Lue keskustelun säännöt.
Itselle myöntäminen: Oma elämä on ”pientä”
15.02.2019 |
Huomaan ajattelevani usein nykyään, että elämäni on melko pientä. Sama työpaikka, samat lounaat, vuodet vierii, tulee kevät kesä jne. Sama puoliso ja lapset kasvaa. Samaa jauhelihaa ja hevi-osaston omenoita. Sama reitti töihin ja sama tapa viettää pääsiäinen, joulu ja juhannus.
Mutta en kuitenkaan ole tylsistynyt vaan oikeastaan pidän tästä tunteesta. Kaikki on turvallista ja hyvin. En kaipaa äksöniä.
Kuitenkin sen myöntäminen, että oma elämä on ”pientä” on vaikeaa. Ei minusta tullut ikinä mitään suurta, varsinkaan kun en sitä tavoitellut.
Kommentit (23)
Ja nyt taas perjantai. Kaupan kautta kotiin. Lasten kanssa vkl ja sunnuntai iltana valmistaudutaan tulevaan (samanlaiseen) työviikkoon.
Kaiken lisäksi olen asiantuntijatyössä ka päivät kovin erilaisia, mutta pohjimmiltaan samanlaisia. Asiakkaat, ”kiitos hyvin”, ”ihanaa” jne.
Onkohan tämä ikäkriisi?? 40-v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli sulla on kuitenkin jollain tasolla ollut odotuksia tai toiveita että sinusta tulisi jotain suurta? Koska muuten tuskin olisi vaikeaa myöntää että oma elämä on ihan vaan tavallista ja pientä.
Kyllähän mä aina haaveilin. Milloin missiksi, milloin miljonääriksi. Pidän haaveilua hyvänä, mutta ikinä mitään paloa minulla ei ole ollut tuoda itseäni esille.
Sinulla on asiat kivasti, kun on ilmeisen mielenkiintoinen työ, tai työ nyt ylipäätänsä. Mutta plussaa siitä, että on ilmeisen tasaista ja turvallista asiantuntijatyötä. Arki rullaa ja lapset kasvaa, elämä on seesteistä. Nauti nyt siitä, ettei mitään kriisiä pukkaa!
En tajua ihan pointtia kun avaudutaan että kaikki on sitä samaa mutta sitten korostetaan perään että se on tosi hyvä juttu.
??
Minuuusta se määräytyy kapasiteetin mukaaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on asiat kivasti, kun on ilmeisen mielenkiintoinen työ, tai työ nyt ylipäätänsä. Mutta plussaa siitä, että on ilmeisen tasaista ja turvallista asiantuntijatyötä. Arki rullaa ja lapset kasvaa, elämä on seesteistä. Nauti nyt siitä, ettei mitään kriisiä pukkaa!
Niin, pitäisi olla *kiitollinen*. Taas yksi keskiluokkaisuuden määritelmä tähän omaan pieneen elämääni. Tyytyväinen olen tietty, mutta onhan tämä nyt niin tuttua ja turvallista, ettei mitään rajaa.
Mitä elämän sitten pitäisi olla ja miten tuo ikään liittyy? Saavuttamattomiin unelmiin ennemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huomaan ajattelevani usein nykyään, että elämäni on melko pientä. Sama työpaikka, samat lounaat, vuodet vierii, tulee kevät kesä jne. Sama puoliso ja lapset kasvaa. Samaa jauhelihaa ja hevi-osaston omenoita. Sama reitti töihin ja sama tapa viettää pääsiäinen, joulu ja juhannus.
Mutta en kuitenkaan ole tylsistynyt vaan oikeastaan pidän tästä tunteesta. Kaikki on turvallista ja hyvin. En kaipaa äksöniä.
Kuitenkin sen myöntäminen, että oma elämä on ”pientä” on vaikeaa. Ei minusta tullut ikinä mitään suurta, varsinkaan kun en sitä tavoitellut.
Usein pieni on suurta, kaikki on suhteellista.
En suoraan sanottuna tajua mistä ap puhuu. Yhtään. Jokainenhan voi muuttaa elämäänsä juuri kuten haluaa mikäli on kiinni normaalissa työelämässä. Ainoa este on esimerkiksi sairaus, joka psyykkisesti tai fyysisesti luo muutokselle konkreettisia esteitä. Nämäkin silti vain yleensä hidasteita.
Nainen 40+
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pieni elämä voi olla ihan hyvää elämää.
Itse en pidä suurista mullistuksista, yleensä aina ne tietävät vain jotain ikävää.
M
Minä haaveilen juuri tuollaisesta elämästä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pieni elämä voi olla ihan hyvää elämää.
Itse en pidä suurista mullistuksista, yleensä aina ne tietävät vain jotain ikävää.
M
Samaa mieltä.
Oma elämäni on juuri sopivaa minulle. Käyn töissä, huollan lapsia. En ole matkustellut, en harrasta. Avioero oli hyvä muutos elämälleni ja munulla on uusi rakas. Elämä on tasaista. Huippuhetkiä on jonku bändin keikka pari kertaa vuodessa ja työpaikan bileet kolme kertaa vuodessa. Ystäviä on pari. Ihan naapurissa asuu hyvä ystävä. Tällä hetkellä iso projekti on laihdutus ja koko elämä vähän pyörii sen ympärillä. En pidä elämääni pienenä enkä tylsänä. Ei voisi parempaa ollakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi, mä ymmärrän sua. Mä sain just tuttavalta haukut siitä, että hänen mielestään mun elämä on tylsää. Itse olen hyvinkin tyytyväinen elämääni, se on niin tuttua ja turvallista.
Olisiko suuri elämä automaattisesti onnellista?
Vierailija kirjoitti:
Olisiko suuri elämä automaattisesti onnellista?
Ei tietenkään, mutta tosi moni ei tavoittele ”onnea”, vaan juurikin ”suurta”, koska se näyttää _muista_ ”onnelta”, ja tämä heijastuma muista tuottaa itselle onnea - vaikka se elämä kuluttaisi paskaksi. Ihminen on surullinen otus.
Tämän takia on hyvä lukea dekkareita. Syventyy hetkeksi, ja sitten havahtuu miten ihanaa onkaan kun ei ole vangittuna maakellariin tai lapsi ei ole kadonnut eikä mies (kai?) ole sarjamurhaaja.
Kuitenkin aloittajan ja monen vastaajan elämän "pienuus" on monelle muulle todella suurta ja saavuttamatonta. Minulle olisi todella suurta jos tämän elämä muuttuisikin niin että saisin puolison, lapset, ja yhteiset kauppareissut. Hyvä että olette tyytyväisiä, kannattaa olla :)
Eli sulla on kuitenkin jollain tasolla ollut odotuksia tai toiveita että sinusta tulisi jotain suurta? Koska muuten tuskin olisi vaikeaa myöntää että oma elämä on ihan vaan tavallista ja pientä.