"Masentunut parantaa itse itsensä"

Minulla on ollut vaikea masennus ja ahdistushäiriö yli 5 vuotta. Se alkoi kun yksi läheiseni joutui vakavaan onnettomuuteen ja muuttui pysyvästi ja toinen läheiseni sairastui niin että kuolema oli väistämätön. Kohtasin myös muita vaikeuksia, menetin kotini, työni, läheisiä, itsekin kävin läpi vaikeita sairauksia.

Kokeilin paljon erilaisia lääkkeitä, kävin 3,5 vuotta terapiassa ja sen jälkeen vielä reilun vuoden psykologilla. Mikään ei auttanut paitsi iltaisin rauhoittava lääke vähän tuomaan unta. Olin koko ajan sairauslomalla, aika toimintakyvytön olin mitä nyt oli pakko hoitaa noita omaisia.

Nyt tämä sairastunut on kuollut ja masennukseni alkaa parantua. Se mitä eniten pelkäsin, tapahtui. Minun ei tarvitse enää huolehtia, hoitaa, hoivata, ennakoida, kuljettaa lääkäreissä, odottaa erilaisia pelottavia tuloksia ja pelätä. Olenkin nyt palaamassa töihin. Toinen omaiseni luultavasti myös kuolee 5 vuoden sisällä mutta tiedän että selviän siitä ja että tulen selviämään jatkossa ihan yksin ilman läheisiä. Oikeastaan on aika seesteinen olo, hyväksyn kuoleman ja tajuan itsekin kuolevani jossain vaiheessa, pitää vaan tässä jotain vielä touhuta ennen sitä.

Terapia eikä ajatustyö eivät siis auttaneet mitenkään. Keho vaan oli niin kovassa pelkostressitilassa että ei sille kukaan mitään voinut. Joskus ihminen vaan kokee vaikeita asioita niin että mieli ja keho ei kestä, olen alkanut miettimään että olenko ollut ollenkaan sairas joka sairastaa sairautta nimeltä masennus ja jota pitää terapioida ja työstää ajatuksiaan vai vaan reagoinut luonnollisella tavalla. En siis väheksy muiden masennusdiagnooseja, vaan olen ajatellut että lääketiede ja psykologit eivät ole ymmärtäneet juuri minun huonon vointini lähtökohtia. Kaikille vaan rutiinisti määrätään terapiaa ja ssri-lääkkeitä jotka eivät nyt minua auttaneet.

Toki terapiasta jotain hyötyä oli esimerkiksi opin pitämään puoliani mutta tämä taito olisi ollut minulle hyväksi ilman masennustakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi sitä, että vain sinä itse voit tunnistaa niitä tapahtumia ja olotiloja ja sitä mitä siitä on seurannut. Sinähän olet oman elämäsi ainoa todistaja 24/7. Kirjoista ja terapiasta saa vinkkejä miten löytää nuo kipukohdat ja miten työstää niitä eteenpäin. Sinä joudut kuitenkin korjaamaan omat aivosi, koska ulkopuolelta niitä ei pysty korjaamaan.

Miksi tähän välttämättä tarvittaisiin terapiaa? Tai eikö terapia altista sille, että potilas siirtää vastuun paranemisestaan terapeutille?

Tunnelukossa tai muuten ongelmissa oleva ihminen ei välttämättä pysty tarkastelemaan asioita "itsensä ulkopuolelta". Siten hän hyötyy ulkopuolisesta avusta, jolla ei ole henkilökohtaista sidettä ongelmaisen asioihin, eikä koe samoja tunteita. Siten terapeutti voi antaa teoreettista tietoa ja näkökulmaa siihen miten tarkastella omia ongelmiaan ja tunteitaan ja kuinka lähteä purkamaan mieltä. Jos on tyhjä pää ja lukossa niin eipä sinne niitä avuliaita omia ideoita itsensä auttamisesta tipahtele. Terapeutti voi osoittaa huomaamaan sellaisia asioita, joille asiakas on "sokeutunut". Pitää esimerkiksi normaalina ja hyvöksyttävänä kohtaamistaan alistamista parisuhteessa, vaikka se ei sitä ole.

Aivoista pystytään kuvantamaan esimerkiksi se hetki kun oppilas saa tunnilla ahaa-elämyksen. Asiakkaalle tarvitaan "se jokin", joa aiheuttaa hänessä näitä ahaa-elämyksiä. Joskus niitä ei pysty tuottamaan itse ja silloin terapeutti on hyvä apu.

Kirjoistako aloit kopioimaan tänne tekstiä ja terapeuttia leikkimään vailla minkäänlaista koulutusta tai tietoa.

Koulutusko takaa pätevyyden? Miksi Suomen maassa sitten on niin inhottavia ja osaamattomia terapeutteja ja psykiatreja?

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut vaikea masennus ja ahdistushäiriö yli 5 vuotta. Se alkoi kun yksi läheiseni joutui vakavaan onnettomuuteen ja muuttui pysyvästi ja toinen läheiseni sairastui niin että kuolema oli väistämätön. Kohtasin myös muita vaikeuksia, menetin kotini, työni, läheisiä, itsekin kävin läpi vaikeita sairauksia.

Kokeilin paljon erilaisia lääkkeitä, kävin 3,5 vuotta terapiassa ja sen jälkeen vielä reilun vuoden psykologilla. Mikään ei auttanut paitsi iltaisin rauhoittava lääke vähän tuomaan unta. Olin koko ajan sairauslomalla, aika toimintakyvytön olin mitä nyt oli pakko hoitaa noita omaisia.

Nyt tämä sairastunut on kuollut ja masennukseni alkaa parantua. Se mitä eniten pelkäsin, tapahtui. Minun ei tarvitse enää huolehtia, hoitaa, hoivata, ennakoida, kuljettaa lääkäreissä, odottaa erilaisia pelottavia tuloksia ja pelätä. Olenkin nyt palaamassa töihin. Toinen omaiseni luultavasti myös kuolee 5 vuoden sisällä mutta tiedän että selviän siitä ja että tulen selviämään jatkossa ihan yksin ilman läheisiä. Oikeastaan on aika seesteinen olo, hyväksyn kuoleman ja tajuan itsekin kuolevani jossain vaiheessa, pitää vaan tässä jotain vielä touhuta ennen sitä.

Terapia eikä ajatustyö eivät siis auttaneet mitenkään. Keho vaan oli niin kovassa pelkostressitilassa että ei sille kukaan mitään voinut. Joskus ihminen vaan kokee vaikeita asioita niin että mieli ja keho ei kestä, olen alkanut miettimään että olenko ollut ollenkaan sairas joka sairastaa sairautta nimeltä masennus ja jota pitää terapioida ja työstää ajatuksiaan vai vaan reagoinut luonnollisella tavalla. En siis väheksy muiden masennusdiagnooseja, vaan olen ajatellut että lääketiede ja psykologit eivät ole ymmärtäneet juuri minun huonon vointini lähtökohtia. Kaikille vaan rutiinisti määrätään terapiaa ja ssri-lääkkeitä jotka eivät nyt minua auttaneet.

Toki terapiasta jotain hyötyä oli esimerkiksi opin pitämään puoliani mutta tämä taito olisi ollut minulle hyväksi ilman masennustakin.

Ihanaa kuulla, että olet päässyt elämässäsi eteenpäin. On lohdullinen ajatus, että aika hoitaa haavoja. Lopulta sitä kykenee ottamaan etäisyyttä ongelmiinsa ja hyväksymään ne osaksi elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi sitä, että vain sinä itse voit tunnistaa niitä tapahtumia ja olotiloja ja sitä mitä siitä on seurannut. Sinähän olet oman elämäsi ainoa todistaja 24/7. Kirjoista ja terapiasta saa vinkkejä miten löytää nuo kipukohdat ja miten työstää niitä eteenpäin. Sinä joudut kuitenkin korjaamaan omat aivosi, koska ulkopuolelta niitä ei pysty korjaamaan.

Miksi tähän välttämättä tarvittaisiin terapiaa? Tai eikö terapia altista sille, että potilas siirtää vastuun paranemisestaan terapeutille?

Tunnelukossa tai muuten ongelmissa oleva ihminen ei välttämättä pysty tarkastelemaan asioita "itsensä ulkopuolelta". Siten hän hyötyy ulkopuolisesta avusta, jolla ei ole henkilökohtaista sidettä ongelmaisen asioihin, eikä koe samoja tunteita. Siten terapeutti voi antaa teoreettista tietoa ja näkökulmaa siihen miten tarkastella omia ongelmiaan ja tunteitaan ja kuinka lähteä purkamaan mieltä. Jos on tyhjä pää ja lukossa niin eipä sinne niitä avuliaita omia ideoita itsensä auttamisesta tipahtele. Terapeutti voi osoittaa huomaamaan sellaisia asioita, joille asiakas on "sokeutunut". Pitää esimerkiksi normaalina ja hyvöksyttävänä kohtaamistaan alistamista parisuhteessa, vaikka se ei sitä ole.

Aivoista pystytään kuvantamaan esimerkiksi se hetki kun oppilas saa tunnilla ahaa-elämyksen. Asiakkaalle tarvitaan "se jokin", joa aiheuttaa hänessä näitä ahaa-elämyksiä. Joskus niitä ei pysty tuottamaan itse ja silloin terapeutti on hyvä apu.

Kirjoistako aloit kopioimaan tänne tekstiä ja terapeuttia leikkimään vailla minkäänlaista koulutusta tai tietoa.

Itseoppinut auttaja voi olla paljon parempi kuin joku lisensoitu terapeutti.

Sinänsä aloituksen aihepiiri kyllä koskettaa että näin masentuneena se kuulostaa siltä että pitää pärjätä yksin eikä kukaan voi oikeasti auttaa ellei itse löydä vastauksia. Onnistuminen ja epäonnistuminen on siis täysin omilla harteilla. Yleensä erilaiset filosofiset mietteet ja totuudet avautuu monelle vasta sitten kun on kokenut sen oivaltamisen. Mutta ilman oivallusta älykkäät toteamukset ovat täysin yksilön tulkinnan ja elämänkokemuksen varassa, jolloin itse näen asian edellämainitusti, vaikka normaali voikin ymmärtää tämän aihepiirin kokemuksensa perusteella toisin. Tuskin masentuneelle ainakaan kovin paljoa kannattaa korostaa sitä miten paljon yksin pitää selvitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi sitä, että vain sinä itse voit tunnistaa niitä tapahtumia ja olotiloja ja sitä mitä siitä on seurannut. Sinähän olet oman elämäsi ainoa todistaja 24/7. Kirjoista ja terapiasta saa vinkkejä miten löytää nuo kipukohdat ja miten työstää niitä eteenpäin. Sinä joudut kuitenkin korjaamaan omat aivosi, koska ulkopuolelta niitä ei pysty korjaamaan.

Miksi tähän välttämättä tarvittaisiin terapiaa? Tai eikö terapia altista sille, että potilas siirtää vastuun paranemisestaan terapeutille?

Tunnelukossa tai muuten ongelmissa oleva ihminen ei välttämättä pysty tarkastelemaan asioita "itsensä ulkopuolelta". Siten hän hyötyy ulkopuolisesta avusta, jolla ei ole henkilökohtaista sidettä ongelmaisen asioihin, eikä koe samoja tunteita. Siten terapeutti voi antaa teoreettista tietoa ja näkökulmaa siihen miten tarkastella omia ongelmiaan ja tunteitaan ja kuinka lähteä purkamaan mieltä. Jos on tyhjä pää ja lukossa niin eipä sinne niitä avuliaita omia ideoita itsensä auttamisesta tipahtele. Terapeutti voi osoittaa huomaamaan sellaisia asioita, joille asiakas on "sokeutunut". Pitää esimerkiksi normaalina ja hyvöksyttävänä kohtaamistaan alistamista parisuhteessa, vaikka se ei sitä ole.

Aivoista pystytään kuvantamaan esimerkiksi se hetki kun oppilas saa tunnilla ahaa-elämyksen. Asiakkaalle tarvitaan "se jokin", joa aiheuttaa hänessä näitä ahaa-elämyksiä. Joskus niitä ei pysty tuottamaan itse ja silloin terapeutti on hyvä apu.

Kirjoistako aloit kopioimaan tänne tekstiä ja terapeuttia leikkimään vailla minkäänlaista koulutusta tai tietoa.

Koulutusko takaa pätevyyden? Miksi Suomen maassa sitten on niin inhottavia ja osaamattomia terapeutteja ja psykiatreja?

Sinulla siis paljon kokemusta, kun koko maan terapeutit tunnistat. Se on luonteessasi vika, jos kohdalle sattunut sinun mielestäsi inhottavia terapeutteja ja vielä osaamattomiakin. Naurettavaa leikkiä terapeuttia ja kopioida tänne tekstiä. Hoida ensin itsesi kuntoon. Koulutus ja kokemus takaa pätevyyden. Missä aivoitoiminta luuraa.

Vierailija kirjoitti:

Lääke korjaa oireet, ei niiden syytä

Masennuslääkkeillä on myös sellainen funktio, että ne lisäävät aivojen muovautuvuutta. Siksi terapiakin toimii paremmin lääkitykseen yhdistettynä. Aivot oppivat silloin paremmin uusia toimintatapoja.

Helsingissä pääsen vain yhdelle juttelemaan, psykiatriselle sairaanhoitajalle. Ei mitään apua, ainoat neuvot ovat että urheile ja syö hyvin. Koita saada mielihyvää asioista. 10 kertaa käynyt ja pitänee lopettaa, lähes nöyryyttävää.

Tietenkin masntunut parantaa itse itsensä. Jokainen ajattelee itse. Sinä et ajattele minun aivoissani, paitsi jos itse olen hyväksynyt ajatuksesi ja ehdotuksesi. Ja silloin ilen antanut ehdotuksillesi luvan vaikuttaa minussa.

Mutta. Vaikka terapeutti tässä onkin totuudellinen, hänen oppinsa on kuitenkin valeoppi. Sillä hänen oppinsa ei ole helpotusta tuova oppi, vaan jokainen, joka antaa tuon opin luokitella itsenä sairaaksi, tulee tuosta luvan antamisestaan kärsimään, eikä kärsimys lopu tässä elämässä, tai niin kauan kuin mainittu oppi vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi sitä, että vain sinä itse voit tunnistaa niitä tapahtumia ja olotiloja ja sitä mitä siitä on seurannut. Sinähän olet oman elämäsi ainoa todistaja 24/7. Kirjoista ja terapiasta saa vinkkejä miten löytää nuo kipukohdat ja miten työstää niitä eteenpäin. Sinä joudut kuitenkin korjaamaan omat aivosi, koska ulkopuolelta niitä ei pysty korjaamaan.

Miksi tähän välttämättä tarvittaisiin terapiaa? Tai eikö terapia altista sille, että potilas siirtää vastuun paranemisestaan terapeutille?

Tunnelukossa tai muuten ongelmissa oleva ihminen ei välttämättä pysty tarkastelemaan asioita "itsensä ulkopuolelta". Siten hän hyötyy ulkopuolisesta avusta, jolla ei ole henkilökohtaista sidettä ongelmaisen asioihin, eikä koe samoja tunteita. Siten terapeutti voi antaa teoreettista tietoa ja näkökulmaa siihen miten tarkastella omia ongelmiaan ja tunteitaan ja kuinka lähteä purkamaan mieltä. Jos on tyhjä pää ja lukossa niin eipä sinne niitä avuliaita omia ideoita itsensä auttamisesta tipahtele. Terapeutti voi osoittaa huomaamaan sellaisia asioita, joille asiakas on "sokeutunut". Pitää esimerkiksi normaalina ja hyvöksyttävänä kohtaamistaan alistamista parisuhteessa, vaikka se ei sitä ole.

Aivoista pystytään kuvantamaan esimerkiksi se hetki kun oppilas saa tunnilla ahaa-elämyksen. Asiakkaalle tarvitaan "se jokin", joa aiheuttaa hänessä näitä ahaa-elämyksiä. Joskus niitä ei pysty tuottamaan itse ja silloin terapeutti on hyvä apu.

Kirjoistako aloit kopioimaan tänne tekstiä ja terapeuttia leikkimään vailla minkäänlaista koulutusta tai tietoa.

Koulutusko takaa pätevyyden? Miksi Suomen maassa sitten on niin inhottavia ja osaamattomia terapeutteja ja psykiatreja?

Sinulla siis paljon kokemusta, kun koko maan terapeutit tunnistat. Se on luonteessasi vika, jos kohdalle sattunut sinun mielestäsi inhottavia terapeutteja ja vielä osaamattomiakin. Naurettavaa leikkiä terapeuttia ja kopioida tänne tekstiä. Hoida ensin itsesi kuntoon. Koulutus ja kokemus takaa pätevyyden. Missä aivoitoiminta luuraa.

Millä perusteella koulutus takaa, että osaat saati haluat auttaa mielenterveyspotilaita? En yleistänyt vaan totesin, että alalla on myös sinne kuulumattomia tapauksia, vaikka ovat paperilla päteviä. Osa laiminlyö potilaan hoitoa, koska ei välitä vaan tekevät työtään rahan/maineen vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut vaikea masennus ja ahdistushäiriö yli 5 vuotta. Se alkoi kun yksi läheiseni joutui vakavaan onnettomuuteen ja muuttui pysyvästi ja toinen läheiseni sairastui niin että kuolema oli väistämätön. Kohtasin myös muita vaikeuksia, menetin kotini, työni, läheisiä, itsekin kävin läpi vaikeita sairauksia.

Kokeilin paljon erilaisia lääkkeitä, kävin 3,5 vuotta terapiassa ja sen jälkeen vielä reilun vuoden psykologilla. Mikään ei auttanut paitsi iltaisin rauhoittava lääke vähän tuomaan unta. Olin koko ajan sairauslomalla, aika toimintakyvytön olin mitä nyt oli pakko hoitaa noita omaisia.

Nyt tämä sairastunut on kuollut ja masennukseni alkaa parantua. Se mitä eniten pelkäsin, tapahtui. Minun ei tarvitse enää huolehtia, hoitaa, hoivata, ennakoida, kuljettaa lääkäreissä, odottaa erilaisia pelottavia tuloksia ja pelätä. Olenkin nyt palaamassa töihin. Toinen omaiseni luultavasti myös kuolee 5 vuoden sisällä mutta tiedän että selviän siitä ja että tulen selviämään jatkossa ihan yksin ilman läheisiä. Oikeastaan on aika seesteinen olo, hyväksyn kuoleman ja tajuan itsekin kuolevani jossain vaiheessa, pitää vaan tässä jotain vielä touhuta ennen sitä.

Terapia eikä ajatustyö eivät siis auttaneet mitenkään. Keho vaan oli niin kovassa pelkostressitilassa että ei sille kukaan mitään voinut. Joskus ihminen vaan kokee vaikeita asioita niin että mieli ja keho ei kestä, olen alkanut miettimään että olenko ollut ollenkaan sairas joka sairastaa sairautta nimeltä masennus ja jota pitää terapioida ja työstää ajatuksiaan vai vaan reagoinut luonnollisella tavalla. En siis väheksy muiden masennusdiagnooseja, vaan olen ajatellut että lääketiede ja psykologit eivät ole ymmärtäneet juuri minun huonon vointini lähtökohtia. Kaikille vaan rutiinisti määrätään terapiaa ja ssri-lääkkeitä jotka eivät nyt minua auttaneet.

Toki terapiasta jotain hyötyä oli esimerkiksi opin pitämään puoliani mutta tämä taito olisi ollut minulle hyväksi ilman masennustakin.

Olen miettinyt omalla kohdallani samaa. En ala avautumaan täällä, mutta terapeuttini ja minua ennen terapiaa hoitanut psykologi alkoivat molemmat itkeä tarinani kuultuaan. Terapeuttini lähinnä toistelee sitä, miten uskomattoman hyvin olen selviytynyt kaikesta kokemastani huolimatta. Olen esim. käynyt töissä lähes koko ajan, tässä lääkkeet ovat olleet avuksi, niiden avulla olen pystynyt nukkumaan paremmin ja ne ovat myös auttaneet toimintakyvyn palautumisessa. Terapian hyödyllisyyttä olen sen sijaan alkanut viime aikoina epäillä. On normaalia, että ihminen reagoi kohdatessaan runsaasti poikkeuksellisen vaikeita asioita. Jos mikään ei vaikuttaisi, niin sittenhän sitä vasta mieleltään järkkynyt olisikin, jonkinlainen tunnekylmä psykopaatti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi sitä, että vain sinä itse voit tunnistaa niitä tapahtumia ja olotiloja ja sitä mitä siitä on seurannut. Sinähän olet oman elämäsi ainoa todistaja 24/7. Kirjoista ja terapiasta saa vinkkejä miten löytää nuo kipukohdat ja miten työstää niitä eteenpäin. Sinä joudut kuitenkin korjaamaan omat aivosi, koska ulkopuolelta niitä ei pysty korjaamaan.

Miksi tähän välttämättä tarvittaisiin terapiaa? Tai eikö terapia altista sille, että potilas siirtää vastuun paranemisestaan terapeutille?

Tunnelukossa tai muuten ongelmissa oleva ihminen ei välttämättä pysty tarkastelemaan asioita "itsensä ulkopuolelta". Siten hän hyötyy ulkopuolisesta avusta, jolla ei ole henkilökohtaista sidettä ongelmaisen asioihin, eikä koe samoja tunteita. Siten terapeutti voi antaa teoreettista tietoa ja näkökulmaa siihen miten tarkastella omia ongelmiaan ja tunteitaan ja kuinka lähteä purkamaan mieltä. Jos on tyhjä pää ja lukossa niin eipä sinne niitä avuliaita omia ideoita itsensä auttamisesta tipahtele. Terapeutti voi osoittaa huomaamaan sellaisia asioita, joille asiakas on "sokeutunut". Pitää esimerkiksi normaalina ja hyvöksyttävänä kohtaamistaan alistamista parisuhteessa, vaikka se ei sitä ole.

Aivoista pystytään kuvantamaan esimerkiksi se hetki kun oppilas saa tunnilla ahaa-elämyksen. Asiakkaalle tarvitaan "se jokin", joa aiheuttaa hänessä näitä ahaa-elämyksiä. Joskus niitä ei pysty tuottamaan itse ja silloin terapeutti on hyvä apu.

Kirjoistako aloit kopioimaan tänne tekstiä ja terapeuttia leikkimään vailla minkäänlaista koulutusta tai tietoa.

Koulutusko takaa pätevyyden? Miksi Suomen maassa sitten on niin inhottavia ja osaamattomia terapeutteja ja psykiatreja?

Sinulla siis paljon kokemusta, kun koko maan terapeutit tunnistat. Se on luonteessasi vika, jos kohdalle sattunut sinun mielestäsi inhottavia terapeutteja ja vielä osaamattomiakin. Naurettavaa leikkiä terapeuttia ja kopioida tänne tekstiä. Hoida ensin itsesi kuntoon. Koulutus ja kokemus takaa pätevyyden. Missä aivoitoiminta luuraa.

Millä perusteella koulutus takaa, että osaat saati haluat auttaa mielenterveyspotilaita? En yleistänyt vaan totesin, että alalla on myös sinne kuulumattomia tapauksia, vaikka ovat paperilla päteviä. Osa laiminlyö potilaan hoitoa, koska ei välitä vaan tekevät työtään rahan/maineen vuoksi.

Koittakaa ymmärtää, että ei psykiatria pysty auttamaan ensimmäistäkään ihmistä, paitsi niitä, joita se ei luokittele sairaiksi, ja heidätkin se kietoo valeeseen. Syyttämään kanssaihmisiä kelpaamattomiksi. Muusta tuossa opissa ei ole kyse. Ja koska paha (toistaiseksi) vaikuttaa maalimassa, siksi se on suosittu.

up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi sitä, että vain sinä itse voit tunnistaa niitä tapahtumia ja olotiloja ja sitä mitä siitä on seurannut. Sinähän olet oman elämäsi ainoa todistaja 24/7. Kirjoista ja terapiasta saa vinkkejä miten löytää nuo kipukohdat ja miten työstää niitä eteenpäin. Sinä joudut kuitenkin korjaamaan omat aivosi, koska ulkopuolelta niitä ei pysty korjaamaan.

Miksi tähän välttämättä tarvittaisiin terapiaa? Tai eikö terapia altista sille, että potilas siirtää vastuun paranemisestaan terapeutille?

Tunnelukossa tai muuten ongelmissa oleva ihminen ei välttämättä pysty tarkastelemaan asioita "itsensä ulkopuolelta". Siten hän hyötyy ulkopuolisesta avusta, jolla ei ole henkilökohtaista sidettä ongelmaisen asioihin, eikä koe samoja tunteita. Siten terapeutti voi antaa teoreettista tietoa ja näkökulmaa siihen miten tarkastella omia ongelmiaan ja tunteitaan ja kuinka lähteä purkamaan mieltä. Jos on tyhjä pää ja lukossa niin eipä sinne niitä avuliaita omia ideoita itsensä auttamisesta tipahtele. Terapeutti voi osoittaa huomaamaan sellaisia asioita, joille asiakas on "sokeutunut". Pitää esimerkiksi normaalina ja hyvöksyttävänä kohtaamistaan alistamista parisuhteessa, vaikka se ei sitä ole.

Aivoista pystytään kuvantamaan esimerkiksi se hetki kun oppilas saa tunnilla ahaa-elämyksen. Asiakkaalle tarvitaan "se jokin", joa aiheuttaa hänessä näitä ahaa-elämyksiä. Joskus niitä ei pysty tuottamaan itse ja silloin terapeutti on hyvä apu.

Kirjoistako aloit kopioimaan tänne tekstiä ja terapeuttia leikkimään vailla minkäänlaista koulutusta tai tietoa.

Itseoppinut auttaja voi olla paljon parempi kuin joku lisensoitu terapeutti.

Suosittelen varomaan itseoppinutta "terapeuttia", joka kopioi terapeuttien kirjojen tekstiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi sitä, että vain sinä itse voit tunnistaa niitä tapahtumia ja olotiloja ja sitä mitä siitä on seurannut. Sinähän olet oman elämäsi ainoa todistaja 24/7. Kirjoista ja terapiasta saa vinkkejä miten löytää nuo kipukohdat ja miten työstää niitä eteenpäin. Sinä joudut kuitenkin korjaamaan omat aivosi, koska ulkopuolelta niitä ei pysty korjaamaan.

Miksi tähän välttämättä tarvittaisiin terapiaa? Tai eikö terapia altista sille, että potilas siirtää vastuun paranemisestaan terapeutille?

Tunnelukossa tai muuten ongelmissa oleva ihminen ei välttämättä pysty tarkastelemaan asioita "itsensä ulkopuolelta". Siten hän hyötyy ulkopuolisesta avusta, jolla ei ole henkilökohtaista sidettä ongelmaisen asioihin, eikä koe samoja tunteita. Siten terapeutti voi antaa teoreettista tietoa ja näkökulmaa siihen miten tarkastella omia ongelmiaan ja tunteitaan ja kuinka lähteä purkamaan mieltä. Jos on tyhjä pää ja lukossa niin eipä sinne niitä avuliaita omia ideoita itsensä auttamisesta tipahtele. Terapeutti voi osoittaa huomaamaan sellaisia asioita, joille asiakas on "sokeutunut". Pitää esimerkiksi normaalina ja hyvöksyttävänä kohtaamistaan alistamista parisuhteessa, vaikka se ei sitä ole.

Aivoista pystytään kuvantamaan esimerkiksi se hetki kun oppilas saa tunnilla ahaa-elämyksen. Asiakkaalle tarvitaan "se jokin", joa aiheuttaa hänessä näitä ahaa-elämyksiä. Joskus niitä ei pysty tuottamaan itse ja silloin terapeutti on hyvä apu.

Kirjoistako aloit kopioimaan tänne tekstiä ja terapeuttia leikkimään vailla minkäänlaista koulutusta tai tietoa.

Koulutusko takaa pätevyyden? Miksi Suomen maassa sitten on niin inhottavia ja osaamattomia terapeutteja ja psykiatreja?

Sinulla siis paljon kokemusta, kun koko maan terapeutit tunnistat. Se on luonteessasi vika, jos kohdalle sattunut sinun mielestäsi inhottavia terapeutteja ja vielä osaamattomiakin. Naurettavaa leikkiä terapeuttia ja kopioida tänne tekstiä. Hoida ensin itsesi kuntoon. Koulutus ja kokemus takaa pätevyyden. Missä aivoitoiminta luuraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi sitä, että vain sinä itse voit tunnistaa niitä tapahtumia ja olotiloja ja sitä mitä siitä on seurannut. Sinähän olet oman elämäsi ainoa todistaja 24/7. Kirjoista ja terapiasta saa vinkkejä miten löytää nuo kipukohdat ja miten työstää niitä eteenpäin. Sinä joudut kuitenkin korjaamaan omat aivosi, koska ulkopuolelta niitä ei pysty korjaamaan.

Miksi tähän välttämättä tarvittaisiin terapiaa? Tai eikö terapia altista sille, että potilas siirtää vastuun paranemisestaan terapeutille?

Tunnelukossa tai muuten ongelmissa oleva ihminen ei välttämättä pysty tarkastelemaan asioita "itsensä ulkopuolelta". Siten hän hyötyy ulkopuolisesta avusta, jolla ei ole henkilökohtaista sidettä ongelmaisen asioihin, eikä koe samoja tunteita. Siten terapeutti voi antaa teoreettista tietoa ja näkökulmaa siihen miten tarkastella omia ongelmiaan ja tunteitaan ja kuinka lähteä purkamaan mieltä. Jos on tyhjä pää ja lukossa niin eipä sinne niitä avuliaita omia ideoita itsensä auttamisesta tipahtele. Terapeutti voi osoittaa huomaamaan sellaisia asioita, joille asiakas on "sokeutunut". Pitää esimerkiksi normaalina ja hyvöksyttävänä kohtaamistaan alistamista parisuhteessa, vaikka se ei sitä ole.

Aivoista pystytään kuvantamaan esimerkiksi se hetki kun oppilas saa tunnilla ahaa-elämyksen. Asiakkaalle tarvitaan "se jokin", joa aiheuttaa hänessä näitä ahaa-elämyksiä. Joskus niitä ei pysty tuottamaan itse ja silloin terapeutti on hyvä apu.

Kirjoistako aloit kopioimaan tänne tekstiä ja terapeuttia leikkimään vailla minkäänlaista koulutusta tai tietoa.

Itseoppinut auttaja voi olla paljon parempi kuin joku lisensoitu terapeutti.

Suosittelen varomaan itseoppinutta "terapeuttia", joka kopioi terapeuttien kirjojen tekstiä.

Terapeutti=pappi, papitar, mutta hänen uskontonsa on paha. 

Minun on hyvä. Oikeasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi sitä, että vain sinä itse voit tunnistaa niitä tapahtumia ja olotiloja ja sitä mitä siitä on seurannut. Sinähän olet oman elämäsi ainoa todistaja 24/7. Kirjoista ja terapiasta saa vinkkejä miten löytää nuo kipukohdat ja miten työstää niitä eteenpäin. Sinä joudut kuitenkin korjaamaan omat aivosi, koska ulkopuolelta niitä ei pysty korjaamaan.

Miksi tähän välttämättä tarvittaisiin terapiaa? Tai eikö terapia altista sille, että potilas siirtää vastuun paranemisestaan terapeutille?

Ei, koska esimerkiksi ratkaisukeskeisyydessä idea on siinä että potilas/asiakas itse työstää siellä terapiassa sitä paranemista. Terapeutti on se joka antaa esim. harjoituksia siihen miten sen ratkaisun voisi löytää ongelmaan.

Itse uskon että paraneminen lähtee itsestä ja lopun avain ja lääke masennuksesta parantumiseen on jokaisella itsellä. Kyseessä ei ole mikään fyysinen sairaus joka korjaantuu lääkkeillä, vaan oman mielen toiminta.

Itsellä ei ollut mitään diagnoosia enkä apua hakenut, mutta yläasteella koin olevani todella maassa yhden ihmisen takia. Nälvittiin, piikiteltiin, nolattiin, vähäteltiin, haukuttiin, puhuttiin asioita eteenpäin ja valehdeltiin minusta asioita muille, jätettiin ulkopuolelle ja tehtiin ohareita, olin se kaveri jonka kanssa oltiin kun ei ollut muita tarjolla ja joka jätettiin aina tilaisuuden tullen. Tätä teki yksi ihminen koko yläasteen ja lukion ajan. Yläaste kuitenkin pahin koska en päässyt pakoon tilannetta.

Harkitsin itsemurhaa usein ja suunnittelin sen tekemistä. Kuvittelin ettei minusta välitetä ja minulta vain vaadittiin jatkuvasti sitä ja tätä. En ollut terve, sen tiedän nyt ja olisin tarvinnut apua mutta kukaan ei kuullut hätähuutoani koska eihän tavallinen hiljainen kiltti koulutyttö voi olla masentunut. En ehkä olisi tässä jos lukiossa en olisi päätynyt eri luokalle ja tämä kyseinen henkilö ei olisi mennyt jenkkeihin vaihtoon. Vaihto-oppilasvuosi antoi minulle mahdollisuuden parantua. Nousin, sain kavereita ja yksi asia mikä muutti kaiken oli tämän kyseisen ihmisen typeryys ajaessaan minua pois päiviltä: muut näki mitä hän teki ja kuinka ilkeä hän osaa olla ja on. Näin sain tukea lopulta jos päälle tultiin enkä ollut enää yksin. Itsetuntoni kasvoi, löysin nykyisen poikaystäväni ja kaveripiiri kasvoi. Arvet jäi mutta en ole enää täysin rikki. En ole enää tekemisissä ollut tämän ihmisen kanssa. Uskon että itselle kävi näin että parannuin masennuksesta.

En sano että näin voi jokaiselle käydä, itsellä oli lopulta myös moni muu asia kohdillaan mikä tämän mahdollisti. Lähtökohdat olivat myös erilaiset. Kaikilla ei ole esim. kiusaamistaistaa. Avaimet oli muiden ihmisten lisäksi se että ymmärsin sen ettei minussa ole vikaa eikä minun tarvitse täällä elää kuin itseäni varten juuri niin kuin itse haluan. Ymmärsin että en ole terve ja jo nuorena ymmärsin sen ettei tästä päästä yli millään lääkkeillä vaan oman mielen työstämisellä.

Vanhempani eivät tiedä tästä tänä päivänäkään, mutta muutama hyvä ystävä tietää. Erityisesti paras ystäväni tuntee ja tietää kaiken minusta ja se on iso voimavara ollut.

Tämä on nyt taas näitä kokoonmuksen lähinnä säälittävia aloituksia,jotta oikeista asioista mentäisiin sivuraiteelle.

htep kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi sitä, että vain sinä itse voit tunnistaa niitä tapahtumia ja olotiloja ja sitä mitä siitä on seurannut. Sinähän olet oman elämäsi ainoa todistaja 24/7. Kirjoista ja terapiasta saa vinkkejä miten löytää nuo kipukohdat ja miten työstää niitä eteenpäin. Sinä joudut kuitenkin korjaamaan omat aivosi, koska ulkopuolelta niitä ei pysty korjaamaan.

Miksi tähän välttämättä tarvittaisiin terapiaa? Tai eikö terapia altista sille, että potilas siirtää vastuun paranemisestaan terapeutille?

Tunnelukossa tai muuten ongelmissa oleva ihminen ei välttämättä pysty tarkastelemaan asioita "itsensä ulkopuolelta". Siten hän hyötyy ulkopuolisesta avusta, jolla ei ole henkilökohtaista sidettä ongelmaisen asioihin, eikä koe samoja tunteita. Siten terapeutti voi antaa teoreettista tietoa ja näkökulmaa siihen miten tarkastella omia ongelmiaan ja tunteitaan ja kuinka lähteä purkamaan mieltä. Jos on tyhjä pää ja lukossa niin eipä sinne niitä avuliaita omia ideoita itsensä auttamisesta tipahtele. Terapeutti voi osoittaa huomaamaan sellaisia asioita, joille asiakas on "sokeutunut". Pitää esimerkiksi normaalina ja hyvöksyttävänä kohtaamistaan alistamista parisuhteessa, vaikka se ei sitä ole.

Aivoista pystytään kuvantamaan esimerkiksi se hetki kun oppilas saa tunnilla ahaa-elämyksen. Asiakkaalle tarvitaan "se jokin", joa aiheuttaa hänessä näitä ahaa-elämyksiä. Joskus niitä ei pysty tuottamaan itse ja silloin terapeutti on hyvä apu.

Kirjoistako aloit kopioimaan tänne tekstiä ja terapeuttia leikkimään vailla minkäänlaista koulutusta tai tietoa.

Itseoppinut auttaja voi olla paljon parempi kuin joku lisensoitu terapeutti.

Suosittelen varomaan itseoppinutta "terapeuttia", joka kopioi terapeuttien kirjojen tekstiä.

Terapeutti=pappi, papitar, mutta hänen uskontonsa on paha. 

Minun on hyvä. Oikeasti.

Aivan, mutta emme ole samaa mieltä. Säästä puheesi ammattiauttajalle.

Olen itse päättämässä masennushoitoa psykologin kanssa. Kun muistelen taaksepäin, vuosi sitten oli aivot "turvoksissa". Siis samanlainen olo, kuin tosi kovassa flunssassa ja pää tuntuu raskaalta. Ei se lähde pois, kuin sitä ajatuskierrettä jumppaamalla. Siinä se terapeutti tai psykologi oli auttelemassa, että mitkä niistä ajatuksista ja ajatusmalleista on jotenkin vinksallaan. Sitten täytyi miettiä uudelleen monta asiaa. EI se toinen ihminen siinä mitään ihmeitä tee, vaan on vain juttukaverina, kestää kuunnella ne rankatkin jutut yms. Itsekin sitä työtä täytyy tehdä. Jos potilas ei siinä itse ajattele niitä asioita ja myös muualla kuin siellä terapiakäynnillä niin ei varmaan ala ajatus kirkastua yhtään. 

Se on jännä juttu. Minulle sanoivat ensimmäisessä hoitopaikassa, että ajattelen todella paljon asioita ja samaa toisteli tämä psykologi, jolle seuraavaksi siirryin. Oli vaan käynyt niin, että jossain vaiheessa oli syntynyt huonoja kierteitä ja ne täytyi minulle sormella osottaa. Uskon, että olisin edelleen hoidossa, jos olisin yhtään passiivinen möllöttelijä. 

Tämä nyt on sitten vain minun kokemus tuosta taudista. Nyt on jotakin korjattu. Vielä omanarvontunto pitäisi jostain raapia kasaan ja vähän rohkeutta, että kykenisi ottamaan vastaan rakkautta ja arvostusta tuntematta oloaan noloksi... 

- N21, keskivaikea masennus