IVF piina
PP 10 eilen tulivat lievät mutta selvät menkkakivut, jotka ovat tänään vahvistuneet ja jatkuneet ihan aamusta asti. Tänään olisi KP 25 normaali menkkojen alkamispäivä, mutta tiputtelua tai vuotoa ei ole vain kipu.
Rinnat olivat kipeät n viikko siirrosta (varmaankin PP 4 pistetyn tukilääke Gonapeptylin takia), mutta nyt rinnat ovat aivan pieniksi lurpsahtaneet ja ainoa oire on juiliva alavatsa.
Toivo elää. Tosi paljon on netissä kirjoituksia että oireet tulleet vasta plussan jälkeen.
Meillä veritesti olisi PP 14 maanantaina ja pissatesti sitten PP 16 keskiviikkona. Viikonloppu menee toivoessa ja odottaessa kuten niin monta kertaa.
On muuten Suomessa kamalan vaikea vältellä alkoholia. Tähän hoidon ajalle on sattunut kaksi tärkeää ja pakollista työillallista, joissa otin juomat vastaan pöytään ja kohotin ne, mutta en juonut hoidon takia pisaraakaan. No heti korkeassa asemassa oleva toimarinainen (!!!) kysyi mauttomaan tyyliin olenko raskaana🤦♀️ Sekä lisäksi häät, joissa kaikki olivat aivan kännissä. Sielläkään en itse juonut yhtään mitään ja oli kova työ selitellä ja vältellä.
Kunpa, voi kunpa vaikka rintojen kipua tai mitään muuta alavatsajuilinnan lisäksi ei olisikaan testaisimme plussan. Se olisi elämämme onnellisin päivä!!!
Kommentit (44)
Meillä 3 lasta, 1 ivf ja 2 pas. Mutta en enää näitä oireita muista tarkkaan. Järkyttävää vihlomista oli kaikissa raskauksissa pp aikana. Pientä jomotusta ja yhden raskauden kohdalla siitä ajattelin, että nyt vuoto alkaa. Ei alkanut kuitenkaan. Mulla on joka kerta pp10 kuitenkin hyvin haalea viiva tullut testiin kun en ole malttanut odottaa. Joka päivä vahvistunut ja pp14 ollut selvä homma. Voisitko tehdä testin jo? Vai stressaako sitten vielä enemmän?
Kovasti tsemppiä näihin päiviin!!! Muistan hyvin miten rankkaa aikaa se oli :-/
Vierailija kirjoitti:

Kiitos❤️
Klinikka kielsi että ei kannata tehdä kun se voi näyttää negaa sen takia että virallinen pissatestipäivä vasta 16 ja veret 14... Tokihan sen voi, mutta meneekö vloppu pilalle kun jos ei onnistukaan.
Mulla tätä jomotusta/ juilintaa vasta eilen. Pelottaa niin paljon..
Ap
Vatsa on turvonnut eteenpäin ja jomottaa lievää kipua.
Koska on päässyt pari paukkua💨 pelkään että pahuksen menkat vain tulossa.
Ap
Mä tein alkuraskaudessa niin että juhlissa otin lasin ja otin siitä pienen siemauksen ja sitten olin ikään kuin juovinani, meni ihan täydestä. Onko pieni suullinenkin kielletty hoidon aikana? Ei kai siitä voi olla haittaa... Mun mies sitten joi mun lasit aina tyhjiksi niin mulla oli tyhjä lasi kädessä välillä.
Haet lähisalesta testin ja testaat. Kyllä se jo näyttää.
Vierailija kirjoitti:
Kesken tulee menemään...
Vain mieleltään sairas kirjoittaa tälläistä toiselle joka on hoidossa ja toivoo lasta.
Aina joku hullu alapeukuttaa tälläisissä
Vierailija kirjoitti:
Aina joku hullu alapeukuttaa tälläisissä
No onhan tuo ap:n aloitus aika sairasta meininkiä.
t. itsekin lapsettomuushoidot läpi käynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina joku hullu alapeukuttaa tälläisissä
No onhan tuo ap:n aloitus aika sairasta meininkiä.
t. itsekin lapsettomuushoidot läpi käynyt.
Täh?
Nyt en tosiaan ymmärrä
T; ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina joku hullu alapeukuttaa tälläisissä
No onhan tuo ap:n aloitus aika sairasta meininkiä.
t. itsekin lapsettomuushoidot läpi käynyt.
Ainoa mikä on sairasta on miten suomalaiset sekoilette alkoholin kanssa.
Apn ekalle IVF-hoidolle kovasti tsemppiä!

Sauli Niinistö ja vanhahko vaimonsa ovat todella lääketieteen ihmeitä. Rahalla saa.
Vierailija kirjoitti:
Sauli Niinistö ja vanhahko vaimonsa ovat todella lääketieteen ihmeitä. Rahalla saa.
Joo onhan tosiaan paljon iäkkäämpiä jotka ovat saaneet lapsia.
Ap
Vierailija kirjoitti:
PP 10 eilen.
Tänään P 25
PP 4 veritesti
PP 14 pissatesti
PP 16.
Tämä kuulostaa kamalta.
t. Se lapsettomuushoidot läpikäynyt, joka ei laskenut päiviä, eikä alkoholikaan ollut Mörkö.
Suomen johtavien lapsettomuuslääkärien suositus on nollatoleranssi alkoholin kanssa, juuri kuten Ap on tehnyt 👍
Joo uskomatonta alkaa syyllistää siitä että on noudattanut ohjeita eikä läträä alkoholin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
PP 10 eilen.
Tänään P 25
PP 4 veritesti
PP 14 pissatesti
PP 16.
Tämä kuulostaa kamalta.
t. Se lapsettomuushoidot läpikäynyt, joka ei laskenut päiviä, eikä alkoholikaan ollut Mörkö.
Tämä on taas näitä AV-tarinoita, että olin lapsettomuushoidoissa mutta käytin alkoholia. Hohhoijaa.
Provot pois näistä ketjuista ja vertaistukea ja asiallisia vastauksia Ap:lle tilalle.
Ja siis kuulen mielelläni kokemuksianne alkionsiirroista!
Meille siirrettiin nyt hyvin kehittynyt 9-soluinen, 2lka alkio 4 päivän ikäisenä.
Ap