Kun naimisissa olevat nainen ja mies rakastuvat, mitä seuraa?

yleensä seuraa vain itkua ja hammasten kiristystä

Up

Ei mitään

Seuraa katastrofi.

Rikkoutuneita pari- ja perhesuhteita, valheita, juoruja, pahantahtoisuutta, itsekkyyttä.

Tuskaa joka kertautuu tulevaisuudessa lapsien parisuhteessa opitun mallin kautta.

Moottorit seis ja täyttä vauhtia taaksepäin!

Myöhemmin ymmärrät, että perheessä on muitakin osapuolista, joille koko juttunne on kuvottavaa kärsimystä.

On muitakin kuin sinäsinäsinä. Tämäkin ns rakkaus kuihtuu siinä missä edellinenkin.

Kyllä se tunne laantuu kun ei anna sille valtaa. 

Ihmiselle on annettu kyky itsesäätelyyn.

Maa järisee, taivaalta sataa sydämiä, yksisarviset laulavat kilpaa enkelten kanssa ja valokuviin ilmestyy tusinoittain enkelipalloja.

Kunnes hiipii arki.

Seuraa hikeä, spermaa ja lisää aviottomia lapsia.

2 ihmistä ei voi olla niin itsekästä että oman ihastuksen takia rikkovat kaksi perhettä ja monen ihmisen elämän. Oikeesti.

(Pois lukien tietty ne tilanteet, että ero on aiheellinen ratkaisu esim väkivallan takia)

Sillä rakastumisella ei ole oikeastaan mitään merkitystä. Kumpikin selvittää suhteensa mahdolliset ongelmat perheen sisällä ja hakee ratkaisut sitä kautta.

Todella kamalaa, kun rakkaus itsessään on niin voimakas tunne. Ahdistaa kun ei voi olla rakkaansa kanssa ja ahdistaa ajatus siitä että joutuisi jättämään perheensä tämän toisen vuoksi. 

Vierailija kirjoitti:

Todella kamalaa, kun rakkaus itsessään on niin voimakas tunne. Ahdistaa kun ei voi olla rakkaansa kanssa ja ahdistaa ajatus siitä että joutuisi jättämään perheensä tämän toisen vuoksi. 

Niin ja se tuska jos ei seuraa sydämensä ääntä. Kaikki on tehnyt virhevalintoja ja se ensimmäinen liitto voi olla se virhevalinta. Syöksy rakkauteen kun voit, ainutkertaista elämää ei sovi tuhlatacrakkaudettomassa liitossa. Tässä ketjussa rakkaudettomat yrittää ankeutt@ ja syyllistää, ymmärrän heidän traumansa mutta onneen pyrkiminen ja rakkauteen on tie onnelliseen elämään. Jokainen on oman onnensa seppä. Ei tarvi elää kärsien jos ei ole onnellinen, se on häviäjäpelkurin valinta!

Omassa tuttavapiirissä on ollut tilanne, jossa nainen oli naimisissa ja pienet lapset, miehellä ei lapsia ja sinkku ja he sitten rakastuivat. Tilanne ei koskaan ole edennyt mihinkään, jatkunut jo monta vuotta. Ovat vain ystäviä päällepäin, käyvät edelleen yhdessä lenkillä ja tätä miestä pidetään perhetuttuna. Saas nähdä onko heidän välillään jotain vielä usean vuoden päästä vai onko ohimenevä molemminpuolinen ihastus. Mutta nainen on sellaista sorttia että perhettään ei kyllä riko, ei vaikka oma liitto olisi muuttunut kumppanuudeksi ilman romanttista rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todella kamalaa, kun rakkaus itsessään on niin voimakas tunne. Ahdistaa kun ei voi olla rakkaansa kanssa ja ahdistaa ajatus siitä että joutuisi jättämään perheensä tämän toisen vuoksi. 

Niin ja se tuska jos ei seuraa sydämensä ääntä. Kaikki on tehnyt virhevalintoja ja se ensimmäinen liitto voi olla se virhevalinta. Syöksy rakkauteen kun voit, ainutkertaista elämää ei sovi tuhlatacrakkaudettomassa liitossa. Tässä ketjussa rakkaudettomat yrittää ankeutt@ ja syyllistää, ymmärrän heidän traumansa mutta onneen pyrkiminen ja rakkauteen on tie onnelliseen elämään. Jokainen on oman onnensa seppä. Ei tarvi elää kärsien jos ei ole onnellinen, se on häviäjäpelkurin valinta!

Mikäs siinä kunhan muistaa olla valittamatta seurauksista. Vaikkapa siitä, etteivät teinit halua olla enää tekemisissä perheenrikkojan kanssa. Se onni myös heille suotakoot.

Uskovaiset ja muut moraalihysteerikot vollottavat kuorossa perheen pyhyydestä. Valitettavasti totuus on, että iso osa parisuhteista ei ole onnistuneita. Ei edes silloin kun on päätetty perustaa perhe ja hankkia lapsia. On hyvin tapauskohtaista, mikä menee pieleen ja voidaanko ongelmat ratkaista, mutta usein ei voida. 

Se, että rakastuu toiseen, on vahva merkki siitä, että entinen parisuhde on jo loppusuoralla. Mitään erityistä syytä tuskin on väkisin sinnitellä ja kärsiä. Ei siitä hyödy edes puoliso ja lapset, jos parisuhde on kulissia ja teennäistä väkisin vääntämistä, koska kyllä se näkyy ilmapiirissä vääjäämättä.

On parasta kuunnella vaistojaan ja tehdä huolella ratkaisuita kaikkien etu huomioiden. Ei, en tarkoita vain lasten ja epämiellyttävän puolison välittömiä ja materialistisia etuja, vaan myös sitä, että voi itse elää itsensä kanssa loppuelämänsä sovussa. Puolison jättäminenkin palvelee pitkällä tähtäimellä tämän etua, koska se vapauttaa hänet etsimään sellaista ihmistä, joka hänestä aidosti välittää ja häntä rakastaa. On mielestäni toisen ihmisen pettämistä teeskennellä rakastavansa häntä tai jopa pysyttäytyä rakkaudettomassa suhteessa hänen kanssaan vain jonkin tekosyyn, kuten yhteiset lapset, takia. 

Eli siis joo. Sitä tapahtuu ja se on ihan oikein, että erotaan ja mennään yhteen rakastetun kanssa. Vaikka olisi lapsia ja mitä. Eiväthän ne lapset siinä mihinkään katoa, vaikka aikuisten parisuhteet muuttuvatkin. Omina ja rakkaina ne yhä pysyvät. 

Vierailija kirjoitti:

Seuraa katastrofi.

Rikkoutuneita pari- ja perhesuhteita, valheita, juoruja, pahantahtoisuutta, itsekkyyttä.

Tämä ei pidä paikkansa läheskään aina. Epävarmassa tilanteessa ajaudutaan pettämään, koska ei olla ihan 100varmoja uusista tunteista. Silloin sattuu kaikkia. Varsinkin jos toinen perääntyy. Mutta asiat voi hoitaa oikeinkin. Jos molemmat ovat varmoja, ettei nykyiseen suhteeseen voi tai kannata jäädä, silloin ei ole riskejä. Ottaa eron ja aloittaa uuden suhteen puhtaalta pöydältä. Monikaan ei vain ole valmis luopumaan entisestä suhteesta, ennen kuin saa varmuuden uuden suhteen toimivuudesta. Ja tuo on aina väärin petettyjä osapuolia kohtaan.

Huumaavaa viestittelyä, kiihkeitä tapaamisia ja toivottavasti upeaa seksiä. <3

Vierailija kirjoitti:

Uskovaiset ja muut moraalihysteerikot vollottavat kuorossa perheen pyhyydestä. Valitettavasti totuus on, että iso osa parisuhteista ei ole onnistuneita. Ei edes silloin kun on päätetty perustaa perhe ja hankkia lapsia. On hyvin tapauskohtaista, mikä menee pieleen ja voidaanko ongelmat ratkaista, mutta usein ei voida. 

Se, että rakastuu toiseen, on vahva merkki siitä, että entinen parisuhde on jo loppusuoralla. Mitään erityistä syytä tuskin on väkisin sinnitellä ja kärsiä. Ei siitä hyödy edes puoliso ja lapset, jos parisuhde on kulissia ja teennäistä väkisin vääntämistä, koska kyllä se näkyy ilmapiirissä vääjäämättä.

On parasta kuunnella vaistojaan ja tehdä huolella ratkaisuita kaikkien etu huomioiden. Ei, en tarkoita vain lasten ja epämiellyttävän puolison välittömiä ja materialistisia etuja, vaan myös sitä, että voi itse elää itsensä kanssa loppuelämänsä sovussa. Puolison jättäminenkin palvelee pitkällä tähtäimellä tämän etua, koska se vapauttaa hänet etsimään sellaista ihmistä, joka hänestä aidosti välittää ja häntä rakastaa. On mielestäni toisen ihmisen pettämistä teeskennellä rakastavansa häntä tai jopa pysyttäytyä rakkaudettomassa suhteessa hänen kanssaan vain jonkin tekosyyn, kuten yhteiset lapset, takia. 

Eli siis joo. Sitä tapahtuu ja se on ihan oikein, että erotaan ja mennään yhteen rakastetun kanssa. Vaikka olisi lapsia ja mitä. Eiväthän ne lapset siinä mihinkään katoa, vaikka aikuisten parisuhteet muuttuvatkin. Omina ja rakkaina ne yhä pysyvät. 

Kyllä lapset katoavat riittävän vanhoina niin halutessaan, mutta elämä on tosiaankin valintoja. Yksi ei voi valita kaikkien puolesta, myös muilla on oikeus valintoihin. Tämän tehneenä.

Vierailija kirjoitti:

Uskovaiset ja muut moraalihysteerikot vollottavat kuorossa perheen pyhyydestä. Valitettavasti totuus on, että iso osa parisuhteista ei ole onnistuneita. Ei edes silloin kun on päätetty perustaa perhe ja hankkia lapsia. On hyvin tapauskohtaista, mikä menee pieleen ja voidaanko ongelmat ratkaista, mutta usein ei voida. 

Se, että rakastuu toiseen, on vahva merkki siitä, että entinen parisuhde on jo loppusuoralla. Mitään erityistä syytä tuskin on väkisin sinnitellä ja kärsiä. Ei siitä hyödy edes puoliso ja lapset, jos parisuhde on kulissia ja teennäistä väkisin vääntämistä, koska kyllä se näkyy ilmapiirissä vääjäämättä.

On parasta kuunnella vaistojaan ja tehdä huolella ratkaisuita kaikkien etu huomioiden. Ei, en tarkoita vain lasten ja epämiellyttävän puolison välittömiä ja materialistisia etuja, vaan myös sitä, että voi itse elää itsensä kanssa loppuelämänsä sovussa. Puolison jättäminenkin palvelee pitkällä tähtäimellä tämän etua, koska se vapauttaa hänet etsimään sellaista ihmistä, joka hänestä aidosti välittää ja häntä rakastaa. On mielestäni toisen ihmisen pettämistä teeskennellä rakastavansa häntä tai jopa pysyttäytyä rakkaudettomassa suhteessa hänen kanssaan vain jonkin tekosyyn, kuten yhteiset lapset, takia. 

Eli siis joo. Sitä tapahtuu ja se on ihan oikein, että erotaan ja mennään yhteen rakastetun kanssa. Vaikka olisi lapsia ja mitä. Eiväthän ne lapset siinä mihinkään katoa, vaikka aikuisten parisuhteet muuttuvatkin. Omina ja rakkaina ne yhä pysyvät. 

Kuinka ihana onkaan lukea järkevän ihmisen tekstiä. Se on juuri näin. Ja vanha ajattelu tyyli, että lapset kärsii erosta on täyttä sontaa. Meillä eron jälkeen lapset alkoivat voimaan paljon paremmin. Uhmaikäisen oikkuilu väheni, murkku muuttui rauhallisemmaksi ja me vanhemmat pysyimme ystävinä ja saamme asiat ja lapset hoidettua paremmin, kuin yhdessä asuessamme.