Seiska: Mäkihyppylegenda Matti Nykänen on kuollut
Kommentit (1756)
Yksi avioliitto olisi voinut jäädä solmimatta.
Vierailija kirjoitti:

Ja monta näistä hakkaamatta.
Tässä dokkarissa on se auton riistämisjuttu 19.00>:
Tuolla hyppäämisella kyllä on voinut oikeasti hypätä armeijan yläpetiin , kun katsoo treenihyppyä.
Olen yhden kerran ollut Matin keikalla; se oli aikaa, jolloin hän seurusteli Susanna Ruotsalaisen kanssa. Kerrotaan että hän tuolloin oli enemmän tai vähemmän raittiina. Alkuun ihmettelin kuka oikein hoitaa välispiikit, mutta joku bändin soittajista se oli. Ne olivat aika... no, typeriä, tyyliin "Matti on nyt elämänsä vedossa, kun Tapolan ylikypsä on jäänyt taakse ja kaunis timmi nainen vierellä". Se Tapolan ylikypsä kuulosti aika inhottavalta Mervin halveksunnalta.
Keikka oli erään markkinatapahtuman päätteeksi enkä sitä loppuun saakka päässyt näkemään. Mutta en muista, että Matti itse olisi pukahtanutkaan koko aikana. Tuli mieleen, että jos hän oli tosiaan selvin päin lavalla, niin olisiko edes pystynyt jännitykseltään spiikkaamaan? Tuo tyyppi veti vähän Mattiakin lokaan noilla jutuillaan.

Huh huh, asiaton kommentti Mervistä yleisölle. Nämä livejutut ovat tässä ketjussa kyllä antoisia. Kertokaa vielä lisää näitä, pliis.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin harmittaa ettei Matti saanut ansaitsemaansa kunniaa eläessään, mutta toivottavati saataisiin muistelupaikka suurelle yleisölle. Mielestäni Pia ja äiti + sisaret teki oikean ratkaisun, Mattia on riepoteltu jo tarpeeksi.
"Urheilu- ja kulttuuriministeri Sampo Terho (sin) kertoi torstaina illalla, että Matti Nykäsen läheiset haluavat viettää Nykäsen hautajaisia perhepiirissä.
Terho kertoi asiasta Twitterissä.
– Olen keskustellut Matti Nykäsen läheisten kanssa. He ovat asiaa harkittuaan pyytäneet minua tiedottamaan, että haluavat viettää hautajaisia perhepiirissä ilman valtiollisia seremonioita. Toivotan voimia surutyöhön. Matin urheilusaavutuksia tullaan kunnioittamaan muilla tavoin."
Omasta mielestäni todennäköisin syy kieltäytymiseen oli se, että omaiset kyllästyivät tähän julkiseen negatiiviseen mylläkkään, mikä alkoi näitten valtiollisten hautajaisten ehdottamisesta. On ollut todella vastenmielistä seurattavaa, että suurin piirtein joka toinen toimittaja on nyt meuhkannut lähes koko viikon vain siitä, että onko se Matti nyt ansainnut ne hautajaisensa vai ei? Olisin itsekin omaisena viheltänyt pelin poikki tässä vaiheessa. En usko, että kovinkaan moni pistäisi oikeasti pahakseen, jos edesmenneelle omaiselle ehdotettaisiin kunnianosoituksena valtiollisia hautajaisia. Tässä tapauksessa se vaan johti median ja somelynkkaajien taholta sellaiseen oksettavaan sirkukseen, että oli oikeasti viisainta viheltää peli vain poikki.
Omaishautajaisten lisäksi :
Myöhemmin Valtiollinen muu seremonia on paikallaan mielestäni silti jossa Presidentti ja lajijohto , säätiö perustettaisiin kaikki Nykäsen omaiset jotka jaksavat /haluavat osallistua ja koko kansa ja lopuksi rento konsertti. Tulisi tv stä livenä nyt ja hautajaisklippien ja muistelovideoitten kanssa aina 4.2 uusintana vuosittain:).
Patsaita 2-3 kpl Jyväskylään näköispatsas että Helsinkiin erilainen ja Joutsenoonkin vaikka! Patsaan paikkaa en tiedä mutta Jyväskylä päättäisi.
Nykäsen lapset voisivat tehdä reunion ohjelman, jossa viettäisivät viikonlopun yhdessä muistellen isäänsä. Mutta ei mitään Veitolaa vaan vaikka Matin vertaisurheilijakavereita luotsaamaan.
Lapsille pitäisi antaa mahdollisuus integroida suuriskä elämäänsä kaikkine tietoineen ja saavutuksineen. tehdä siitä Nykäsperinnettä ja vahvistaa perheitään. Jos säätiö tulisi lapset kunniajäseniksi helpoilla velvoitteilla tietty.

Lapsille olisi juuri mielestäni suotava oma vapaaehtoinen kunniansa tarinassa sillä tapahtuihan paljon tässä myös heidän selkänahkoillaan ja Matti itse nimenomaan halusi sidettä ja jatkuvuutta lasten kanssa. Mikäpä olisi sen ihanampaa kuin he kaikki tasa-arvoisina saisivat olla ottamassa Isän sen suurmiehen roolin perillisinä vastaan hyväksynnän, ainakin. Varmasti on se itsetunto aika kovilla ollut monta kertaa. Mutta Matti on Matti ja Isänne silti, ainutlaatuinen ja sankari meille suomalaisille ja maailmallakin.
Pieni muistelo Matin saavutuksista :
Vierailija kirjoitti:
Yli sata sivua aiheesta, ja alta viikossa tässä ketjussa. Mikä oli edellinen vastaava, muistaako kukaan? Tähän pystyvät vain suurmiehet ja naiset.
Siis suurmiehet, mutta naiset eivät vielä koskaan.
Suurnainen - onko jo syntynyt maailmaan?
Mäkikotka ja Häkkilintu laulu Matin laulamana :
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yli sata sivua aiheesta, ja alta viikossa tässä ketjussa. Mikä oli edellinen vastaava, muistaako kukaan? Tähän pystyvät vain suurmiehet ja naiset.
Siis suurmiehet, mutta naiset eivät vielä koskaan.
Suurnainen - onko jo syntynyt maailmaan?
Maria oli suurnainen.

Pyydän anteeksi, tuo pitää paikkansa.
Eli yksi suurnainenkin on ollut maailmassa.
Monet nuoret toimittajatkaan eivät tiedä kuka Matti Nykänen oikeasti oli! Nämä sitten ovat niitä kansan mielipiteenmuokkaajia. Eikö kodeissakaan opeteta yleissivistystä? Alan ymmärtää miksi vanhat sanovat etteivät nuoret tiedä mistään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yli sata sivua aiheesta, ja alta viikossa tässä ketjussa. Mikä oli edellinen vastaava, muistaako kukaan? Tähän pystyvät vain suurmiehet ja naiset.
Siis suurmiehet, mutta naiset eivät vielä koskaan.
Suurnainen - onko jo syntynyt maailmaan?
Maria oli suurnainen.
Pyydän anteeksi, tuo pitää paikkansa.
Eli yksi suurnainenkin on ollut maailmassa.
Kaksi Mariaa: Jeesuksen äippä ja Magdaleena. Molemmat maailman myydyimmässä bestsellerisssä ikinä ja ansioistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi avioliitto olisi voinut jäädä solmimatta.
Ja monta näistä hakkaamatta.
ei kai muissa ollut mitään väkivaltaa vaan siinä yhdessä
Voi miten Matti nauttii musiikistaan :
Matti kertoo miten koki julkisuutta: