Mitä ajattelisit tuttavapariskunnasta, joka on ollut...

miksi nykyään erotaan niin helposti? heti ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla.

meillekin meinasi käydä noin. seurusteltiin 6kk ennen häitä, naimisissa oltiin oltu vuosi kun tulin raskaaksi. siihen asti oltiin oltu lähinnä just siellä onnen huumassa (jonne ajauduttiin osaksi sen takia että kumpikin tajusi löytäneensä " sen oikean" ), ja arvi, väsymys ja hormoonimylläkkä tekivät aikamoista tuhoa meidän välillä. lapsi oli 8kk kun mies ilmoitti haluavansa erota. minä muutin samana päivänä pois, hermostuksissani.



mutta sitten iski hullu ikävä ja katumus. oltiin tapeltu ihan naurettavista asioista, ja sitä kaduin aivan älyttömästi. ajattelin jopa niin että selvä, jos erota pitää niin erotaan, mutta miten me on saatettu hukata monta kuukautta hyvää aikaa niin s*atanan älyttömään kinaamiseen?! ei mitään tolkkua!



meille onneksi kävi niin että fyysinen etäisyys palautti asialliset keskusteluvälit. ja kun kumpikin kaipasimme toisiamme niin pitkien keskustelujen kautta löysimme toisemme uudestaan sen kaiken hämmennyksen alta.



ensimmäisen lapsen ensimmäinen vuosi on aika raakaa ja hurjaa aikaa. ehkä siitä saisi puhua enemmän ihan julkisesti, nyt kun vallalla tuntuu olevan enempi sellainen käsitys että se rakkauden hedelmä sitten kruunaa onnesta ymmyrkäisten vanhempien suhteen ja koko perhe yhdessä vajoaa johonkin vaaleanpunaiseen vauvaunelmaan. joopa :/ rankkaa touhua se on.

Vierailija:

ja arvi, väsymys ja hormoonimylläkkä

olisihan siinä ollut ihmettelemistä ja itse asiassa mies kertoi ystävälleen.. tuttavapariskuntamme miehelle, että minä olin hankkimassa eroa. Liekö hekään ihan ymmärtäneet mistä oli kysymys..



Minulle tilanteemme oli kuitenkin sietämätön. Ns. unelmieni mies ilmenikin juuri sellaiseksi, jota en koskaan olisi vierelleni halunnut. Hän suhtautui täysin ylimielisesti minuun, ei osallistunut kotitöihin (täysi yllätys minulle ei ollut ennakoitavissa, koska osallistui ennen), harjoitti henkistä väkivaltaa, tarttui kiinni eli kävi käsiksi ja uhkasi väkivallalla.



Miehen suhteet omaan lapsuudenkotiin olivat kypsymättömät: Hän ei osannut sanoa äidilleen ei tai että nämä asiat eivät kuulu sinulle. mies ei siis ottanut vastuuta parisuhteestaan eikä edes perheestään.. No ei ryypännyt ja ei suoraan vetänyt turpaan, mutta minulle oli kova isku huomata eläväni parisuhteessa joka oli uskomattoman primitiivinen..



Yhteensä riitelimme ehkä 1,5 vuotta, todella kovia riitoja, toistuvia, päivittäisiä. Suhteet anoppilaan ovat menneet ja sehän on yksin minun vikani?!



Se mitä jokainen kestää ja haluaa kestää riippuu henkilöstä. Kyllä perheen perustamisen yhteydessä minusta on tärkeää, että mies seisoo rinnalla mutta meillä kasvuprosessi oli hankala

että yhdessä ehdittiin olla kuitenkin jo vuosia, naimisissa ehkä vuosi ennen eroehdotuksia. Onnen ja rakastumisen huuma kuitenkin säilyivät ihmeellisen pitkään.. minusta viisikin vuotta oli paljon ja tuntui että olin ollut ihan sokea kaikki nuo vuodet..



Kulissit kyllä pettävät pahasti.. ei miehestäni kukaan usko ulospäin minkälainen se voi olla.. minähän olen se vittumainen ämmä kun en oikein jaksa esittää mitään

Mielessäni ajattelisin, että ongelmia on varmasti ollut jo ennen häitä, mutta ei olla osattu puhua niistä vaan menty vaan naimisiin kuten oli suunniteltu.



Nykyään häät on niin " iso juttu" ja niistä toitotetaan joka suunnasta. Voin vaan kuvitella miten vaikeaa olisi perua häät jos niistä on jo ehditty monille puhua. Voi tuntua helpommalta mennä vaan naimisiin kun erota jos kaikki ympärillä ei muusta puhukaan kun tulevista häistä. Ja sitten käy ilmi kun arki alkaa että eipä ne ongelmat mihinkään kadonneet naimisiin menon myötä.



Olisin tosi pahoillani ja yrittäisin sanoa että ei maailma tähän kaadu ja ehkä auttaa lapsen hoidossa jos voisin.

Ajattelisin, että eikö nyt muuta ratkaisua ole. Ja että jos kuvittelevat " ruohon olevan vihreämpää" muualla, erehtyvät. Toisaalta, ero on lapsen kannalta helpompi mitä pienempi lapsi.

Näin ulkopuolisen silmin tuntuu, että ovat vain väsyneitä lapsen syntymän aiheuttamaan muutokseen. Väsyneenä tulee riideltyä vaikka mistä! Jotenkin siis toivoisi, että jaksaisivat vielä yrittää.



Mutta mistäs sitä tietää, vaikka taustalla olisi paljon muutakin... " Kulissit" saattavat pettää ja pahasti.

mutta mun mielestä tuntuu että luovuttavat liian helpolla! enhän toki tiedä mitä kulisseiden takana tapahtuu, mutta ovat olleet naimisissa vain vuoden, luulisi että olisivat vielä hullaantuneita toisiinsa. seurusteluaikakin oli aika lyhyt.



ja ihmettelen, mikseivät muuta asumuseroon miettimään päätöstään, saman tien vaan ero vireille!



tahtoisin tukea heitä ja yritänkin, mutta tuntuu tuo vaan niin oudolta.



ap

Kurja juttu kaikenkaikkiaan.