla helppoaz

Vierailija kirjoitti:

Nyt menee niin hyvin että!

Ei elämän aina kuulu olla helppoaz

Ei kuulukaan. Mutta jos joskus edes olisi.