Mikä vaikuttaa kaikista eniten uusperheen onnistumiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erotellaan että sun ja mun lapset, ei auteta puolison lapsia läksyissä eikä missään. Miten te teette kotityöt? Mies erottelee pyykistä omat ja lastensa vaatteet ja pesee ne, ja jääkaapissa on omat hyllyt eri perheille? Nainen ei imuroi miehen lasten huonetta ja toisinpäin? Naisen autoon ei saa tulla miehen lapset jne.

Exät on aina ihan hirveitä ja tyhmiä, ja ainoa millä on väliä, on oma parisuhde. Joustoa ei ole, mutta kaikki on tosi onnellisia. Kukaan lapsista ei mitenkään voi tajuta, että ei se iskän/äidin puoliso tykkää yhtään. Lapset on niin tolloja, että ei ne onneksi ymmärrä olevansa tiellä.

Ei ihme, että Suomessa on niin paljon masentuneita. Itsekkyys on niin huipussaan.

Kotityöt: minä teen ne yleensä, koska minun lapseni asuvat meillä kokonajan, eli ne ovat minun lapseni, jotka sotkevat. Kun miehen lapset tulevat viikonlopuksi, niin mies siivoo heidän jälkensä.

Minä pesen kaikki pyykit. Miehen lasten vaatteita emme pese, ovat niin vähän aikaa.

En imuroi kenenkään lasten huoneita. En edes omieni. Eikä mies imuroi minun lasteni huoneita.

Mikä ihme tuo jääkaappikysymys on?
Miksi mehen lapset tulisivat minun autooni? Miehellä on omakin auto.

Ettekö te koskaan koko perheenä käy missään? Jos vaikka miehen lapset haluaisivat olla sisarpuoliensa kanssa samassa kyydissä jonnekin? 

Eihän ne mitään sisarpuolia ole jos kyseessä on miehen entisen suhteen lapset ja naisen entisen suhteen lapset. Sisarpuolilla on yksi yhteinen vanhempi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erotellaan että sun ja mun lapset, ei auteta puolison lapsia läksyissä eikä missään. Miten te teette kotityöt? Mies erottelee pyykistä omat ja lastensa vaatteet ja pesee ne, ja jääkaapissa on omat hyllyt eri perheille? Nainen ei imuroi miehen lasten huonetta ja toisinpäin? Naisen autoon ei saa tulla miehen lapset jne.

Exät on aina ihan hirveitä ja tyhmiä, ja ainoa millä on väliä, on oma parisuhde. Joustoa ei ole, mutta kaikki on tosi onnellisia. Kukaan lapsista ei mitenkään voi tajuta, että ei se iskän/äidin puoliso tykkää yhtään. Lapset on niin tolloja, että ei ne onneksi ymmärrä olevansa tiellä.

Ei ihme, että Suomessa on niin paljon masentuneita. Itsekkyys on niin huipussaan.

Kotityöt: minä teen ne yleensä, koska minun lapseni asuvat meillä kokonajan, eli ne ovat minun lapseni, jotka sotkevat. Kun miehen lapset tulevat viikonlopuksi, niin mies siivoo heidän jälkensä.

Minä pesen kaikki pyykit. Miehen lasten vaatteita emme pese, ovat niin vähän aikaa.

En imuroi kenenkään lasten huoneita. En edes omieni. Eikä mies imuroi minun lasteni huoneita.

Mikä ihme tuo jääkaappikysymys on?
Miksi mehen lapset tulisivat minun autooni? Miehellä on omakin auto.

Ettekö te koskaan koko perheenä käy missään? Jos vaikka miehen lapset haluaisivat olla sisarpuoliensa kanssa samassa kyydissä jonnekin? 

Emme ole ”perhe”. Olemme parisuhde, jossa on lapsia.

Emme me edes mahtuisi yhteen autoon.

Ja ei, lapset eivät halua olla sisarpuoliensa kanssa. Heillä on ikäeroa kymmenisen vuotta. Minun lapseni ovat nykyään jo aikuisia.

Onnea valitsemallanne tiellä. 

Tai pitemminkin "onnea".

Kiitos. Onnea on ollut. Kuten jo aiemmin totesin, olemme onnistuneet kampittamaan uusperheongelmat. Sellaisia ei ole ollut.

Minä en menisi tästä takuuseen, ainakaan siitä, miten miehesi lapset kokevat sinut ja teidän voimakkaan eriyttämisen ja sen, että ette ole perhe. 

Mies on itse kutsunut meitä kommuuniksi, ei tämä vain minun ajatukseni ole.

Sitä en tiedä, mitä mieltä miehen lapset ovat. Oli heidän mielipiteensä mikä tahansa, niin ei se ole tuottanut meille ongelmia. Millaisia ongelmia siitä voisi tulla?

Minä luulenkin, että suurin ongelma uusioperheessä on se, että kuvitellaan että ollaan samanlainen kuin se alkuperäinen ydinperhe, eikä hyväksytä sitä, että se perhe ei ole samalla tavalla yhtenäinen. Eihän se, että vanhemmat päättävät mennä yhteen tee miehestä naisten lapsien isää ja naisesta miehen lapsien äitiä. Lapsilla on edelleen ne omat vanhempansa ja sitten se vanhemman uusi kumppani. Eikä ne lapset ole puolisonsa etuuksia vaan toisilleen täysin vieraita ihmisiä, joita pitää oppia sietämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erotellaan että sun ja mun lapset, ei auteta puolison lapsia läksyissä eikä missään. Miten te teette kotityöt? Mies erottelee pyykistä omat ja lastensa vaatteet ja pesee ne, ja jääkaapissa on omat hyllyt eri perheille? Nainen ei imuroi miehen lasten huonetta ja toisinpäin? Naisen autoon ei saa tulla miehen lapset jne.

Exät on aina ihan hirveitä ja tyhmiä, ja ainoa millä on väliä, on oma parisuhde. Joustoa ei ole, mutta kaikki on tosi onnellisia. Kukaan lapsista ei mitenkään voi tajuta, että ei se iskän/äidin puoliso tykkää yhtään. Lapset on niin tolloja, että ei ne onneksi ymmärrä olevansa tiellä.

Ei ihme, että Suomessa on niin paljon masentuneita. Itsekkyys on niin huipussaan.

Kotityöt: minä teen ne yleensä, koska minun lapseni asuvat meillä kokonajan, eli ne ovat minun lapseni, jotka sotkevat. Kun miehen lapset tulevat viikonlopuksi, niin mies siivoo heidän jälkensä.

Minä pesen kaikki pyykit. Miehen lasten vaatteita emme pese, ovat niin vähän aikaa.

En imuroi kenenkään lasten huoneita. En edes omieni. Eikä mies imuroi minun lasteni huoneita.

Mikä ihme tuo jääkaappikysymys on?
Miksi mehen lapset tulisivat minun autooni? Miehellä on omakin auto.

Ettekö te koskaan koko perheenä käy missään? Jos vaikka miehen lapset haluaisivat olla sisarpuoliensa kanssa samassa kyydissä jonnekin? 

Emme ole ”perhe”. Olemme parisuhde, jossa on lapsia.

Emme me edes mahtuisi yhteen autoon.

Ja ei, lapset eivät halua olla sisarpuoliensa kanssa. Heillä on ikäeroa kymmenisen vuotta. Minun lapseni ovat nykyään jo aikuisia.

Onnea valitsemallanne tiellä. 

Tai pitemminkin "onnea".

Kiitos. Onnea on ollut. Kuten jo aiemmin totesin, olemme onnistuneet kampittamaan uusperheongelmat. Sellaisia ei ole ollut.

Minä en menisi tästä takuuseen, ainakaan siitä, miten miehesi lapset kokevat sinut ja teidän voimakkaan eriyttämisen ja sen, että ette ole perhe. 

Mies on itse kutsunut meitä kommuuniksi, ei tämä vain minun ajatukseni ole.

Sitä en tiedä, mitä mieltä miehen lapset ovat. Oli heidän mielipiteensä mikä tahansa, niin ei se ole tuottanut meille ongelmia. Millaisia ongelmia siitä voisi tulla?

Minä luulenkin, että suurin ongelma uusioperheessä on se, että kuvitellaan että ollaan samanlainen kuin se alkuperäinen ydinperhe, eikä hyväksytä sitä, että se perhe ei ole samalla tavalla yhtenäinen. Eihän se, että vanhemmat päättävät mennä yhteen tee miehestä naisten lapsien isää ja naisesta miehen lapsien äitiä. Lapsilla on edelleen ne omat vanhempansa ja sitten se vanhemman uusi kumppani. Eikä ne lapset ole puolisonsa etuuksia vaan toisilleen täysin vieraita ihmisiä, joita pitää oppia sietämään.

Siis lapset ei ole puolisisarruksia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erotellaan että sun ja mun lapset, ei auteta puolison lapsia läksyissä eikä missään. Miten te teette kotityöt? Mies erottelee pyykistä omat ja lastensa vaatteet ja pesee ne, ja jääkaapissa on omat hyllyt eri perheille? Nainen ei imuroi miehen lasten huonetta ja toisinpäin? Naisen autoon ei saa tulla miehen lapset jne.

Exät on aina ihan hirveitä ja tyhmiä, ja ainoa millä on väliä, on oma parisuhde. Joustoa ei ole, mutta kaikki on tosi onnellisia. Kukaan lapsista ei mitenkään voi tajuta, että ei se iskän/äidin puoliso tykkää yhtään. Lapset on niin tolloja, että ei ne onneksi ymmärrä olevansa tiellä.

Ei ihme, että Suomessa on niin paljon masentuneita. Itsekkyys on niin huipussaan.

Kotityöt: minä teen ne yleensä, koska minun lapseni asuvat meillä kokonajan, eli ne ovat minun lapseni, jotka sotkevat. Kun miehen lapset tulevat viikonlopuksi, niin mies siivoo heidän jälkensä.

Minä pesen kaikki pyykit. Miehen lasten vaatteita emme pese, ovat niin vähän aikaa.

En imuroi kenenkään lasten huoneita. En edes omieni. Eikä mies imuroi minun lasteni huoneita.

Mikä ihme tuo jääkaappikysymys on?
Miksi mehen lapset tulisivat minun autooni? Miehellä on omakin auto.

Ettekö te koskaan koko perheenä käy missään? Jos vaikka miehen lapset haluaisivat olla sisarpuoliensa kanssa samassa kyydissä jonnekin? 

Eihän ne mitään sisarpuolia ole jos kyseessä on miehen entisen suhteen lapset ja naisen entisen suhteen lapset. Sisarpuolilla on yksi yhteinen vanhempi

Ok, termit ärsyttävät teitä. 

Mutta tuetaanko tällaista lasten välistä suhdetta ollenkaan? Jos ei, niin miksi ei? Miksi naisen lapset matkustaa naisen autossa ja miehen lapset miehen? Miksi jako on näin jyrkkä? 

Minusta tämä on outoa lähinnä lasten kannalta. Totta kai on lapsia, jotka eivät halua tutustua tai olla tekemisissä, mutta onko näidenkään lasten kohdalla annettu mahdollisuutta? Mitä jos miehen yksi lapsi haluaisikin käydä isän puolison vanhempien luona? Eikö hänen anneta? 

Ihan mielenkiinnosta kysyn, mutta toisaalta myös oma kokemus siitä, että olin minä yksin, sitten isäni, ja sitten isän vaimo ja hänen lapsensa. Mitään yksikköä ei ollut, kaikki lomat oli erikseen ja yleensä isän puolison ja tämän lasten kanssa (minua ei otettu mukaan). 

Minä näen tämän hyvin paljon naisten aiheuttamana asiana. Oma äitini sekoitti pakkaa puhumalla pahaa isästä ja tämän puolisosta, ja isän puoliso taas piti minua syypäänä äitini aiheuttamiin ongelmiin. Itse olin väliinputoaja, jolle ei riittänyt ymmärrystä miltään puolelta. Siksi näen helposti uusperheiden lapset jos en uhreina, niin ainakin potentiaalisina hylkiöinä, vaikka vanhemmat kuinka kirkkain silmin väittäisivät että ei tässä mitään, hyvin menee. 

Ja jos nyt joku tämän lukenut kokee että tekee mieli olla ilkeä ja sanoa minulle tästä taustastani jotain pahaa, niin ihan tiedoksi: yksikään lapsi ei valitse sellaista elämäntilannetta mikä minulla oli. Minä en ole syypää siihen, ja minulle on aivan turha tulla siitä ilkkumaan. 

Vaikea kysymys. Mielenkiinnolla luen näitä keskusteluita. Haluaisin saada kuvion toimimaan.

Meillä uusperhe on vasta muotoutumassa. Ymmärrän lähtökohdan, että lapset ovat vanhemmalle se tärkein.

Koitan omalta osaltani helpottaa sen kokemista. Alkuun olin paljon mukana kumppanini kanssa, kun heillä lasten kanssa yhteistä aikaa. Nyt olen tullut siihen tulokseen, että lapset varmaankin tarvitsevat kahdenkeskistä aikaa isänsä kanssa. Painotan lasten isälle aina sitä ajan annon tärkeyttä lapsille. Lapset tarvitsevat isänsä aikaa ja minä voin nähdä häntä vähemmän kunhan lapset eivät jää paitsi isänsä huomiosta. 

Kiintyisin lapsiin helpommin, jos meillä olisi yhteiset säännöt kasvatuksessa, mutta huomasin esimerkiksi sen, että minun ei kannata puuttua nukkuumaanmenoihin, koska saan vaan sen pahiksen roolin, kun mielestäni 7 vuotiaan tulisi olla nukkumassa 21 aikaan arkisin ja usein on hereillä vielä 23+. On sydäntäsärkevää kun pieni ihminen katsoo minua itkuisen vihaisesti ja suorastaan jopa pelolla, koska minä pyydän lasta, joka hieman hitaampi oppija menemään nukkumaan, että olisi virkeä kouluun aamulla. Usein herättäminen aiheuttaa aamulla suuttumusta, eli yöunet jääneet liian lyhyiksi. Tämä aiheuttaa riitaa miehen ja minun välille. Ratkaisuna on ettei olla samassa paikassa öitä ettei kenellekään tule paha mieli. 

Lapsiin kiintymistä on myös heikentänyt se että lasten äiti on sanonut lapsille ikäviä asioita minusta. En ole naista edes nähnyt ja nyt olen kuullut miten hän minua haukkui. Heidän poika on ottanut mallia, joka on haukkunut minua nuorimmaisen kuullen. Nuorimmainen sitten haukkui minua johon sanoin hänelle että hän saa kokea niin, mutta ettei niin saa sanoa kenellekään, koska se on todella ilkeätä. Haukkui minua siis rumaksi. Toruessani nuorimmainen sanoi sanoneensa niin vain, koska isoveljensä oli haukkunut minua rumaksi kotonaan. Äitinsä haukkunut h alkuisella sanalla minua miehelleni. Äitinsä on siis itse pettänyt ja lähtenyt suhteesta. Löytänyt uuden suhteen kuukausia ennen kuin tavattiin miehen kanssa.

Aika näyttää mihin tämä muodostuu. Minulle riittää nähdä miestäni vähemmän, jos kuvio ei toimi kokonaisuutena miehen, minun ja lasten kanssa nähdessämme usein. Kahdestaan meillä menee hyvin. Lastenkin kanssa meni alkuun hyvin, mutta exän saatua tietää meistä alkoi outo oireilu. Miehellä ja exällä on yhteishuoltajuus. Toinen lapsi viihtyy enemmän isänsä kanssa ja toinen äitinsä kanssa, koska kaverit ovat lähellä siellä missä äiti asuu.

En ikinä puhuisi mitään rumaa lasten äidistä lasten kuullen, vaikka tiedän hänestä useamman asian, jotka eivät millään mittapuulla mitattuna ole oikein. Naisella ei ole kaikki muumit laaksossa sen perusteella mitä olen kuullut, MUTTA en muodosta hänestä kuvaa ennen kuin olen hänet tavannut. Siihen saattaa mennä pitkä aika. En ymmärrä exien vihanpitoa ja mustamaalausyrityksiä. Vaikka suhde ei toiminut, olisi hyvä hoitaa kunnialla lasten asiat. Miksi aiheuttaa lapsille ja muille pahaa mieltä haukkumalla ja keksimällä ilkeyksiä. En oikein käsitä joidenkin järjenjuoksua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erotellaan että sun ja mun lapset, ei auteta puolison lapsia läksyissä eikä missään. Miten te teette kotityöt? Mies erottelee pyykistä omat ja lastensa vaatteet ja pesee ne, ja jääkaapissa on omat hyllyt eri perheille? Nainen ei imuroi miehen lasten huonetta ja toisinpäin? Naisen autoon ei saa tulla miehen lapset jne.

Exät on aina ihan hirveitä ja tyhmiä, ja ainoa millä on väliä, on oma parisuhde. Joustoa ei ole, mutta kaikki on tosi onnellisia. Kukaan lapsista ei mitenkään voi tajuta, että ei se iskän/äidin puoliso tykkää yhtään. Lapset on niin tolloja, että ei ne onneksi ymmärrä olevansa tiellä.

Ei ihme, että Suomessa on niin paljon masentuneita. Itsekkyys on niin huipussaan.

Kotityöt: minä teen ne yleensä, koska minun lapseni asuvat meillä kokonajan, eli ne ovat minun lapseni, jotka sotkevat. Kun miehen lapset tulevat viikonlopuksi, niin mies siivoo heidän jälkensä.

Minä pesen kaikki pyykit. Miehen lasten vaatteita emme pese, ovat niin vähän aikaa.

En imuroi kenenkään lasten huoneita. En edes omieni. Eikä mies imuroi minun lasteni huoneita.

Mikä ihme tuo jääkaappikysymys on?
Miksi mehen lapset tulisivat minun autooni? Miehellä on omakin auto.

Ettekö te koskaan koko perheenä käy missään? Jos vaikka miehen lapset haluaisivat olla sisarpuoliensa kanssa samassa kyydissä jonnekin? 

Eihän ne mitään sisarpuolia ole jos kyseessä on miehen entisen suhteen lapset ja naisen entisen suhteen lapset. Sisarpuolilla on yksi yhteinen vanhempi

Ok, termit ärsyttävät teitä. 

Mutta tuetaanko tällaista lasten välistä suhdetta ollenkaan? Jos ei, niin miksi ei? Miksi naisen lapset matkustaa naisen autossa ja miehen lapset miehen? Miksi jako on näin jyrkkä? 

Minusta tämä on outoa lähinnä lasten kannalta. Totta kai on lapsia, jotka eivät halua tutustua tai olla tekemisissä, mutta onko näidenkään lasten kohdalla annettu mahdollisuutta? Mitä jos miehen yksi lapsi haluaisikin käydä isän puolison vanhempien luona? Eikö hänen anneta? 

Ihan mielenkiinnosta kysyn, mutta toisaalta myös oma kokemus siitä, että olin minä yksin, sitten isäni, ja sitten isän vaimo ja hänen lapsensa. Mitään yksikköä ei ollut, kaikki lomat oli erikseen ja yleensä isän puolison ja tämän lasten kanssa (minua ei otettu mukaan). 

Minä näen tämän hyvin paljon naisten aiheuttamana asiana. Oma äitini sekoitti pakkaa puhumalla pahaa isästä ja tämän puolisosta, ja isän puoliso taas piti minua syypäänä äitini aiheuttamiin ongelmiin. Itse olin väliinputoaja, jolle ei riittänyt ymmärrystä miltään puolelta. Siksi näen helposti uusperheiden lapset jos en uhreina, niin ainakin potentiaalisina hylkiöinä, vaikka vanhemmat kuinka kirkkain silmin väittäisivät että ei tässä mitään, hyvin menee. 

Ja jos nyt joku tämän lukenut kokee että tekee mieli olla ilkeä ja sanoa minulle tästä taustastani jotain pahaa, niin ihan tiedoksi: yksikään lapsi ei valitse sellaista elämäntilannetta mikä minulla oli. Minä en ole syypää siihen, ja minulle on aivan turha tulla siitä ilkkumaan. 

Tietenkin sinä suhtaudut tähän asiaan subjektiivisesti omien kokemustesi takia. Toisilla ihmisillä on toiset kokemukset ja he toimivat niiden perusteella.

Tuo jolle intät on kertonut tilanteensa. Eivät liiku yhdessä perheenä eivät esim. Kyläile yhdessä, sillä se ei ole muutenkaan tapana. Naisen lapset ovat jo sitä paitsi aikuisia, joten ymmärrän hyvin, ettei mitään läheisempää suhdetta ole muodostunut miehen nuorempiin lapsiin. Näinhän se tuppaa olemaan ihan ydinperheessäkin jos lasten välillä on suuret ikäerot.

Minkä takia kukaan lapsi haluaisi mennä vierailulle jonkin ihan vieraan vanhuksen luokse? Sitä paitsi ei niitä lapsia voi ja saa pakottaa väkisin suhdetta luomaan niihin "uusiosisarruksiin.". Ne suhteet kehittyy ajan kanssa jos on kehittyäkseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erotellaan että sun ja mun lapset, ei auteta puolison lapsia läksyissä eikä missään. Miten te teette kotityöt? Mies erottelee pyykistä omat ja lastensa vaatteet ja pesee ne, ja jääkaapissa on omat hyllyt eri perheille? Nainen ei imuroi miehen lasten huonetta ja toisinpäin? Naisen autoon ei saa tulla miehen lapset jne.

Exät on aina ihan hirveitä ja tyhmiä, ja ainoa millä on väliä, on oma parisuhde. Joustoa ei ole, mutta kaikki on tosi onnellisia. Kukaan lapsista ei mitenkään voi tajuta, että ei se iskän/äidin puoliso tykkää yhtään. Lapset on niin tolloja, että ei ne onneksi ymmärrä olevansa tiellä.

Ei ihme, että Suomessa on niin paljon masentuneita. Itsekkyys on niin huipussaan.

Kotityöt: minä teen ne yleensä, koska minun lapseni asuvat meillä kokonajan, eli ne ovat minun lapseni, jotka sotkevat. Kun miehen lapset tulevat viikonlopuksi, niin mies siivoo heidän jälkensä.

Minä pesen kaikki pyykit. Miehen lasten vaatteita emme pese, ovat niin vähän aikaa.

En imuroi kenenkään lasten huoneita. En edes omieni. Eikä mies imuroi minun lasteni huoneita.

Mikä ihme tuo jääkaappikysymys on?
Miksi mehen lapset tulisivat minun autooni? Miehellä on omakin auto.

Ettekö te koskaan koko perheenä käy missään? Jos vaikka miehen lapset haluaisivat olla sisarpuoliensa kanssa samassa kyydissä jonnekin? 

Eihän ne mitään sisarpuolia ole jos kyseessä on miehen entisen suhteen lapset ja naisen entisen suhteen lapset. Sisarpuolilla on yksi yhteinen vanhempi

Ok, termit ärsyttävät teitä. 

Mutta tuetaanko tällaista lasten välistä suhdetta ollenkaan? Jos ei, niin miksi ei? Miksi naisen lapset matkustaa naisen autossa ja miehen lapset miehen? Miksi jako on näin jyrkkä? 

Minusta tämä on outoa lähinnä lasten kannalta. Totta kai on lapsia, jotka eivät halua tutustua tai olla tekemisissä, mutta onko näidenkään lasten kohdalla annettu mahdollisuutta? Mitä jos miehen yksi lapsi haluaisikin käydä isän puolison vanhempien luona? Eikö hänen anneta? 

Ihan mielenkiinnosta kysyn, mutta toisaalta myös oma kokemus siitä, että olin minä yksin, sitten isäni, ja sitten isän vaimo ja hänen lapsensa. Mitään yksikköä ei ollut, kaikki lomat oli erikseen ja yleensä isän puolison ja tämän lasten kanssa (minua ei otettu mukaan). 

Minä näen tämän hyvin paljon naisten aiheuttamana asiana. Oma äitini sekoitti pakkaa puhumalla pahaa isästä ja tämän puolisosta, ja isän puoliso taas piti minua syypäänä äitini aiheuttamiin ongelmiin. Itse olin väliinputoaja, jolle ei riittänyt ymmärrystä miltään puolelta. Siksi näen helposti uusperheiden lapset jos en uhreina, niin ainakin potentiaalisina hylkiöinä, vaikka vanhemmat kuinka kirkkain silmin väittäisivät että ei tässä mitään, hyvin menee. 

Ja jos nyt joku tämän lukenut kokee että tekee mieli olla ilkeä ja sanoa minulle tästä taustastani jotain pahaa, niin ihan tiedoksi: yksikään lapsi ei valitse sellaista elämäntilannetta mikä minulla oli. Minä en ole syypää siihen, ja minulle on aivan turha tulla siitä ilkkumaan. 

Minä en ole tuo, jolle vastasit, vaan tuo jonka lapset eivät kulje minun autossani. Lapset eivät kulje autossani, koska minä en niitä lapsia kuskaa. Isä kuskaan, isä hoitaa omat lapsensa. Jos mies haluaa kuskata lapsensa minun autollani, niin ok. Minä tuskin silloin olen mukana.

Olen tehnyt tämän valinnan sen takia, että väitän, että uusperheet hajoavat siihen, ettei isä kanna vastuuta lapsistaan. Hän jättää helposti ja ilomielin kasvatus, viihdytys ja hoitovastuun äitipuolelle. Kun äitipuoli sen ottaa, niin kaikki menee kieroon. Saa kuulla, ettet sä ole mun äiti yms. Ja lopulta äitipuoli uupuu.

Minun mieheni on sitä laiskempaa sorttia, joka kyllä antaisi vastuun minulle. Kun lapset ovat meillä, ei hän paljoa lasten kanssa tee. Minä kieltäydyn ottamasta sitä vastuuta.

Ei, emme ole tukeneet lasten välistä suhdetta. Miehen lapset eivät varmaan edes tiedä, että minulla on omat vanhemmat. Minun vanhempani eivät ole koskaan nähneet heitä.

Kuten yllä joku toinen kirjoitti, niin uusperheen dynamiikka on ihan eri kuin ydinperheen. Uusperheestä tulee tutkimuksienkin mukaan ”perhe” vasta 5-7 vuoden jälkeen. Kun olen omien lasteno uusperheilyä isänsä kotona katsonut, niin isä yritti kaikkensa tämän rakentamisen eteen. Oli kaikkea yhteistä isovanhempia myöten. Oli lautapelejä ja salakoodeja. Yhdeksän vuoden uusperheilyn jälkeen he luovuttivat tästä tsemppaamisesta. Ei naisen ja miehen lapsista perhettä tullut.

On valitettavaa, että olet kokenut mitä olet. Mutta vastuu oli sinun isäsi, ei äitipuolen. Isäsi mokasi tuon kuvion, kun sinulle jäi tuollainen kuva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erotellaan että sun ja mun lapset, ei auteta puolison lapsia läksyissä eikä missään. Miten te teette kotityöt? Mies erottelee pyykistä omat ja lastensa vaatteet ja pesee ne, ja jääkaapissa on omat hyllyt eri perheille? Nainen ei imuroi miehen lasten huonetta ja toisinpäin? Naisen autoon ei saa tulla miehen lapset jne.

Exät on aina ihan hirveitä ja tyhmiä, ja ainoa millä on väliä, on oma parisuhde. Joustoa ei ole, mutta kaikki on tosi onnellisia. Kukaan lapsista ei mitenkään voi tajuta, että ei se iskän/äidin puoliso tykkää yhtään. Lapset on niin tolloja, että ei ne onneksi ymmärrä olevansa tiellä.

Ei ihme, että Suomessa on niin paljon masentuneita. Itsekkyys on niin huipussaan.

Kotityöt: minä teen ne yleensä, koska minun lapseni asuvat meillä kokonajan, eli ne ovat minun lapseni, jotka sotkevat. Kun miehen lapset tulevat viikonlopuksi, niin mies siivoo heidän jälkensä.

Minä pesen kaikki pyykit. Miehen lasten vaatteita emme pese, ovat niin vähän aikaa.

En imuroi kenenkään lasten huoneita. En edes omieni. Eikä mies imuroi minun lasteni huoneita.

Mikä ihme tuo jääkaappikysymys on?
Miksi mehen lapset tulisivat minun autooni? Miehellä on omakin auto.

Ettekö te koskaan koko perheenä käy missään? Jos vaikka miehen lapset haluaisivat olla sisarpuoliensa kanssa samassa kyydissä jonnekin? 

Eihän ne mitään sisarpuolia ole jos kyseessä on miehen entisen suhteen lapset ja naisen entisen suhteen lapset. Sisarpuolilla on yksi yhteinen vanhempi

Ok, termit ärsyttävät teitä. 

Mutta tuetaanko tällaista lasten välistä suhdetta ollenkaan? Jos ei, niin miksi ei? Miksi naisen lapset matkustaa naisen autossa ja miehen lapset miehen? Miksi jako on näin jyrkkä? 

Minusta tämä on outoa lähinnä lasten kannalta. Totta kai on lapsia, jotka eivät halua tutustua tai olla tekemisissä, mutta onko näidenkään lasten kohdalla annettu mahdollisuutta? Mitä jos miehen yksi lapsi haluaisikin käydä isän puolison vanhempien luona? Eikö hänen anneta? 

Ihan mielenkiinnosta kysyn, mutta toisaalta myös oma kokemus siitä, että olin minä yksin, sitten isäni, ja sitten isän vaimo ja hänen lapsensa. Mitään yksikköä ei ollut, kaikki lomat oli erikseen ja yleensä isän puolison ja tämän lasten kanssa (minua ei otettu mukaan). 

Minä näen tämän hyvin paljon naisten aiheuttamana asiana. Oma äitini sekoitti pakkaa puhumalla pahaa isästä ja tämän puolisosta, ja isän puoliso taas piti minua syypäänä äitini aiheuttamiin ongelmiin. Itse olin väliinputoaja, jolle ei riittänyt ymmärrystä miltään puolelta. Siksi näen helposti uusperheiden lapset jos en uhreina, niin ainakin potentiaalisina hylkiöinä, vaikka vanhemmat kuinka kirkkain silmin väittäisivät että ei tässä mitään, hyvin menee. 

Ja jos nyt joku tämän lukenut kokee että tekee mieli olla ilkeä ja sanoa minulle tästä taustastani jotain pahaa, niin ihan tiedoksi: yksikään lapsi ei valitse sellaista elämäntilannetta mikä minulla oli. Minä en ole syypää siihen, ja minulle on aivan turha tulla siitä ilkkumaan. 

Tietenkin sinä suhtaudut tähän asiaan subjektiivisesti omien kokemustesi takia. Toisilla ihmisillä on toiset kokemukset ja he toimivat niiden perusteella.

Tuo jolle intät on kertonut tilanteensa. Eivät liiku yhdessä perheenä eivät esim. Kyläile yhdessä, sillä se ei ole muutenkaan tapana. Naisen lapset ovat jo sitä paitsi aikuisia, joten ymmärrän hyvin, ettei mitään läheisempää suhdetta ole muodostunut miehen nuorempiin lapsiin. Näinhän se tuppaa olemaan ihan ydinperheessäkin jos lasten välillä on suuret ikäerot.

Minkä takia kukaan lapsi haluaisi mennä vierailulle jonkin ihan vieraan vanhuksen luokse? Sitä paitsi ei niitä lapsia voi ja saa pakottaa väkisin suhdetta luomaan niihin "uusiosisarruksiin.". Ne suhteet kehittyy ajan kanssa jos on kehittyäkseen.

Me käytiin mieheni lasten kanssa minun vanhempieni luona kun veljeni lapset olivat paikalla.

Lopputulos: lapsilla oli heti ihan hulvattoman hauskaa yhdessä. 

Sitä oli ilo katsella. Näiden jälkeen alkoikin miehen exän aiheuttama lasten oireilu... Aika näyttää miten uusioperheemme muodostuu. Vaikka veljeni lapset eivät ole mieheni lasten biologisia serkkuja, niin toivon, että heidät hyväksytään perheeseen mukaan siihen kuuluvana osana. Omassa perheessäni ei ole ollut tällaisia ongelmia, joten uskoisin näin olevan.

 

suurin virhe jonka voi tehdä on se, että änkee uusperheen ydinperheen muottiin, eli pakottaa vieraat ihmiset yhteen sanomalla ”me olemme nyt perhe”. Nähty on.

Vihaan näitä anonyymejä miinustelijoita, jotka eivät perustele mielipidettään mitenkään. Jos miinustat, perustele myös miksi miinustat!

Vierailija kirjoitti:

Vihaan näitä anonyymejä miinustelijoita, jotka eivät perustele mielipidettään mitenkään. Jos miinustat, perustele myös miksi miinustat!

Niinpä. En tajua, miksi miinustetaan, kun kirjoitin, että isä hoitaa omat lapsensa. Sehän pitäisi olla vain hyvä asia, että isä heidät hoitaa.

Meillä ainoa ongelma oli miehen ex. Lasten kanssa meni hyvin ja mies kantoi vastuunsa. Ex teki kaikkensa, että meille tulisi ero ja lapset vihaisivat minua. Harkitsin joskus jo lähtöä. Onneksi jäin. Lapset ovat jo aikuisia, eikä miehen exän kanssa ole tarvinnut olla enää missään tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

suurin virhe jonka voi tehdä on se, että änkee uusperheen ydinperheen muottiin, eli pakottaa vieraat ihmiset yhteen sanomalla ”me olemme nyt perhe”. Nähty on.

Tämä. Yllättävän monessa tapauksessa kuvitellaan, että ollaan yhtä suurta onnellista perhettä heti kun muutetaan yhteen. Näinhän se ei mene.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

suurin virhe jonka voi tehdä on se, että änkee uusperheen ydinperheen muottiin, eli pakottaa vieraat ihmiset yhteen sanomalla ”me olemme nyt perhe”. Nähty on.

Tämä. Yllättävän monessa tapauksessa kuvitellaan, että ollaan yhtä suurta onnellista perhettä heti kun muutetaan yhteen. Näinhän se ei mene.

En ymmärrä, että ihan todellako ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ydinperheonnen tavoitteleminen, tai sitten se että miehen lapset ei minun autossani matkusta, piste - eriyttäminen? Että me EMME OLE MIKÄÄN PERHE vs. me olemme happyhappyjoyjoy-uusperhe? 

Onko sen pakko olla niin jyrkkää? 

Tai oikeammin, onko pakko edes mennä yhteen, jos toisen lapsen kanssa eläminen on sietämään opettelua? Minusta se ei kuulosta terveeltä. Ehkä se on tämä suomalainen, hyvin ahdas perhekäsitys, mikä tämän tekee. Ja avoimen mielen puute. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

suurin virhe jonka voi tehdä on se, että änkee uusperheen ydinperheen muottiin, eli pakottaa vieraat ihmiset yhteen sanomalla ”me olemme nyt perhe”. Nähty on.

Tämä. Yllättävän monessa tapauksessa kuvitellaan, että ollaan yhtä suurta onnellista perhettä heti kun muutetaan yhteen. Näinhän se ei mene.

En ymmärrä, että ihan todellako ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ydinperheonnen tavoitteleminen, tai sitten se että miehen lapset ei minun autossani matkusta, piste - eriyttäminen? Että me EMME OLE MIKÄÄN PERHE vs. me olemme happyhappyjoyjoy-uusperhe? 

Onko sen pakko olla niin jyrkkää? 

Tai oikeammin, onko pakko edes mennä yhteen, jos toisen lapsen kanssa eläminen on sietämään opettelua? Minusta se ei kuulosta terveeltä. Ehkä se on tämä suomalainen, hyvin ahdas perhekäsitys, mikä tämän tekee. Ja avoimen mielen puute. 

Ei sen tarvitse olla jyrkkää. Kunhan molemmat puolisot ovat samalla linjalla. Ja että elämä on tasapuolista, eikä kumpikaan puoliso kuormitu. Mitä väärää siinä on, jos haluaa valita minkä reitin tahansa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

suurin virhe jonka voi tehdä on se, että änkee uusperheen ydinperheen muottiin, eli pakottaa vieraat ihmiset yhteen sanomalla ”me olemme nyt perhe”. Nähty on.

Tämä. Yllättävän monessa tapauksessa kuvitellaan, että ollaan yhtä suurta onnellista perhettä heti kun muutetaan yhteen. Näinhän se ei mene.

En ymmärrä, että ihan todellako ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ydinperheonnen tavoitteleminen, tai sitten se että miehen lapset ei minun autossani matkusta, piste - eriyttäminen? Että me EMME OLE MIKÄÄN PERHE vs. me olemme happyhappyjoyjoy-uusperhe? 

Onko sen pakko olla niin jyrkkää? 

Tai oikeammin, onko pakko edes mennä yhteen, jos toisen lapsen kanssa eläminen on sietämään opettelua? Minusta se ei kuulosta terveeltä. Ehkä se on tämä suomalainen, hyvin ahdas perhekäsitys, mikä tämän tekee. Ja avoimen mielen puute. 

Tätä minäkin ajattelin. Tässä vaiheessa tuntuu, että paras ratkaisu meidän uusioperheelle on että minä jään omaan kotiini, jossa asun syntyvän lapsemme kanssa. Mies voi käydä kylässä aina lapsivapaillaan. Tärkeätä on, että hoitaa nykyiset lapset hyvin ja koska ex on saanut lapset oireilemaan, koen etten halua sotkeutua siihen kuvioon enempää. Alkuun oli kivaa, nyt ex puhunut pahaa ja se näkyy lasten käytöksessä.