Lue keskustelun säännöt.
Hermo menee AS-nuoren kanssa
12.02.2019 |
Antakaa vaan välittömästi vuoden huonoimman äidin palkinto ja antakaa alapeukkujen sataa, mutta minä en enää jaksa aspergernuortani. Poika sai diagnoosin ollessaan 6-vuotias, koska sai valtavia raivokohtauksia. Hajotti tavaroita ja kävi myös meidän vanhempien kimppuun. Poika on nyt 21-vuotias, mutta asuu vielä kotona. Ei opiskele tällä hetkellä, on suorittanut ammattitutkinnon mutta töitäkään ei halua hakea. Kävi hetken työharjoittelussa mutta jatkuvan myöhästelyn ja kännykän takia ei saanut jatkaa. En meinaa millään jaksaa katsella aikuista ihmistä nurkissa pyörimässä. Miten ottaa asia puheeksi loukkaamatta?
Kommentit (6)
Pystyn ymmärtämään sinua. Olen itse se nuori, ja tiedän että ainakin lapsena olin ihan hirveä tapaus vanhemmilleni. Ja teini-iässä kehitin erityskiinnostuksenkohteen erääseen tietokonepeliin, ja vanhempani yrittivät tuloksetta irrottaa minua ruudun äärestä, ja se oli hirveä riidan aihe varmaan viisi vuotta. Raivokohtauksia esiintyy myös minulla, onneksi olen pikkuhiljaa pääsemässä niistä eroon. Olen nyt 20 ja muutin vuosi sitten omilleni. Se oli varmaan vanhemmille helpotus. Välimme olivat ihan tulehtuneet kun muutin, mutta etäisyys on auttanut, ja välit ovat palautuneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä. Yrittäkää hakea apua nuorisotyöstä.
Oma asunto ryhmiksestä heti hakuun.
Kerro vähän lisää pojastasi. Kuinka "vaikea" asperger hänellä on, siis kuinka toimintakykyinen poika käytännössä on?
En kysy moralisoidakseni, kiinnostaa vaan.
Ota yhteyttä paikkakunnan vammaispalveluihin. Itse suosittelen asuntolaa, nuori tarvitsee itsenäisyyttä ja ikäistään seuraa, vaikka hänellä on diagnoosi hän on silti nuori ja tarvitsee etäisyyttä vanhemmistaan kasvaakseen ja saadakseen itsevarmuutta ja luottamusta omiin kykyihinsä selvitä elämässä.