Lue keskustelun säännöt.
Miten jatkaa perheenä, kun mies sanoo suoraan katuvansa isyyttä?
15.02.2019 |
Lapsi nyt viiden vanha. Mies oli alusta asti vastahankaan, eikä tilanne ole tästä muuttunut. Olemme olleet yhdessä 15 vuotta ja viimeiset vuodet selvästi pahemmat. Aika vaikea on olla perhe, kun mies ei haluaisi meillä perhettä olevankaan. Kuitenkin tunnollinen, vastuullinen mies.
Miten muut ovat tässä tilanteessa toimineet?
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on kuitenkin jo niin vanha, että jos isyys kovin ahdistaa, niin syyt saattavat löytyä miehen omasta elämästä, omasta isäsuhteesta jne.
Siis mitä ihmettä? Meinaat, ettei lapsiperhe-elämää voi pitää täytenä paskana, jos lapsi on viiden tai yli? Millä ihmeen logiikalla? :D
En ole edellinen, mutta psyykkisesti suht terveet ihmiset tyypillisesti sopeutuvat erilaisiin elämäntilanteisiin totutteluvaiheen jälkeen hyvin. Siksi minäkin epäilisin jotain hoitamatonta masennusta tms. jos isyys tai äitiys ahdistaa vuosikaupalla.
Ihminen, joka ei koskaan halunnut lapsia ja jolle vanhemmuus ei sovi, ei KOSKAAN sopeudu tilanteeseen. Sopeutuisitko sinä esimerkiksi päivittäiseen väkivaltaan ja raiskauksiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on kuitenkin jo niin vanha, että jos isyys kovin ahdistaa, niin syyt saattavat löytyä miehen omasta elämästä, omasta isäsuhteesta jne.
Siis mitä ihmettä? Meinaat, ettei lapsiperhe-elämää voi pitää täytenä paskana, jos lapsi on viiden tai yli? Millä ihmeen logiikalla? :D
En ole edellinen, mutta psyykkisesti suht terveet ihmiset tyypillisesti sopeutuvat erilaisiin elämäntilanteisiin totutteluvaiheen jälkeen hyvin. Siksi minäkin epäilisin jotain hoitamatonta masennusta tms. jos isyys tai äitiys ahdistaa vuosikaupalla.
Ihminen, joka ei koskaan halunnut lapsia ja jolle vanhemmuus ei sovi, ei KOSKAAN sopeudu tilanteeseen. Sopeutuisitko sinä esimerkiksi päivittäiseen väkivaltaan ja raiskauksiin?
Lähtikö hieman laukalle?
t. Vela
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on kuitenkin jo niin vanha, että jos isyys kovin ahdistaa, niin syyt saattavat löytyä miehen omasta elämästä, omasta isäsuhteesta jne.
Siis mitä ihmettä? Meinaat, ettei lapsiperhe-elämää voi pitää täytenä paskana, jos lapsi on viiden tai yli? Millä ihmeen logiikalla? :D
En ole edellinen, mutta psyykkisesti suht terveet ihmiset tyypillisesti sopeutuvat erilaisiin elämäntilanteisiin totutteluvaiheen jälkeen hyvin. Siksi minäkin epäilisin jotain hoitamatonta masennusta tms. jos isyys tai äitiys ahdistaa vuosikaupalla.
Ihminen, joka ei koskaan halunnut lapsia ja jolle vanhemmuus ei sovi, ei KOSKAAN sopeudu tilanteeseen. Sopeutuisitko sinä esimerkiksi päivittäiseen väkivaltaan ja raiskauksiin?
Tuskinpa nuo ovat kuitenkaan verrattavissa.
Mutta ihan onnellisuustutkimusten mukaan ihmisten onnellisuustaso palaa isojenkin vastoinkäymisten jälkeen samalle tasolle kuin ennen näitä. Siis tyyliin vangit ovat vankilaan jouduttuaan ensin onnettomampia mutta palaavat pian aiemmalle onnellisuustasolleen. Samoin pysyvän vamman saaneet ym. vastaavat.
Minä ratkaisin asian eroamalla. Tyttä oli silloin 5-vuotias, eikä isänsä ollut kertaakaan elämänsä aikana ottanut vapaaehtoisesti syliin. Eipä silti, ei tyttö edes pyrkinyt koska välit isään oli muutenkin etäiset. Mies ei päästänyt lähelleen, ei fyysisesti eikä psyykkisesti.
Eron jälkeen mies ei ollut kiinnostunut tapaamaan lastaan ollenkaan. Alkuun yritin järjestää jotain, mutta ei kiinnostanut niin ei. Tyttö vieraaantui isästään.
Mutta - kuinkas sitten kävikään; kun mies sairastui paksunsuolen syöpään (josta sitten parani) alkoi oma tytär kiinnostaa! Tyttö vain ei enää jaksanut kiinnostua eikä ole koskaan antanut anteeksi isälleen hylkäämistä. Myöhemmin kun mies tervehtyi, kiinnostuskin alkoi taas haipua. Tytär on nyt parikymppinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on kuitenkin jo niin vanha, että jos isyys kovin ahdistaa, niin syyt saattavat löytyä miehen omasta elämästä, omasta isäsuhteesta jne.
Siis mitä ihmettä? Meinaat, ettei lapsiperhe-elämää voi pitää täytenä paskana, jos lapsi on viiden tai yli? Millä ihmeen logiikalla? :D
En ole edellinen, mutta psyykkisesti suht terveet ihmiset tyypillisesti sopeutuvat erilaisiin elämäntilanteisiin totutteluvaiheen jälkeen hyvin. Siksi minäkin epäilisin jotain hoitamatonta masennusta tms. jos isyys tai äitiys ahdistaa vuosikaupalla.
Ihminen, joka ei koskaan halunnut lapsia ja jolle vanhemmuus ei sovi, ei KOSKAAN sopeudu tilanteeseen. Sopeutuisitko sinä esimerkiksi päivittäiseen väkivaltaan ja raiskauksiin?
Tuskinpa nuo ovat kuitenkaan verrattavissa.
Mutta ihan onnellisuustutkimusten mukaan ihmisten onnellisuustaso palaa isojenkin vastoinkäymisten jälkeen samalle tasolle kuin ennen näitä. Siis tyyliin vangit ovat vankilaan jouduttuaan ensin onnettomampia mutta palaavat pian aiemmalle onnellisuustasolleen. Samoin pysyvän vamman saaneet ym. vastaavat.
Vammankin jälkeen saat kuitenkin parhaasi mukaan elää itsesi näköistä elämää. Lapsiperhe-elämään pakotettuna et saa. Siinä se ero on. Sinulta viedään joka päivä mahdollisuus elää arvojesi mukaan. On ihan hullua väittää, että kyllä vela sopeutuu vanhemmuuteen kuin vain antaa aikaa. Ei tuollaiseen välttämättä sopeudu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on kuitenkin jo niin vanha, että jos isyys kovin ahdistaa, niin syyt saattavat löytyä miehen omasta elämästä, omasta isäsuhteesta jne.
Siis mitä ihmettä? Meinaat, ettei lapsiperhe-elämää voi pitää täytenä paskana, jos lapsi on viiden tai yli? Millä ihmeen logiikalla? :D
En ole edellinen, mutta psyykkisesti suht terveet ihmiset tyypillisesti sopeutuvat erilaisiin elämäntilanteisiin totutteluvaiheen jälkeen hyvin. Siksi minäkin epäilisin jotain hoitamatonta masennusta tms. jos isyys tai äitiys ahdistaa vuosikaupalla.
Ihminen, joka ei koskaan halunnut lapsia ja jolle vanhemmuus ei sovi, ei KOSKAAN sopeudu tilanteeseen. Sopeutuisitko sinä esimerkiksi päivittäiseen väkivaltaan ja raiskauksiin?
Tuskinpa nuo ovat kuitenkaan verrattavissa.
Mutta ihan onnellisuustutkimusten mukaan ihmisten onnellisuustaso palaa isojenkin vastoinkäymisten jälkeen samalle tasolle kuin ennen näitä. Siis tyyliin vangit ovat vankilaan jouduttuaan ensin onnettomampia mutta palaavat pian aiemmalle onnellisuustasolleen. Samoin pysyvän vamman saaneet ym. vastaavat.Vammankin jälkeen saat kuitenkin parhaasi mukaan elää itsesi näköistä elämää. Lapsiperhe-elämään pakotettuna et saa. Siinä se ero on. Sinulta viedään joka päivä mahdollisuus elää arvojesi mukaan. On ihan hullua väittää, että kyllä vela sopeutuu vanhemmuuteen kuin vain antaa aikaa. Ei tuollaiseen välttämättä sopeudu.
No sanoisin että pyörätuoliin tai vankilaan joutuminen voivat kyllä todellakin estää elämästä oman näköistä elämää. Silti niihinkin sopeudutaan.
Ainakin on positiivista, että hän pystyy puhumaan siitä. En osa neuvoa, miten hänen suhde lapseen pitäisi hoitaa. Luultavasti mies voisi käytännössä yhdistää lapsettoman ja perhe-elämän, mutta jos tunne lapseen on ongelmallinen, niin se jättää jäljen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on kuitenkin jo niin vanha, että jos isyys kovin ahdistaa, niin syyt saattavat löytyä miehen omasta elämästä, omasta isäsuhteesta jne.
Siis mitä ihmettä? Meinaat, ettei lapsiperhe-elämää voi pitää täytenä paskana, jos lapsi on viiden tai yli? Millä ihmeen logiikalla? :D
En ole edellinen, mutta psyykkisesti suht terveet ihmiset tyypillisesti sopeutuvat erilaisiin elämäntilanteisiin totutteluvaiheen jälkeen hyvin. Siksi minäkin epäilisin jotain hoitamatonta masennusta tms. jos isyys tai äitiys ahdistaa vuosikaupalla.
Ihminen, joka ei koskaan halunnut lapsia ja jolle vanhemmuus ei sovi, ei KOSKAAN sopeudu tilanteeseen. Sopeutuisitko sinä esimerkiksi päivittäiseen väkivaltaan ja raiskauksiin?
Tuskinpa nuo ovat kuitenkaan verrattavissa.
Mutta ihan onnellisuustutkimusten mukaan ihmisten onnellisuustaso palaa isojenkin vastoinkäymisten jälkeen samalle tasolle kuin ennen näitä. Siis tyyliin vangit ovat vankilaan jouduttuaan ensin onnettomampia mutta palaavat pian aiemmalle onnellisuustasolleen. Samoin pysyvän vamman saaneet ym. vastaavat.Vammankin jälkeen saat kuitenkin parhaasi mukaan elää itsesi näköistä elämää. Lapsiperhe-elämään pakotettuna et saa. Siinä se ero on. Sinulta viedään joka päivä mahdollisuus elää arvojesi mukaan. On ihan hullua väittää, että kyllä vela sopeutuu vanhemmuuteen kuin vain antaa aikaa. Ei tuollaiseen välttämättä sopeudu.
No sanoisin että pyörätuoliin tai vankilaan joutuminen voivat kyllä todellakin estää elämästä oman näköistä elämää. Silti niihinkin sopeudutaan.
Et ole selvästikään vapaaehtoisesti lapseton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on kuitenkin jo niin vanha, että jos isyys kovin ahdistaa, niin syyt saattavat löytyä miehen omasta elämästä, omasta isäsuhteesta jne.
Siis mitä ihmettä? Meinaat, ettei lapsiperhe-elämää voi pitää täytenä paskana, jos lapsi on viiden tai yli? Millä ihmeen logiikalla? :D
En ole edellinen, mutta psyykkisesti suht terveet ihmiset tyypillisesti sopeutuvat erilaisiin elämäntilanteisiin totutteluvaiheen jälkeen hyvin. Siksi minäkin epäilisin jotain hoitamatonta masennusta tms. jos isyys tai äitiys ahdistaa vuosikaupalla.
Ihminen, joka ei koskaan halunnut lapsia ja jolle vanhemmuus ei sovi, ei KOSKAAN sopeudu tilanteeseen. Sopeutuisitko sinä esimerkiksi päivittäiseen väkivaltaan ja raiskauksiin?
Tuskinpa nuo ovat kuitenkaan verrattavissa.
Mutta ihan onnellisuustutkimusten mukaan ihmisten onnellisuustaso palaa isojenkin vastoinkäymisten jälkeen samalle tasolle kuin ennen näitä. Siis tyyliin vangit ovat vankilaan jouduttuaan ensin onnettomampia mutta palaavat pian aiemmalle onnellisuustasolleen. Samoin pysyvän vamman saaneet ym. vastaavat.Vammankin jälkeen saat kuitenkin parhaasi mukaan elää itsesi näköistä elämää. Lapsiperhe-elämään pakotettuna et saa. Siinä se ero on. Sinulta viedään joka päivä mahdollisuus elää arvojesi mukaan. On ihan hullua väittää, että kyllä vela sopeutuu vanhemmuuteen kuin vain antaa aikaa. Ei tuollaiseen välttämättä sopeudu.
No sanoisin että pyörätuoliin tai vankilaan joutuminen voivat kyllä todellakin estää elämästä oman näköistä elämää. Silti niihinkin sopeudutaan.
Et ole selvästikään vapaaehtoisesti lapseton.
Ei sillä ole niin väliä mikä minä olen, puhuin tutkimustiedosta. Edelleen ihmiset yleensä sopeutuvat hyvin kaikenlaisiin elämäntilanteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies voisi miettiä, olisiko aika kasvaa aikuiseksi. Elämässä voi tulla eteen paljon pahempiakin tragedioita kuin lapsen saaminen, ja niidenkin seurausten kanssa on vain elettävä. Ja pidettävä marinat omana tietonaan tai purettava niitä terapiassa. Läheisten ei tarvitse kuunnella valitusta, että kuinka mua kaduttaa kun teidän kanssa tässä jumitan.
Vierailija kirjoitti:
Lapset on perseestä.
Olipas kommentti vauvapalstalla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Leikittekö lapsena nukeilla? Itse en koskaan leikkinyt nukeilla ja olen joskus miettinyt onko se ollut merkki siitä että en kaipaa hoivattavakseni lasta. Olen vilpittömän iloinen edelleen kuuttakymppiä lähestyessäni siitä että en missään vaiheessa elämääni joutunut tilanteeseen jossa olisin kokenut sen suuntaisia paineita että lapsen hankkiminen olisi jotekin oikea liike. Edes se paljon mainostettu vanhuuden katumus siitä että lapset tai lapsenlapset eivät tuo sisältöä elämään ei ainakaan vielä ole ilmaantunut. Kun työkaverit kertovat että lapset ja lapsenlapset tulevat kylään/kävivät kylässä, tunnen lähinnä säälinsukuista tunnetta.
Leikin niin nukeilla kuin autoillakin. Ja eläimiä tykkäsin hoivata. Se oli kuitenkin selvää aina, että en halua lapsia.
Sitä en tajua miksi säälit isovanhempia. Heille lapsenlapset tuovat iloa. Ihmiset ovat erilaisia.
Kaikenlaisia Mikkihiiriä sitä jotkut ottaakin. Mun MIES on ehkä vähän juro ja ei ole romattinen eikä lue kirjoja, mutta silti luotettava kallioni. Rakas vahinkomme kohta jo aikuinen. Mies eikä mikään joka pelleilee lapsensa elämän pilalle.
Leikittekö lapsena nukeilla? Itse en koskaan leikkinyt nukeilla ja olen joskus miettinyt onko se ollut merkki siitä että en kaipaa hoivattavakseni lasta. Olen vilpittömän iloinen edelleen kuuttakymppiä lähestyessäni siitä että en missään vaiheessa elämääni joutunut tilanteeseen jossa olisin kokenut sen suuntaisia paineita että lapsen hankkiminen olisi jotekin oikea liike. Edes se paljon mainostettu vanhuuden katumus siitä että lapset tai lapsenlapset eivät tuo sisältöä elämään ei ainakaan vielä ole ilmaantunut. Kun työkaverit kertovat että lapset ja lapsenlapset tulevat kylään/kävivät kylässä, tunnen lähinnä säälinsukuista tunnetta.