Lue keskustelun säännöt.
Dominoiva koira?
Huumoriloppuu
08.02.2019 |
Kyseessä norjanharmaa-pystykorva n. 8kk pentu.
Elikkä kysymyksessä dominoiva koira. Miten hitossa pääsen eroon tuosta dominoimisesta? Tuntuu että tuo on kuuro ja sokea samaan aikaan, sivuttaa käskyt, ei kuuntele, ei tottele ja nauttii sekä innostuu vaan ku komentaa. Tuhonnu huonekaluja, koriste esineitä, sähköjohtoja, vetää alas kaiken mihin yltää, varastaa ruokaa käsistä/pöydältä, puree, on millon nilkoissa ja millon käsiläskeissä kiinni, paskoo vaatteet, sittenku komentaa niin nostaa ylähuultaan (ei kuitenkaan murise, mutta näyttää hampaitaan), haukkuu (ja katsoo silmiin samalla), pomppii päälle jnejne.
Löytyy aktivointileluja, tyhjiä pulloja/maitotörppöjä missä raksuja, leluja, saa olla lenkkien lisäks takapihalla ja kaivella kuoppia yms. Käytössä esim. suihkepullo josta ei juurikaan hyötyä.
Mielenterveys tässä alkaa kohta jo olemaan vaakalaudalla.
Oon sen verran koirasta huomannut että esim takapihalla ollessaan kaivelee just jotain kuoppia eikä kiinnitä mitään huomiota minuun jos meen vaikka tupakalle. Sisällä tilanne sitten toinen. Silloin kun koira meille haettiin kertoi myyjä, että on koko pentuajan viettänyt ulkoaitauksessa emonsa kanssa, voiko tämä vaikuttaa myös käytökseen? Nauttiiko enemmän olostaan yksin ulkosalla?
Lisättäköön vielä, että vanhemmat eivät olleet riistaviettisiä, joten huono mahdollisuus siitä myös pennulla.
Kaikki vinkit otan ilomielin vastaan, alkaa itellä kohta jo huumori loppua.
Kommentit (36)
Mä en vain siedä perseilyä. Huudan jos siltä tuntuu, en anna purra (jos ei siis leikitä ja se kuuluu asiaan) ja jos näen että rikkoo jotain niin kiellän tietty. Ikinä, en ikinä, löisi. Niskasta saatan ihan ääritilanteessa ottaa kiinni, mutta niinhän se äitikoirakin niille tekee.
Ja muistan tietty silittää ja helliä ja leikkiä.
Ja aina pitää muistaa että pentuaika on sen ekan vuoden tyyliin..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa unohtaa kättelyssä nämä 60-lukulaiset selätysneuvot. On koiria jotka voi pelotella hiljaisiksi ja sitten on koiria, joista tulee aikapommeja kyseisellä kohtelulla. Karhukoira voi hyvinkin lukeutua jälkimmäiseen ryhmään. Suosittelen turvautumaan asialliseen, tieteeseen ja tutkimukseen perustuvaan koulutustapaan.
Ostiko ap koiransa paikallisen marketin takapihalta, kun koirat on niin söpöjä? Ei ole selvästikkään edes alkeet tiedossa koirista ja koiran koulutuksesta.
Lovebotti kirjoitti:
Kyllä minä olen joutunut pari kertaa ottamaan koiran kanssa painimatsin että se on tullut selväksi kuka on lauman johtaja. Jos koira tosissaan alkaisi puremaan ja tappelemaan, niin hankkiutua on eroon koko koirasta.
Mutta tuo ap:n koiran touhu, vielä ikä huomioonottaen, ei kyllä kuulosta yhtään miltään tosissaan puremiselta ja tappelemiselta vaan vaan pentumaisen koiran rajulta leikiltä, jolla se ei yritä alistaa ketään eikä satuttaa ketään. Haastaa rajuun leikkiin mukaan lähinnä, tai muuten vaan purkaa nuoren yletöntä energiaa.
Se on loppujenlopuksi ihan sama kutsutaanko ilmiötä dominoinniksi, laumassa paikan hakemiseksi vai miksi. Ei koirafilosofiasta (jossa ei lopulta ole mustavalkoisesti kaikki joko oikeaa tai väärää) riitely auta siihen, että koira käyttäytyy huonosti.
Minulla oli tapaus joka ihan selvästi halusi hallita. Komensi ihmisiä, jos eivät tehneet mitä se halusi. Puri, tuli päälle, pissasi tai kakkasi ihmisen nähden sisälle (kato mitä mä voin, minkäs teet?!). Söi kiellettyjä asioita. Veti lenkillä, halusi tap paa muut koirat koska oli suojeluvastuussa.
Ei siihen koiraan mikään namikoulutus tai kieltämisen välttäminen tehonnut. Se oli niin älykäs että alkoi syödä kiellettyjä juttuja, koska sen jälkeen sai jonkun sallitun asian purtavaksi :D.
Homma lähti paranemaan vasta kun otin sen parjatun johtaja-asenteen. Minä päätin milloin koira syö, vaikka olisi kuppi tunnin lattialla, siihen ei kosketa. Minä päästin milloin koira menee avoimesta ovesta ulos. Jos minua vastaan otettiin fyysistä kontaktia, minä korjasin sitä tai muutaman kerran jopa selätin koiran eli vastasin fyysisesti. Kielletystä toiminnasta seurasi kielto, eikä harhautus sallittuun asiaan. Liikuntaa lisättiin, minä päätin minne mentiin.
Kun olin johdonmukaisesti korkeaenergisempi kuin koira, se uskoi että johtajan paikkaa ei ole tulossa (joo tiedän että jotkut eivät usko johtajuuteen ollenkaan, mutta meillä se toimi käytännössä juuri niin). Meille tuli todella hyvä suhde ja kontakti. Koira oli kova eli kiellot ja rajat eivät mitenkään järkyttäneet sen herkkää sielua eikä kyse päättömästä huutamisesta ollutkaan. Yleensä ei tarvinnut ääntä korottaa. Koira muuttui kun minä muutuin - minun piti visioida itseni johtajana ja toimia sen mukaan.
Seuraavaksi koiraksi tosin haluan alistuvan ja matalaenergisen pennun, vaikka yhteiskuntakelpoinen tuokin lopulta oli :D.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koirasi ei ole dominoiva. Sen kasvatus on lähtenyt pieleen jo kasvattajalla, jolloin koira on leimautunut enemmän muihin koiriin kuin ihmisiin. Sitä ei siis lähtökohtaisesti ihminen kiinnosta, siksi se ei tottele ja tekee mitä haluaa. Myös johtajuus puuttuu.
Ensimmäinen haasteellisin tehtäväsi olisi saada koira kontaktiin, eli saada se kiinnostumaan sinusta. Se ei tapahdu minkäänlaisella alistamisella, jolloin romutetaan luottamus. Johtajaan pitää pystyä luottamaan, eikä niin, että johtajaa totellaan pelosta. Sellainen on huono johtaja ja koirasta ei saa koskaan täysin luotettavaa väkivaltaisesti alistamalla.
Valitettavasti en ennusta teille auvoisaa helppoa tulevaisuutta. Lue koirakirjoja ja netin ongelmakoira-palstoja, niistä saat parempia vinkkejä kuin täältä. Joudut tekemään joka tapauksessa PALJON töitä. Joudut aloittamaan käytännössä ihan pikkupentualkeista, vaikka koirasi on jo yli-ikäinen monen herkkyyskauden suhteen.
Höpö höpö. Ihan minkä tahansa ikäisen koiran voi kouluttaa alusta asti, eikä se ole mitenkään vaikeaa. Eikä myöskään tarvita mitään herkkyyskausia eikä koiran leimaantumista ihmiseen eikä rodunomaista miellyttämishalua.
Kun itse aloin käymään briteissä asuessa Animal Behaviourist koulutusta, meitä ei pitkään aikaan päästetty harjoittelemaan koirilla. Ensimmäiset asiakkaat oli kanat. Tämä juuri siksi, että meihin haluttiin todellakin upottaa se fakta, että eläimen käytöstä voi ohjata vaikkei se välittäisi itsessään siitä ihmisestä yhtään mitään, sillä ei olisi luontaista miellyttämishalua tai mitään. Ihan vaan johdonmukaisen opettamisen ja palkitsemisen avulla. Sama toimii koiriin erinomaisesti, eikä ole tosiaan väliä onko koira nuori vai vanha, metsästysrotuinen vai miellyttämishaluinen paimen. Kunhan löytää jotain mistä koira tykkää, jota voi käyttää palkkiona, sen jälkeen käytöstä voi ohjailla rajattomasti.
Oivoi, tulipa muistoja mieleen meidän koiran pentuajoilta. Se oli ihan karsee riiviö! Nolasi mut julkisesti useita kertoja mutta nykyään (2,5v) suht rauhallinen jo eikä hypi enää niskaan lenkillä :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma energia ratkaisee tosiaan paljon. Isäni on erittäin suurikokoinen, matalaääninen, jämäkkä mies. Työelämässään hiljainen johtaja. Kun hän sanoo, niin tehdään - ei tarvitse kahdesti käskeä.
Hänellä on sama vaikutus myös koiriin. Ei ole tavannut vielä yhtäkään koiraa joka ei olisi totellut :D. Isäni ei siis koskaan korota ääntään koirien kanssa, käyttäydy aggressiivisesti tai pelottavasti. Hän vain rauhallisesti sanoo tänne, sellaisella energialla ettei ole mitään muita vaihtoehtoja kuin tulla tänne. Meillä on ollut hoidossa jos jonkinlaista kotonaan perseilevää koiraa ja meillä ne rauhoittuvat välittömästi :).
Vierailija kirjoitti:
Se on loppujenlopuksi ihan sama kutsutaanko ilmiötä dominoinniksi, laumassa paikan hakemiseksi vai miksi. Ei koirafilosofiasta (jossa ei lopulta ole mustavalkoisesti kaikki joko oikeaa tai väärää) riitely auta siihen, että koira käyttäytyy huonosti.
Minulla oli tapaus joka ihan selvästi halusi hallita. Komensi ihmisiä, jos eivät tehneet mitä se halusi. Puri, tuli päälle, pissasi tai kakkasi ihmisen nähden sisälle (kato mitä mä voin, minkäs teet?!). Söi kiellettyjä asioita. Veti lenkillä, halusi tap paa muut koirat koska oli suojeluvastuussa.
Ei siihen koiraan mikään namikoulutus tai kieltämisen välttäminen tehonnut. Se oli niin älykäs että alkoi syödä kiellettyjä juttuja, koska sen jälkeen sai jonkun sallitun asian purtavaksi :D.
Homma lähti paranemaan vasta kun otin sen parjatun johtaja-asenteen. Minä päätin milloin koira syö, vaikka olisi kuppi tunnin lattialla, siihen ei kosketa. Minä päästin milloin koira menee avoimesta ovesta ulos. Jos minua vastaan otettiin fyysistä kontaktia, minä korjasin sitä tai muutaman kerran jopa selätin koiran eli vastasin fyysisesti. Kielletystä toiminnasta seurasi kielto, eikä harhautus sallittuun asiaan. Liikuntaa lisättiin, minä päätin minne mentiin.
Kun olin johdonmukaisesti korkeaenergisempi kuin koira, se uskoi että johtajan paikkaa ei ole tulossa (joo tiedän että jotkut eivät usko johtajuuteen ollenkaan, mutta meillä se toimi käytännössä juuri niin). Meille tuli todella hyvä suhde ja kontakti. Koira oli kova eli kiellot ja rajat eivät mitenkään järkyttäneet sen herkkää sielua eikä kyse päättömästä huutamisesta ollutkaan. Yleensä ei tarvinnut ääntä korottaa. Koira muuttui kun minä muutuin - minun piti visioida itseni johtajana ja toimia sen mukaan.
Seuraavaksi koiraksi tosin haluan alistuvan ja matalaenergisen pennun, vaikka yhteiskuntakelpoinen tuokin lopulta oli :D.
Samahan sen on lasten kanssa, että jos olet niitä matalaenergisempi, ne jyräävät sinut, mutta ei se ole silti mitään laskelmoitua vallanhalua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on loppujenlopuksi ihan sama kutsutaanko ilmiötä dominoinniksi, laumassa paikan hakemiseksi vai miksi. Ei koirafilosofiasta (jossa ei lopulta ole mustavalkoisesti kaikki joko oikeaa tai väärää) riitely auta siihen, että koira käyttäytyy huonosti.
Minulla oli tapaus joka ihan selvästi halusi hallita. Komensi ihmisiä, jos eivät tehneet mitä se halusi. Puri, tuli päälle, pissasi tai kakkasi ihmisen nähden sisälle (kato mitä mä voin, minkäs teet?!). Söi kiellettyjä asioita. Veti lenkillä, halusi tap paa muut koirat koska oli suojeluvastuussa.
Ei siihen koiraan mikään namikoulutus tai kieltämisen välttäminen tehonnut. Se oli niin älykäs että alkoi syödä kiellettyjä juttuja, koska sen jälkeen sai jonkun sallitun asian purtavaksi :D.
Homma lähti paranemaan vasta kun otin sen parjatun johtaja-asenteen. Minä päätin milloin koira syö, vaikka olisi kuppi tunnin lattialla, siihen ei kosketa. Minä päästin milloin koira menee avoimesta ovesta ulos. Jos minua vastaan otettiin fyysistä kontaktia, minä korjasin sitä tai muutaman kerran jopa selätin koiran eli vastasin fyysisesti. Kielletystä toiminnasta seurasi kielto, eikä harhautus sallittuun asiaan. Liikuntaa lisättiin, minä päätin minne mentiin.
Kun olin johdonmukaisesti korkeaenergisempi kuin koira, se uskoi että johtajan paikkaa ei ole tulossa (joo tiedän että jotkut eivät usko johtajuuteen ollenkaan, mutta meillä se toimi käytännössä juuri niin). Meille tuli todella hyvä suhde ja kontakti. Koira oli kova eli kiellot ja rajat eivät mitenkään järkyttäneet sen herkkää sielua eikä kyse päättömästä huutamisesta ollutkaan. Yleensä ei tarvinnut ääntä korottaa. Koira muuttui kun minä muutuin - minun piti visioida itseni johtajana ja toimia sen mukaan.
Seuraavaksi koiraksi tosin haluan alistuvan ja matalaenergisen pennun, vaikka yhteiskuntakelpoinen tuokin lopulta oli :D.
Samahan sen on lasten kanssa, että jos olet niitä matalaenergisempi, ne jyräävät sinut, mutta ei se ole silti mitään laskelmoitua vallanhalua.
Ei laskelmoitua, mutta vallanhalua todellakin. Vähänkin kovapäisempi lapsi nimenomaan haluaa että vanhemmat tekevät mitä hän käskee.
Vierailija kirjoitti:
Oma energia ratkaisee tosiaan paljon. Isäni on erittäin suurikokoinen, matalaääninen, jämäkkä mies. Työelämässään hiljainen johtaja. Kun hän sanoo, niin tehdään - ei tarvitse kahdesti käskeä.
Hänellä on sama vaikutus myös koiriin. Ei ole tavannut vielä yhtäkään koiraa joka ei olisi totellut :D. Isäni ei siis koskaan korota ääntään koirien kanssa, käyttäydy aggressiivisesti tai pelottavasti. Hän vain rauhallisesti sanoo tänne, sellaisella energialla ettei ole mitään muita vaihtoehtoja kuin tulla tänne. Meillä on ollut hoidossa jos jonkinlaista kotonaan perseilevää koiraa ja meillä ne rauhoittuvat välittömästi :).
Meillä mulla on jotenkin aina ollut tuo vaikutus koiriin. Luulen että se liittyy jotenkin siihen, että olen aika tosikko ihminen enkä niin valtavasti edes tykkää koirista. Mies kun tykkää, niin se pyrkii aina kaikkien koirien kaveriksi kovasti, lähestyy ja rapsuttelee, höpöttelee. Koirien maailmassa sellainen on mielistelevää, alistuvaa käytöstä. Minä kun taas en niin välitä edes että koirat tulisivat erityisesti mun luo, en mielistele, ja niinpä koirat näkee vaivaa mielistelläkseen minua. Ne tulkitsevat ilmeisesti niin, että koska mies "nuoleskelee" niitä, miehen täytyy olla niiden alapuolella eikä sitä tarvitse erityisesti totella, mutta koska minä en mielistele ketään ja lisäksi yleensä esim. ruoka tulee minulta, niin minun täytyy varmaan olla johtaja jonka suosioon pitäisi päästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma energia ratkaisee tosiaan paljon. Isäni on erittäin suurikokoinen, matalaääninen, jämäkkä mies. Työelämässään hiljainen johtaja. Kun hän sanoo, niin tehdään - ei tarvitse kahdesti käskeä.
Hänellä on sama vaikutus myös koiriin. Ei ole tavannut vielä yhtäkään koiraa joka ei olisi totellut :D. Isäni ei siis koskaan korota ääntään koirien kanssa, käyttäydy aggressiivisesti tai pelottavasti. Hän vain rauhallisesti sanoo tänne, sellaisella energialla ettei ole mitään muita vaihtoehtoja kuin tulla tänne. Meillä on ollut hoidossa jos jonkinlaista kotonaan perseilevää koiraa ja meillä ne rauhoittuvat välittömästi :).
Meillä mulla on jotenkin aina ollut tuo vaikutus koiriin. Luulen että se liittyy jotenkin siihen, että olen aika tosikko ihminen enkä niin valtavasti edes tykkää koirista. Mies kun tykkää, niin se pyrkii aina kaikkien koirien kaveriksi kovasti, lähestyy ja rapsuttelee, höpöttelee. Koirien maailmassa sellainen on mielistelevää, alistuvaa käytöstä. Minä kun taas en niin välitä edes että koirat tulisivat erityisesti mun luo, en mielistele, ja niinpä koirat näkee vaivaa mielistelläkseen minua. Ne tulkitsevat ilmeisesti niin, että koska mies "nuoleskelee" niitä, miehen täytyy olla niiden alapuolella eikä sitä tarvitse erityisesti totella, mutta koska minä en mielistele ketään ja lisäksi yleensä esim. ruoka tulee minulta, niin minun täytyy varmaan olla johtaja jonka suosioon pitäisi päästä.
Juuri näin! Mun kaveripariskunnalla on Jack Russeli eli aikamoinen Duracell-pupuhan se on. Nainen haluaa leperrellä ja hemmotella koiraa, koska se on mamman pikkumussukka. Mies taas ei pidä koirista eikä ottaisi itselleen koiraa ilman puolisoaan.
No, koira ei saa mennä sängylle mutta aina välillä livahtaa sinne. Nainen sitten komentaa, alas, Rekku, alas, alas, ei, pois, alas, no tule nyt, alas sieltä. Mitään ei tapahdu :D. Mies, joka ei koskaan mielistele koiraa, vaikka kyllä välillä silittelee jne. sanoo vain kerran ALAS. Ja koira lähtee kyselemättä.
Olen siis samaa mieltä tuosta energiasta - liian pehmeä ja höpsöttelevä omistaja nähdään heikkona energiana jonka kanssa voi tehdä ihan mitä haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vieläkö joku jaksaa jauhaa noita selättämisasioita :D
Kun taito loppuu, alkaa väkivalta, niin se vaan on.
Pennut on pentuja ja johdonmukaisella kasvatuksella ihan ilman väkivaltaa niistä tapaa kasvaa ihan järkeviä aikuisia.
Minä en mihinkään painivääntöön viihtisi koiran kanssa lähteä, monestakaan syystä.
Pentua ei kannata ottaa jos haluaa valmiin koiran. Silloin kannattaa ottaa hyväluonteinen ja valmiiksi koulutettu aikuinen kodinvaihtaja.
Kannattaa kääntyä ammatillisen eläinkouluttajan puoleen, jos koiraan täytyy käydä fyysisesti käsiksi. Vietit, vaistot, dominanssi ym on pelkkää myytteihin perustuvaa tulkintaa ja aiheuttavat lähinnä väärinkäsityksiä. Koira ei todellakaan tavoittele valtaa tai johtajan pestiä, höpöhöpöä koko satu.
Tuon rotuiset koirat viihtyy paremmin ulkona paksun turkin takia.