Lue keskustelun säännöt.
Miten jatkaa perheenä, kun mies sanoo suoraan katuvansa isyyttä?
15.02.2019 |
Lapsi nyt viiden vanha. Mies oli alusta asti vastahankaan, eikä tilanne ole tästä muuttunut. Olemme olleet yhdessä 15 vuotta ja viimeiset vuodet selvästi pahemmat. Aika vaikea on olla perhe, kun mies ei haluaisi meillä perhettä olevankaan. Kuitenkin tunnollinen, vastuullinen mies.
Miten muut ovat tässä tilanteessa toimineet?
Kommentit (54)
Lapsihan kasvaa koko ajan ja on mahdollista, että mies löytää isyyden kun pikkulapsiajat ovat ohi.
Rakastaako mies lasta? En tiedä kannattaako tuon jatkaminen kenenkään kannalta, jos tuntuu ettei rakasta.
Lapsi on kuitenkin jo niin vanha, että jos isyys kovin ahdistaa, niin syyt saattavat löytyä miehen omasta elämästä, omasta isäsuhteesta jne. Kuitenkin miehen itse nämä ratkaistava.
Vaikea sanoa auttaisiko erokaan - hän on kuitenkin lapsesi ainoa isä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäinen ajatus on, että miehellä taitaa olla toinen nainen tai sellaisesta hän ainakin haaveilee.
Lasta ei voi palauttaa, joten joko hän sopeutuu tai lähtee. Mököttäminen ei ole vaihtoehto. Sillä hän pilaa teidän kaikkien elämän. Tuollainen on hänen puoleltaan vallankäyttöä. Hän voi valita, ettei häntä huvita olla isä, mutta sinun kuuluu hoitaa kaikki eikä etkä voi valittaa miehen käytöksestä. Todella epäkypsää touhua.
No onhan niitä tosi pöljiä naisia jotka huolii itselleen ukon joka ei omista lapsistaan välitä. En kyllä ymmärrä.
Ero ja mies irti elatusvelvollisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies voisi lähteä. Vaikuttaa nössöltä.
Saanko minä naisena vaan lähteä jos kadun lapsen tekoa?
Saat. Mutta psykologisesti heikkona et lähde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies voisi lähteä. Vaikuttaa nössöltä.
Saanko minä naisena vaan lähteä jos kadun lapsen tekoa?
Parempi silloin on lähteä ellei sitte ala katua myös sitä myöhmmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on kuitenkin jo niin vanha, että jos isyys kovin ahdistaa, niin syyt saattavat löytyä miehen omasta elämästä, omasta isäsuhteesta jne.
Siis mitä ihmettä? Meinaat, ettei lapsiperhe-elämää voi pitää täytenä paskana, jos lapsi on viiden tai yli? Millä ihmeen logiikalla? :D
Sellaista vaihtoehtoa ei enää ole, ettei lasta olisi. Hän on. Jos mies ei lastaan hyväksy, osoittaisin miehelle ovea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies voisi lähteä. Vaikuttaa nössöltä.
Saanko minä naisena vaan lähteä jos kadun lapsen tekoa?
Saat. Mutta psykologisesti heikkona et lähde.
Haha se omien jälkeläisten hylkääminen nyt vasta vahvan ihmisen merkki onkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies voisi lähteä. Vaikuttaa nössöltä.
Saanko minä naisena vaan lähteä jos kadun lapsen tekoa?
Saat, ei se mikään rikos ole.
Mutta ymmärrän pointin, naisille vaikeampaa tuo lähteminen, monesta syystä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies voisi lähteä. Vaikuttaa nössöltä.
Saanko minä naisena vaan lähteä jos kadun lapsen tekoa?
Kyllä sulla naisena on enemmän vaihtoehtoja kuin miehellä (tai tässä tapauksessa olisi ollut, kun lapsi on jo syntynyt) Eli nainen voi aina valita syntyykö lapsi tähän maailmaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on kuitenkin jo niin vanha, että jos isyys kovin ahdistaa, niin syyt saattavat löytyä miehen omasta elämästä, omasta isäsuhteesta jne.
Siis mitä ihmettä? Meinaat, ettei lapsiperhe-elämää voi pitää täytenä paskana, jos lapsi on viiden tai yli? Millä ihmeen logiikalla? :D
En ole edellinen, mutta psyykkisesti suht terveet ihmiset tyypillisesti sopeutuvat erilaisiin elämäntilanteisiin totutteluvaiheen jälkeen hyvin. Siksi minäkin epäilisin jotain hoitamatonta masennusta tms. jos isyys tai äitiys ahdistaa vuosikaupalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies voisi lähteä. Vaikuttaa nössöltä.
Saanko minä naisena vaan lähteä jos kadun lapsen tekoa?
Parempi silloin on lähteä ellei sitte ala katua myös sitä myöhmmin.
Kenelle se on parempi että lähden ja miten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies voisi lähteä. Vaikuttaa nössöltä.
Saanko minä naisena vaan lähteä jos kadun lapsen tekoa?
Saat. Mutta psykologisesti heikkona et lähde.
Haha se omien jälkeläisten hylkääminen nyt vasta vahvan ihmisen merkki onkin.
Haha ittelles: mun äiti vihasi olla äiti ja sanoi sen suoraankin muutaman kerran. Ei ollut häntä varten ja se AINOA terve ratkaisu olisi ollut että olisi lähtenyt pois ja me oltaisiin jääty isälle.
Ei lähtenyt. Lapsuus oli aikalailla maanpäällinen helvetti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies voisi lähteä. Vaikuttaa nössöltä.
Saanko minä naisena vaan lähteä jos kadun lapsen tekoa?
Saat, ei se mikään rikos ole.
Mutta ymmärrän pointin, naisille vaikeampaa tuo lähteminen, monesta syystä...
En usko että apn miehelle se olisi sen helpompi. Ap ei paljon avannut mistä on keskusteltu tai mitä kaikkea mies tuntee. Tuo lause vaan on helppo heittää jos kyseessä on mies. Mitä jos molemmat vanhemmat katuu? Katuminen ei muuten poista rakkautta sitä lasta kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies voisi lähteä. Vaikuttaa nössöltä.
Saanko minä naisena vaan lähteä jos kadun lapsen tekoa?
Kyllä sulla naisena on enemmän vaihtoehtoja kuin miehellä (tai tässä tapauksessa olisi ollut, kun lapsi on jo syntynyt) Eli nainen voi aina valita syntyykö lapsi tähän maailmaan.
Mikä olisi mielipiteesi jos kertoisin tehneeni abortin vastoin miehen tahtoa?
Voi vitsi. Mies kertoo tunteensa - jä tämä on huono asia?!?
Olen ehdottomasti turhia avioeroja vastaan, ja jos ap eroaasen takia, että mies kertoo tunteensa, menee turhien erojen piikkiin. Mies on kuitenkin aloituksen mukaan muuten hyvä. Rikotaan lapsen koti sen takia, ettei itse _tykkää_ kuulemastaan. Arghh.
Mieheni on sanonut, että katuu lapsia. Ymmärrän häntä, sillä hän on hyvin rauhallinen introvertti, jota lapsiperhe-elämä ahdistaa toisinaan. Miten olemme jatkaneet? Ihan samalla tavalla kuin jos miestä ei kaduttaisi lapsiperhe-elämä. Hoidetaan lapsia, nukutetaan, luetaan kirjoja, siivotaan, viedään leffaan, viedään huvipuistoon, käydään lomilla, vaihdetaan vaippoja, pidetään sylissä, puhalletaan haavoihin ja viedään pulkkamäkeen. Eletään päivä kerralla ja illalla annetaan läpsyt toisillemme, että selvittiin taas yhdestä päivästä. Mitä muuta vaihtoehtoa meillä tai miehellä olisi?
On lasten kanssa aina ne hyvätkin hetket, jolloin kaikki sujuu ja elämä on ihanaa. Mieheni vain kaipaisi tasaista ja rauhallista elämää. Työn ja perheen yhdistäminen stressaa häntä myös. Hän matkustelee paljon ja hänelle on aika raskasta hidastempoisena ihmisenä vaihtaa tietyn tyyppisestä moodista toiseen.
Mies on hyvä isä, mutta ei varmasti paras mahdollinen. Yritän varmistaa, että hän saa silloin tällöin viikonlopun olla joko kotona yksin tai kavereidensa kanssa jossakin. Se on hänelle todella tärkeää jaksamisen kannalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies voisi lähteä. Vaikuttaa nössöltä.
Saanko minä naisena vaan lähteä jos kadun lapsen tekoa?
Kyllä sulla naisena on enemmän vaihtoehtoja kuin miehellä (tai tässä tapauksessa olisi ollut, kun lapsi on jo syntynyt) Eli nainen voi aina valita syntyykö lapsi tähän maailmaan.
Toi on melkeinpä puppua koska onhan miehelläkin vaikka kuinka paljon vaihtoehtoja. Ainut on se että mies (eikä muuten nainenkaan) ei pysty keplottelemaan itseään pois elatusmaksuista. Ihan kaikki muu on vapaaehtoista, tapaamiset sun muut, jos lapsen elämässä ei halua olla. Eli jollain parilla sadalla eurolla kuussa pääsee eroon lapsestaan jos haluaa, aika helppoa siis miehellekin.
Se, että miehesi ei pidä lapsenpiikana olemisesta, ei tule muuttumaan. Lapsen pitää kasvaa ensin aikuiseksi ja silloinkin voi isän kauna uhrauksistaan olla niin vahva, ettei halua enää käyttää aikaansa lapsen seurassa, kun ei ole pakko enää.
Tiesin itse 15 ikäisenä, että en tykkää lapsista enkä niiden hoitamisesta. En tykännyt lapsenakaan kuin harvoista muista, hyväsydämisistä lapsista. Hoidin asiani niin, että minulla ei ole lapsia, abortteja tms. Nyt olen 52 ja vaikka monessa asiassa olen tarkistanut kantaani sitten nuoruusvuosien, tämä asia on ollut muuttumaton. Vuosien varrella on tullut hoidettua toisten lapsia pakon edessä. Aina se on ollut raskasta ja väsyttävää. Olisi hyvä, jos ihmiset tuntisivat itsensä ja tajuaisivat ettei kaikista ole hyviksi vanhemmiksi. Jos taas on vahinko käynyt, niin sitten pitää uhrautua niin kauan kuin lapsi tarvitsee huolenpitoa. Mahdollisuuksien mukaan olisi hyvä kätkeä lapselta se, ettei hänen puolesta vanhemmat ole tuleen menossa.
Ensimmäinen ajatus on, että miehellä taitaa olla toinen nainen tai sellaisesta hän ainakin haaveilee.
Lasta ei voi palauttaa, joten joko hän sopeutuu tai lähtee. Mököttäminen ei ole vaihtoehto. Sillä hän pilaa teidän kaikkien elämän. Tuollainen on hänen puoleltaan vallankäyttöä. Hän voi valita, ettei häntä huvita olla isä, mutta sinun kuuluu hoitaa kaikki eikä etkä voi valittaa miehen käytöksestä. Todella epäkypsää touhua.