Lue keskustelun säännöt.
Itselle myöntäminen: Oma elämä on ”pientä”
15.02.2019 |
Huomaan ajattelevani usein nykyään, että elämäni on melko pientä. Sama työpaikka, samat lounaat, vuodet vierii, tulee kevät kesä jne. Sama puoliso ja lapset kasvaa. Samaa jauhelihaa ja hevi-osaston omenoita. Sama reitti töihin ja sama tapa viettää pääsiäinen, joulu ja juhannus.
Mutta en kuitenkaan ole tylsistynyt vaan oikeastaan pidän tästä tunteesta. Kaikki on turvallista ja hyvin. En kaipaa äksöniä.
Kuitenkin sen myöntäminen, että oma elämä on ”pientä” on vaikeaa. Ei minusta tullut ikinä mitään suurta, varsinkaan kun en sitä tavoitellut.
Kommentit (23)
Ah, tiedän niin mistä ap kirjoittaa. Ja ainakin omalla kohdalla se johtuu siitä, että ne vähäisetkin ”nuoruuden” rippeet ovat enää muisto vain.
Ei enää raastavia riitoja, suuria tunteita, extempore matkoja ties minne. Ei köyhyyttä, pelkoa toimeen tulosta ja siitä, löytääkö sitä elämässä paikkansa.
Nyt elämä on sitä vakaata elämää, josta nuorena haaveili. Kuitenkin se ennalta-arvattavuus kalvaa. Tiedän, että tulevana maanantaina klo 10 alamme miettimään toimiston likkojen kanssa, otettaisiinko tänään ”lounasseessarrit” kanalla vai lohella.
Taidan ottaa lohen tällä kertaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en ikinä halunnut julkisuuteen, en tehdä suuria enkä voittaa yhtään missään muualla, kuin itseni edessä asioita. Näitä kuitenkin ollaan koko ajan haluttu pitää heikkoutena vaikka ne ovat minusta hyviä asioita ja vahvuutta. Se etten tavoittele näitä sillä yritetään lyödä kyllä muka painamalla alas. Eli jotkut yrittäneet elää minun elämääni, siinä onnistumatta kyllä. Suurimmalla osalla ei ole rajaa toiseen vaan projisoidaan oman mielen halut toisen ominaisuuksiksi.