Uskotko että moni valehtelee olleensa koulukiusattu ja liioittelee myös masennustaan?
Itse uskon, koska se on totta. Tunnen tällaisia. Aihe on vaan hankala, koska tätä ei ammattilaiset saa sanoa ääneen. Väitän, että moni keksii kiusaamisjuttunsa ja ei ole oikeasti masentunut diagnostisesti. On vaan keino hakea huomiota.
Kommentit (10)
No minä ainakin tunnen yhden "masentuneen", joka kertoo sitä joka paikassa ja vaatii erityiskohtelua, mutta joka on täysin toimintakykyinen, sosiaalinen ja jaksaa touhuta ja lenkkeillä. Taitaa olla enemmän persoonallisuushäiriö kuin mikään masennus.
Koulukiusaamisjutut on taas aika subjektiivisia. Nynnyt ahdistuu jos joku kovin pieraiseen ja joutuvat hakeutumaan traumaterapiaan, toiset taas joutuu tappelemaan kiusaajia vastaan päivittäin, mutta eivät koe olevansa uhreja.
Pelkään valehtelevani tai liioittelevani itselleni omaa masennustani ja syömisongelmiani, vaikka kaikki ystäväni/kumppanini ovat vuosia pyytäneet minua hakemaan apua. En ole uskaltanut, kun pelkään että vointiani vähätellään ja minut nauretaan ulos. Päässä hakkaa taukoamatta ajatukset siitä, miten paljon haluaisin kuolla ja miten oksettava olen, ja silti pelkään etten ole "tarpeeksi huonossa kunnossa saadakseni apua."
Niin. Anteeksi. Tunnekuohu.
Mun monet ystävät pitävät mua koulukiusattuna, koska pojat härnäsivät minua ala-asteella ja yläasteella poikamaisuuteni vuoksi. Itse en kokenut sitä kouluaikana niin, enkä koe edelleenkään. Yksi pitää mua jopa tosi urheana, kun olen selvinnyt "rankasta lapsuudestani" niin hyvin. 😅
Tätä ei saa sanoa ääneen, että ammattilaiset eivät aina osaa diagnosoida. Moni koulukiusattu ei todellisuudessa ole milään lailla masentunut.
Vittuuntuneisuus joka muuttuu vihaksi yhteiskuntaa ja ihmisiä kohtaan ei ole masennusta. Ammattitaidottomat ihmiset eivät vaan osaa erottaa näitä kahta asiaa.
Onhan se helpompi lyödä kirjasta opeteltu diagnoosi pöytään kuin oikeasti havannoida objektiivisesti ja tajuta sitä että elämä ei ole yleensä sellaista mitä jossain kirjassa opetetaan. On helpompi nähdä yksipuolisesti ja lievästi sanottuna mustavalkoisesti kuin oikeasti ymmärtää syitä ja seurauksia.
Kyllä muun kohdalla masennus on seurauss toimettomuuudesta ja toimettomuus seuraausta ahdd ta.
Vierailija kirjoitti:
No minä ainakin tunnen yhden "masentuneen", joka kertoo sitä joka paikassa ja vaatii erityiskohtelua, mutta joka on täysin toimintakykyinen, sosiaalinen ja jaksaa touhuta ja lenkkeillä. Taitaa olla enemmän persoonallisuushäiriö kuin mikään masennus.
Koulukiusaamisjutut on taas aika subjektiivisia. Nynnyt ahdistuu jos joku kovin pieraiseen ja joutuvat hakeutumaan traumaterapiaan, toiset taas joutuu tappelemaan kiusaajia vastaan päivittäin, mutta eivät koe olevansa uhreja.
Merkittävä osa itsemurhan tehneistä masentuneista ovat juuri näitä toimintakykyisiä ja sosiaalisia touhuajia. Ehkä jopa se kaikkein huolettavin joukko
Välillä näyttää ja tuntuu, että koulukiusaamisesta on keksitty uusi tekosyy kaikille vaikeuksille. Olet ylipainoinen, juot liikaa, hakkaat puolisoasi, et tule toimeen työkavereiden kanssa - aina voi sanoa että olit koulukiusattu, niin kaikkien pitää ymmärtää. Sama kuin ihmisillä, jotka ei viitsi kirjoittaa yhdyssanoja yhteen, väittää aina että niillä on lukihäiriö. Toisilla on joo, mutta tuskin kaikilla.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä muun kohdalla masennus on seurauss toimettomuuudesta ja toimettomuus seuraausta ahdd ta.
Tai ehkäää toimettomuus toki myyöös mutta aikaaansaavuus.
Veikkaan, että ihan kaikkia on " kiusattu" jossain kohtaa koulu tai työelämässä. Toiset ottaa vaan kaikki niin kamalan vakavasti ja heti ollaan traumatisoitumassa. Mua on ainakin vaan vahvistanut se , että kuulin vanhempieni alkoholismista ja huonoista vaatteista kouluaikoina, tänä päivänä pärjään paremmin kun noi " kiusaajat". Töissä esimiesasemassa sen huomaa kun joillekkin ei voi antaa mitään palautetta kun heti ollaan naama vinos loukkaantumassa ja toiset vaan sanoo ok hoidetaan homma paremmin.
Mitäs muuta sitä voisi väittää? Jumala on olemassa. Kuu on juustoa.
Väitän, että kukaan ei esitä masentunutta. Kyllä sen huomaa ihmisestä, jos on kokenut kovia. Kiusaamista se on pienikin kiusaaminen. Joku muistaa yhden haukkumasanan. Toista hakattiin yhdeksän vuotta. Kolmas tappoi itsensä. Neljännestä tuli lääkäri. Kyllä on kiusattuja ja kiusaajia laidasta laitaan. Kiusattu voi olla myös kiusaaja. Kiusaaminen on myös yleinen ongelma. Tapauksia on paljon. Koulumatka on myös niin pitkä, että ihme jos ei koskaan joudu kiusatuksi.