Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko kukaan muu kiintynyt liikaa työkavereihin? Työkaverit vaihtuneet ja masentaa..
11.02.2019 |
Itselläni on ei niin miellyttävä työ ja koitan koko ajan hakea jotain muuta, mutta ei ole vielä tärpännyt. Olen toki kiitollinen, että on edes jotain työtä. Kun menin tuonne töihin niin klikkiydyin helposti pariin saman ikäiseen ja samassa tilanteessa olevan kanssa. Meistä tuli oma porukka ja aina purnasimme yhdessä työjuttuja, heidän avullaan olen jaksanut työssä tosi hyvin ja on ollut ihan mielekästä lähteä töihin aamuisin. Toinen heistä jäi kuukausi sitten äitiyslomalle ja kertoikin, että ei aio enää palata jos vaan saa muuta työtä. Nyt toinenkin näistä työkavereista on lopettamassa.
Tulen toki toimeen kaikkien muidenkin työkavereiden kanssa, mutta muut ovat minua ainakin 10 vuotta vanhempia ja näiden lähteneiden tilalle ei ole palkattu ketään sellaista, joiden kanssa päätyisin läheiseksi osittain ison ikäeron vuoksi ja ollaan vaan niin erilaisia. Tuntuu todella raskaalta olla töissä kun ei ole ketään kenelle avautua tai ei ole oikein lounasseuraakaan.. On jotenkin ikävä näitä ihmisiä, vaikka ei meillä olekaan ollut muuta yhteistä kuin ikä ja tuo työ niin ei olla varmaankaan tekemisissä enää kun he ovat lähteneet. Työpäivän aikana meillä kuitenkin luisti juttu tosi hyvin ja heidän avullaan jaksoin. Töissä on nyt koko ajan kamalan yksinäinen olo ja jaksaminen on kortilla. Ehkä ei pitäisi kiintyä yleisesti ottaenkaan työkavereihin näin kun on normaalia, että porukka vaihtuu ja ihmisten työkuviot muuttuvat.. Halusin nyt vaan avautua tänne, ei tällä aloituksella varmaan ollut mitään pointtia sen kummemmin. Onko teillä kenelläkään muulla ollut tällaisia fiiliksiä kun työkaverit vaihtavat työpaikkaa?
Kommentit (19)
Yllättävästi vaikuttaa jaksamiseen, jos olet aivan ilmaa muille. Itselläkin muistikuvaa työkeikoista, että kun oli edes yksi reilu kaveri työvuoroissa, joka puhui kuin ihmiselle, niin se oli oikeastaan ainoa henkireikä, että jaksoi sen ajan olla sijaisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole mielestäni kiintynyt liikaa, olet yksinkertaisesti kiintynyt inhimillisesti. Tärkeiden ihmisten menettäminen kirpaisee aina. Minultakin hävisi parin vuoden sisällä ympäriltä rakkaimmat kollegat ja vaikka työn sisältö pysyi samana, töissä käyminen alkoikin olla yhtäkkiä valtavan raskasta. Työ vie arkisin hereilläoloajasta noin puolet ja kyllähän se vaikuttaa millaisessa porukassa sitä pääsee / joutuu tekemään. Useimmat meistä kaipaavat ainakin jonkin verran ihmiskontaktia ja toimivaa kommunikaatiota, myös me introvertit.
Ihan samanlainen kokemus oli minullakin. En pitänyt yhtään työstä eikä siinä ollut kehitysmahdollisuuksia. Ainoastaan työkaverit oli se työn edes yksi hyvä puoli. Sitten kuulin, että yksi heistä lopetti niin tuli itselle ahdistus, että nyt päivät on vielä tylsempiä, mutta eniten mielessä pyöri se, että hän pääsee pois ja saa jotain parempaa tilalle, minä jään tänne uppoamaan. Nämä ajatukset pyöri, vaikka olin määräaikainen ja loppu oli häämöttämässä (omasta halustani en halunnut jatkoa) alle kuukauden sisään.
Näin päin ei ole ollut, mutta niin päin kylläkin, että on joku määräaikainen työ loppunut (opettajien lukukauden sijaisuuksia) ja on ollut tosi kurjat fiilikset siitä, että on lähdössä siitä työyhteisöstä...
Itselleni varsinkin tämä toinen oli jotenki tosi läheinen, koska sen kanssa sama työhuone ja meillä oli ns. valituskerho eli hänelle oli helppo avautua, tsempattiin toisiamme. Nyt ei ole oikeen ketään paitsi näitä viisikymppisiä lähinnä, itse siis kolmekymppinen.. Kyllä me kahvitauolla jutellaan ja silleen eli en mä nyt mitenkään poikkeavasti ole ulkopuolinen, mutta ei tule töissä sellaista samanlaista fiilistä ja tuntuu, että en vaan jaksa työssä kun ei oo ketään kenelle jutella niitä näitä työn lomassa..
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaihdan työpaikkaa kevään aikana ja kirpaisee eniten se, että hyvien työkaverien kanssa yhteinen työskentely päättyy.
Noin voi käydä vanhallekin työntekijälle. Läheiseltä tuntuva työkaveri siirtyy töihin muualle ja rennot ja mukavat ihmiset, joiden kanssa on tehnyt yhteistyötä, jäävät eläkkeelle. Nuoret eivät sinua tunne ja osaa heistä ei edes kiinnosta, koska vaikutat vanhalta jäärältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noin voi käydä vanhallekin työntekijälle. Läheiseltä tuntuva työkaveri siirtyy töihin muualle ja rennot ja mukavat ihmiset, joiden kanssa on tehnyt yhteistyötä, jäävät eläkkeelle. Nuoret eivät sinua tunne ja osaa heistä ei edes kiinnosta, koska vaikutat vanhalta jäärältä.
Joo ja joskus sitä on väliinputoaja, suurin osa kollegoista yli viisikymppisiä omine juttuineen ja loput 20 v. harjoittelijoita, eikä tällaselle kolmikymppiselle oikein löydy samanhenkistä,seuraa. Joskus jos tulee niin jää sitten puolen vuoden päästä äitiyslomalle.
En ihmettele että työkaverit kaikkoaa ympäriltä, jos päivät pitkät vain valitat ja kaipaat siihen seuraa. Älyttömän negatiivista ja raskasta tuollainen.
Myös fakkiutuminen omaan ikäryhmään on luotaantyöntävää työmaailmassa. Sekä äärimmäisen epäkypsää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä on kiintynyt! Yksi aivan superihana työkaveri lähti lyhyellä varoajalla uuteen työpaikkaan, ja se oli aivan kamalaa. Hän oli ihminen, jonka valo ja positiivisuus valaisivat kaikkien päivän! Hänen lähdöstään on jo aikaa, mutta työyhteisömme on vieläkin kuin varjo entisestään - onnellisia ne, jotka saavat nykyään työskennellä hänen kanssaan.
Kyllä, muutama hyvä tyyppi, joiden kanssa vietin tauot, lähtivät pois.
En voi sietää erästä ihmistä, joka puhuu koko ajan vaan omista asioistaan, ja pitää hovia ympärillään. En jaksa tauoille mennä hänen kanssaan samaan aikaan tms. On raskasta olla töissä kaikki tauot ym yksin. Mutta se yksinäisyyskin pienempi paha kun tuo nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen kiintynyt! Vieläkin välillä kaipaan hienoja työkavereita vuosien takaa.
Mun miehen entisellä työpaikalla eräs toinen mies alkoi itkeä, kun mieheni vaihtoi työpaikkaa. Hänellä oli niin raskas työ, että tauot mun miehen kanssa olivat hänelle henkireikä.
Kurjalta tuntuu sun puolesta!
Asiakaspalvelutyössä ei kaipaa työkaverien kanssa mitään sosiaalisia juttuja, tottakai peruskohteliaisuus, mutta tauolla ei tod. tee mieli puhua mitään. Pääasia, että kaikki hoitaa omat työnsä niin ei kuormita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On juuri noin. Semmonen mukava työkaveri,joka sai tuntemaan olon kotoisaksi töissäkin ja kahvitauoilla oikeasti piristymään, siirrettiin eri vuoroon.
Itku pääsi ja nyt huomaan, miten masentavaa tämä homma oikeasti on. Toki muitakin mukavia lähtenyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin voi käydä vanhallekin työntekijälle. Läheiseltä tuntuva työkaveri siirtyy töihin muualle ja rennot ja mukavat ihmiset, joiden kanssa on tehnyt yhteistyötä, jäävät eläkkeelle. Nuoret eivät sinua tunne ja osaa heistä ei edes kiinnosta, koska vaikutat vanhalta jäärältä.
Joo ja joskus sitä on väliinputoaja, suurin osa kollegoista yli viisikymppisiä omine juttuineen ja loput 20 v. harjoittelijoita, eikä tällaselle kolmikymppiselle oikein löydy samanhenkistä,seuraa. Joskus jos tulee niin jää sitten puolen vuoden päästä äitiyslomalle.
Minulle oli paras työkaveri juuri paljon nuorempi. Ettei se ikä välttämättä lisää yhteensopivuutta vaan asenne.
Mua kyllä hiukan ihmetyttää nykyajassa tämä, ettei mitään juteltavaa pysty kehittämään eri-ikäisen kanssa. Liian paljon on säilötty koko ikä porukkaa ikäluokittain?
Sinänsä rajojen rikkominen taitaa kyllä vaatia enemmän nuoremmalta osapuolelta, koska tulos tuskin on hyvä jos alkaa pälättää jälkiteinijuttuja ihmiselle, joka on juuri päässyt niistä eroon omien lastensa aikuistuttua. Eli pitäisi löytää uteliaisuutta toista kohtaan eikä vain löpistä omiaan. Ja opetella kyselemään. Hirveän vaikea taito tuntuu olevan nykymaailmassa se.
Meillä oli miesvaltaisella työpaikalla tuollainen miespuolinen klikki, joka valitti ja nurisi koko ajan. Lopulta osa porukasta ymmärsi vaihtaa joko työtehtäviä tai yhtiötä. Jäljellä klikustä on enää yksi nurisija, jonka valitusta on raskasta kuunnella. Vaihtakaa niitä hommia älkääkä pilatko muiden työilmapiiriä, sillä jatkuvalla valituksella.
Mulla oli ihana työkaveri yli 10 vuotta. Huonon ilmapiirin työpaikassa erityisen arvokasta. Ja me naurettiin ja paljon. Lopulta hän sai kenkää ja jäin yksin. Kiusaajahenkiset ns työkaverit eivät ole kovin kiinnostavia ja kaikilla on jo omat ryhmänsä. Siispä lounastan yksin ja onhan se ankeaa. Ei kiinnosta hovia pitävät ns keskipisteet tai takanapäin haukkujat. Tekonaurut ja pomon perseennuolijat.
Alue: Aihe vapaa
Työssä mikä on ryhmätyötä työkaverit muodostuvat tärkeiksi. Jos itseltä lopettaisi lähimmät työkaverit porukalla työnsä niin luultavasti i lopettaisin itsekin.