Kuinka kauan olet ollut nykyisessä työpaikassasi?
Kommentit (26)
Kesällä tulee 20 vuotta täyteen. En halua lähteä ennen kuin eläkkeelle, enkä joudukaan lähtemään aiemmin.
15 vuotta, tosin teen enää osa-aikaista. N39
4,5 vuotta, olen juuri vaihtamassa, kun en koe olevani enää tarpeeksi innostunut työstäni. Opiskelutkin on toki nyt paketissa, halu kokeilla uutta on kova.
7 vuotta.
Viihdyn muuten, mutta suunnittelen vaihtoa, koska en ole saanut vakituista paikkaa näiden vuosien aikana.
Kesäkuussa tulee 23 vuotta. En ole aikeissa vaihtaa. Missään muussa työpaikassa (oman alan) en ole ollut, pääsin valmistuttuani suoraan nykyiseen paikkaan. Viihdyn hyvin.
20 v. Haluan joka ikinen päivä pois ja halveksin itseäni, kun en saa sitä tehtyä. Syynä lomat ja turvallisuus, mutta olo on turhautunut ja etenkin alakuloinen.
5 vuotta. Sitä edellisessä 7 vuotta ja sitä aikaisemmat olivat 3 x vuoden työsuhteet.
10 vuotta. Haluisin vaihtaa, mutta ei oo vielä tärpänny.
30 vuotta ja haluaisin pois vaan ei taida minnekään päästä. Suppea erikoisala ja vähän firmoja. Hieman kaduttaa valinnat
12 vuotta, toki eri töitä tullut tehtyä samassa yrityksessä. Nyt haluaisin vaihtaa ja suosittelen samaa kaikille pitkään olleille. Tuo lisää näkökulmaa ja on hyväksi cv:lle.
19 vuotta ja odotan ensi vuotta kuin lehmä kesää, kun vihdoin pääsen vuorotteluvapaalle.
33 vuotta/vuorotyö,. joskus teki mieli vaihtaa, kun halusi vaihtelua elämään ja päivätöihin, että jaksaisi paremmin; perhe-elämä kärsi, mutta elämä on välillä ylä- ja alamäkeä! siihen on auttanut aina keskustelut vaimon ja lasten kanssa ja on armollinen itselleen:muistaa levätä välillä, kun väsyttää! Hyvä miettiä porukassa ja yksinkin, mitkä ne elämän arvot ovat ja mitä haluaa elämältä? Katkeruus, kateus ja turha riitely on ajanhukkaa, nautitaan elämän pienistä asioista, kun voidaan!
14 vuotta samassa firmassa, toki työkohteet vaihtuneet.
9kk
Tätä edellisessä paikassa olinkin sitten 9v7kk
7 vuotta. Pidän työstäni ja viihdyn loistavasti, en aio vaihtaa.