Mieheni haluaa erota synnytyksen kynnyksellä =(
Miten selvitä?
Avomieheni on nyt päättänyt ettei siedä minua enää silmissään. Hän puhuu minulle todella töykeästi ja alentavasti koko ajan. Hän jopa sanoi,ettei ole koskaan pitänyt minusta ulkonäöllisesti, olen kuulema ruma niin ulkoa kuin sisältä!
Hänellä oli taas viikonloppuna ollut baarissa naisseuraa, senkin sain itse selville, hän ei mitään edes myöntänyt aluksi vaikka kuinka häneltä asiaa tivasin. Eikä varmasti ollut eka kerta!
Laskettu aika on 23. pvä tätä kuuta eli juuri tässä synnytyksen kynnyksellä hän päättääkin vihata minua. Hän ei kuulema voi sietää, että hänen täytyisi ilmoitella menoistaan tai tekemisistään. Hän haluaa olla ja elää yksin. Raha-asiat hänellä on päin peetä ja sekin kuulema on minun syytäni. Kysymyksessä on kuitenkin hänen yrityksensä konkurssi!!!
Näitä kohtauksia tulee noin kerta kuukauteen. Niiden välillä hän niin rakastaa minua ja suunnittelee kaikkea mitä alkaa harrastamaan vauvan kanssa. Puhuu kaikenmaailman tulevaisuuden suunnitelmista, joihin siis minäkin kuulun. Sitten hän sanookin jo seuraavaksi, että käyttäytyy näin kuulema vain siksi, ettei minulla olisi paha olla, ei siis kuulema tarkoita oikeasti mitään. Pakotan hänet kuulema olemaan kanssani vaikka hän haluaa minusta koko ajan vain eroon.
Hän ei halua tehdä mitään kotitöitä, ei remonttihommia, ei mitään. Minä porailen meillä reiät seinille, korjaan rikkinäiset tavarat, kiristelen saranoita ym. Hän ei tee muuta kuin käyttää kaksi kertaa päivässä koirat ulkona ja lopun aikaa on tietokoneella pelaamassa pokeria, siis töidensä lisäksi! En jaksa siitä hänelle valittaa, teen mieluummin itse, koska taas hän suuttuu, jos asiasta hänelle sanoo.
Eilen hän pyysi minulta rahaa kuntosalikorttiin ja pari päivää sitten rahaa nettipokeriin (30e). Hän oli viikonloppuna Turussa SM-karsinnoissa ja oli nostanut koko tilinsä tyhjäksi, jottei pankki saa häneltä asuntolainaerää!!! Sinne menivät nekin rahat...
Tämä tilanne on täysin absurdi. Elämän pitäisi olla hänestä vain makaamista, ei kuulema haluaisi edes töissä käydä. Minä pistin monta sataa euroa alkukuusta häneen; ostettiin vaikka mitä vaatetta ja golfkenkää ym. ja olen sentään äitiyslomalla. Nyt hän haluaa taas minulta rahaa. Laskuja hän ei kuitenkaan maksa vaan ostaa jotain hömppää, esim. sen kuntosalikortin.
Lapsikin on kuulema täysin minun syytäni ja näin ollen minun vastuullani, koska hänelle valehtelin etten voi lapsia saada. Kävimme lapsettomuushoidoissa YHDESSÄ, rakastelimme YHDESSÄ ja nyt lapsi on kuitenkin vain minun. Valehdellut hänelle en ole koskaan, sanoin juuri näillä sanoilla: Olen aivan varma etten voi koskaan saada lapsia, se olisi niin minun tuuriani!
Lääkäri ei kuitenkaan KOSKAAN sanonut meidän siellä ollessa etteikö lapsia voisi tulla tähän suhteeseen, jopa ihan luonnostaan niinkuin kävi. Puolentoista vuoden jälkeen tein positiivisen raskaustestin, joka pian tuottaa hedelmää.
Jokainen solu minussa sanoo, että minun on pakko päästää irti mutta miksi se on niin vaikeaa vaikka toinen kohtelee sinua kuin paskaa? Järki sanoo ettei tästä tule mitään mutten halua jäädä yksin, ukko on vienyt minulta viimeisetkin itsetunnonrippeet!
Auttakaa sisaret hyvät, mitä ihmettä minun pitäisi tehdä? Anteeksi jos selontekoni oli epäselvä, tarkennan kyllä, jos jotain haluatte tietää.
Kurmeli ja Teuvo rv 39+1
Kommentit (32)
Koita nyt hyvä nainen ryhdistäytyä! Sulla oli huono mies! Sulle on tulossa aivan ihana lapsi,joka on täysin syytön isänsä ajattelumaailmaan.Aikuistu ja lopeta tuommoisen miehen perään vikiseminen!! Maailma on täynnä ihania ihmisiä ja apua saat kodin/arjen pyörittämiseen varmasti jos vain viitsit sitä hakea. Olisit onnellinen että sait sinua halveksivan ihmisen pois elämästäsi! NYt on aika korjata hänen jälkeensä jättämä huono itsetunto ja valmistautua vanhemmuuteen!
Ja vielä katselet häntä kattosi alla?????
Anna kenkää sille pummille ja laiskimukselle ja naistennaurattajalle. Ei tollaiset tyypit muutu, olen noita nähnyt. Kun vauva tulee, sinulla on kädet täynnä vauvan kanssa, et tarvitse moista narsistista verenimijää kuppaamaan sinua tyhjäksi rahallisesti, henkisesti ja fyysisesti. Kyllä miehen pitää seistä omilla jaloillaan ja omata selkärankaa. Jätkähän on ihan naurettava luuseri ja pelle.
Jos sen tarvitsee aikuistua, niin aikuistukoon jossakin muualla. Sulla on nyt parempaakin tekemistä vauvan kanssa. Anna kenkää vaan. Johan itse sanot että jokainen solu sen kertoo...
Onnea vauvasta ja onnea elämään!
Ihan kuin miehesi olisi jollain lailla maanisdepressiivinen...? Noi mielialan muutokset...?
Koirista: sun kannattaisi etsiä joku koululainen/dogsitteri auttamaan koiran hoidossa ensimmäisen 4 kk ajan. Sen jälkeen vauvalla yleensä on jonkinlainen rytmi, mikä helpottaa päivän ulkoilujen suunnittelua. Aamupissatus ja illan viimeinen kannattaa lyhentää just 5 minuuttiin ja kantorepusta tms. on kummasti apua näillä pikareissuilla. Hyödynnä myös koirapuistot ulkoilutuksessa, siellähän sinä voit seisoksia ja koirat saa hyvää liikuntaa vapaana telmiessään. Kyllä neuvokas keinot keksii, vaikka ekat kuukaudet olet kyllä takuulla aika väsynyt. Mutta mieti miten väsynyt olisit, jos olisi vielä se mieskin siinä hommaa sotkemassa. Nytpähän ei tarvitse passata kuin vauvaa.
Mutta jos koirat+yövalvominen käy liikaa voimille, kannattaa harkita, olisiko koirille parempi hankkia vaikka väliaikainen uusi koti - ihan koirienkin kannalta parempana ratkaisuna. Lapsi menee kuitenkin eläinten edelle.
Kauppaan meneminen voi tuottaa päänvaivaa: mene kävellen (autoa ei ole?) ja tule taksilla kotiin, vaikka vähän maksaisi. Mutta saat tullessa tuotua viikon erän ruokaa eikä tarvitse joka päivä juosta vaippoja, koiranruokaa ym. ostamassa.
Selvitä myös mahdollisuutesi aikuisopintotukiin ym. Elareissa älä anna periksi!
(Luuleeko se idiootti, että jos pankki ei saa lainanlyhennyksiään, asunnon voi pitää? Pakkohuutokauppa odottaa....eipä ihme että tuli konkurssi, kun suhtautuminen raha-asioihin on tuollainen.)
Olet varmaankin jo synnyttänyt, toivottavasti et ole ottanut miestäsi takaisin. Hän vaikuttaa luonnehäiriöiseltä jollainen minunkin entinen miesystäväni oli. Henkistä vakivaltaa JOTA SINÄKIN OLET SAANUT RIITTÄMIIN KÄRSIÄ harjoitettiin päivittäin monen vuoden ajan. Ainoa ero sinun ja minun tarinoihin oli, että sain kärsiä myös fyysestä vakivallasta ja huomattuani olevani raskaana tein miehen painostuksesta abortin... Abortin jälkeen avasin silmäni ja tajusin lähteä suhteesta.
Olin muuttanut miehen vuoksi vieraalle paikkakunnalle ja " jättänyt" lapsuuden kaupunkini, vanhempani, ystäväni, työni ym. KAIKEN toiseen kaupunkiin. Lähdin miehen asunnosta koiran ja putkikassin kanssa kun mies oli pelimatkalla. Muutin yksin omaan vuokra-asuntoon jossa aluksi oli vain vuodesohva ja televisio sekä joitain astioita. onneksi vanhempani kuitenkin avustivat ja nopeasti huomasin viihtyväni YKSIN OMASSA KODISSA!!!
Ikävä oli tajuton, mies oli huolehtinut kaikki raha-asiat ja mulla yksinään teki tosi tiukkaa. Onneksi muistin kaiken paskan ja jaksoin taistella ja odottaa kunnes aurinko alkaa paistamaan.
Rahalliseti tulet pärjäämään, älä siitä huoli. koiran/koirien ulkoilutuksesta älä ota paineita, kyllä arki opettaa selviytymään. Älä ota sinua loukkaavaa ihmistä elämääsi vain sen takia että sinua mietityttää miten selviät arjesta tai taloudellisesti. Neuvolasta saat apua ja tukea kun vain pyydät!
Alku aina hankalaa, kaikessa. Sanotaan. Usein onkin helpompi pysytellä vanhassa, vaikka asiat olisivatkin huonosti koska uusi ja se mitä ei tunne, pelottaa. Ihminen on kuitenkin uskomattoman vahva kriisien keskellä, kunhan vain ajattelee selkeästi ja järkevästi. Ja nyt kun minulla on omia lapsia, voin sanoa että kukaan ei ole vahvempi kuin ÄITI joka ajattelee lastensa parasta. Miehesi voi halutessaan olla hyvä isä, vaikka ette olisikaan hänen kanssaan yhdessä.
Asun itse myös pääkaupunkiseudulla, minulla on 1v lapsi ja toinen tulossa parin viikon päästä. jos haluat tukea, apua, juttuseuraa, ihan mitä vaan, niin laita ihmeessä sähköpostia: hiiripiisinen@luukku.com
Niinhän siinä kävi, että arki kävi liian raskaaksi ja pyysin miehen takaisin kotiin... niin, tyhmä minä!
Synnytys käynnistyi sunnuntai yönä 21.05 ja mies oli ylläri ylläri baarissa... no, minä soitin tlle, et nyt kotiin, vauva haluaa tulla ulos!
Lähdettiin ajamaan aamuyöstä Jorviin... noin viiden minuutin ajomatkan jälkeen huomasin pienen paperilapun, jossa puhelinnumero ja kysyin, et mikä se on... hän sanoi, että ei tiedä, kuulema joku hänen veljen tyttöystävän joku lappu...
Minähän aloin soittamaan sinne ja heti mies myönsikin, että se oli hänelle... joku nainen oli sen baarissa antanut ja mieheni oli tietty luvannut soittaa tälle! Voitte kuvitella mikä fiilis... sattu niin saatanasti sydämeen...
Unohdin koko asian ja selviteltiin asioita sairaalassa ja tultiin siihen tulokseen, että MUN täytyy yrittää muuttua... just joo... mitenköhän?
No, hän jäi ja kaikki oli päivä päivältä paremmin... eilen selvisi kuitenkin, että oli hakenu itelleen asuntoo ja on ollu mulle kiltti kuulema vaan siksi, että hän sais olla rauhassa... niin oli hänelle kuulema helpompaa!
Heitin sen TAAS pihalle ja nyt koitan pitää itteni vahvana... koitan jaksaa vaikka hiton vaikeelta tää tuntuukin...
Nyt ollaan sit tytön kanssa kahden ja koirat tietty mukana... saas nähdä milloin taas elämä jasaa hymyillä mulle...
Kiitos tuestenne... se tuntuu tosi hyvältä ja mitä useempi mulle samat asiat hokee, sitä paremmin menee perille...
Kurmeli ja Neitikkä 2vko3pvä
Et nyt ota takasin sitä enää!!
Sulla menee energiaa ja voimia tyttöseen ihan tarpeeksi ilman että joku tuottaa pahaa mieltä ja on siinä passattavana.
Mä jäin, omasta tahdostani, lapsen kanssa kahden kun se oli vuoden. Ei ollu aina helppoo, mutta pärjättiin! Sinäkin tulet taatusti pärjäämään! =)
Hae rohkeasti apua, mieluummin ennemmin kuin liian myöhemmin!
Yliväsyneenä ymv susta ei ole apua ja iloa kenellekään.
tsemppiä ja mukavaa kesän alkua
Apua saat varmasti monesta paikkaa. Neuvola, sosiaalitoimi, Ensikodit ynm.. Entäs ystävät ja naapurir? Eihän niille tarvitse koko juttua kertoa, pyydät vain apua koirien ulkoiluttamiseen. Tosin riippuu paljon ystävist, naapureista ja koiristakin onko se mahdolista.
ÄLÄ MISSÄÄN TAPAUKSESSA OTA MIESTÄ TAKAISIN!
Jos mies haluaisi edes yrittää tai parantua niin se kyllä voi sen elämänsä muualla järjestää ja katsotte sitten joskus vaikka vuoden päästä asiaa uusiksi. Toivon että löydät kuitenkin uuden ihanan miehen joka oikeesti rakastaa sua ja auttaa.
Mietin vain et kuinka paljon ihminen on valmis anteeksi antamaan? Itse en ainakaan exälle anteeksi antanut ja olen todella onnellinen nykyään, että pidin pääni.
Olen lukenut tätä ketjua sydän kipeänä. Itse olen kasvanut perheessä jossa on henkisesti väkivaltainen, tasapainoton, luonnehäiriöinen isä. Se on jättänyt valtavasti jälkiä minuun ja koko aikuisuus on mennyt itseni kasaamiseen. Äitini puolesta suren vieläkin, sillä hän " ei jaksa enää lähteä" vaan elää loppuelämänsä elämää, joka ei ole ihmisarvoista.
Olen todella iloinen, että jaksoit vielä uudelleen erota, toivottavasti näitä ei tule enää! Olet kuitenkin koko ajan vahvempi ja voimia saat siitäkin kun tiedät että näin on parempi lapsellesi. Lapsesi on parempi elää ilman ihmistä, joka alistaisi sinua ja latistaisi näin tyttäresikin itsetuntoa.
Sinun ja tyttäresi elämästä tulee ihanaa, vaikka alussa onkin varmasti raskasta. Suhde omaan lapseen on kuitenkin ihaninta maailmassa, ja nyt saat nauttia siitä täysin, ilman että joku vieressä syö energiaasi ja iloasi.
Ota vastaan kaikki apu mitä saat. Mene ihmisten ilmoille, kysy neuvolasta minkälaisia ryhmiä kokoontuu. Ota yhteyttä täällä apua tarjonneisiin ihmisiin. Kirjoita tänne epäuskon hetkinä, niin saat rohkaisua!
Iloitse lapsestasi ja niistä ihanista hetkistä joita tulee hänen kanssaan olemaan valtavasti! Olet hyvä ja vastuuntuntoinen äiti.
että voisitko mennä vaikka äitisi luo joksikin aikaa tai pyytää häntä tai jotain ystävääsi teille. niin ei tulisi kiusausta pyytää miestä takaisin. Saisit rohkaisua ja kasattua itseäsi.
Yhdyn täysin edellisiin mielipiteisiin! Miehesi ei ole henkisesti terve.
Älä ota häntä enää takaisin.
Ansaitsette pikkuisen kanssa parempaa!!!
Elin itsekkin kuuden vuoden ajan parisuhteessa missä sain alati kuulla kuinka ruma,vaikea ja taitamaton ihminen olen. Ja ettei kukaan muu kuin hän ikinä jaksaisi katsoa minua. -Ja vaikka järjen ääni sanoi muuta, niin silti sitä jollain tasolla uskoi, että kukaan muu ei mua sietäis.
Lopulta sain lähdetyksi pois suhteesta.
Vuoden yksinolon jälkeen tapasin nykyisen aviomieheni jonka kanssa olemme olleet jo yhdeksän vuotta onnellisesti yhdessä ja jonka mielestä olen maailman ihanin nainen.
Älä siis luovuta, onnesi voi odottaa jo seuraavan nurkan takana.
Jaksamisia ja suuri halaus!
Ei käy kateeksi ja tuli ihan paha mieli, kun luin viestiäsi. SInulla on elämäsi ihanimmat ajat edessä ja menossa, kun odotat vaaviasi ja syntymää.. ja miehesi vaikuttaa totta puhuen tollolta. Ei oo helppo tilanne ei. Mutta, oman mielenterveytesi takia, ehdotan kylä, että otat pesäeron miehestä. ei tommone oo mistää kotoosin, että isäntä meinaa, että makaaminen vaan nastaa ja tuhlaa rahansa ties mihin ja sinä joudut sitten " elättämään" . Helppo se on toisia neuvoo, sillä jokaisen on oma elämä, mutta jotta jaksaisit vaavin kanssa, ehdottaisin, että etsit oman luukun tai ajat miehen mäkeen teidän luukusta. Ja vielä jos kehtaa pettää, niin sitä mä en suvaitse, en.. sä olet aika lailla jo mielestäni uymmärtänyt.. pitkä on vieteri sinulla..
Enkeleitä matkaasi!
Olen kaikkien näiden vastanneiden kanssa samaa mieltä, eli mieheesi ei voi nyt luottaa vaikka keksisi tai sanoisi mitä hyvänsä. Mitä paremmin onnistut järjestämmän teidän elämänne ilman isää, sitä enemmän itseluottamusta saat ja ehkä vielä joskus voitte keskustella järkevästikin.
Siinä vain olen vähän eri mieltä muiden vastanneiden kanssa, että minun mielestäni sinun miehesi ei ole nyt kunnossa, eli hänen pitäisi hakeutua mielenterveyshoitoon, pelkästä ikäkriisistä ei ole nyt kysymys. Jatkuva epäasiallinen käytös viittaa siihen... mutta se voi mennä ohikin jos hoidetaan. En haluaisi järkyttää sinua, mutta ehkä tämä voisi jopa lohduttaa sinua kun huomaat, ettei hänen käytöksensä ole ollut sinusta johtuvaa vaan sairaudesta?
Voimia!