Tein virheen, joka pilasi elämäni

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mis kaikki kesun keskustelijat ovat? Ap, etkö kestä totuutta siitä, että lääkäritkin ovat ihmisiä eivätkä ole mitäön jumalia, jne? Etkö kestä totuutta, että voit saada paremman elämän kunhan yrität ja yrität, etkö vain luovuta ja anna ittelles sellast kuvaa, et kaikki on vaan tyhmää, paskaa, jne?

Mene jo pois.

En mene, mene itse. Sä tiesit riskit, eivätkä he eikä kukaan muukaan ole mikään ihmeiden tekijä. Ota tuosta opiksesi. Olet hukannut kaikki 4v, että murehdit, jne tuota asiasta viellä. Nyt sulla on jo mahdollisuus korjata se sillä tavalla, että asetar jorain haasteita ittwlles ja toteutat niitä pikku hiljaa pienin aseklin.

Ymmärrän kyllä jos haluat rypeä itsesäälissä, ja haluat olla pahan olosi kanssa.

Valinta on sinun(, koita siis pärjätä).

Tuut valittaa (, kuten ollaankin jo huomattu...) mutta sua ei saa auttaa. Miks, miks, miks? Siis miks oikeesti?

Omituista, että pitää valittaa mut apu ei sit millään kelpaa.

Olis vaan parempi ku kukaan ei vastais tällasiin eksuihin.

miksei voida kertoa avauksessa ainoaa asiaa joka ihmisiä kiinnostaa: mitä käytännössä tapahtuu tieteellisin termein.

urpo avaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitko kertoa tarkemmin?

Mitä haluaisit tietää? En kerro, mikä seuraus on. Mutta se pilaa sosiaalisen ja seksielämäni ja rajoittaa monessa asiassa. Ap

Tehtiinkö sinulle kohdunpoisto?

Vierailija kirjoitti:

Milloin leikkaus tehtiin? Jos on vasta vähän aikaa, et varmaan ole vielä hyväksynyt asiaa. Kun aika kuluu, opit hyväksymään asian.

Minunkin piti hyväksyä alle 18-vuotiaana, että minulla on sairaus, jonka takia minuun sattuu koko ajan loppuelämäni, se tulee pahenemaan jatkuvasti ja lopulta en ehkä pysty enää kävelemään 30-vuotiaana. Sen lisäksi sairastuin muutama vuosi sitten suolistosairauteen, joka rajoittaa elämääni paljon, mutta ei voi mitään, jatkan elämääni niin normaalisti kuin vain voin.

Tuosta varmaan on juurikin kyse, että ap:lla on kieltovaihe päällä eikä hän halua hyväksyä asiaa. Moni myös ei ole kokenut kovinkaan pahoja asioita elämässään ja siksi, kun joskus tulee pieni takaisku, se saa suhteettomat mittasuhteet juuri sen vuoksi, kun ei ole kokemuspohjaa, mihin verrata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sodasta palanneista veteraaneista eivät läheskään kaikki selviytyneet normaaliin elämään. Osa kuoli alkoholiin ja huumeisiin pian sodan loputtua. Ap, ota koppi elämästäsi ja nauti siitä mistä voit. Tämä kaikki päättyy joka tapauksessa kuitenkin aikanaan.

En voi, kun elämäni on pilattu.

Ap.

No se on sitten voivoi. Kenenkään elämä ei ole pilalla, asenteesi ja ajattelusi vaan tökkii. Jos haluat ajatella että elämäsi on pilalla ja surkutella loppuelämäsi niin go for it, kuolet joka tapauksessa. Muut eivät tule seurassasi viihtymään asennevammasi vuoksi joten yksinäistä voi kyllä olla.

Ei varmaan sinunkaan, kun noin ilkeitä kirjoitat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Milloin leikkaus tehtiin? Jos on vasta vähän aikaa, et varmaan ole vielä hyväksynyt asiaa. Kun aika kuluu, opit hyväksymään asian.

Minunkin piti hyväksyä alle 18-vuotiaana, että minulla on sairaus, jonka takia minuun sattuu koko ajan loppuelämäni, se tulee pahenemaan jatkuvasti ja lopulta en ehkä pysty enää kävelemään 30-vuotiaana. Sen lisäksi sairastuin muutama vuosi sitten suolistosairauteen, joka rajoittaa elämääni paljon, mutta ei voi mitään, jatkan elämääni niin normaalisti kuin vain voin.

Tuosta varmaan on juurikin kyse, että ap:lla on kieltovaihe päällä eikä hän halua hyväksyä asiaa. Moni myös ei ole kokenut kovinkaan pahoja asioita elämässään ja siksi, kun joskus tulee pieni takaisku, se saa suhteettomat mittasuhteet juuri sen vuoksi, kun ei ole kokemuspohjaa, mihin verrata.

Tai on kokenut monta pahaa asiaa, kestokyky kyllä loppuu jossain vaiheessa.

Melkein jokainen olisi varmasti tehnyt sijassasi ihan saman päätöksen. Turhaan syytät itseäsi siis siitä, ettet kuunnellut sisäistä ääntäsi. Toimit järkevästi ja todennäköisyyksien mukaan. Voimia.

Stoma? Uutta suolta on kyllä mahdoton saada. Kaikkea hyvää sulle!

Ois siistii jos nimi ois Toni Gardemaister.

Tein paskan opiskeluvalinnan, mutta hyvän miesvalinnan. 

Selavii.

Vierailija kirjoitti:

Menin leikkaukseen, josta tiesin riskit ja tiesin, että en voi elää sen seurauksen kanssa, johon leikkauksessa kerrottiin olevan jopa 30 prosentin mahdollisuus.

Lääkäreiden mielestä leikkaus oli välttämätön. Jälkeenpäin se osoittautui kuitenkin turhaksi.

Olin optimistinen ja ajattelin, että kuulun varmaan ennemmin 70%. Nyt sitten pilasin elämäni loppuiäksi.

Menitkö punastumisensalpausleikkaukseen?

Ja nyt hikoilet sietämättömästi loppuikäsi?

Ihminen on erehtyväinen ja lehmä on märehtiväinen.

Sua rakastetaan kuitenkin suuresti, Jumala rakastaa sua. 

Oi, voi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse tehdä aloitusta, jos ei aio enempää avata.

Voi kirjoittaa vaikka omaan päiväkirjaan.

Kenellekään ei valitettavasti ole valtuuksia määrätä, kuka voi tehdä aloituksen ja mistä. Täällä ei todellakaan kannata kertoa kaikkia yksityiskohtia kaikesta. Ap

Mutku av-mammat suuttuu kovasti, jos ne ei saa tietää kaikkea..

Siis ootko oikeesti vammautunut sanan varsinaisessa merkityksessä vai vaan "vammautunut"? Pystytkö elään normaalia elämää, opiskella/käydä töissä?

Nämä ovat vaikeita juttuja. Kuitenkin leikkaus on todettu sinulle välttämättömäksi. Jonkun kohdalle se komplikaatio tai jopa hoitovirhe kuitenkin aina sattuu, vaikka ne ovat harvinaisia. Tietysti tuntuu kauhealta, että tavallaan se päätös on jätetty itselle ja että leikkaukseen on itse suostunut. Tilanne olisi helpompi käsitellä ja sulattaa, jos terveydentila olisi mennyt sairauden tai vaikka onnettomuuden vuoksi niin huonoksi, että leikkaus olisi ollut PAKKO tehdä kyselemättä ja suunnittelematta. Mutta kun on itse saanut päättää, vaikka välttämättömästä toimenpiteestä onkin ollu kysymys, on helpompi jossitella.

Itse olen samankaltaisen päätöksen edessä tänä vuonna. Vielä ei ole pahoja ongelmia, mutta lääkäreiden mukaan tilanne huonontuu koko ajan ja ehkä kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä edessä on paljon isompi ja huonoennusteisempi operaatio, mikäli leikkausta ei tehdä nyt. Leikkauksissa on aina riskinsä, ja tuntuu typerältä tehdä ison riskin päätös nyt, kun kaikki on arjen ja elämän kannalta vielä kunnossa - vaikka ennemmin tai myöhemmin vointi huononee siihen pisteeseen, että on tehtävä jotakin paljon isompaa ja riskaabelimpaa.

Suosittelen vertaistukiryhmiä, yhdistyksiä vaivasi tiimoilta, sopeutumisvalmennuksia. On helpottavaa kohdata muita ihmisiä samassa tilanteessa ja nähdä, että hehän ovat ihan tavallisen oloisia ihmisiä, joista ei ulospäin huomaa, että mikään olisi vialla. Että se vaiva tuntuu maailman keskipisteeltä vain itselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ihmiset osaisivat auttaa täällä paremmin jos avaisit mistä asiasta on kyse. nyt tämä on enemmän sellainen "voi mua, säälikää mua" keskustelu.

Ei mua voi konkreettisesti auttaa enkä halua sääliä. Halusin vaan ehkä että joku just sanoo, että se ei välttämättä ole kokonaan mun syy, kun alkoi tuntua siltä että en kestä katumusta enää yhtään hetkeä. Ap

Ei se ollut sun syy eikä kenenkään muunkaan. Teit valinnan niiden tietojen perusteella, jotka silloin sait, et olisi voinut tietää tulevaa etukäteen. Lääkärit taas antoivat suosituksensa parhaan ymmärryksensä mukaan, he uskoivat että näin olisi sinulle parasta. Hekään eivät voineet tietää etukäteen, miten kävisi.

Ei se varmaan ollutkaan ainakaan kokonaan mun syy. Mielessä pyörii joskus ihmiset, joita olen tuntenut ennen ja joista kuvittelen, että he eivät varmasti olisi tehneet samaa virhettä vaan just kuuntelevat aina sisäistä tietämystään. Jos olisin tehnyt virheen sen perusteella, että pidän pääni ja olisi sen takia käynyt huonosti, niin varmaan valinnan takana olisi vähän helpompi seistä. Nyt murruin paineen alla ja ne ihmiset jotka mua kehotti menemään hoitoon, on joko kadonneet mun elämästä tai kohauttelevat olkiaan (lääkärit) ja sanovat, että näistä palasista on nyt kerättävä. Ap

Sama vastaa. Ymmärrän sinua tosi hyvin. Se, että menee toisten tahdon alle, vaikka oma tunne sanoo toisin. Se tilanne vaan on niiiin sekava. Niin voi silti sattua myös niille ajattelemillesi omatahtoisillekin.

Se on meidän ihmisten inhimillisyyksiä.

Ehkä olisi hyvä käydä juuri tuota tahto- ja omatahto-asiaa puimassa psykologin kanssa.

Tulisit tietoisemmaksi ja saisit käytyä nuo asiat läpi.

Minulle, kun vanhoja harmittelen, tärkeä ihminen sanoo.... ” teit ratkaisun siinä hetkessä niillä tiedoilla ja sillä osaamisella ja sillä kapasiteetilla, mikä sinulla silloin oli”. Minusta siinä on se ydin, mitä on hyvä tutkia.

Nyt myöhemmin voi sanoa ja miettiä, että tekisi toisin...mutta nyt on eri tietämys ja eri hetki ja eri kokemus. Nyt on nyt. Nyt tehdään tässä hetkessä näillä eväillä ratkaisuja. Ei me menneeseen voida vaikuttaa. Suhtautumiseemme siihen menneeseen voimme toki vaikuttaa. Ole armollinen itsellesi.