Voisitko käyttää tällaista lastenhoitopalvelua?
Haluaisin tarjota tilapäistä hoitopaikkaa lapsille, noin 4-14-vuotiaille. Olen maatilan emäntä, meillä on lehmiä ja lampaita +muita lemmikkieläimiä. Ollaan miehen kanssa tässä kahdestaan ja olisi ihanaa jos silloin tällöin tänne tulisi muutama lapsi, vaikka sisarukset viettämään viikonlopun maalla. Vanhemmat saisi vapaata, lapset ja me hauskoja kokemuksia. Minulla on myös hoitoalan koulutus ja kokemusta lasten kanssa työskentelystä. Emme halua tukiperheeksi, koska sitotuminen vain johonkin tiettyyn perheeseen ei nyt houkuta. En tietenkään ilmaiseksi tekisi mutta ei rahastus kuitenkaan toiminnan päätarkoitus olisi vaan elämysten tuottaminen. Miltä ajatukseni kuulostaa, käyttäisitkö palvelua jos sinulla on lapsia?
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Me voisimme kyllä käyttää. Voisi kokeilla ensin lyhyempiä, päivän hoitoja ja jos toimii, niin yksittäinen yö tai viikonloppu kiinnostaisi myös. Nimenomaan yöhoitajaa on vaikea saada kohtuuhinnalla.
Voi olla, että vastauksiin vaikuttaa osaltaan sekin, että tähän aikaan täällä on paljon kotiäitejä. Ne, joiden mielestä lapset ei mene rikki siitä että heitä hoitaa välillä joku muukin kuin äiti ovat keskimäärin tähän aikaan töissä. Enkä siis tarkoita mitään pahaa tällä.
Yöhoitajaa vaikea saada kohtuuhinnalla...
Mikä on sinun mielestäsi sopiva korvaus siitä, että joku on 100% vastuussasi lapsestasi yli yön?
*vakuutukset
*Rikosrekisteri
*Turvallisuus (ehtiikö emäntä oikeesti vahtia lapsia ja viettää aikaa heidän kanssaan vai pyörivätkö vaan mukana)
*Olisiko yhtä aikaa lapsia useammasta perheestä (tilojen riittävyys, turvallisuus jälleen kerran)
Viikonloppu oli vaan yksi ehdotus, tietenkin onnistuisi myös sellainen päivä maatilalla ihan muuten vaan tai hoito vanhemman lyhyen menon ajaksi. Tai vaikka hiihtolomalla "päivähoitoon" jos vanhemmilla ei ole lomaa. Vaikka ymmärrän "epäilijöitä", tavallaan sellainen ennakkoluuloisuus harmittaa. Mulla on kaksi kutsumusalaa, tämä maatilan pito sekä lasten ja nuorten kanssa toiminen (mitä teinkin työkseni ennen). Nyt en maatilalta halua lähteä muualle kokopäivätyöhön, joten ajattelin tätä mahdollisuutta yhdistää kaksi asiaa! :) -alkuperäinen
Kyllä kyllä kyllä voisin harkita. Ensin jokusen tunnin tutustumiskäynti ja myöhemmin ehkä myös viikonlopuksi jos henkilökemiat natsaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me voisimme kyllä käyttää. Voisi kokeilla ensin lyhyempiä, päivän hoitoja ja jos toimii, niin yksittäinen yö tai viikonloppu kiinnostaisi myös. Nimenomaan yöhoitajaa on vaikea saada kohtuuhinnalla.
Voi olla, että vastauksiin vaikuttaa osaltaan sekin, että tähän aikaan täällä on paljon kotiäitejä. Ne, joiden mielestä lapset ei mene rikki siitä että heitä hoitaa välillä joku muukin kuin äiti ovat keskimäärin tähän aikaan töissä. Enkä siis tarkoita mitään pahaa tällä.
Yöhoitajaa vaikea saada kohtuuhinnalla...
Mikä on sinun mielestäsi sopiva korvaus siitä, että joku on 100% vastuussasi lapsestasi yli yön?
Tuohon kohtuuhinta -termiinkö takerruit? Kyllä minusta esimerkiksi useampi satanen on ihan kohtuullinen ja ymmärrettävä palkkapyyntö, mutta sillä hinnalla me yksinkertaisesti jäädään mieluummin kotiin. Jos hinta olisi pienempi, niin saatettaisiin lähteä leffaan ja keikalle tai vaikka kylpyläreissulle. Näin se vaan menee.
Eniten pelkäisin että isäntä tiirailee teinejä.