Lue keskustelun säännöt.
Huvittaa entinen yläaste aikanen tuttu tulee samalle jumpalle eikä ole tuntevinaankaan vaikka selävästi tunnistaa :D
12.02.2019 |
Tosiaan käydään parin kaverin kanssa jumpalla yhdessä ja sielä käy eräs yläaste aikanen tuttu joka selvästi tunnistaa meidät mutta ei edes tervehdi :D.
On aika ujo mutta tutummassa porukassa jopa puhelias.
Tosiaan huomaa me tunnistetaan hänet mutta on niin kuin ei tuntisikaan.
Kyllä on naurussa pitelemistä, kun samassa pukuhuoneessa vaihdetaan kamoja.
Ei olla ikinä oltu kavereita mutta ei vihamiehiäkään
Kommentit (49)
Jos ei ole mitään juteltavaa. Silloin välttelee mieluummin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihminen tutustuu elämänsä aikana ties kuinka moneen ihmiseen (opiskelukaverit , entiset ja nykyiset työkaverit, harratus"kaverit" (osa vain tuttuja naamoja), lasten tarha- ja koulukaverien vanhemmat, naapurit, tuttujen tutut (joita näkee juhlissa/satunnaisesti jossain) ja puolison kautta tutut ja "tutut naamat" jne. Jne.
Joten aika mestari saa olla että tuntee/muistaa KAIKKI, ja sen lisäksi vielä sen "kuka on kuka". Minuakin välillä moikkaa jossain (esim. kaupassa tmv.) "tuttu naama", mutta en aina muista kuka on kyseessä. Kerran en esim. tunjistanut miehen sukulaisen puolisoa (nähnyt juhlissa täudessä tällingissä ja sitten tuli lenkkivaatteissa vastaan) tunnistin että "tuttu naama" ja jossain kohtaa tajusin kun mainitsi miehen sukulaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla tuli myös entinen luokkakaveri vastaan työpaikalla kollegana eikä ollut tuntevinaan myöskään. Naurettavaa käytöstä.
Tiedätkö, se ei varmaan ihan oikeasti muista sua.
Niin, oltiin kuitenkin 9 vuotta samalla luokalla ja ihan normaalisti koulukavereita, FB-kavereitakin hänen aloitteestaan.
Meinaat, että olet pysynyt niin samannäköisenä kuin olit yläasteella, että pitäis kyllä tunnistaa?
No kyllä olen saman näköinen, samassa painossa jne. Ihan niin kuin hänkin. Nimikin on sama!
Ja nimilappu on aina rinnassa?
Viiden vuoden äitiyslomien ja hoitovapaiden jälkeen menin esittelemään itseni uusille työntekijöille. Eräs heistä sanoi, että mehän tunnetaan jo, olen Jaana. Ja nauroi päälle. En kehdannut kysyä, että mistä tunnemme. En tiedä tänä päivänäkään, vaikka kuulin sukunimenkin. Katsoin vanhat luokkakuvatkin läpi, ei ainakaan niistä löytynyt sopivaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla tuli myös entinen luokkakaveri vastaan työpaikalla kollegana eikä ollut tuntevinaan myöskään. Naurettavaa käytöstä.
Tiedätkö, se ei varmaan ihan oikeasti muista sua.
Niin, oltiin kuitenkin 9 vuotta samalla luokalla ja ihan normaalisti koulukavereita, FB-kavereitakin hänen aloitteestaan.
Meinaat, että olet pysynyt niin samannäköisenä kuin olit yläasteella, että pitäis kyllä tunnistaa?
No kyllä olen saman näköinen, samassa painossa jne. Ihan niin kuin hänkin. Nimikin on sama!
Ja nimilappu on aina rinnassa?
Viiden vuoden äitiyslomien ja hoitovapaiden jälkeen menin esittelemään itseni uusille työntekijöille. Eräs heistä sanoi, että mehän tunnetaan jo, olen Jaana. Ja nauroi päälle. En kehdannut kysyä, että mistä tunnemme. En tiedä tänä päivänäkään, vaikka kuulin sukunimenkin. Katsoin vanhat luokkakuvatkin läpi, ei ainakaan niistä löytynyt sopivaa.
No kyllä työpaikallani on ammattikortti aina rintapielessä. Mutta joo. Turha tästä on vänkätä. Luulin itseäni epäsosiaaliseksi mutta kyllä te mammat pistitte paremmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla tuli myös entinen luokkakaveri vastaan työpaikalla kollegana eikä ollut tuntevinaan myöskään. Naurettavaa käytöstä.
Tiedätkö, se ei varmaan ihan oikeasti muista sua.
Niin, oltiin kuitenkin 9 vuotta samalla luokalla ja ihan normaalisti koulukavereita, FB-kavereitakin hänen aloitteestaan.
Meinaat, että olet pysynyt niin samannäköisenä kuin olit yläasteella, että pitäis kyllä tunnistaa?
No kyllä olen saman näköinen, samassa painossa jne. Ihan niin kuin hänkin. Nimikin on sama!
Niin eli minkä ikäinen olet? Väität, että näytät samalta kuin 13-15-vuotias lapsi? Niinkö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla tuli myös entinen luokkakaveri vastaan työpaikalla kollegana eikä ollut tuntevinaan myöskään. Naurettavaa käytöstä.
I feel you, bro. Even if no one else. Way to go!
Onhan se noloa, että ei tunne vanhoja koulukavereita. Itselle käynyt niin ja vastapuoli loukkaantui. En vieläkään muista tyypistä mitään vaikka kuinka yritän eikä edes nimi tuttu. Yleensä muistan kaikki.
Sitten on niitä ketä tunnen, mutta kun en heti moikannut niin jotenkin hävettää moikata myöhemmin. Omapa on ongelmani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua myös ihmetyttää, että miksei ap kavereineen moikannut? Voisitko vastata? Ja miksi teidän moikkaamattomuus on ok, mutta entisen tuttavan ei ole?
Itse en tunnistanut pari vuotta vanhaa työkaveria, katseli vain ihmeissään, mutta ei tervehtinyt. Mulla sattuu tuota nykyisin paljon, hävettää kun en tunnista " ketään" Syy: Huono muisti, yli kaksi vuotta jatkuneiden vähien unien takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla tuli myös entinen luokkakaveri vastaan työpaikalla kollegana eikä ollut tuntevinaan myöskään. Naurettavaa käytöstä.
Voihan olla että käytöksesi kouluaikoina on ollut niin vastenmielistä että hän ei halua "tuntea" sinua.
Vierailija kirjoitti:
Tosiaan käydään parin kaverin kanssa jumpalla yhdessä ja sielä käy eräs yläaste aikanen tuttu joka selvästi tunnistaa meidät mutta ei edes tervehdi :D.
On aika ujo mutta tutummassa porukassa jopa puhelias.
Tosiaan huomaa me tunnistetaan hänet mutta on niin kuin ei tuntisikaan.
Kyllä on naurussa pitelemistä, kun samassa pukuhuoneessa vaihdetaan kamoja.
Ei olla ikinä oltu kavereita mutta ei vihamiehiäkään
No aika selväksi tuli miksi ei halua tunnistaa. Ehkä hänellä on vaan nyt elämä, eikä tarvetta liehitellä jotain yläasteaikaista koulukiusaajaa. Eipä itseänikään innostaisi jonkun ikivanhan koulukaverin kanssa yrittää keksiä jutun juurta, jos olisin treenaamaan tullut. Saati jos se kikattelisi kaverinsa kanssa, vaan ei saisi suutaan auki että mikä on hätänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä kun näen kiusaajiani en anna heille katsettanikaan. Kiusaajia se häiritsee aina, kun ei saa huomiota...
Miksi pitäisi tervehtiä jotain jonka kanssa on ainoastaan ollut sattumalta samalla luokalla joskus vuonna 1 ja 2?
En minäkään tervehdi tuollaisia elleivät itse tervehdi ensin. Kaikki elämässäni mukana olevat tutut olen hankkinut 20+ ikäisenä. Ei sitä aiemmat ajat merkitse enää mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tosiaan käydään parin kaverin kanssa jumpalla yhdessä ja sielä käy eräs yläaste aikanen tuttu joka selvästi tunnistaa meidät mutta ei edes tervehdi :D.
On aika ujo mutta tutummassa porukassa jopa puhelias.
Tosiaan huomaa me tunnistetaan hänet mutta on niin kuin ei tuntisikaan.
Kyllä on naurussa pitelemistä, kun samassa pukuhuoneessa vaihdetaan kamoja.
Ei olla ikinä oltu kavereita mutta ei vihamiehiäkään
Todennäköisin syy lienee se, ettet ole kovinkaan tärkeä ihminen. Hankkiuduhan hyvään asemaan työelämässä ja palataan sitten asiaan...
Itse en tervehdi sellaisia vanhoja luokkakavereita, jotka eivät puhuneet mulle sanaakaan kouluaikoina tai jotka kohtelivat mua huonosti. Miksi ihmeessä nyt aikuisena haluaisin jutella heille? Tai miksi he haluaisivat jutella mulle ja tervehtiä mua, kun en sen vertaa kiinnostanut heitä kouluaikoinakaan?
Ei mulla ole heille mitään sanottavaa. Ventovieraita ihmisiä.
Joudun olemaan tekemisissä lasteni takia kahdenkin yläasteaikaiseni luokkakaverin kanssa. En ole sanallakaan osoittanut tuntevani heidät koulusta ja en puhu muuta kuin pakolliset asiat plus normaalit kohteliaisuudet (kaunis sää, kyllä on ollut kylmä talvi, mukavaa joululomaa tms.). Syy, molemmat olivat kiusaajia, en ollut pahin kohde, mutta hyvä ystäväni kärsi heistä koko peruskoulun. En tiedä ymmärtävätkö tämän, mutta seuraan kyllä tarkasti kohtelevatko lapsiani reilusti (toinen on lto, toinen luokanopettaja).
Ap ei tule vastaamaan kysymyksiin, sillä häntä sapettaa ettei kukaan ole puolellaan, lol!
Itse en tervehdi koulukavereita jotka olleet kiusaajia. Katselen ihan muualle kun näen heitä. Jännä juttu että he varmaankin haluaisi tervehtiä minua. Voiko kiusaaja oikeasti unohtaa että on ollut negatiivinen persoona? Joku voi pitää mua katkerana mutta mulla on uusi elämä ja kukaan negatiivinen tapaus ei tuu pilaamaan sitä.
Vierailija kirjoitti:
Joudun olemaan tekemisissä lasteni takia kahdenkin yläasteaikaiseni luokkakaverin kanssa. En ole sanallakaan osoittanut tuntevani heidät koulusta ja en puhu muuta kuin pakolliset asiat plus normaalit kohteliaisuudet (kaunis sää, kyllä on ollut kylmä talvi, mukavaa joululomaa tms.). Syy, molemmat olivat kiusaajia, en ollut pahin kohde, mutta hyvä ystäväni kärsi heistä koko peruskoulun. En tiedä ymmärtävätkö tämän, mutta seuraan kyllä tarkasti kohtelevatko lapsiani reilusti (toinen on lto, toinen luokanopettaja).
Mikä siinä on että kiusaajat päättävät kouluttautua itse siihen samaan ympäristöön sitten opettajiksi tms, onko pohjalla halu jatkaa samaa kiusaamista jossain muodossa edelleen joko epäarvoisella kohtelulla tai opettajanhuoneessa työpaikkakiusaamisena tms?
Siinä ei kovin pitkää aikaa kulu sen välissä kun lopettaa peruskoulun jossa on ollut paha kiusaaja ja sitten päättää että minusta tuleekin opettaja.
No kyllä olen saman näköinen, samassa painossa jne. Ihan niin kuin hänkin. Nimikin on sama!