Koira sekoaa kissoista ulkona
Nyt tarvitaan apua... Mulla on kaksi koiraa ja ne ovat ihan parhaita kavereita mun kissan kanssa. Siis ei pienintäkään ongelmaa ole ollut koskaan. Kuitenkin, vieraillessani sukulaisteni luona maalla siellä on kissoja, jotka ulkoilevat vapaana. Koirani on tottunut niihin sisällä eikä kiinnitä mitään huomiota, mutta ulkona... Lähtee satavarmasti perään, ja eilen ollessani aidatulla pihallamme omien ja sukulaisten koirien kanssa kissa hyppäsi sekaan ja tilanne oli kaoottinen. Siis varmaan olisivat repineet kissan kappaleiksi ellen olisi ehtinyt väliin ja kissa olisi ehtinyt karkuun. Mitä hemmettiä mä noille älykääpiöille teen?! Omiani mä pystyn vielä käskyttämään, mutta yhdessä niistä tulee ihan vauhkoja ja tuntuu että oikeen yllyttävät toisiaan. Ei saa ollenkaan kontaktia. Toinen koiristani on pahempi, toinen ei ole ikinä osoittanut vastaavaa käytöstä paitsi eilen muiden yllyttämänä ja olin aika järkyttynyt siitäkin. Eikä ainakaan omien koirieni puolelta toiminta ole pohjimmiltaan niinkään aggressiivista, vaan ennemminkin aivan liian innostunutta ja kierrokset pilvissä. Ne eivät siis ole koskaan vihanneet kissoja tms, eivät ole resurssiaggressiivisia jne.
Kommentit (8)
Pitäkää elukkanne kiinni niin ettei niistä ole haittaa, vaaraa eikä häiriötä muille eläville.
Kurkkari.
Se ihan leuan alle niin ovat niin iisisti vaikka olis lauma kissoja hollilla.
Eikä tarvii vetää, ei nykiä, ei mitään.
Ja tehoaa sit muuten isompaankin rakkiin.
Vierailija kirjoitti:
Kurkkari.
Se ihan leuan alle niin ovat niin iisisti vaikka olis lauma kissoja hollilla.
Eikä tarvii vetää, ei nykiä, ei mitään.
Ja tehoaa sit muuten isompaankin rakkiin.
Tai sitten ei. Kokeilin itse terreiereilläni kuristavaa pantaa, ja lopputulos oli että kun saaliseläin (kissa, rusakko, orava, kettu) lähti tarpeeksi läheltä, koirat vetivät henki koristen mutta silti täysillä, eivät ne siinä kiihkossaan huomaa vaikka luita katkeaisi. Siksi itse siirryin päinvastoin käyttämään pehmustettuja ja niin leveitä pantoja, että ulottuvat kahden niskanikaman alueella. Näin nikamavaurion ja kaulan rustovaurion riski laskee, vaikka koirat välillä tempoisivatkin kuin höyryjyrät.
Siis tämä on ollut sukulaisteni oma aidattu piha, oma kissa ja sekä heidän että minun koirani keskenään siellä vapaana. Kissa itsessään on kaikille tuttu ja samaa reaktiota ei ole koskaan tullut kun koirat eivät ole olleet keskenään. Kissa on kyllä tyhmä, mutta varmasti tottunut siihen ettei noin ole koskaan ennen käynyt.
Koiraa voi opettaa olemaan reagoimatta ärsykkeisiin. Eikä kissa ihan tyhmä ole ja vielä nopea liikkeissään, tuskin antaa koiralle tilaisuuden ottaa kiinni.
Suosittelen että otat nyt kissan ja koiran molemmat keskustelemaan tilanteesta.
Eläimet tottuu tuttuihin eläimiin lähipiirissä mutta reagoivat ihan eri tavalla vieraisiin. Meillä on kissa joka ulkoilee omalla verkotetulla pihalla. Siitä se seuraa pihapiirin muutamaa tuttua koiraa mm. eikä pelkää niitä ollenkaan. Joku voi ihmetellä jopa miten rohkeasti kissa suhtautuu koiriin. Mutta auta armias jos näköpiiriin tulee vieras koira. Kissasta pölähtää vain häntäkarva kun se viilettää piilon kuistille ja siitä sisälle kurkkimaan ikkunasta tuota hirmuista petoa.
Pidät tiukasti kiinni paikoissa, joissa voi olla vapaana ulkoilevia kissoja. Tuo on luonnollisen riistavietin ilmenemä, pakeneva pikkueläin laukaisee sen automaattisesti koiralle jolla tämä viesti on. Voi hyvinkin olla että vaiston ajamana koirat tosiaan tappavat kissan.
Aika pöljä kissa kyllä kun hyppäsi aidattuun pihaan sekaan. Jos mun rivitalopihaan hyppäisi kissa niin olisi alta aikayksikön entinen kissa, mulla kun on 2 koiraa terrierirotua, joita on oikein jalostettu hävittämään kulkukissoja aikoinaan. Mutta kyllähän sitä nyt saa omalla aidatulla alueellaan pitää koiriaan irti, muualla taas muita eläimiä häiritsevät kiinni.