Kuinka monta vanhusta olet löytänyt harhailemasta?
Minä neljä, joista kaksi olen palauttanut itse lähellä olleeseen palvelukotiin ja kahdelle olen joutunut soittamaan poliisin hakemaan. Tapahtumat olivat erillisiä. Aika paljon näitä tapahtuu!
Kommentit (10)
Yhden kerran olen hakenut vanhuksen sisälle "ulkoa". Olimme tosin jo ulkoilemassa kun hän päättkin lähteä "kotiin".
Sisällä karkailu yrityksiä on sitten taas tullut estettyä useampaan kertaan mutta onneksi ovissa on nykyisin lukot joita muistisairaat ei pysty avaamaan itse.
Yhden. Asumme lähellä terveyskeskuksen vuodeosastoa missä itsekin olin silloin töissä.
Tuttu mies tuli koputtelemaan terassin ovea ja pyysi tupakkaa. Tunnistin tietysti kuka on kyseessä ja vein takaisin. Sama mies livahti silloin tällöin tupakanhakureissuille, ketterä jaloistaan kun on mutta muisti reistaa.
Olen ollut hoitoalalla nyt yli 30 vuotta.
Eduskunnan käytävillä niitä hortoilee kuuluisivat hoitokotiin.
Puheetkin on jo sen kaltaisia.
Silloin tällöin löytyy setämiehiä baareista vonkaamasta meitä nuoria naisia. Ilmoitetaan aina järkkärille jolloin setämies haetaan pois.
Viime viikolla vanhan naapurin, on muuttanut pois naapurista, mutta oli vakaasti sitä mieltä että on tulossa kotiin. (talo kylmänä ja lumityöt tekemättä.) Vein autolla kotiin, kun tiesin missä asuu. Puoliso olikin jo vähän hädissään.
Vuosia sitten yhden toisen yksin asuvan muistisairaan vein kotiin ja ilmoitin lähellä asuvalle omaiselle.
Pieni paikkakunta jossa ihmiset tuntee toisensa...
Kolmea olen ollut vapaaehtoisvoimin Vapepan porukoissa etsimässä. Kaikki löytyivät mutta omalle kohdalle ei löytö osunut
Yks mummo harhaili sairaalapyjamassa syksyn koleassa säässä. Ihmiset kävelivät ohi. Tien toisella puolella oli terveyskeskus ja ajattelin hänen olevan osastolta. Kysyin mummolta mihin hän on menossa ja hän puhui laivalle menosta. Kävelytin hänet ensiapuun, mutta osastolta hän ei ollut, kun erilaiset vaatteet ja siellä dementikoilla on rannekkeet, jotka hälyyttävät, kun menee ovista.
Sinne hän sitten jäi, selvittelyyn, mistä on pois.
Kerran kun olin käymässä kotipaikkakunnalla niin kävelylenkillä tuli vastaan mummo ja rollaattori. Meno oli sen verran oudon näköistä että päätin ottaa selvää. Oli menossa vissiin johonkin vanhaan työpaikkaansa kuvitelmissaan ja oli lähtenyt läheisestä kunnallisesta hoitokodista. Siinä sitten keinottelin mummon ja rollaattorin sinne palvelukotiin kysymään, onko tämä täältä. Sieltähän se oli. Sanoivat että on ennenkin lähtenyt vähän lietsuu.
Siinä rollaattorissa taisi lukea se hoitokodin nimi.