Lue keskustelun säännöt.
Jos lähipiirissäsi on ollut alkoholisteja lapsuudessa. Onko tämä haitannut elämääsi aikuisena?
12.02.2019 |
Haluaisin kysyä koska itse joskus painin asioiden kanssa. Oikeastaan olen hyväksynyt asian - tai sitten vain puutunut tilanteen kanssa.
Omat vanhemmat ovat alkoholisteja. Koko lapsuuteni ajan tähän päivään saakka on jatkunut ja enpä oikein luota, että tilanne miksikään muuttuisi.
Äiti juo joka toinen päivä suunnilleen. Sekoilee, haastaa riitaa, laittaa outoja viestejä ties keille kaikille. Jopa töihinsä. Törsää rahaa peleihin ja selittää joskus ihan päästä vedettyjä sairaita juttuja. On ihan eri ihminen kun taas selvinpäin fiksun oloinen ja tarmokas, vaikkakin vähän etäinen.
Menee kyllä töihin ja hoitaa asiansa aina.
On aina pahempienkin sekoilujen jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunut eikä asioista sovi keskustella. Siksipä sitä itsekin on halunnut vain sulkea silmänsä asian vakavuudelta vaikka ärsyttää, että saattaa olla tosi loukkaava ja ahdistava käytökseltään.
En ole asunut vuosiin hänen luonaan, olenhan jo aikuinen nuori nainen. Muutin alaikäisenä asumaan yksin kun tilanne kärjistyi.
Kuitenkin olen käynyt hänen luonaan melko usein ja katsellut tilannetta. Joskus ollut juoppo kavereita ja todella sekavaa porukkaa. Jopa väkivaltaa, joskus huumeita, muitakin rikoksia siinä seurassa. Kerran jopa jouduin todistajaksi yhdessä pahoinpitelyssä oikeuteen.
Onneksi se aika ei kestänyt kuin muutaman vuoden ja äidin kaverin vankilareissun jälkeen tilanteet rauhottuivat kyllä mutta juominen ei tietenkään loppunut.
Toisinaan tulee ahdistusta ja yksinäisyys, turhautuneisuus ja viha miten ei ole koskaan hakenut apua tilanteeseen ja siitä on kärsinyt älyttömän moni ihminen.
Varsinkin lapset vaikka onkin perustarpeet suht kunnossa ollut aina lapsuudessa. Siis vaatetus, ruoat, asunto siis yms.
En halua katkaista välejä vanhempiini. Tilanne olisi silloin uskoakseni toivoton heille ja olisin enemmän huolissani.
Nykyään olemme hyvissä väleissä kuitenkin.
No isä sitten on asunut eri paikkakunnalla aina eläessäni ja on myöskin ollut aina viinaan menevä.
Itseasiassa olen aina nähnyt hänet kalja tai viinapaukku kädessä ja toisessa jatkuva tupakan tupruttelu joka on edennyt vaikeaan astmaan ja mahdollisesti keuhkoahtaumaksi.
Ne yskäkohtaukset saavat vielä aikuisenakin hälytyskellot soimaan ja kehon jähmettyneeksi, toivoen kohtauksen menevän vain pian ohi.
Käy töissä myöskin mutta juo lähes joka päivä. Oikeastaan aamu lähtee kahvilla ja sen jälkeen tissuttelua jos ei ole työpäivä. Muuten sitten illalla.
Ei kuitenkaan koskaan muutu eri persoonaksi tai ole sillälailla käyttäytymisessä mitään ongelmaa. Hyvin rauhallinen.
Itsestään ei jaksa sen kummemmin pitää huolta saatika asunnostaan. Työmoraali on kuitenkin hyvä ja se on hänen elämässään kyllä se kantava arkea pyörittävä asia.
Muuten ei ole arjessa oikeasti juuri sisältöä. Satunnaisia suhteita joskus, baarissa käymistä, töitä ja yksin kotona tissuttelua.
Aina jatkunut tämäkin tilanne melko samantyyppisenä ja huomaa kyllä, ettei ajattelu ole kovin selkeää ja on muistin kanssa ongelmia. Kuitenkin aina seurassani yrittää olla pirteä ja hyvä isä juomisesta huolimatta.
Maksa-arvot ovat todella korkealla mutta haluaa olla ajattelematta asiaa vaikkakin reagoi tietoon alkuun järkytyksellä.
Jatkuu hieman..
Kommentit (33)
Toisella oli alkoholismia noin pari, kolme vuotta. Elin hyvin onnellisen lapsuuden. Ei ole häirinnyt aikuiselämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni on alkkis. Koko lapsuus meni siinä, kun piti vain pärjätä ja kestää sitä paskaa. Ei riittänyt voimavaroja mihinkään muuhun, eikä ollut mitään esimerkkiä "paremmasta elämästä" joten lähes tyhjän päällä elelen vieläkin kohta kolmekymppisenä.
Estynyt persoonallisuus ja masennus ovat saaneet minutkin turvautumaan alkoholiin, että jonkinasteinen juoppo olen nyt itsekin, myös sisaruksissa samaa havaittavissa...
Kuten myös tässäkin ketjussa useasti mainittua kiltteyttä, miellyttämisenhalua, läheisriippuvuutta.
Onneksi mä en halua lapsia, en siirrä tätä kuormaa enää omalta osaltani eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Isäni on alkkis. Koko lapsuus meni siinä, kun piti vain pärjätä ja kestää sitä paskaa. Ei riittänyt voimavaroja mihinkään muuhun, eikä ollut mitään esimerkkiä "paremmasta elämästä" joten lähes tyhjän päällä elelen vieläkin kohta kolmekymppisenä.
Estynyt persoonallisuus ja masennus ovat saaneet minutkin turvautumaan alkoholiin, että jonkinasteinen juoppo olen nyt itsekin, myös sisaruksissa samaa havaittavissa...
Kuten myös tässäkin ketjussa useasti mainittua kiltteyttä, miellyttämisenhalua, läheisriippuvuutta.
Onneksi mä en halua lapsia, en siirrä tätä kuormaa enää omalta osaltani eteenpäin.
Tuota selviytymistä se vain on ollut mullakin. Parikymmentä vuotta meni vain siinä, että selviytyi päivästä ja viikosta toiseen. En oppinut katsomaan pitemmälle tulevaisuuteen, kun kaikki energia meni sen hetkisen tilanteen kanssa pärjäämiseen. Olen vain ajelehtinut elämässäni, en osaa tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia. Nyt nelikymppisenä tuntuu siltä, että olen käyttänyt kaikki voimavarani, en jaksa enää. Haluan vain olla rauhassa kaikelta, yhteiskunnan tai ihmisten vaatimuksilta. Muutama vuosi vielä ja lapset lentävät pesästä... No, ei mulla ole haaveita, en osaa unelmoidakaan. Tuntuu, että olen ikäloppu ja nähnyt jo kaiken, mitä tarvitsee.
Isäni on alkoholisti. Lapsuuttani sävyttivät niin monenlaiset ongelmat mm.vanhempien terveysongelmat, että vaikea eritellä mikä vaikuttaa mihin. Oman isän alkoholismi näkyi varhaislapuudessa vähän etäisemmin. Olin enemmän äidin tyttö kun isä juopotteli savuisessa olohuoneessa. Myöhemmin molemmilla vanhemmilla terveys romahti ja olinkin sitten isän alkoholismin ainoa hoitaja taloudessamme. Hänellä ei jalat kantaneet niin piti sitten isoa miestä kantaa ja välillä ambulanssia soitella. Vatsalla pelkoon reagoiva hiippailija minusta tuli. Opin menemään vessaan niin hiljaa ettei se hirviö siellä olohuoneessa kuulisi. Ja ne yöt kun tiesin hänen tulevan pian humalassa kotiin vatsa meni ihan ripulille. Yö piti sitten valvoa huolehtien kun äidistä ei siihen ollut terveydentilan takia. Ja sitten vaan aamulla pikku koululaisena esittämään luokkaan että kaikki on yhtä hyvin kuin muillakin. Pahimpia muistoja ovat alkoholismista aiheutuneet omaa henkeäni uhanneet tilanteet.
Käännekohta isän alkoholismin kanssa tuli teininä. Olin kuunnellut vuosikausia äidin jossitteluja että josko isä lopettaisi ryyppäämisen. Talsin faijan luo ja sanoin että nyt on kuule meikällä paha olla jopa itsetuhoisuuteen saakka. Sitten kysyin, että meinaatko koskaan lopettaa ja pitkän hiljaisuuden jälkeen hän sanoi vain ei. Kiitin ja poistuin. Tilanne sitten eskaloitui muilta osin ja pääsinkin jo teini-iässä irtautumaan myrkyllisestä ympäristöstä. Siitä asti olen ollut enemmän sivustaseuraaja ja auttaja kuin alati läsnä oleva todistaja. En ole isälleni vihainen ja ymmärrän miksi juo. Olen itse samanluonteinen niin ymmärrän sen melankolian. En kuitenkaan voi hyväksyä sitä, että altisti oman lapsensa tuollaiselle. Annan isäni tavata lastani ja olenkin tehnyt suunnitelman, että jos hän joskus olisi lapseni läsnäollessa aivan ympäripäissään niin poistuisimme vain paikalta. Tällaista ei ole kuitenkaam tapahtunut enkä usko niin käyvän.
Kyllä minusta on kaiken seurauksena tullut ahdistunut ja pelokas. Työstän pelkojani ja elämän muut korjaavat kokemukset ovat auttaneet. Myös suhteen muotoutuminen aikuisiällä isään on muuttanut suhtautumistani asiaan. Kuitenkin ne pelokkaat lapsuudenmuistot muistaa aina lapsen tavalla vaikka aikuisena ne voisikin järkeillä.
Minunkin vinkkini olisi keskittyä elämään terveen itsekkäästi omaa elämää ja muistaa että mikään ei ole ennalta määrättyä (kuten esim. se että toistaisimme vanhempiemme virheet.) Myöskin tapahtumat kannattaa käydä päässään läpi. Hyväksyä ei tarvitse, mutta jonkinlainen päätös asialle on annettava. Muuten se syö nimittäin koko elämän. Kirjallisuudesta suosittelen esim. Ben Furmanin teosta ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus.
Lisään vielä edelliseen. Kävin itse psykoterapiassa nuorena ja suosittelen sitä kyllä. Asiat pitää järjestellä mielessään. Puhukaa myös avoimesti tarinastanne tuttavillenne. Se puhdistaa.
Sitten vielä tuli tärkeimpänä mieleen kun luen kaikkien kirjoituksia täällä niin todella itsekriittistä asennetta on ilmassa. Ollaan kaikki vähän armollisempia itseämme kohtaan. Ei haittaa vaikka viihtyy yksikseen, on altis riippuvuuksille, kärsii mielenterveysongelmista tai ei ole täydellinen äiti. Kaikilla on tämmösia haasteita ja ihmiset vaan pitää yleensä yllä sitä kulissia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap, tsemppiä sinulle. Itse kasvoin ainoana lapsena runsaasti juovien vanhempien kanssa. Taloudellisesti kaikki oli kuitenkin hyvin ja vanhemmat pystyivät juomisestaan huolimatta pitämään minusta huolta.
Rakastuin ja menin naimisiin pojan kanssa, joka myös alkoholistin lapsi. Mieheni on absolutisti, itse voin joskus ruualla juoda lasin viiniä.
On ihanaa ja turvallista kun alkoholilla ei ole mitään vaikutusta elämään enää. Meillä on ehjä, turvallinen ja läheinen perhe ja 2 lasta, en koskaan haluaisi lasteni joutuvan kokemaan samaa kuin me.
Lastemme isovanhemmat ovat vanhemmiten vähentäneet jonkun verran juomistaan ja tapaamme vain heidän ollessaan selviä. Lapsillamme on hyvät ja läheiset välit kaikkiin isovanhempiin ja he ovat lapsille rakkaita. Luulen että osin lastenlasten kautta isovanhemmat korjaavat sitä minkä aikanaan omien lastensa kohdalla tekivät väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heitän tämän luurin saata na seinään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vaikuttanut minuun ja sisareeni. Siskooni varsinkin voimakkaammin, koska hän on todella herkkä sielu ollut aina. Itelläni on tietynlaisia elämänhallinnan ongelmia (talouden hallinta ym) ja ongelmia solmia ehyitä parisuhteita ns. normaalien miesten kanssa. Olen aika kiltti tyttö ja annan kohdella itseäni huonosti. Huomaan sen jo itsekin kuinka toistan vanhempieni mallia parisuhteesta uudelleen ja uudelleen. Tein lapsen alkoholistin kanssa ja heräsin tilanteeseen vasta kun lapsi oli syntynyt ja ymmärsin, että mies ei tule koskaan lopettamaan juomista. Olin ruusunpunaiset linssit silmillä, enkä ymmärtänyt (halunnut ymmärtää) asioiden oikeaa laitaa piiiitkään aikaan. Olen itse työelämässä ja kaikki asiat tavallaan hyvin, tavallaan ei. Tuntuu että kaikki on jatkuvaa räpiköintiä ja selviytymistä mitä tulee talouden hoitoon ym perusasioihin. Olen aina ollut sosiaalinen ja omaan laajan ystäväpiirin, mutta tietynlainen miellyttämisenhalu seuraa varmaan lopun ikääni ja kuormitun sosiaalisissa tilanteissa. Minun on vaikea näyttää todellista minääni.
En itse käytä alkoholia oikeastaan, en ole koskaan käyttänyt. Sisareni taas on täysin alkoholisoitunut. On surullista kuinka paljon vanhempien alkoholinkäyttö vaikuttaa lasten tulevaisuuteen. Kun itse olin lapsi, ei juomiseen ja perheen asioihin kukaan uskaltanut puuttua. Nykyään onneksi (tai sanoisinko toivottavasti) puututaan herkemmin jos huomataan naapureilla, sukulaisilla, oppilaan vanhemmilla tms. päihteiden väärinkäyttöä.Sinun tekstisi ja huolesi jotenkin välittyi niin, että voin samaistua ja tunnen jonkinlaista alakuloa, surua puolestasi.
Se on kamalaa kuinka paljon rikottu lapsuus voi vaikuttaa.Minulla on myös kokemuksia siitä, etten pysty normaaleihin parisuhteisiin. Tai tähän mennessä ole ainakaan pystynyt. Ensimmäinen miesystäväni oli minua reilusti vanhempi, henkisesti väkivaltainen alkoholisti, joka tietysti ilmeni minulle pikkuhiljaa. Käytin kyllä itsekin silloin alkoholia liikaa ja olin helposti vietävissä.
Olen eksynyt myös toisiin miehiin jotka käyttivät hyväkseen. Minusta tuntui, että otsassani luki jokin vihje helposta vedätyksestä kun sattui sellaisia miehiä tulemaan elämään.
Tai itse sitten kai vain jotenkin päädyin antamaan periksi miesten kanssa joiden kanssa ei olisi pitänyt tai viehätyin heihin.
Ehkä muutenkin viehätyn miehistä joita en kuitenkaan voi saada. Eli ovat minua vanhempia, pelureita tms.No kipeiden kokemuksien jälkeen olen hyvin varvovainen miestenkin kanssa.
Lisäksi luottotiedot meni itselläni, ulosotto oli päällä ja alkoholiakin on virranut liikaa.
Kunnes vain pääsin pois kuvioista, tai vain lähdin ja aloin tekemään töitä kovasti myöskin psyykkeen kanssa. Minulla oli myös vakavia masennuskausia ja vakavaa oireilua.Minun veljeni taas pystyy hallitsemaan elämäänsä, on aina pysynyt vaikka onkin vihainen vanhemmille mutta ei vain anna sen vaikuttaa elämäänsä. Hän on jotenkin osannut suojautua. En ymmärrä kuinka koska oli tavallaan perheen mies yhdessä vaiheessa ja piti huolta minusta kun olin surun murtama lapsi kun äiti lähti joka vkl baariin ja toi outoja miehiä kotiin.
Sisko sitten sai huonot lähtökohdat jo muutenkin oman mielenterveyden kanssa hiljalleen kun aikuistui ja lopulta nyt joutuu koko elämänsä luultavasti olemaan laitoksessa. Tämä on vaikuttanut perheeseemme myös syvästi jo ihan alusta lähtien.On tässä kyllä ollut kaikenlaista....
Välillä ahdistaa.
Sitten kun muistaa kuinka vahva lopulta on niin tuntuu, että ehkä noista kokemuksista oli paljon hyötyäkin. Myöskin jotenkin välittää ihmisistä ja pystyy samaistumaan toisen tunnetiloihin. On viisastunut todella paljon lyhyessä ajassa, sillä on joutunut käymään läpi ehkä keskivertoa enemmän.
Olen myös ns kiltti tyttö. Meissä on paljon samaa tekstisi perusteella.
Tsemppiä ♥Ap
mitä selität?
Olet Alkoholisti!
Oletko antanut pillua saadaksesi viinaa????
yök
Vierailija kirjoitti:
Isäni on alkkis. Koko lapsuus meni siinä, kun piti vain pärjätä ja kestää sitä paskaa. Ei riittänyt voimavaroja mihinkään muuhun, eikä ollut mitään esimerkkiä "paremmasta elämästä" joten lähes tyhjän päällä elelen vieläkin kohta kolmekymppisenä.
Estynyt persoonallisuus ja masennus ovat saaneet minutkin turvautumaan alkoholiin, että jonkinasteinen juoppo olen nyt itsekin, myös sisaruksissa samaa havaittavissa...
Kuten myös tässäkin ketjussa useasti mainittua kiltteyttä, miellyttämisenhalua, läheisriippuvuutta.
Onneksi mä en halua lapsia, en siirrä tätä kuormaa enää omalta osaltani eteenpäin.
Lisää housuunkusevia juopponaisia
Yök
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paniikki ja ahdistus kohtaukset , huono itsetunto ja liiallinen muitten miellyttäminen, ahmimiskohtaukset.
^