Onko nyt oikeasti niin, että lasten hankkiminen pilaa elämän ja kaikki kiva loppuu?

Ei loppuneet nuo ja paljon uutta hauskaa tuli tilalle. Pitemmät, ei-lapsille sopivat matkat kyllä loppuivat. Ja toki en voi lähteä noin vain ulkomaille töihin, vaikka pyydettäisiin, enkä tehdä 12-tuntisia päiviä jne. Eli toki jotkut asiat muuttuivat. Koska mies on tasaveroinen vanhempi, voin edelleen yleensä lähteä ex tempore leffaan, baariin ym.

Jos ei halua lasta niin tottakai lapsi silloin "pilaa" elämän.

Mutta jos haluaa lapsen/lapsia niin silloinhan ne lapset parantaa elämänlaatua ja saa elää juuri sitä lapsiperhe-elämää jota haluaakin elää. Lapset eivät estä käymästä töissä, luomasta uraa, matkustelua, harrastamista ym ym.

Meillä on 2 lasta ja he ovat parasta mitä olemme ikinä aikaan saaneet. Vanhempi lapsista on jo 22v ja maailmalla. Pian muuttaa jo nuorempikin omilleen. Aika menee niiiiin äkkiä. Pian ollaan taas kaksin.

Kyllähän se on selvä, että paljosta joutuu luopumaan silsi aikaa kun lapset ovat pieniä, tai ainakin vähentämään. Joutuu miettimään prioriteettejaan. Onko se luopuminen hyvä vai paha, riippuu ihmisestä. Tilalle tulee muuta uutta tärkeää. Pitää etukäteen tiedostaa, että elämä muuttuu. Ja pohtia, nko valmis muutokseen.

Tietty joillain on todella paljon tukiverkostoja, isovanhemmat tms, jotka voivat hoitaa lasta esim harrastusten tai matkojen ajan, siitä on valtava apu. Joillain tällaisia tukiverkostoja ei ole, jolloin muutos on isompi.

Summttuma: oma elämä muuttui paljon, se on välillä raskasta, silti hetkeäkään en kadu että sain 3 lasta, jotka ovat tärkeintä elämässäni.

Aika moni hyvin spontaani toiminta loppuu vauvan ensikuukausina ja osa pidempään. Toki keskeytyy työnteko, jos jää vauvan kanssa kotiin. Sosiaalisen elämän loppuminen riippuu tosi paljon itsestä, omasta jaksamisesta sekä siitä, onko kaverit samassa vai eri elämäntilanteessa kuin sinä.

Yllättävän moneen asiaan voi vaikuttaa. Mm. siihen, käykö ulkona, tapaako kavereita, matkustaako, milloin palaa töihin, opiskeleeko yms.

Siihen ei voi vaikuttaa, kuinka hyvin saa nukuttua eikä siihen, onko lapsi terve vai ei, vaativa vai helppo ym. Siksi vauva-aikaa on turha suunnitella kovin tarkkaan.

Vauva tai isompi lapsi ei pilaa elämää, ellet suhtaudu siihen alun alkaen niin, että kyllä pilaa. Se muuttaa elämää, joillain enemmän ja joillain vähemmän, mutta se myös tuo elämään uutta sisältöä.

Miksi ihmeessä luopuisin vapaudestani?

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä luopuisin vapaudestani?

Vapautesi mistä? Minä koin ainakin hyvin vapauttavana olla lapsen kanssa kolme vuotta kotosalla vapaana palkkatyön ikeestä ja tarkoista aikatauluista. Oli mukavaa käydä eri paikoissa, matkailla, leipoa, kokkailla, leikkiä, olla vaan nauttia. Nyt olen takaisin töissä ja koen vapauttavana senkin, että ei tarvitse olla käytettävissä iltatöihin tai ylitöihin, koska lapsi pitää hakea päiväkodista.

Kyllä musta on aina tuntunut siltä, että kaikki kiva loppuisi, jos tulisi lapsi. Siksi olen aina huolehtinut ehkäisystä. Luultavasti on suurin syy syntyvyyden laskuun. N36, naimisissa, vakityö, ei lasta.

Minusta kiva elämä alkoi lasten myötä, niiden kanssa on hauskaa touhuta. Edelleen olemme myös matkustelleet, syömme ravintoloissa ym. Elämä on mukavaa, enkä olisi osannut kuvitellakaan kuinka hienoa on seurata oman lapsen kasvua, ja miten paljon niitä rakastaa.

Lasten hankkiminenhan avaa ihan mielettömästi uusia väyliä. Olin kolmen lapsen yh ja muutin heidän kanssaan ulkomaille. Pieni kylä isossa kantonissa otti meidät kivasti vastaan. Lasten kanssa kaikki oli luontevaa. Ovat nyt jo teinejä/nuoria aikuisia ja on mahtava huomata, kuinka kotimme on "tukikohta" heille kavereineen. Pysyy omakin mieli virkeänä...

Jaa itse ajattelin että sitten kaikki kiva vasta alkoi.

Minä olen elänyt hyvää elämää niin lasten kanssa, kuin ennen heitäkin. Nyt, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa , on taas uusi vaihe elämässä, eikä tämäkään huonolta vaikuta. 

Olen siitä onnekas, että vaikka sainkin lapseni hyvinkin nuorena, on sama lähipiiri ollut elämässäni kaikenaikaa. Ystävätkin, jotka ovat eläneet koko ajan ihan eri elämäntilannetta.

Kyllä ainakin viimestään siinä vaiheessa kun pitää olla tekemisissä muiden vanhempien kanssa...sitä pskaa ei kyllä kukaan tervejärkinen kestä...vttuillaan mokkapaloista ja milloin mistäkin. Ilkeilyä, juoruilua ja arvotelua harrastetaan niinkuin oltaisiin vielä itse siellä hiekkalaatikolla...en voi suositella.

Varmasti lapset voivat pilata elämän, jos heitä ei halua mutta jostakin syystä silti hankkii.

Lapset voivat pilata elämän joskus silloinkin, kun heitä on haluttu mutta ei ole tajuttu heidän mukanaan tuomaansa työtä ja vastuuta.

Veikkaan silti, että useimmilla ihmisillä lapset parantavat elämää (viimeistään rankan pikkulapsivaiheen jälkeen). Monille ihmisille lapset ovat yksi tärkeimmistä elämänsisällöistä.

Itselläni ei ole lapsia vaikka heistä pidänkin todella paljon. Niin paljon, että omat lapseni mielestäni ansaitsisivat maailman parhaan äidin, ja sellaiseksi minusta ei ole. Onneksi voin kuitenkin pyrkiä olemaan edes maailman paras kummi- ja sukulaistäti.

Se on omasta asenteesta kiinni. Itse kokisin kyllä elämän helpommaksi mutta henkisesti paljon köyhemmäksi ja yksinäisemmäksi jos lapsia ei olisi. Pikkulapsiaika on rankkaa ja siinä vaiheessa kyllä kieltämättä lapseton elämä kuulostaa ihanalta mutta kun ensimmäisten vuosien yli pääsee helpottuu moni asia ja elämä avautuu ihan eri tavalla. 

Vierailija kirjoitti:

Ei loppuneet nuo ja paljon uutta hauskaa tuli tilalle. Pitemmät, ei-lapsille sopivat matkat kyllä loppuivat. Ja toki en voi lähteä noin vain ulkomaille töihin, vaikka pyydettäisiin, enkä tehdä 12-tuntisia päiviä jne. Eli toki jotkut asiat muuttuivat. Koska mies on tasaveroinen vanhempi, voin edelleen yleensä lähteä ex tempore leffaan, baariin ym.

Kyllä meillä on onnistunut useampi ulkomaankomennuskin, ja ne 12 tunnin työpäivätkin käyvät. Toki pitää sopia ja sovitella, mutta monille se on normaalia. Meillä

ei kyllä myöskään matkailu ole millään lailla muuttunut.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ainakin viimestään siinä vaiheessa kun pitää olla tekemisissä muiden vanhempien kanssa...sitä pskaa ei kyllä kukaan tervejärkinen kestä...vttuillaan mokkapaloista ja milloin mistäkin. Ilkeilyä, juoruilua ja arvotelua harrastetaan niinkuin oltaisiin vielä itse siellä hiekkalaatikolla...en voi suositella.

Minulla se kaikki kiva vasta alkoi, kun lapset syntyi. Joten ap:lle vastaan, että ei lopu. 

Tälle kommentoijalla vastaan, että sinulle on sattunut ihme kanssaeläjiä. Ei meille kukaan pottuillut mokkapaloista ym.  Kyllä nuo asiat on kiinni siitä, minkälaisessa seurassa liikut. Pahansuopa ihminen keksii sanomista, olisi sinulla lapsia tai ei.  Meilläkin naapuri yritti ilkeillä, mutta laitoin sen kateuden piikkiin, enkä välittänyt. Ikinä en olisi jättänyt lapsia tekemättä, että naapuri oli ilkeä ja pahansuopa.