MAALISKUISET-06 KESKELLÄ VIIKKOA (ke-to)
[color=Tomato]Ja linkki edelliseen pinoon: http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=7269465&p=1&tmode=1&smode…
Kommentit (28)
[color=seagreen]Enpä taas ole pitkään aikaan päässyt kirjoittelemaan, välillä nämä sivut ei toimi ja sitten ei vaan muuten muka ehdi.
PULAUTTELUSTA oli puhetta ja meillä on aika vaihtelevaa. Nyt kun oltiin viikko sitten mummolassa kyläilemässä pulautteli kahtena iltana aivan valtavasti ja samalla kakkaakin tuli vaipan täydeltä. Toisena iltana tyhjensi ihan koko mahan sisällön syönnin jälkeen, en edes kerennyt tissiltä pois nostaa, kun oltiin molemmat litimärkiä. Onneksi pulauttelu rauhoittui, kun olin jo huolissaan, että mitä tämä on. Muutenkin pukluja saattaa tulla vielä pitkään syönnin jälkeen, varsinkin jos kovin liikuttelee/nostelee/on selällään. Mutta ilmeisesti jos kasvaa hyvin, ei ole syytä huoleen.
NapNap oli huolissaan MAIDON RIITTÄVYYDESTÄ ja jostain olen lukenut, että kannattaa pissaamista seurata. Jos 5 märkää vaippaa päivässä, pitäs kaikki olla ok. Kakkaamisvälihän voi olla vaikka 9 vrk, normaalia, jos kakka ei ole kovaa. Tällaista tietoa imetystukisivuilta.
Täälläkin yksi, joka on jo saanut KUUKAUTISENSA takaisin :( Ei ois kyllä vielä tarttenut alkaa, mutta kaiketi on siis kaikki kunnossa, kun näin pian alkoivat synnytyksen jälkeen. Jospa vaikka vielä olisivat epäsäännölliset, eikä tulis 26 päivän välein...
Eilen kuultiin ikäviä uutisia, miehen serkku oli saanut keskenmenon... Kyllähän tuo tuppasi illalla itkettämään, kun katseli omaa poikaa ja ajatteli, jos sitä ei oliskaan... :,(
Meillä mies muisti ÄITIENPÄIVÄNÄ kortilla, ja sain vähän hemmottelua. Muutenkin mies tosi ihanasti mukana vauvan hoidossa. Tänäänkin nousi 6:30 pojan seuraksi ja äiti sai alkaa nukkumaan... Miehellä siis koulu loppunu eikä töitä tässä kuussa kuin parina päivä, nautin siis tästä luksuksesta!
Käytiin eilen ostamassa parvekkeelle kakkosvaunut, jotta sais poika jatkaa päiväuniaan ulkoilun jälkeen parvekkeella. Päivät sujuu mukavammin, kun poika saanut nukkua yhdet kunnon unet päivällä, kun muut unet usein sellaista torkkumista sylissä ja kun sänkyyn laskee, alkaa huuto. Mutta aika kiltti vauva kyllä :)
Meillä udellaan kovasti, mikä on pojan nimi, mutta ollaan vielä saatu pidettyä salassa. NIMIÄISET on ensi viikon lauantaina, pitäs itselle vielä asua miettiä. Pidetään ne minun vanhempien luona, joten mun ei tartte järjestelyistä ressata. Servetit olen ostanut :) Meitä tulee 20, vaikka ei juuri muita tule kuin omat perheet ja kummit. Tilasin Pro-seremonioilta kummi- ja nimenantotodistukset. Kiva, kun jää jotain sitten muistoksi.
Täällä KILOJA jäljellä noin 5. Ei mahdu entiset housut päälle, parit housut menee, jotka oli käytössä alkuraskaudesta, kun ei saattanut enää kovin tiukkoja pitää. Voi olla, ettei entiset housut mahdu enää ikinä, mutta toivossa on hyvä elää! Pelottaa myös, että paino alkaa nousta, kun on tuo ruokahalu välillä aikamoinen... No, kunhan vaan jaksaa vaunuja pukata, niin eiköhän se siitä.
Tervetuloa kaikille uusille, mukava kun pinoon mahtuu monenlaista mammaa! Nyt vaatteita pukemaan, ennen kuin poika herää. Sitten aikoi mies lähtä pojan kanssa vaunuilemaan ja tämä mamma jää kotiin lepäämään!
~cadavera&muru 6vko~
Ihana ilma ulkona! Meillä neiti teki tänä aamuna poikkeuksen ja heräs jo ennen kahdeksaa. Puol ysi oli kello soimassa, nyt kerkesin hyvin käydä suihkussa ja laittaa itteni valmiiks. Puol 10 oli mulla jälkitarkastus ja tytöllä lääkäri.
Omassa tarkastuksessa kaikki oli kunnossa. Painokin oli lähtöpainoon pudonnut 9,5kg!!! Äitiyskorttiin ovat kyllä merkkailleet ihan omiaan, synnytyksen kesto 26,31 (oikeesti 2,5h) syntymäaika 04:55 (toi oli se aika kun mut kirjattiin sisään sairaalaan tyttö syntyi 05:35). Pitää ens kerralla sanoo et korjaa noi lukemat.
Tyttö oli kasvanut hyvin ja menee tasan eu-standardien mukaan keskikäyrällä. Nyt oli 5140g (3290g) ja 58cm (49cm). Tyytyväinen, rauhallinen tyttö. Sydän ja keuhkot ok. Vatsa ok. Päätä kannattelee hyvin. Kasvu hyvä. Lääkärintrkastuksessa kaikki kunnossa. Että näin.
Ristiäiset sunnuntaina ja olin pettynyt kun ei meijän lemppari pappi ollu vuorossa silloin, on kastanut esikoisen ja ollu mun rippipappi. Mutta ihana yllätys oli kun pappi soitti ja pääseekin tulemaan!!!! Oon ihan onnessani!
Nyt meen herättelee vauvaa et saan sen syötettyä ennen jumboon lähtöä! Kohta nähdään!
Kati ja tytöt 3v ja kohta 2kk
kun oli näköjään pari pinoa tälle päivälle tullut...
Tuli sitten tänään tavattua teitä siellä Jumbossa & jouduin ekana sieltä lähteen viemään ukkoa parturiin.
Ihmettelin tulomatkalla kun vauva huusi kuin syötävä takapenkillä ja kun pysähyin kattomaan, niin sillä rassulla oli menny pipo silmille :' ( Olipas äiti tuhma! :(
Oli kiva nähdä vanhoja Porvoolaisiakin joukossa :) Ajattelin ensin etten tuu taaskaan, kun vauvalla taas koko aamun ollu vatsanväänteitä ja huuto sen mukaista, mutta onneks ei pahemmin just sillon huutanu ku päästiin paikalle =)
Meillä neiti panttasi kakkaakin sen 11 pvää ennenku sit päätti kakata ja sillon sitä kyllä vaan sit tuli ja tuli... Mutta varmasti helpotti! :D Kukas se oli jolla kans samoja ongelmia? Mulle sanottiin neuvolassa, että ihan normaalia rintamaidolla olevalle jos pissaa kuitenki tulee. Ehdin ostaa jo apteekista mallasuutetta, mutta en oo joutunu sitä viel sit antamaan. Aattelin että 2 vkoa jos menee rikki niin sitten annan sitä.
Missäs seuraavan kerran tavataan? Vai ollaanko siitä jo puhuttu? Olis kiva mennä vaikka korkeasaareen tai jonneki ulos, kun alkaa olla niin nätit ilmatki :)
Nyt meen tekeen jotain purtavaa, kun neiti vielä nukkuu..
Tuuteli-06 ja neiti 8vkoa 1pvä
Kiitos kaikille kahvitteluseuralaisille - mukavaa oli! Tällä kertaa oma pää pysyi koossa kotiin asti, mutta Tilli-raasulle tällainen sosiaalinen tapahtuma taisi olla liian jännittävä. Tyttö vaati jo aamusta jatkuvaa sylittelyä, mutta kahvittelun myötä koko homma ryöstäytyi täysin käsisitä eikä neiti nukkunut 5min pidempiä pätkiä klo. 14 jälkeen, ja syöminenkin on ollut kummallista läperrystä. Lopulta neiti väsyi lopullisesti ja parkui itsensä uneen isänsä sylissä. Toivottavasti saadaan illalla syötyä fiksusti ja uni maittaa yöllä.
Jotain asiaa minulla muka oli, mutta en yhtään muista mitä. Että se siitäkin sitten, alkaisi vissiin olla aika mammankin mennä nukkumaan. Johan se on melkeen seitsemän... ;) Että ehkäpä palaan asiaan sitten kun muistan mikä se oli.
Suhni & Tilli
[color=blue]
Heipsan!!
Täällä olen ollun nettipimennossa, kun oltiin poikien kanssa mummulassa pidennetyllä äitienpäivävisiitillä ja ihan jo ikävä tuli kaikkien kuulumisia!! (lienekö huolestuttavaa??)
Meillä Eppu vähän nuhainen, enkä oikein tiedä johtuuko siitepölystä vai onko flunssaa, kun välillä on tukossa ja välillä ei ollenkaan....Kovin on väsynyt ja nukkuu melkein koko ajan, mutta toivotaan, että tulee kuntoon ja kerää siis voimia.
Meillä on vasta kuun viimeinen pvä neuvola, siis on ollut vasta 1 neuvolakäynti ennen sitä, joten en noita kasvutuloksia ole vielä voinut lisäillä, mutta käsi- ja silmätuntumalla on kasvanut kovastikin!!
Mutta nyt iltatoimiin...huomenna lisää.......
Urkki
Tuo on kyllä niin ihme heppu tuo poitsu, eilen simahti kotoa lähtiessä enkä raaskinu herättää joten nukku koko kahvittelun ajan hiki niskassa kunnes herätin sen syömään ku olis kuitenki heränny sit kauppoja kierrellessä syömään.
Yösyötölle herätessä huomasin että piru, mä oon laittanu poitsun illalla nukkuu mutta tainnu olla aika väsyny ku poitsu nukku ilman peittoa. No oli se silti illalla nukahtanu saman tien ja nukku reilu 3 tuntii ennen syöttöö vaikka oli kyllä aika viilee ku otin sen oman peiton alle lämmittelee ja syömään.
Mä oikeesti varmaan viel joku päivä unohdan sen jonnekki ku se vaan nukkuu ja mä raahaan sitä millon minnekki, illan se on sit hereillä melkein puolille öin, tai sit se nukkuu illanki mun viekussa sohvalla. Nytki aamulla se vaan söi, vaihdettiin kuiva vaippa ja hetki seurusteltiin ja taas se simahti.
Sera ja Tomi 7vko
poika vaan nukkui, söi välillä ja nukahdi heti. olin jo hieman huolissaan, mutta tänän aamulla sitten taas kitisee ja huuta...että ehkä oli kasvukausi?
ei pystynyt kyllä itse tekemään mitään, kävin vaan katsomassa että henkitääkö muksu...
minulla lähtee kauheasti hiuksia, koko raskauden aikana ei mennyt ollenkaan, nyte sitten koko talous täynnä koiran karvoja ja mun hiuksia. ainut paikka missä niitä ei ole, on avamaton tonnikalatölkki:)
poitsulla suun ympärillä pieniä punaisia finnejä, neuvolasta sanotiin että kun lapsi laitta nyrkkejä suuhun voi nahka ärttyä, onko muilla? toivottavasti ne pian häviä, aika karmean näköinen, ihan kun olis murrosikä.
mulla raskauskilot menivät synnytyksen jälkeen viikossa, ja sinne meni vielä pari ylimäärästäkin. nyte taas tuntuu että tulee lisää, kun makea maistuu. suklaa ja jäätelöä menee päivittäin. olen luopunut omenoista, vihanneksistä ja mausteisistä ruuista(muksun takia), näköjään sen verran menee ennemmän herkkuja...
d-tipat(jekovit)? annateko lusikalla? mulle tuntuu että ne jää lusikalle. olen laittanut vähän maitoa lusikalle ja tipat sinne sekaan, mutta tuntuu että ne tarttu lusikkaan. poja kyllä kirpistele naama, joten kai sinne jotain menee, arvellutta vaan. ja pehmeällä ensilusikalla annan.
ei kun pitää mennä, maitobaari taas aukea kun yksi herrä siellä jo huuta...
[color=orange]Minä annan jekovitit silikonisella ensilusikalla ja hyvin tuntuu menevän. Ihan paljaaltaan annan ja vähän poika naamaa vääntelee, mutta jos itkee, niin huuto loppuu saman tien ja sitten tuijotellaan äitiä naama mutrussa :) Ensin valutan tipat suuhun ja sitten vielä pyöräytän lusikkaa, niin luulis tarpeeksi menevän.
On se kyllä mahtavaa, miten tuollainen pikkuihminen kehittyy. Eilen näyttelin äitiyspakkauksen kuvakirjaa ja poika oli ihan mielissään :) Hymyilee kovasti, on oikea hurmuri ja tänään isiä kovasti komensi aamulla, kun se tiskasi. Minä kuuntelin tätä ihanaa jutustelua makuuhuoneesta peiton alta...
Voi voi tätä ruokahalua... Taas nälättää, vaikka söin jo aamupalan vähän aikaa sitten. No, täytyy lykätä tänään vaunuja ankarasti ja jos vaikka ei niin kovasti söis herkkuja... Täälläkin menis tuota jätskiä vaikka joka päivä ja muukin herkku maistuu.
~cadavera&muru 6vko~
[color=green]aletaan vaan suunnittelemaan seuraavaa tapaamista saman tien, esim. parin viikon päähän..?
kaivoin tuohon äitiyspakkauslaatikon esille. nostin silloin syntyessä osan vaatteista esille mitkä meni suurin piirtein päälle. nyt ne vaatteet on sopivia, ja muutama jäänyt pieneksi, mutta en oo sen jälkeen tsekannut vaatteita - siellä on varmaan joku uusikin jäänyt pieneksi kun en oo pysynyt perässä. tuli eilen laatikon vaatteet mieleen kun näin teidän muksuilla noita äippäpakkauksessa olleita..
niin niistä ITKUHÄLYTIMISTÄ vielä - kertokaas minkä merkkisiä teillä on ja ootteko tyytyväisiä? meillä olisi seuraavana ostoslistalla hälytin. ajateltiin katsoa reissusta tai sitten heti kun tullaan takas suomeen, käyttöä sille ois jo ollu vaikkei omaa pihaa/ partsia olekaan.
nyt meen, poika huikkii sopivasti. nukkui aamupäikkäreitä ja meidän pitäisi tavata kaverit kaupungilla tunnin päästä - ja kun se lähtö aina kestää.. ;)
Caddie ja poika 8+vkoa[/color]
Kiitos meidänkin puolesta Jumbo-treffeistä! Browniette on tulossa tännepäin muistaakseni 2.6. joten senjälkeen olisi tapaamisen kiva olla, että hekin pääsevät mukaan:) Täytyykin oma pino siihen laittaa...
ITKUHÄLYTTIMESTÄ. Meillä on sellainen Philipsin 69e itkuhäkytin enkä tykkää siitä ollenkaan. MEillän itkuhälyttimen virkaa toimittaakin AEG:n radiopuheli ja sen vox-toiminto:) MEillä puhelimet on mökillä käytössä saartenvälisessä yhteydenpidossa (isovanhempani ovat viereisessä saaressa) ja talvella itkuhäkytin käytössä. Tosin kesälläkin itkarina käytetään mökkeilessä, silloin vaan ilmoitetaan naapuriin radiohiljaisuudesta:)
Nyt alan kaivaa ehkäsyneuvolan numeroa että voin sinne kohtapuoliin soitella ja sopia kierukan laitosta:)
Tai alotan kyllä sen tapaamis-pinon ensin.
Niin laita Browniette oma ehdotus tapaamisesta, kun tiedät olevas mestoilla;=)
Pinja
Hei vaan kaikille!
On taas aikaa hulahtanut, kun viimeksi kirjoittelin. Varmaan pojan syntymän jälkeen en muita kuulumisia ole laitellut, kuin synnytyskertomuksen.
Poju kasvaa kovaa vauhtia. 2 kk:n neuvolassa viimeviikolla mitat olivat 5375g ja 59 cm. Oli kasvanut 9 senttiä syntymästä ja syntymäpainohan oli, joten painoakin ihan hyvin. Pituudessa ollaan käyrien yläpuolella ja painossa ala, mutta ei kuulemma huolta, toisena kuukautena voi olla toisin päin. Pelkällä rintamaidolla ollaan edelleen.
Synnytyksessä minulta ratkesi häpyluunliitos ja ensimmäinen kuukausi oli hieman hankalaa kävelyn suhteen, mutta kokonaan se on jo parantunut ja liikunnan on voinut aloittaa täysillä. Minulta on pudonnut kaikki 18 kiloa, jotka tuli raskauden aikana. Painan juuri sen verran, eli 56 kiloa, kuin ennen raskauttakin ja eipä tuo pahitteeksi olisi vaikka hieman putoaisi lisääkin. Imetys saa ainakin minulla kummia aikaan. Syödä saa kyllä ihan runsaasti ja silti paino vain putoaa!
Poika on alunpitäen nukkunut erityisen hyvin. Syöttövälit ovat 3-4 tuntia. Yöllä hän jatkaa uniaan ilman kummempia ongelmia heti syötön jälkeen. Syökin jo kiitettävän nopeasti, noin 10 - 15 minuuttia ja yhden rinnan yhdellä syötöllä. Aamulla nukkuu pienet unet yöuniltaan heräämisen jälkeen. Herää noin kello 7 - 8. Syö ja vaipan vaihdon ja aamupesujen jälkeen jatkaa uniaan ja herää kello 9-10. Sitten seurustellaan ja syödään. Iltapäiväunille ruetaan yleensä 11-12. Tällöin hän nukkuu pitkät unet yleensä ulkona. Joskus heräillään vasta kello 16. Illalla vielä pienet noin tunnin nokoset ennen yöunille menoa. Yöunille hän alkaa yhdeksän aikoihin. Kahdella syötöllä mennään yö ja ompa hänelle joskus jo riittänyt yksikin yösyöttö. Erityisen helppo tämä meidän esikoinen on. Toki vielä joitakin öitä ja päiviä menee aivan erirytmillä ja jonkun verran on vatsanväänteet häirinneet yöunia, mutta kovin tyytyväinen ja nauravainen poika meille suotiin. Onko ketään, jolla olisi rintamaidolla siirrytty jo yhden syötön yöhön kokonaan.
Ainoa asia, mikä on alkanut hieman häiritä minun nukkumista on pojan " röhkiminen" ja " ähkäminen" aamuyöstä ja aamusta. Itse hän ei siihen tunnu aina edes heräävän, mutta ääntelee niin kovasti, että minä en saa nukuttua. Korvatulppia olen nyt viimeisen viikon ajan pitänyt. Niiden läpi kyllä itkun kuulee. Tuntuu kuin hän änkäisi kakkaa ja pieruja lasetteleekin. Onko kohtalotovereita ja oletteko apuja keksineet tähän vaivaan?
Terveisin
mine ja poju 2 kk
että onko yhdellä syötöllä yöllä ketään. no meidän poika vaan rintamaidolla ja menee nukkumaan noin 2200, herää sitten 03 tai 0400 ja seuraava kerran 0630-0700. kai se on jo aamu, joten mun mielestä vaan kerran syö yöllä. illalla sitten kyllä tankka melkein 2-3 tuntia, ota ehkä pienet torkut, mutta syö tiheästi. päivällä noin 1-2 tunnin välin.
ja meidän poika on myös vauhdilla kasvanut, 13cm ja 2,6kiloa syntymäpainosta, nyte 2kk iässä 60cm ja 5400gr.äitiyspakkauksen 60cm vaatteet on jo pienet, pakkasin ne jo viime viikolla laatikon. käytän äp 70cm bodya ja yöpaitoja, vaikka hieman isot ovatki. muuten 68cm vaatteet.
Juuri tuota tarkoitin yhdellä yösyötöllä. Meillä syödään vielä kello 21 - 06 välissä kaksi kertaa. Joitakin öitä on poika pärjännyt tuolla välillä yhdellä syötöllä.
T. mine + poju 2kk
Ihanaa..Tuo vauvan kantaminen saa hartiat kipeeksi. Meillä poika syö korviketta mutta YHDELLÄ SYÖTÖLLÄ menee yön useimmiten. Eli illalla nukkumaan 21-22 ja syö 03-05. Jatketaan unia ja seuraavan kerran syö 06-07 ja sitten joskus vielä nukutaan tän jälkeen tunti mutta huonosti lähinnä torkkuen, että kai sitä voi sanoa että yhdellä syötöllä mennään yö.
Viimeyö taas nukuttiin hyvin mutta sitä edeltävät 3 yötä oli taas ähkimistä ja ärinää, kuitenkaan pojalla ei nälkä ollut kun maitoa tarjosin ähkimiseen joten mitä lie masuvaivaa taas oli.
Mun laihis sujuu mukavasti. Kiloja ei vasta ole lähtenyt kuin 2,5 kf kolmessa viikossa mutta vyötärön ympärys kaventunu 6 cm! Silti ei kaikki vanhat housut mahdu. Vielä olis 3 kiloa niin olisin samoissa mitoissa kun ennen raskautta. Tosin takapuoli ja reidetkin on nyt levinnyt viime raskaudesta että voi olla ettei vanhat housut mahdu jalkaan vielä aikoihin. Syksyllä aion aloittaa painonvartijoissa jos ei kesän mittaan paino tipu tällä mun rehkimisellä ja dietillä.
Vielä pitäis sellaset 8-9 kiloa saada pois niin olisin tyytyväinen painooni.
Tervetuloa uusille palstalaisille. Ja kiva taas lukea teidän tapaamisista.
Äh kämpässä täys kaaos ja tuntuu että nykyään ei ehdi siivoon tms kun aina saa olla laittamassa ruokaa ja pyykätä..Pihahommiakin yritetään aina näin kesän kynnyksellä tehdä joten sisähommat jää vähemmälle. Yhtään ei ainakaan auta tää koneella roikkuminen vaikka se nyt vähemmälle on jäänytkin ; ) Viikonloppukin on yhtä lentoa kun mennään kaverin 30v juhliin. Isommat lapset viedään hoitoon ja Joel tulee mukaan. Mies on vielä viikonlopun töissä ja sunnuntaina haetaan muksut yökylästä kotiin niin siinä se viikonloppu meneekin. Ja huomenna tulee vieraita meille joten tänään tai huomenna on pakko ehtiä siivoonkin ja jumppakin olis tänä iltana ja nyt pitäis hierojalle lähteä..Milläköhän ehdin kaikki?! Huh Huh! Mutta nyt meen. Tästähän piti tulla " pikainen turina" ; )
T. lyytikki ja Joel 2,5 kk
Meillä useimpinä öinä ei syödä ollenkaan tuon 21-06 välisenä aikana. Illalla syö 19.30-20 ja seuraavan kerran 06-07. Eli aika hyvin vajaa 3kk iäkiselltä. En yritä mitenkään kehua meidän hyviä unia. Itse en vaan ole koskaan ollut mikään yöherääjä ja nautin siitä kun saan nukkua välillä 7kin asti ennen herämistä. Syönnin jälkeen Markus menee vielä takaisin nukkumaan ja nukkuu 9 asti. Hieman sen jälkeen syö seuraavn kerran. Meillä kyllä illalla syödään 100ml maitoa ja 100ml velliä seassa. MAitoa kun meni yli litra vuorokaudessa, piti velli otta mukaan. Tuo 100ml illalla on jättänyt meiltä sen yhden syötön yölä pos ja näin ruoka määrä vuorokaudsessa on enään tasan litra:) Meillä ei myöskään oli tämän korvikemäärän takia syöty d-vitamiini kahteen kuukauteen.
Kiitokset kaikille kahvittelijoille!!!!
mine kyseli vauvan ähkimisestä, meillä kans vauva tosi äänekäs unissaan, ollu syntymästään asti. Siirrettiin vauva omaan huoneseen nukkumaan 5 viikkoisena ja auttoi asiaa. Itkun kyllä kuulee sieltäkin ja kyllä ähinäkin välillä edelleen kuuluu mein makkariin, mutta ei sentään hereillä pidä ;)
Meillä ITKUHÄLYTTIMINÄ DORON radiopuhelimet- toimii hyvin ja on sitten muutakin käyttöä niille kun vaan itkuhälyttimet.
Yöt menee äälläkin yhdellä syötöllä, Poika nukahtaa n. 22-23 ja syö 2-4 aikoihin, ja nukkuu siitä klo 6-7.... muutamina aamuina oon saanu sen syötön jälkeen vielä jatkamaan unia tunnin tai pari, mutta usein on jo tosi virkeänä seiskalta.
Mukavaa torstain jatkoa kaikille
Mirva ja pikku-ukkeli 10vko3pvä
...kirjoitin pitkät pätkät ja kaikki hävis, noin vain:( Nyt laitankin vain sitten kysymykseni, että OLETTEKO JO MIETTINEET/PÄÄTTÄNEET KOSKA AIOTTE PALATA TAKAISIN TÖIHIN? Itse olen alustavasti suunnitellut palaavani elokuun 2007 alussa. Töihin paluu olisi tammikuun alussa oikeasti, mutta ollaan ajateltu, että jos toi reilu puolivuotta pystyttäis jollain tavalla kitkuttelemaan. On se hoitovapaa raha vaan surkean pieni:( Ja jotenkin pahalta tuntuu, että tammikuun pimeinä, kylminä aamuina pitäis pikku-ukkoa raahata hoitoon, ressukka edes kävele vielä silloin....ja tuntuu se äidistäkin kurjalta ajatukselta...nyt yritänkin saada mahdollisimman paljon säästöön rahaa tulevaa varten.
Sport75 ja pikku-ukko huomenna 10vkoa
[color=Tomato]mukaan uudet palstailijat! Edelliseen pinoon näytti olleen tulleen useampikin uusi palstailija...
Täällä Väpä heräsi tänään jo klo 5.30 masunkipristelyihin. Kovasti olisi poikaakin vielä nukuttanut, mutta ei saanut unta. Vajaa tunti saatiin sitten tuossa jo torkuttua, mutta taas ollaan hereillä, vaikka äitiä kuinka nukuttaisi *haukottelee*. Nyt poika keinuu keinussaan.
Kutsu kuuluu jo...
Nähdään osan kanssa tänään tapaamisessa!
-Monkey ja Väpä 8+vkoa-