Mitä mä just luin? Itsemurhia tehdään ENITEN TOUKOKUUSSA???
Kun koko ihana kesä on vielä edessä? Miksi juuri parhaimpana kuukautena, jolloin ihminen on pirteimmillään ja kaikki ihana on edessä vielä? Ymmärtäisin jos tämä olisi loka-marraskuu.
Vähän sama kuin työssäkäyvää vituttaisi kaikista eniten perjantaina lähteä töistä kotiin, vaikka koko viikonloppu on edessä. Mikä tässä on logiikka?
Kommentit (48)
Koska muut piristyvät ja hehkuttavat ihanaa kevättä ja ihanaa ja virkistynyttä oloa, niin oma paha olo tuntuu kymmenen kertaa marraskuuta pahemmalta.
Pitkän talven uuvuttamana. < näin mä olen kuullut.
Kun olet masentunut ja näet ympärilläsi enenevässä määrin valon voimaannuttamia ja kevään piristämiä ihmisiä, saattaa masennus tuntua entistäkin raskaammalta.
Juu pitää paikkansa. Ei jengi vedä itseään jojon varteen marraskuun pimeydessä vaan keväällä, kun valon määrä lisääntyy.
Vanha juttu. Tiennyt tuon jo 30 vuotta.
Jostain syystä meikäläisellä on parinkymmenen vuoden mt-ongelmissa ollut yleensä loppukeväästä sellainen raastava, polttava ahdistus päällä ja on yliaktiivinen olo. Syksyllä taas mennään melankoliseen masennukseen. Ymmärrän kyllä että muutkin voivat juuri keväällä sortua epätoivoiseen tekoon.
Masentuneelle kesä (ja sen edessä olo) voi esim. muistuttaa siitä miten kesällä "kaikilla on hauskaa" tai "pitäisi olla hauskaa". Tuo tunne ainakin aiheuttaa pahaa oloa jos tuntee olevansa ulkopuolella tästä ja kyvytön tuntemaan iloa.
Vierailija kirjoitti:
Koska muut piristyvät ja hehkuttavat ihanaa kevättä ja ihanaa ja virkistynyttä oloa, niin oma paha olo tuntuu kymmenen kertaa marraskuuta pahemmalta.
Samaa mieltä.
Lievästi masentuneena alkukesä on aina vähän vaikeaa. Muut innostuvat ja hehkuttavat, itse istun välillä ilman lämmetessä keinussa ja tuijotan seinää kuin aivokuollut ajatukset harhaillen, vaikka pitäisi olla sitä mainostettua parasta aikaa odotellessa.
Muuten, Suomessa ei tehdä kaikkein eniten itsemurhia maailmassa.
Itselleni juuri huhti-toukokuu ovat olleet mielenterveyden kannalta pahinta aikaa aina. Vihaan kevättä, kesää rakastan.
Masentunut ihminen ei ole pirteimmillään keväällä. Päinvastoin. Tämän ei pitäisi olla yllätys ellei ihan pullossa ole kasvanut.
Vierailija kirjoitti:
Olen joskus kuullut saman väitteen. En tiedä, mutta veikkaan että valoisuuden lisääntyminen saa aikaan masentuneen aivoissa jonkun myrskyn. Tuntuu näin ei-masentuneena tietysti omituiselta, mutta valolla voi olla yllättäviä vaikutuksia suuntaan jos toiseenkin...
Kun itse olin masentunut, se hieno kesäsää vaan lähinnä masensi kun poti huonoa omaatuntoa sisällä luuhatessa, mutta ei nähnyt uloskaan järkeä mennä koska ahdisti olla "esillä". Tavallaan parhaalta tuntui pimeä talvi ja uloskin pystyi menemään kun tunsi itsensä jokseenkin näkymättömäksi.
Vierailija kirjoitti:
Juu pitää paikkansa. Ei jengi vedä itseään jojon varteen marraskuun pimeydessä vaan keväällä, kun valon määrä lisääntyy.
Vanha juttu. Tiennyt tuon jo 30 vuotta.
Paitsi jouluisin toinen piikki.
Aurinko saattaa antaa masentuneelle sen verran toimintatarmoa että tämä jaksaa nousta sängystä ja astua kiikkuun tai syödä kaikki ryynit kerralla. Sama sivuvaikutus on monella masennuslääkkeellä.
Kuulostaa melko pinnalliselta jos syy on sellainen että "kun kaikilla muilla on niin ihanaa". Pakkoko sitä on vertailla itseään muihin ja kuvitella että elämää täytyisi suorittaa mallikelpoisesti? Saman logiikan mukaisesti jokainen yksinäinen mies ilman naista voisi saman tien vetää ranteet auki koska näkee ihania pariskuntia käsi kädessä sunnuntaikävelyllä.
"Huhtikuu on kuukausista julmin".

Moukka. Et ymmärrä masennusta.
Vierailija kirjoitti:
Kun koko ihana kesä on vielä edessä? Miksi juuri parhaimpana kuukautena, jolloin ihminen on pirteimmillään ja kaikki ihana on edessä vielä? Ymmärtäisin jos tämä olisi loka-marraskuu.
Vähän sama kuin työssäkäyvää vituttaisi kaikista eniten perjantaina lähteä töistä kotiin, vaikka koko viikonloppu on edessä. Mikä tässä on logiikka?
Logiikka on juurikin tuossa hehkutuksessa, jota sinäkin harrastat. "Parhain kuukausi, jolloin ihminen on pirteimmillään ja kaikki ihana edessä". Kun ihmisellä on todella paha olo, tuollainen hehkutus vain pahentaa asiaa. Helpompaa on marraskuussa, kun kaikki muutkin ovat vähän allapäin.
Kanadassakin sanottiin jotta "taitaa tulla kevät kun suomalaisia roikkuu puissa".
Itsekin masennun keväisin. Vihaan kevättä ja kesää ja huhtikuu on just pahin kuukausi, koska kaikki pa ska on vasta edessä. Elokuussa helpottaa ja parasta aikaa on syys- ja lokakuu.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa melko pinnalliselta jos syy on sellainen että "kun kaikilla muilla on niin ihanaa". Pakkoko sitä on vertailla itseään muihin ja kuvitella että elämää täytyisi suorittaa mallikelpoisesti? Saman logiikan mukaisesti jokainen yksinäinen mies ilman naista voisi saman tien vetää ranteet auki koska näkee ihania pariskuntia käsi kädessä sunnuntaikävelyllä.
Ei jumalauta! Kutsut vakavasti sairasta ihmistä pinnalliseksi? Tätä en olisi uskonut näkeväni edes av:lla.