Sanoinkuvaamattoman törkeää Iltalehdeltä memmä haastattelemaan Olli Lindholmin 91-vuotiasta äitiä haastattelemaan kuolemaa seuraavana päivänä!

Vierailija kirjoitti:

Juha veli Jokinen

kun suuresta toimittajasta aika jättää meneehän iltalehti haastattelemaan hänen omasiaan

Vierailija kirjoitti:

Jeesutelette ja sitten menette samaan aukaan katsomaan videon. Tekopyhiä pthyi!

ei tarvitse aukaista kun sen näkee etusivulla

boikottiksi käänetään iltalehdet väärinpäin kaupoissa

Vierailija kirjoitti:

boikottiksi käänetään iltalehdet väärinpäin kaupoissa

Hyvä idea!

Läheisen kuoleman jälkeen ollaan yleensä ensimmäiset päivät ikään kuin shokissa ja jopa tuntemattomien taholta tulevat osanotot tuntuvat tervetulleilta ja  aidoilta, mitä ne joskus ovatkin. Julkisuuden henkilöiden omaisilla varmaan tuntuu lehdistön huomio vain hyvältä. Vrt. tilanne , jossa ketään ei voisi enää vähempää kiinnostaa? Se sureminen alkaa omaisilla yleensä hautajaisten jälkeen ja silloin lehtien kirjoittelut ovat yhtä tyhjän kanssa.

Ei yllätä, valitettavasti. Kaveripiirissä oli julkkis, ja puolisolle soiteltiin toistuvasti nimenomaan Iltalehdestä kun kaverille kävi huonosti. Kaveri ei ollut edes mitenkään itse aktiivinen normaalisti lehtien suuntaan ja puoliso varsinkin halusi pysyä julkisuudesta kaukana, ja tuo olisi ollut viimeinen hetki, kun julkisuuden yhteydenottoja kaipasi. (Kaveri onneksi selvisi hengissä.)

Yksi tuttuni oli jonkin sortin pikkujulkkis kun ollut telkkarissa. Hänen kuollessaan isä ei ehtinyt edes sairaalasta kotiin kun jo paskalehdet soittivat haastattelua.

Sairasta. Oksettavaa kärkkymistä saadakseen itselleen klikkejä.

Vierailija kirjoitti:

Läheisen kuoleman jälkeen ollaan yleensä ensimmäiset päivät ikään kuin shokissa ja jopa tuntemattomien taholta tulevat osanotot tuntuvat tervetulleilta ja  aidoilta, mitä ne joskus ovatkin. Julkisuuden henkilöiden omaisilla varmaan tuntuu lehdistön huomio vain hyvältä. Vrt. tilanne , jossa ketään ei voisi enää vähempää kiinnostaa? Se sureminen alkaa omaisilla yleensä hautajaisten jälkeen ja silloin lehtien kirjoittelut ovat yhtä tyhjän kanssa.

Ikävä kyllä traumatilanteiden yhteydessä on tutkittu, että suojamekanismit eivät silloin toimi normaalisti. Esim onnettomuuspaikoilla ihmiset saattavat selostaa välittömästi tapahtuman jälkeen medialle asioita näennäisen rauhallisesti.

Tämä saattaa kuitenkin pitkittää ja aiheuttaa ongelmia toipumisprosessille. Tämän vuoksi median pääsyä haastattelemaan asianosaisia on alettu kyseenalaistaa ja rajoittaa.

91-vuotiaalle vanhukselle tällainen oman (ainoan) lapsen äkillinen kuolema on esimerkki äärimmäisestä traumasta.

Lehden toiminta on sikamaista.

Moraalitonta.

Enkä todellakaan ole käynyt klikkaamalla, enkä käy. Ei kiinnosta toisten suru.

Vierailija kirjoitti:

Vanhana tehnyt Ollin jos on ainoa lapsi.

37 vuotiaana? Eikös ne ainoat lapset monesti tehdäkin "vanhoilla päivillä"?  

Ja ei se 37 vuotias synnyttäjä ole niin vanha. Nykyään ensisynnyttäjänkin keski-ikä on lähes 30v.

Kylläpä arvaisi äitien tunteet kysymättäkin.

Tuo on kummallinen ajattelutapa. Itse olin hyvin kiitollinen jokaiselle ihmiselle, joka kysyi minulta äitini kuoleman jälkeen, miten minä jaksan. Tuo omaisten "rauhaan jättäminen" on vihoviimeinen hylkäys ja heitteillepano.

Kukaan ei halua tulla jätetyksi yksin suuren surun keskelle selviämään yksinään. Ainakaan kukaan normaali.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on kummallinen ajattelutapa. Itse olin hyvin kiitollinen jokaiselle ihmiselle, joka kysyi minulta äitini kuoleman jälkeen, miten minä jaksan. Tuo omaisten "rauhaan jättäminen" on vihoviimeinen hylkäys ja heitteillepano.

Kukaan ei halua tulla jätetyksi yksin suuren surun keskelle selviämään yksinään. Ainakaan kukaan normaali.

Totta, jos kyseessä on normaaliempaattinen ihminen, niin toki tuo on erittäin tärkeää. Mutta jos tietäisin kyseessä olevan joku toimittaja, en uskoisi hetkeäkään, että hän vilpittömästi ottaisi osaa suruun. Eivät nuo ole ihmisiä ensinkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on kummallinen ajattelutapa. Itse olin hyvin kiitollinen jokaiselle ihmiselle, joka kysyi minulta äitini kuoleman jälkeen, miten minä jaksan. Tuo omaisten "rauhaan jättäminen" on vihoviimeinen hylkäys ja heitteillepano.

Kukaan ei halua tulla jätetyksi yksin suuren surun keskelle selviämään yksinään. Ainakaan kukaan normaali.

Totta, jos kyseessä on normaaliempaattinen ihminen, niin toki tuo on erittäin tärkeää. Mutta jos tietäisin kyseessä olevan joku toimittaja, en uskoisi hetkeäkään, että hän vilpittömästi ottaisi osaa suruun. Eivät nuo ole ihmisiä ensinkään.

Toimittaja kirjoittaa tasan sitä, mitä kansa haluaa. Nykyään jokainen klikki lasketaan

Samaa mieltä Iltalehden/Jokisen toiminnasta. Toisaalta meillä on myös aika ikävä tapa karttaa surevaa ihmistä kuin ruttoa, ei tiedetä mitä pitäisi sanoa, joten ei sitten sanota mitään eikä oteta yhteyttä. Ihmiset on erilaisia, mutta surun keskellä monet ihmiset myös puhuvat mielellään edesmenneestä omaisestaan. Nimimerkki Kokemusta on.

oliko tuossa videokin jossa kuvattiin äitiä? onko se muutettu tuoksi koosteeksi?

up

Shokkivaiheessa ihminen on valmis kertomaan kaikille tapahtuneest hyvinkin avoimesti ja usein saattaa jälkeenpäin katuakin, että kuinka nyt niin on mennyt puhumaan..

Juuri siitä syystä pidän tuollaista omaisten ahdistelua median puolesta erittäin tuomittavana. Surua on jo tarpeeksi, ilman että joutuu jälkeen päin tuntemaan katumusta sanomisistaan.

Minusta oli ihan kunnioittavasti hoidettu, vei kukkia, pahoitteli. Eikä sinne väkisin mennä eikä toimittajalle ole pakko avata ovea. Turha syytellä.

Vierailija kirjoitti:

Shokkivaiheessa ihminen on valmis kertomaan kaikille tapahtuneest hyvinkin avoimesti ja usein saattaa jälkeenpäin katuakin, että kuinka nyt niin on mennyt puhumaan..

Juuri siitä syystä pidän tuollaista omaisten ahdistelua median puolesta erittäin tuomittavana. Surua on jo tarpeeksi, ilman että joutuu jälkeen päin tuntemaan katumusta sanomisistaan.

Näin aina uskotaan, ja siksi "kriisityöntekijät" estävät omaisia puhumasta, vaikka he haluaisivat. Kaikki on kuitenkin yksilöllistä, eikä tuossa haastattelussa ollut mitään epäkunnioittavaa tai sellaista, mitä pitäisi katua.