Voiko kiinteistön omistaja myydä osuutensa kiinteistöstä muiden osakkaiden tietämättä?
Asun puolisoni kanssa omakotitalossa, josta hän omistaa toisen puolen. Toisen puolen omistavat puolisoni lapset äitinsä, eli miehen entisen vaimon kuoltua. Mieheni on siinä tilanteessa ettei tule elämään enää pitkään, (on minua huomattavasti vanhempi) ja haluaisi myydä osuutensa talosta minulle, jotta lapset eivät pääse myymään taloa altani (olemme huonoissa väleissä). Onko kauppa mahdollista toteuttaa niin että se selviää lapsille vasta miehen kuoltua?
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se siis kuolinpesän omistuksessa vai onko kuolinpesä aikanaan jaettu? Usein käy niin, että jos ei ole muuta omaisuutta jaettavaksi kuin asunto, niin kuolinpesää ei pureta. Silloin mies ei voi myydä sinulle osuuttaan.
Jos pesä on jattu, tilanne on toinen.
Kannattaa silti muistaa, että 50% omistusoikeus ei takaa 100 % asumisoikeutta eli niillä puolikkaan omistajilla on oikeus muuttaa asumaan omistamaansa kiinteistöön, koska se ei kaupanteon jälkeen enää ole leskelle asuttavaksi jäävä koti. Siitä tulee ap:n puoliksi omistama eikä hänellä enää sen jälkeen ole mitään leskelle kuuluvia oikeuksia kodin suhteen.Jakamattomuus koskee sitä lasten omistusten osuutta jossa mies osallinen lesken ominaisuudessa, mutta jos mies myy oman puolisko-osuutensa nykyiselle vaimolleen, menettäisi samalla lesken oikeutensa asumiseen. Aloittaja ilmeisesti haluaisi tämän vuoksi kaupan salassapysymistä.
Haluaisimme tehdä kaupan salassa sen vuoksi että lapset eivät yrittäisi estää sitä. He kärkkyvät jo perintöä sillä suurin osa heidän vanhempiensa omaisuudesta oli heidän isänsä nimissä ja äitinsä käytännössä ainoa omaisuus oli talon puolikas. Minulla on oman eletyn elämän vuoksi olemassa asuntoja jo ennestään joten todennäköisesti pelkkä lesken asumisoikeus ei riittäisi turvaamaan oikeutta jatkaa tässä joten olemme miehen kanssa miettineet että ostaisin hänen osuutensa talosta.

Miten leski menettäisi oikeuden asumiseen?
Leski ei voi myydä osuuttaa kuolinpesän omistamasta asunnosta ilman, että menettää samalla lesken oikeuden asua asunnossa. Kun luopuu omistuksesta, luopuu oikeudesta.
Eihän tässä kuolinpesän osuutta ollakaan myymässä vaan elossa olevan puolison osuutta.

Kuolinpesä = leski + rintaperilliset
Kyllä, myös lesken osuus on osa kuolinpesää, jos ei tehdä ositusta. Jotta leski voi myydä osuutensa, on tehtävä ositus ja siinä vaiheessa muut kuolinpesän osakkaat saavat tietää asian.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset tosiaan luulevat voivansa heittää sinut ulos, mutta jos sinulla ei ole asuntoa muualla, sinulle tosiaan jää lesken hallintaoikeus eivätkä lapset mahda mitään, vaikka et omistaisi asunnosta nurkan nurkkaa. Lasten etu olisi, että ostat heidät ulos.
Ei se kyllä noinkaan voi mennä. Mun mielestä asumisoikeus on vain jos omistaa kiintristöstä edes osan.
http://www.perunkirjoitus.fi/lesken-oikeudet/
Ei ole mielipideasia. Leski saa jäädä asumaan yhteiseen kotiin.
Juu, mutta tässä ei olisi enää kyseessä puolisoiden yhteisesti omistama koti, koska kiinteistön omistus jaettu ensimmäisen vaimon perikunnan kanssa.
Ei se omistus vaikuta asiaan. "Lesken asuminen on turvattu ja leskellä on oikeus pitää jakamattomana hallinnassaan puolisoiden yhteisenä kotina käytetty tai muu jäämistöön kuuluva lesken kodiksi sopiva asunto, vaikka asunto olisi ollut yksin vainajan omistuksessa. "
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset tosiaan luulevat voivansa heittää sinut ulos, mutta jos sinulla ei ole asuntoa muualla, sinulle tosiaan jää lesken hallintaoikeus eivätkä lapset mahda mitään, vaikka et omistaisi asunnosta nurkan nurkkaa. Lasten etu olisi, että ostat heidät ulos.
Ei se kyllä noinkaan voi mennä. Mun mielestä asumisoikeus on vain jos omistaa kiintristöstä edes osan.
http://www.perunkirjoitus.fi/lesken-oikeudet/
Ei ole mielipideasia. Leski saa jäädä asumaan yhteiseen kotiin.
Juu, mutta tässä ei olisi enää kyseessä puolisoiden yhteisesti omistama koti, koska kiinteistön omistus jaettu ensimmäisen vaimon perikunnan kanssa.
Ei sillä ole mitään väliä kuka sen omistaa. Se on avioparin yhteinen koti ja se on asia joka ratkaisee.

Jos ollaan tarkkoja, niin ei ratkaise. Vuokranantajan ei tarvitse pitää leskeä asumassa puolisoiden yhteisessä kodissa, jos tarvitsee asunnon itselleen.
Moni leski muuten unohtaa, että lesken asumisoikeus ja 50% omistusoikeus tuovat mukanaan myös maksuvelvollisuuden. Rintaperillisille kuuluu vain oman osuutensa mukainen maksuosuus.
Vierailija kirjoitti:
Leskelle jää aina hallintaoikeus asuntoon, ellei hän omista toista asuntoa. Jos ap:n tapauksessa ei ole avioehtoa, niin puolisonsa kuollessa, puolet kuolleen puolison omaisuudesta jää leskelle kuitenkin.
Ei jää. Jos ap:llä on suurempi omaisuus kuin hänen miehellään, ap ei saa miehen kuollessa yhtään mitään muehen omaisuudesta ilman testamenttia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leskelle jää aina hallintaoikeus asuntoon, ellei hän omista toista asuntoa. Jos ap:n tapauksessa ei ole avioehtoa, niin puolisonsa kuollessa, puolet kuolleen puolison omaisuudesta jää leskelle kuitenkin. Ja todellakin: hallintaoikeus jää leskelle aina, kunnes hän muuttaa siitä pois. Eikä siihen muut perilliset voi tulla asumaan, eivätkä muutenkaan päsmäröimään.
Tiesitkö, että jos joku aikuisista lapsista ei ole koskaan siirtänyt kirjojaan pois ko. asunnosta, niin leski ei saa häntä sieltä häädettyä. Leskellä on asumisoikeus, mutta se ei sulje pois muiden kuolinpesän osakkaiden oikeutta asua kodissa, jossa virallisesti asuvat.
Väärin. Leskelle jää hallintaoikeus. Jos ymmärrät mitä se tarkoittaa? Siihen ei muuta kukaan, jota leski ei salli. Ja siitä lähtee kävelemään jokainen, jolle leski avaa oven.
Kyseinen tapaus ei ole selvä, koska rouvalla on muitakin asuntoja asuttavaksi. Talo menisi luultavasti myyntiin, helvetillisen, ja kalliin, riidan lopuksi.
Ap! Tehkää avioehto nyt. Ja testamentti.

Juuri noin! Oletin väärin tuon omaisuuden omistuksen.
Miksi ette osta lasten osuutta asunnosta? Jos omistat useita asuntoja, sinulla olisi varmaan varaa tähän ja lapsetkin saisivat äitinsä perinnön, joten luulisi heidänkin olevan tyytyväisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leskelle jää aina hallintaoikeus asuntoon, ellei hän omista toista asuntoa. Jos ap:n tapauksessa ei ole avioehtoa, niin puolisonsa kuollessa, puolet kuolleen puolison omaisuudesta jää leskelle kuitenkin. Ja todellakin: hallintaoikeus jää leskelle aina, kunnes hän muuttaa siitä pois. Eikä siihen muut perilliset voi tulla asumaan, eivätkä muutenkaan päsmäröimään.
Tiesitkö, että jos joku aikuisista lapsista ei ole koskaan siirtänyt kirjojaan pois ko. asunnosta, niin leski ei saa häntä sieltä häädettyä. Leskellä on asumisoikeus, mutta se ei sulje pois muiden kuolinpesän osakkaiden oikeutta asua kodissa, jossa virallisesti asuvat.
Väärin. Leskelle jää hallintaoikeus. Jos ymmärrät mitä se tarkoittaa? Siihen ei muuta kukaan, jota leski ei salli. Ja siitä lähtee kävelemään jokainen, jolle leski avaa oven.
Kyseinen tapaus ei ole selvä, koska rouvalla on muitakin asuntoja asuttavaksi. Talo menisi luultavasti myyntiin, helvetillisen, ja kalliin, riidan lopuksi.
Ap! Tehkää avioehto nyt. Ja testamentti.
Miten niin muuta? Jos lapsi on virallisesti kirjoilla kuolinpesän kautta omistamassaan asunnossa/kiinteistössä, niin leskellä ei ole mitään oikeutta häätää sieltä pois. Ja on siis ollut siellä siinä vaiheessa, kun isänsä/äitinsä on kuollut. lesken asumisoikeus kun ei kata sitä, että saisi häätää siellä jo asuvaa pois.
Jos leskellä on omistuksessaan asumiseen soveltuja asunto, niin asumisoikeutta ohi kuolinpesän ei välttämättä saa. Etenkään, kun kysessä on tuplakuolinpesä. Testamentilla tai avioehdolla ei voi ohittaa sitä ensimmäistä kuolinpesää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leskelle jää aina hallintaoikeus asuntoon, ellei hän omista toista asuntoa. Jos ap:n tapauksessa ei ole avioehtoa, niin puolisonsa kuollessa, puolet kuolleen puolison omaisuudesta jää leskelle kuitenkin. Ja todellakin: hallintaoikeus jää leskelle aina, kunnes hän muuttaa siitä pois. Eikä siihen muut perilliset voi tulla asumaan, eivätkä muutenkaan päsmäröimään.
Tiesitkö, että jos joku aikuisista lapsista ei ole koskaan siirtänyt kirjojaan pois ko. asunnosta, niin leski ei saa häntä sieltä häädettyä. Leskellä on asumisoikeus, mutta se ei sulje pois muiden kuolinpesän osakkaiden oikeutta asua kodissa, jossa virallisesti asuvat.
Väärin. Leskelle jää hallintaoikeus. Jos ymmärrät mitä se tarkoittaa? Siihen ei muuta kukaan, jota leski ei salli. Ja siitä lähtee kävelemään jokainen, jolle leski avaa oven.
Kyseinen tapaus ei ole selvä, koska rouvalla on muitakin asuntoja asuttavaksi. Talo menisi luultavasti myyntiin, helvetillisen, ja kalliin, riidan lopuksi.
Ap! Tehkää avioehto nyt. Ja testamentti.
Miten avioehto auttaisi ap:n asemaa? Sen sijaan testamentin teko voi hyvinkin olla järkevää.
Alkuperäiseen kysymykseen vastaus ilman turhia/vääriä neuvoja, spekulaatioita ja jorinoita EI VOI!
Aloittaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se siis kuolinpesän omistuksessa vai onko kuolinpesä aikanaan jaettu? Usein käy niin, että jos ei ole muuta omaisuutta jaettavaksi kuin asunto, niin kuolinpesää ei pureta. Silloin mies ei voi myydä sinulle osuuttaan.
Jos pesä on jattu, tilanne on toinen.
Kannattaa silti muistaa, että 50% omistusoikeus ei takaa 100 % asumisoikeutta eli niillä puolikkaan omistajilla on oikeus muuttaa asumaan omistamaansa kiinteistöön, koska se ei kaupanteon jälkeen enää ole leskelle asuttavaksi jäävä koti. Siitä tulee ap:n puoliksi omistama eikä hänellä enää sen jälkeen ole mitään leskelle kuuluvia oikeuksia kodin suhteen.Jakamattomuus koskee sitä lasten omistusten osuutta jossa mies osallinen lesken ominaisuudessa, mutta jos mies myy oman puolisko-osuutensa nykyiselle vaimolleen, menettäisi samalla lesken oikeutensa asumiseen. Aloittaja ilmeisesti haluaisi tämän vuoksi kaupan salassapysymistä.
Haluaisimme tehdä kaupan salassa sen vuoksi että lapset eivät yrittäisi estää sitä. He kärkkyvät jo perintöä sillä suurin osa heidän vanhempiensa omaisuudesta oli heidän isänsä nimissä ja äitinsä käytännössä ainoa omaisuus oli talon puolikas. Minulla on oman eletyn elämän vuoksi olemassa asuntoja jo ennestään joten todennäköisesti pelkkä lesken asumisoikeus ei riittäisi turvaamaan oikeutta jatkaa tässä joten olemme miehen kanssa miettineet että ostaisin hänen osuutensa talosta.
Mietin tätä kuviota nyt uudestaan.
Ositus on pakko olla tehtynä, mutta jos sen jälkeen leski myy oman osuutensa kiinteistöstä pidättäen itsellään käyttöoikeuden, niin se ei poista sitä lesken vähimmäissuojaa, jonka mies tarvitsee voidakseen jatkaa kiinteistöllä asumista aloittajan kanssa. Sehän on tottakai selvää, että aloittajalla ei ole lakiin perustuvaan lesken oikeutta jäädä asumaan kiinteisölle miehen kuoltua, joten jotain järjestelyä siinä tarvitaan ennenkuin asumismahdollisuuden säilyttäminen onnistuisi, jos sitä tällä edes tavoitellaan, en tosin ymmärrä, että miten ensimmäisen puolison lapset voisivat estää kaupan vaikka siitä tietäisivät muutoin kuin vaikuttamalla isänsä päätöksentekoon.
Aloittaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se siis kuolinpesän omistuksessa vai onko kuolinpesä aikanaan jaettu? Usein käy niin, että jos ei ole muuta omaisuutta jaettavaksi kuin asunto, niin kuolinpesää ei pureta. Silloin mies ei voi myydä sinulle osuuttaan.
Jos pesä on jattu, tilanne on toinen.
Kannattaa silti muistaa, että 50% omistusoikeus ei takaa 100 % asumisoikeutta eli niillä puolikkaan omistajilla on oikeus muuttaa asumaan omistamaansa kiinteistöön, koska se ei kaupanteon jälkeen enää ole leskelle asuttavaksi jäävä koti. Siitä tulee ap:n puoliksi omistama eikä hänellä enää sen jälkeen ole mitään leskelle kuuluvia oikeuksia kodin suhteen.Jakamattomuus koskee sitä lasten omistusten osuutta jossa mies osallinen lesken ominaisuudessa, mutta jos mies myy oman puolisko-osuutensa nykyiselle vaimolleen, menettäisi samalla lesken oikeutensa asumiseen. Aloittaja ilmeisesti haluaisi tämän vuoksi kaupan salassapysymistä.
Haluaisimme tehdä kaupan salassa sen vuoksi että lapset eivät yrittäisi estää sitä. He kärkkyvät jo perintöä sillä suurin osa heidän vanhempiensa omaisuudesta oli heidän isänsä nimissä ja äitinsä käytännössä ainoa omaisuus oli talon puolikas. Minulla on oman eletyn elämän vuoksi olemassa asuntoja jo ennestään joten todennäköisesti pelkkä lesken asumisoikeus ei riittäisi turvaamaan oikeutta jatkaa tässä joten olemme miehen kanssa miettineet että ostaisin hänen osuutensa talosta.
Lapset ovat jo menettäneet äitinsä, tulevat kohta menettämään isänsä ja isä uuden puolisonsa kanssa on kiinnostunut lähinnä siitä, miten lapset saisivat mahdollisimman vähän perintöä?
Miksi sinä edes haluaisit miehen kuoleman jälkeen jäädä asumaan taloon, joka on alunperin ollut miehen, hänen ensimmäisen vaimonsa ja lastensa koti?

Sen takia että olen asunut tässä jo pitkään. Mieheni oma toive on että mahdollisimman suuri osa hänen omaisuudestaan siirtyy minulle vielä hänen eläessään. Olen jo ostanut mm. miehen auton ja kesämökin jo joitain vuosia sitten. Eikä miehellä ole juurikaan enää rahaakaan vaikka oli aiemmin varakas mies.
Kumpi tässä on kyseessä. Jakamaton kuolinpesä vai kiinteistöyhtymä jossa osakkaana leski ja lapset?
Vierailija kirjoitti:
Kumpi tässä on kyseessä. Jakamaton kuolinpesä vai kiinteistöyhtymä jossa osakkaana leski ja lapset?
Jaettu pesä. Vainajalla ei ollut käytännössä muuta kuin talon puolikas.

Mitä tarkoitat "jaetulla pesällä"? Onko ositus tehty? Entä perinnönjako?