Miksi traumatisoituneet yritetään terapiassa saada uskomaan siihen, että ihmiset oikeasti olisivat mukavia?

Vierailija kirjoitti:

Jos esität väitteen, niin sinulla on velvollisuus perustella se.

Onhan se perusteltu useammassa viestissä. Yksi niistä on minun. Jos sinä et vaivaudu lukemaan ketjua, niin älä minulle ärise.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos esität väitteen, niin sinulla on velvollisuus perustella se.

Onhan se perusteltu useammassa viestissä. Yksi niistä on minun. Jos sinä et vaivaudu lukemaan ketjua, niin älä minulle ärise.

Se ei riitä tekemään sinusta hyvää ihmistä ettet tällä kertaa potkaise maassa makaavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sekin, että muut ovat toisten asioita kohtaan aivan välinpitämättömiä, on parempi kuin monen traumatisoituneen käsitys siitä, että kaikki maailman ihmiset vihaavat tai inhoavat häntä ja ovat yhdessä keskittäneet voimansa tehdäkseen hänen elämästään he*vettiä.

Mikseiköhän terapiassa tueta tällaisen realistisen ihmiskäsityksen muodostumista? Turhat odotukset aiheuttavat myös pettymyksiä.

Ai. Minun saamani oppi terapiasta oli kaksi pääasiaa, joista toinen oli se, että suurinta osaa ihmisistä ei toisten elämä juuri kiinnosta, koska heillä on tarpeeksi tekemistä ja taistelua ihan omissaankin.

Ei kai terapiassa uskotella ihmisten mukavuuteen, vaan pyryttää hyväksymään tapahtunut ja pääsemään eroon katkeruudesta, pyritään ajattelemaan itseään ja omaa tulevaisuutta. Kaikki ihmiset eivät ole mukavia ja näistä huonoista suhteista pitääkin päästä eroon ja ajatella itseään.

Hyvä kysymys. Itseäni mietityttää myös se, miksi terapiassa ei oikein kyetä näkemään ihmisten välisiä eroja. Sosiaalisesti taitava, miellyttävän näköinen, kouluttautunut ihminen (esim. terapeutti itse) on yhteiskunnassa paljon paremmassa asemassa ja saa kanssaihmisiltään mukavampaa kohtelua kuin ihminen jonka ongelmat näkyvät päällepäin ja jonka on vähän vaikea pärjätä muiden mukana. Terapiassa lähtökohta on silti se, että kaikilla on samanlaiset mahdollisuudet kaikkeen. Ok, toki terapiassa käy myös varmasti niitä supersuorittajia, jotka tarvitsevat vakuuttelua siitä, että he ja heidän tekemisensä ovat ihan ok ja riittäviä. Mutta se jättää hämmennyksen silloin, kun itse kuuluu joukkoon, joka ei voi muuttua pärjääjäksi vain näkökulmaa vaihtamalla.

Terapiassa peilataan terapoitavan tilannetta johonkin ihanneyhteiskuntaan ja ihmisiin. Jos kritisoit, voidaan tämä laittaa ikävän menneesi ja vääristyneiden katsantokantojesi piikkiin. Olethan traumatisoitunut, etkä kykene näkemään todellisuutta realistisesti.

Suurin osa ihmisistä on perusluonteeltaan mukavia. Ulkomailla vieraille ihmisille vähintäänkin kaikki esittää mukavaa, vaikka eivät niin kauheasti välittäisi. Suomalaiset ovat rehellisiä ja harvemmin jaksavat esittää mitään ylipirteää "välittämistä".

Jokaisella ihmisellä on elämässään paljon kaikkea, myös vastoinkäymisiä, ei ole ihmistä joka olisi aina vain onnellinen. Joten on aika paljon pyydetty että se yksi onneton joka käy terapiassa olisi nyt se jolle ihan kaikki, ihan koko ajan olisi tosi mukavia, kyllä sen terapiassa käyvän on ymmärrettävä että hän ei ole maailman napa. Häntä ei kaikki vihaa eikä kaikki rakasta. Harvaa ihmistä oikeasti kukaan vihaa jos ei ole murhamies tai joku muu joka tekee pahaa toisille. Ihmisiä myös harvat ihmiset rakastavat, yleensä lähiperhe ja lähimmät ystävät on ne jotka aktiivisesti välittävät. Mutta suurin osa ihmisistä yleisesti välittää muista ihmisistä, se ei vaan näy siten katukuvassa kuin joku terapiassa käyvä haluaisi että se näkyy. 

Kun jollekin sattuu jotain, niin kyllä ihmiset tulevat apuun, ne jotka siihen omilta murheiltaan kykenee. Ja yleensä se jota on autettu, auttaa seuraavalla kerralla kun joku toinen tarvitsee apua.

Esim. facessa jos joku pyytää apua, niin aina saa. Jopa typeriin pyyntöihin joku vastaa jos joku on kännipäissään jossain eikä ole tupakkaa niin joku toinen ääliö sanoo että jaa mä voin tuoda sulle. Puhumattakaan siitä jos jollain vaikka tulipalo vie koko omaisuuden, hänelle kerätään parissa päivässä järjettömät määrät tavaraa.

Mutta ihan normaalissa arjessa jokainen huolehti lähinnä omista asioistaan eikä ole kiinnostunut muiden elämästä niin paljon että tuntisi mitään erikoisia negatiivisia tai positiivisia tunteita, me kaikki kohtaamme jopa satoja ihmisiä päivittäin, ei ole mahdollista muodostaa mitään käsitystä kaikista.

Koska ihmiset yleisesti ottaen on. Suurin osa omalla rajoittuneella tavallaan. Hyvin pieni prosentti väestöstä on psykopaatteja ja narsisteja. Ja tämä ihan sen takia, että muuten me ihmiset kuoltaisiin sukupuuttoon. Jos me ihmiset haluttaisiin vaan pahaa toisillemme eikä välitettäisi yhtään muista, meitä ei yksinkertaisesti olisi näin paljoa täällä. Se ei vaan toimisi. Tietynasteinen solidaarisuus on ihmiskunnan perusta. Kukaan ei ole täysin epäitsekäs mutta iso määrä täysin itsekkäitä mulkkuja ei pysyisi näin suurena laumana elossa.

Välinpitämättömyys sinänsä ei ole pahuuden synonyymi, vaan tilanteesta riippuen se voi olla joko hyvää, neutraalia tai pahaa.

Minulla ei ole kokemuksia terapiasta. Yritetäänkö terapiassa oikeasti saada traumatisoitunut asiakas uskomaan, että ihmiset ovat mukavia? Riippuu ehkä terapeutista?

Vierailija kirjoitti:

No en usko että terapiassa semmoistakaan uskotellaan. 

Lähinnä kai siellä haetaan suhteellisuudentajun paranemista ja yritetään auttaa ihmistä tarkastelemaan omia toimintatapojaan erilaisissa tilanteissa. Koska se uhrina vellominen ei vie mitään asiaa eteenpäin.

Traumaterapia perustuu uhrina vellomiseen koska muuta tietä ei ole. Ne tapahtumat on koettava ja katsottava läpi, ikävät ihmiset kutsuvat sitä uhriutumiseksi tai vellomiseksi.

Minun perhe ei ollut mukava. Vilja Eerikan perhe ei ollut mukava. Monet ei ole mukavia, ainakaan kaikille.

Ihmiset kuuntelee ja saattaa uskoa jos joku kertoo oman näkemyksensä asioista, psykologi /terapeutti voi olla järkähtämättömästi eri mieltä ajatellen potilaan olevan vain hullu. Siksi ennen ei kukaan parantunut terapiassa eikä välttämättä vielä nykyään traumaterapiassakaan.

Ihmiset pakkaavat olemaan toistensa peilejä. Minua ihmiset kohtelevat yleensä mukavasti. Paikallisbussin kuljettaja nyt harvemmin äityy vuolaisiin tervehdyksiin, mutta myrstimmänkin huulilta yleensä tulee jokin myönteinen murahdus, kun tervehdin reippaasti. Monet läheiseni ovat kohdelleet minua kusipäisesti erityisesti kun olin lapsi. Yksi heistä on pyytänyt anteeksi, toisille minä olen antanut anteeksi tai ainakin painanut villaisella ilman mitään keskustelua. 35 vuoden takaisia asioita kannattaa kaivella lähinnä, jos niistä yhä on merkittävää haittaa. Terapeutti ei ikinä ole yrittänyt opettaa minua uskomaan ihmisten jaloon ja kaikenkattavaan suopeuteen. Historiantunneilla opiskellaan monta vuotta tarinoita menneistä sodista ja väkivaltaisuuksista. Kukaan ei yritä uskotella, että saisimme elää elämämme ilman tuskaa - mutta on ihan perusteltua ja tervettä uskoa ja toivoa hyvää tai ainakin olla piehtaroimatta maailman kauheuksissa. Koko yhteiskunta- ja talousjärjestelmämme perustuu siihen, että ensisijaisesti teemme hyviä ja rakentavia asioita ja uskomme työn kantavan hyvää hedelmää. Daa!

Jotkut toki ovat paskiaisia. Voisin nimetä muutaman omankin elämäni varrelta. Kuitenkin jopa oikeus- ja rangaistuskäytäntömme kuitenkin perustuu siihen, että pahuuksiin sortuneet parantavat tapansa. Murhamiehetkin pääasiassa lopulta vapautetaan linnasta. Jotkut tuomitaan uudelleen, toiset kai sitten oppivat lopulta läksynsä. Kyse on siitä, että jos emme ensisijaisesti uskoisi ja luottaisi toisiimme ja kohtelisi toisiamme useimmiten asiallisesti, tämä maailma ei yksinkertaisesti toimisi. Miten voisimme tehdä kenenkään kanssa yhteistyötä, jos ensimmäinen ajatuksemme uusista tuttavuuksista olisi, että tuo on varmaan töykeä kusipää, epäluotettava paskiainen ja varmasti tahtoo minusta vain jotakin pahaa. Terveet ihmiset suhtautuvat toisiin ihmisiin näin vasta kun sille on jokin peruste. Terveeseen suhtautumiseen kuuluu tietty varovaisuus: lompakkoa ei jätetä baarin pöydälle. Mutta kuitenkin terveeseenkin epäluuloon kuuluu suhteellisuuden ja tilanteiden taju: jos posti on taas myöhässä, se todennäköisesti ei tule huomenna yhtään aikaisemmin, vaikka haukkuisit postinkantajan kyyneliin.

Vierailija kirjoitti:

Minun perhe ei ollut mukava. Vilja Eerikan perhe ei ollut mukava. Monet ei ole mukavia, ainakaan kaikille.

Vilja Eerikan isä ja äitipuoli olivat muutakin kuin vain "ei-mukavia". Sen perusteella mitä luin uutisista, he olivat Vilja Eerikaa kohtaan pahoja.

Vierailija kirjoitti:

Koska ihmiset yleisesti ottaen on. Suurin osa omalla rajoittuneella tavallaan. Hyvin pieni prosentti väestöstä on psykopaatteja ja narsisteja. Ja tämä ihan sen takia, että muuten me ihmiset kuoltaisiin sukupuuttoon. Jos me ihmiset haluttaisiin vaan pahaa toisillemme eikä välitettäisi yhtään muista, meitä ei yksinkertaisesti olisi näin paljoa täällä. Se ei vaan toimisi. Tietynasteinen solidaarisuus on ihmiskunnan perusta. Kukaan ei ole täysin epäitsekäs mutta iso määrä täysin itsekkäitä mulkkuja ei pysyisi näin suurena laumana elossa.

Ihmisiä on paljon, koska olemme tehokkaita lisääntymään. Siksi kansanmurha siellä täällä ei merkittävästi muuta kokonaistilannetta maapallon väkimäärän suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Terapiassa peilataan terapoitavan tilannetta johonkin ihanneyhteiskuntaan ja ihmisiin. Jos kritisoit, voidaan tämä laittaa ikävän menneesi ja vääristyneiden katsantokantojesi piikkiin. Olethan traumatisoitunut, etkä kykene näkemään todellisuutta realistisesti.

Ihan totta. Osa psykoterapian sisällöstä on ihan höpönhöpöä.

Traumatisoituneelle ei olla mukavia koska hän on outo. Terveet on mukavia toisille terveille eli suurin osa suurimmalle osalle.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys. Itseäni mietityttää myös se, miksi terapiassa ei oikein kyetä näkemään ihmisten välisiä eroja. Sosiaalisesti taitava, miellyttävän näköinen, kouluttautunut ihminen (esim. terapeutti itse) on yhteiskunnassa paljon paremmassa asemassa ja saa kanssaihmisiltään mukavampaa kohtelua kuin ihminen jonka ongelmat näkyvät päällepäin ja jonka on vähän vaikea pärjätä muiden mukana. Terapiassa lähtökohta on silti se, että kaikilla on samanlaiset mahdollisuudet kaikkeen. Ok, toki terapiassa käy myös varmasti niitä supersuorittajia, jotka tarvitsevat vakuuttelua siitä, että he ja heidän tekemisensä ovat ihan ok ja riittäviä. Mutta se jättää hämmennyksen silloin, kun itse kuuluu joukkoon, joka ei voi muuttua pärjääjäksi vain näkökulmaa vaihtamalla.

Terapeutti olettaa, että asiakas saa kaikkialla samanlaista kohtelua kuin hän itsekin saa. Eli hyvää ja asiallista kohtelua.

Minun terapeuttini kävi joskus puolestani viemässä sosiaalitoimistoon jonkin paperin. Oletan että hänellä oli päällään se turkki, jonka näin aina naulakossa. Sanoi minulle jälkeenpäin, että hyvinhän häntä kohdeltiin. Heti oli tultu palvelemaan.

Mitä AP haluat itse uskoa? Millä tavoin uskomasi vaikuttaa arkeesi?

Vierailija kirjoitti:

Mitä AP haluat itse uskoa? Millä tavoin uskomasi vaikuttaa arkeesi?

Että minulla on oikeus omiin ajatuksiini. Se on minulle tärkeää. Ettei ole mitään yhtä oikeaa tapaa ajatella.