Olisinpa tajunnut lopettaa suhteeni ennen kuin se alkoikaan
Olen vuosi sitten eronnut pitkästä parisuhteesta, joka päättyi lopulta miehen pettämiseen. Huonosti meillä meni jo aiemmin, eli siinä mielessä samapa tuo miten loppu tuli, mutta nyt kun olen ehtinyt ajatella asioita, olen tajunnut että olisin itse voinut estää tämän kaiken ja välttyä useiden vuosien hukkaan heittämiseltä.
Suhteen alkuaikoina nimittäin sain mutkien kautta selville, että tuore poikaystäväni oli käynyt useasti tapaamassa exäänsä. Minulle hän väitti pokkana tavanneensa muita ystäviä. Olin nuori ja naiivi, ja annoin anteeksi. Tietääkseni sen isompaa pettämistä ei siis ollut tapahtunut kuin tuo salaa näkeminen. Sitten menikin pitkän aikaa hyvin, en ainakaan tiedä enkä edes epäile että vastaavaa olisi tapahtunut.
No tosiaan lopulta suhde alkoi tulla tiensä päähän. Ja sitten lopuksi mies petti tämän samaisen exän kanssa. Hyvä vaan oikeastaan, pääsinpä vihdoin eroon koko hommasta.
Nyt vaan olen ymmärtänyt, että merkit epäluotettavuudesta olivat silmieni edessä täysin selvinä jo vuosia sitten, enkä minä tyhmä osannut vetää johtopäätöksiä. Harmittaa ihan vietävästi sen takia hukattu aika.
Ei tässä kirjoituksessa varmaan mitään isompaa pointtia ollut, mutta ehkä toimii varoituksen sanana edes jollekin.
Kommentit (10)
Aivan kuin mun kynästä ap:n teksti 😮
Toivottavasti sulla ei mennyt kovin montaa vuotta hukkaan.
Vierailija kirjoitti:

No jopas! Jo kolmas jolla on samanlaisia kokemuksia :) Surkea juttu, mutta toisaalta tulee hyvä fiilis kun ei ole yksin! Omasta puolestani voin sanoa että olen lähes kiitollinen aiemmista rankoista pettymyksistä. En ole enää sinisilmäinen, vaan edellytän hyvää kohtelua ja suoraselkäisyyttä.
- 2 -
Minä polkaisin uusperhemiinaan. Nyt kun on vielä yhteinen lapsikin, niin pois pääsy ei olekaan niin yksinkertaista. Mieluummin ottaisin petturisian, kuin kärvistelisin tässä, koska en halua jättää lastani sekopää puolituisten armoille.
Itsellä samanlainen kokemus miehestä joka ei edes osannut sanoa "tykkään susta" koska se tuntui hänestä liialta ja lopulta 4 kk jälkeen suostui seurusteluun. Jätti 2 kuukautta myöhemmin. Oli kuulemma flirttaillut ystävälleni ja säätänyt toisen naisen kanssa silloin 4 kk aikana. Olisihan se nyt pitänyt fiksuna naisena tajuta että hiiteen tuommoinen! Ei sitä vaan tunteiden keskeltä älyä mikä on parasta. Nyt on mies joka alusta lähtien on osoittanut kuinka haluaa olla kanssani ja asutaan yhdessä kahden kissan kanssa. Huomattava ero.
Vierailija kirjoitti:
Voisin antaa ihan samansisältöisen varoituksen. Jos jo ihan parisuhteen alussa luottamus rikotaan tai muita varoituskelloja soi, niin turha on toivoa että se siitä johonkin paranisi! Epäluotettava on epäluotettava.
Kaikilla suhteilla on kuitenkin tarkoituksensa. Huonoistakin suhteista oppii, viisastuu.
Noinhan se menee, lisänä vielä se että jos on epäluotettava niin silloin myöskin hänellä puuttuu kunnioitus partneria kohtaan. Ei tarvi mikään Edisoni olla jotta tajuaa mitä parisuhteesta tulee jos niinkin keskeinen asia kuin molemminpuolinen kunnioitus toista kohtaan puuttuu.
-Aito ja alkuperäinen, (valitettavan) vähän käytetty yksilö-
Vierailija kirjoitti:
Olen vuosi sitten eronnut pitkästä parisuhteesta, joka päättyi lopulta miehen pettämiseen. Huonosti meillä meni jo aiemmin, eli siinä mielessä samapa tuo miten loppu tuli, mutta nyt kun olen ehtinyt ajatella asioita, olen tajunnut että olisin itse voinut estää tämän kaiken ja välttyä useiden vuosien hukkaan heittämiseltä.
Suhteen alkuaikoina nimittäin sain mutkien kautta selville, että tuore poikaystäväni oli käynyt useasti tapaamassa exäänsä. Minulle hän väitti pokkana tavanneensa muita ystäviä. Olin nuori ja naiivi, ja annoin anteeksi. Tietääkseni sen isompaa pettämistä ei siis ollut tapahtunut kuin tuo salaa näkeminen. Sitten menikin pitkän aikaa hyvin, en ainakaan tiedä enkä edes epäile että vastaavaa olisi tapahtunut.
No tosiaan lopulta suhde alkoi tulla tiensä päähän. Ja sitten lopuksi mies petti tämän samaisen exän kanssa. Hyvä vaan oikeastaan, pääsinpä vihdoin eroon koko hommasta.
Nyt vaan olen ymmärtänyt, että merkit epäluotettavuudesta olivat silmieni edessä täysin selvinä jo vuosia sitten, enkä minä tyhmä osannut vetää johtopäätöksiä. Harmittaa ihan vietävästi sen takia hukattu aika.
Ei tässä kirjoituksessa varmaan mitään isompaa pointtia ollut, mutta ehkä toimii varoituksen sanana edes jollekin.
Ymmärrän harmituksen, mutta älä syytä itseäsi. Pettäminen ei ole sun vika. Ajattele vaikka niin, että mies menetti hyvän naisen eli sinut ja jäi nuolemaan näppejä.
Pettäminen kertoo ihmisestä enemmän kuin tuhat sanaa. Nyt vain pää pystyyn ja nautit niistä asioista, joita tykkään tehdä. Liikunnasta ainakin tulee hyvä mieli. Hetken päästä olet hyvässä suhteessa ja sulla on hyvä mies. Usko tai älä❤️
Täällä vielä yksi. Kun meidän ekan riidan jälkeen (8 kk seurusteltu) mies hyppäsi junaan ja lähti exänsä luo toiselle paikkakunnalle, mikä helvetin mielenhäiriö mulla oli, että otin sen takas? Menin naimisiin, tehtiin lapsia, 15 vuotta hukkaan sen kanssa, nyt on naimisissa kyseisen exän kans. Miehet taitaa jäädä kiinni niihin nuoruudenrakkauksiin aika kovaa, ja vanha suola tuntuu kovasti janottavan. Haikaillaan sen yhden muka-täydellisen perään eikä nähdä sitä hyvää mikä on nenän edessä.

Miten teidän ero sitten tapahtui 15 vuoden jälkeen? Ihan karmea kokemus sulla, miten selvisit?