Miten varautua lapsen syntymään? Miten nevoisit esikoista odottavaa itseäsi?

Sain esikoiseni elokuussa. Sanon yhden asian, jota en itse ollut tajunnut ja alku olisi ollut helpompaa jos olisin tämän sisäistänyt heti: vauvalla ei ole vuorokausirytmiä, joten mene vain vauvan rytmin mukana.

Kyllähän sitä järjellä tiesi etukäteen, että näin on, mutta omat tunteet tuli yllätyksenä. Ulkona oli kaunis kesäsää ja mä torkuin päivällä sohvalla. Yöllä, kun oli olo, että ”pitäisi” nukkua niin istuin imettämässä useamman tunnin. Ihmiselle, joka on tottunut vuorokausirytmiin, olikin ahdistavaa elää vauvan 2h syklissä. Joskus päivällä katsoin ikkunasta ulos ja kaikki tuntui ihan sumulta, kuin olisi täysin eristetty ulkomaailmasta. Me siis oltiin aika lailla ekat viikot sisällä pikkukävelyjä lukuun ottamatta, koska olin sektion takia niin kipeä.

Älä siis pelästy sitä hormonimylläkkää ja tunteiden kirjoa ensimmäisinä päivinä, se on normaalia.

Meillä helpotti heti kun tajusin, että voin hyvin katsoa neljältä yöllä Netflixiä ja imettää. Eikä tarvitse ahdistua siitä, että ”pitäisi” nyt olla nukkumassa ja että elää ihan eri rytmissä, kuin ystävät ja sukulaiset jne. Nyt meillä onkin jo vuorokausirytmi tuon 5 kk kanssa.

Ihanaa loppuodotusta!

Muista että imetys on hormonaalisesti sellasta aikaa että sitä on verrattu jopa vaihdevuosiin. Eli älä ihmettele jos ei tee seksiä mieli hetkeen. Jos haluat, niin sitähän voi silti harrastaa. Tai jos sinulla käy hyvä tuuri niin sun tekeekin mieli. MUTTA mun pointti on se, että KERRO ja PUHU sun miehelle JOS sun ei tee mieli että se johtuu hormonaalisesta toiminnasta ja on ohimenevää, halut palautuu hyvin todennäköisesti ennalleen kunhan imetys vähenee ja muutenkin hormonitoiminta palautuu ennalleen (menkat alkaa). Muuten mies voi katkeroitua sinuun kun ei tiedä yhtään mistä haluttomuus johtuu. Yrittäkää olla toisillenne helliä ja ystävällisiä niin pysytte pariskuntanakin vahvana.

nimim. kokemusta on

Toivottavasti olet säästänyt tai ala säästämään äitiysrahasta,kun kotihoitihoidon tuki on vaan 300e vai onko aikomus laittaa 9kk ikäinen hoitoon. Onko asuntolainaa niin selvittää saako maksaa pelkkiä korkoja,jos ei riitä rahat lainan maksuun. Ajossa pankkiin yhteys.

Selvittää onko paikkakunnalla perhekerhoja, et pääsee juttelemaan toisten äitien kanssa.

En uskoisi kaikkia pelottelupuheita synnytyksestä ja vauva-ajasta. Meni tosi hyvin ja vauva nukkui alusta asti hienosti. 

Imettäminen ei sattunut yhtään, vaikka senkin olin ottanut itsestäänselvyytenä -- pulauttelu oli harvinaista (toisin kuin vaikka leffoissa, joissa vauva tahraa automaattisesti kaikkien sylissäpitäjien vaatteet). 

Ylipäänsä kaikki oli paljon positiivisempaa kuin mitä kuulopuheiden ja lukemisenkin varassa oli luullut. 

Älä oleta vauvasi olemaan hyvä nukkuja, huono nukkuja, hyvä syöjä, huono syöjä jne... Jos lapsesi syö esim. (kun aika on) kiinteitä lusikallisen per ruokailu niin älä stressaa sitä. Lapsi kyllä (mikäli kehittyy normaalisti ja on terve) ottaa tarvitsemansa ravinnon. Minä stressasin esikoiseni huonoa syömistä koko ensimmäisen kiinteiden syömisvuoden . Ja ihan turhaan. Edelleen syö huonosti vaikka on jo 4 ja kasvaa tosi hyvin. 

Jos lapsesi nukkuu hyvin, 3-4 tunnin päiväunia, nauti. Jos lapsesi yhtenä yönä huutaa tunnin välein, älä ahdistu, vaiheita tulee ja menee, ensi viikolla hän voi hyvinkin nukkua jo paremmin. Yritä nauttia ja mennä vauvan tahtiin. Varaudu siihen että päiväunet saattavat olla kaikkea 15 min ja 4 tunnin väliltä. 

Jos viihdyt kotona kahdestaan vauvan kanssa niin ole vain, mutta jos kaipaat seuraa niin käykää kerhoissa ja muskareissa jne... Selvitä mll kerhot, seurakuntien kerhot. Mä sain tosi hyvän ystävän itselleni kerhosta ja nähdään nykyään viikoittain vaikka ollaan molemmat jo töissä.

Älä anna vauvan päiväunien liiaksi määrätä tekemisiänne. Jos haluat lähteä kauppan mutta vauva nukahtaa juuri ennen kun pääset ovesta ulos niin vauva kaukaloon nukkumaan ja mukaan kauppaan. 

Jos jonain aamuna huomaat klo 16 iltapäivällä että olet edelleen pyjamassa niin älä stressaa sitäkään. Sillä ei ole mitään väliä. Kunhan pidät itsestäsi huolta niin että voit hyvin.

TÄRKEÄ: jos huomaat että olet ahdistunut, pelkäät etkä osaa iloita vauvasta. PUHU siitä rehellisesti heti miehellesi ja neuvolassa. Synnytyksen jälkeinen masennus on yleistä ja siihen on saatavilla apua jos sen tunnistaa

Välillä on rankkaa, se on selvä. Mutta kun nyt esim katson itse aikaa taaksepäin niin ihanaahan se on kaiken kaikkiaan ollut.

19 vuoden äitiyskokemuksella: lapsen kasvatus on vaihetta toisensa jälkeen. Aina, kun tuntuu sysipaskalta, kannattaa muistaa, että seuraavaksi on tulossa jotain muuta, ja että se vauva-aika on loppujen lopuksi vain muutama kuukausi parinkymmenen vuoden matkasta.

Elä enemmän, suorita vähemmän. Sen tajusin vasta kolmannen kohdalla.

Oikeasti vauva tarvitsee tosi vähän, mahan täyteen, kuivaa ja lämmintä ylle ja paljon syliä. Se on yksinkertainen pieni otus, jolla on yksinkertaiset tarpeet. Kaiken muun voi hetkeksi unohtaa ja antaa olla vaan itsensä ihmettelemässä uutta elämää.

Synnytykseen voi ja todellakin kannattaa valmistautua! Kummankin. Ei sitä suunnitella ja ennustaa voi mitenkään, mutta valmistautua voi kyllä. Aktiivinen synnytys on hyvä tavoite. Sama asia imetyksen kanssa, siinä tieto ei todellakaan lisää tuskaa vaan asiasta on hyvä tietää paljon etukäteen. Muista syödä ja juoda tarpeeksi, eli oikeasti paljon.

Kuuntele neuvoja, mutta tee rohkeasti omat ratkaisusi. Tee tietoisesti se valinta, että isä osallistuu vaivanhoitoon mahdollisimman tasa-arvoisesti alusta asti. Auta ja tue häntä vanhemmuudessa, sillä hänen kasvunsa vanhemmaksi pääsee oikeasti alkamaan vasta syntymästä. Sinulle se uusi tulokas on jo paljon tutumpi.

Kaikkea hyvää uudenlaiseen elämään. :)

Vaikka tajusin jo etukäteen että synnyttäminen sattuu niin en ollut kuitenkaan sisäistänyt sitä että se synnytys voi olla todella pitkä. Ja ne kivut todellakin koko ajan pahenee ja pahenee ja sitä pitää kestää ja kestää tuntikausia. No kaikesta huolimatta kaikki meni hyvin ja tein vielä 2.lapsen mutta 3. ei tule.

Pidin imetystä itsestäänselvänä ja oli järkytys että minulla ei esikoisen kanssa noussut maito ollenkaan rintoihin. Olin viikon vauvan kanssa sairaalassa mutta millään keinolla ei maitoa tullut. Yritystä jatkettiin tietysti kotonakin mutta tissit pysyi tyhjinä ja nännit vain hajosi. Sitä kyllä tuli itkettyä.

Mutta korvikkeella kasvoikin tyttyväinen ja terve vauva. Hän nukkui täydet yöt jo 3kk ja 6kk konttasi jo täysillä.

2.lapsen kanssa maito nousi rintoihin 5 päivää synnytyksestä ja häntä pystyin osaimettämään ja olin siitä onnellinen vaikka sainkin paskaa niskaan että annoin korvikettakin. Isolle pojalle kun minun maitoni ei riittänyt. Mutta muut toki tiesi paremmin kun heille itselle tuli maitoa litrakaupalla tuosta vaan. 

Joten älä päästä neuvojia ja arvostelijoita ihon alle ja muista että itse olet itsesi ja oman vauvasi paras tuntia. Jokainen synnytys on erilainen, jokainen nainen/äiti on erilainen ja jokainen vauva on ainutlaatuinen. Teidän perhe on teidän perhe ja saa tehdä omat valintansa.

Paljon kiitoksia kaikille tähän mennessä kommentoineille! Tosi mukavia ja kannustavia viestejä. Ja paljon asiaa henkisestä ja pariduhdepuolesta, kiitos! Taloudellisesta tilanteesta ei onneksi tarvitse stressata, sillä olemme säästäneet hoitovapaita varten suunnitelmallisesti sen verran, mitä laskennallisesti tarvitsemme, kunnes lapsi olisi noin 2,5-vuotias.

Mietin tuota synnytystä. En pelkää mutta jännitän. Miten siihen voi valmistautua? Olen katsonut Terveyskylän Naistalon sivuilta HUS:in infovideot synnytyksen kulusta ja kivunlievityksestä. Olemme olleet myös perhevalmennuksessa. Minulla on taustaa joogassa ja meditoinnissa, joten oman kehon ja mielen kuuntelu on tuttua ja tietyt rentoutustekniikat osaan. Mitä vielä voisi tehdä? Luotan kyllä synnytyssairaalan kätilöihin, että he kertovat minulle, mitä tapahtuu ja mitä tehdä.

Ap

Anna isän hoitaa ja huolehtia vauvasta myös alusta lähtien. Imetys on ainut homma mihin isä ei pysty.

Ja syö, juo ja käy suihkussa normaalista tai tulet muuten täysin zombieksi. Nauti ekasta vuodesta sillä se on oikeasti äkkiä ohi. Vips vaan!

Älä tee toista lasta heti perään sillä ne on ne hormonit jotka puhuu eikä järki.

Älä kasaa itsellesi paineita. Lapsella on lähinnä kolme perustoimintoa ja oma kehityskaarensa. Sinun tehtävä on olla tukena, ei vetää perässä tai työntää väkisin toivomaasi tahtia. Lisäksi lapsi huomaa herkästi erilaiset tunnetilat ja reagoi niihin kohtuullisen vahvasti.

Synnytyksessä on helpointa mennä tilanteen mukana, eikä luottaa muiden ihmisten kokemuksiin. 

Äitiyslomalla kannattaa ainakin hankkia kaikki tarvittavat hankinnat niin ei tarvitse stressata vauvan kanssa niistä.

Synnytyksestä kannattaa lukea, siitä annetaan naurettavan vähän tietoa neuvolassa. Meillä sanottiin monesta asiasta että kyllä ne kätilöt sitten neuvoo. Ja kyllä ne tietysti neuvovat! Mutta liian moni menee ummikkona synnytykseen eikä tiedä ollenkaan mitä tapahtuu.

Kun vauvan kanssa tulee kotiin ja alkaa opetella vanhemmuutta... Vauvan hoitaminen on loppujen lopuksi aika yksikertaista. Vaihdat vaipat, pidät puhtaana, annat ruokaa, juttelet. Tietenkin vauvalla voi olla koliikkia tai muita vaivoja, esim. allergiaa, joka kyllä tekee kaikesta raskaampaa. Tutustukaa vauvaan rauhassa, opetelkaa elämään yhdessä, totutelkaa elämänmuutokseen. Puhukaa puolison kanssa, pidä huolta omasta jaksamisestasi, muista että sinun ei tarvitse yksin jaksaa kaikkea. Sen voin sanoa että joillakin on alussa hankala ottaa vauvaan kontaktia ja "rakastaa" vauvaa. Tämä on normaalia! Kyllä se sieltä vähitellen tulee. :)

Uskalla jättää vauva puolisollesi ja lähteä itse käymään omilla menoillasi. Uskaltakaa myös laittaa vauva välillä hoitoon että saatte parisuhdeaikaa.

Sanoisin että ottakaa paljon kuvia. Ette muista ensimmäisistä kuukausista kuitenkaan paljoa, kuvista se kaikki muistuu mieleen.

Vauva kasvaa kovaa vauhtia, oikeasti.

Vauvoja on kaikenlaisia, on helppoja vauvoja jotka nukkuvat 12h putkeen tyytyväisinä. On vauvoja jotka nukkuvat enintään 20 min putkeen. On vauvoja joille ei kelpaa mikään. Ja on vauvoja joille kelpaa kaikki. Ja kaikkea siltä väliltä.

Ensimmäinen vuosi on hankalin. Elät hormonimyrskyssä vauvakuplassa ja se on ihan ok. Elämä muuttuu kertarysäyksellä eikä vanha elämä ikinä palaa takaisin. Muista pitää itsestäsi huolta. Sinä olet tärkein, koska vauva ei selviä ilman sinua. Pitä puolesi ja ajattele lapsesi parasta.

Olisin sanonut itselleni, että älä määrittele mitään ennakolta.

Synnytys voi olla ihan erilainen kuin kuvittelee. Vauvakin voi olla. Mun vauva-arkeni oli pelkkää huutavan vauvan kanniskelua ja nukuttamista, kaverini vauva-arki taas tylsistymistä, kun vauva nukkuu koko ajan.

Ahdistuin kodin sekaisuudesta ja siitä, että mikään ei mennyt päivärytmin mukaan. Koko ajan oli pyykkiä, kaupassakäyntiä, siivousta jne. Olisi pitänyt reilusti vaan lepäillä. Heti synnytyksen jälkeen ei kannata heilua ylipirteänä pystyssä ja esittää, että kaikki on taas kuten ennenkin. Ennen oli 12 viikon lapsivuodeaika, ja se pitäisi vielä nykyisinkin ottaa todesta ja levätä.

Mieli voi heilua vakaallakin tyypillä. Pari päivää synnytyksestä ja mietin, että haluan entisen elämäni takaisin. Koko vauva otti aivoon. Tukea ei meinannut saada keneltäkään. Mies sysi vauvaa minulle, koska äiti muka tietää parhaiten vauvan tarpeet. Omat vanhemmat ja appiporukka hössöttivät, että ottavat vauvaa yökylään. No ei se oikein imettävältä onnistu, mutta esim. Kotitöissä saa auttaa ja vauvaa viedä vaunulenkille, kiitos.

Pyydä apua suoraan. Kiltille ihmiselle se on vaikeaa. Nukkumiseenkin saa pyytää apua. Omat unet ovat todella tärkeät terveydelle.

Ja muista, että mikään vaihe ei kestä ikuisesti. Lisäksi: älä usko kaikkia hyvää tarkoittavia neuvojia. Kuuntele sisintäsi.

Synnytykseen ei oikein voi etukäteen valmentautua. Se on yksilöllinen tapahtuma, kuten kuolemakin.

Lue etukäteen synnytyksen kulusta, kivunlievityksestä jne. Mutta muuta et oikein voi tehdä. Kaikki sujuu omalla painollaan. Suomessa onneksi on hyvät ja ammattitaitoiset kätilöt. Itselleni osui todella mukavat molemmilla kerroilla, tsemppasivat kuin jumppaohjaajat.

Älä kuuntele muiden kauhutarinoita liukuhihnasynnytyksistä ja viiltävistä tuskan tunneista. Se on heidän kokemaansa, sinulla se voi mennä aivan eri tavalla. Itse valmistauduin henkisesti hirveään tuskaan ja ajattelin ottavani epiduraalin, kun kipu on aivan kestämättömän kamalaa. No, ei se ikinä ollutkaan sitä, vaan synnytin ilman mitään lievityksiä. Korvatulehdusta potiessani tässä juuri mietin, että synnytyskipukin oli kivempaa kuin tämä.

Varoittaisin itseäni tissille nukuttamisen "vaaroista". Vaikka toki uskon että tekisin silti samoin koska kyllähän mä jo silloin tiedostin ettei ehkä ole järkevin tapa. (Ehkä tämä pitää oppia kantapään kautta?!) Eli esikoisen nukutin aina tissille ja sitten kun omat unet oli lopulta jotain 1-2 tuntia per yö niin tuli pakko vierotus eikä se kivaa ollut. Tämän johdosta myöskään mies ei voinut nukuttaa lasta ensimmäiseen 2, 5 vuoteen koska ei kelvannut lapselle.

Toisen kohdalla en nukuttanut tissille ja hän nukahtaa nykyään omaan sänkyyn tosi hyvin. Olen vaan aina laskenut tissiltä sänkyyn (omaan tai meidän) ennen kuin nukahtaa kokonaan. Ja sinne sitten alkaa nukkumaan. Joskus vähän protestoinut, muttei kauaa. Huom. kumpaakaan en ole koskaan jättänyt yksin itkemään, vaan jos joku minun nukutusratkaisuni on harmittanut lasta, on saanut itkeä sitä turvallisesti äidille sylissä. Ja alusta asti isä on nukuttanut vuorollaan niin etten yksin ole kiinni nukutustilanteessa joka ilta.

Kaikilla imetys ei aiheuta vaihdevuosimaista oloa. Ensimmäiset viikot ovat olleet vaikeita, siis itkuisia ja kivuliaita, kunnes rinnat ovat tottuneet imemiseen ja maidon tulo tasaantunut, mutta sen jälkeen on ollut helppoa.  Pitkät imetykset ovatkin olleet elämäni parhaita kokemuksia yhdessä muutaman muun tärkeän jutun kanssa.

Imettäessä kuukautiseni pysyivät poissa yli vuoden - jopa puolitoista vuotta, mikä oli mukavaa. Limakalvot olivat kuitenkin normaalissa kunnossa eikä imettäminen vaikuttanut seksuaalisiin haluihinkaan. Imettäminen oli niin vahva kokemus, että vielä kymmenen vuotta lopettamisen jälkeenkin se on mielessäni, ei vain minulla, mutta myös rinnoillani. Rinnoistani on tullut refleksinomaisesti toimivat ja kun ei ole imetettävää, niin silti minulle jo ajatttelemalla  iloa tuottavat. Ihana tunne, kun on äiti.  Ihanaa, että olen pystynyt imettämään. Rakkaus tuntuu sydämessä ja imetys tuntuu myös rinnoissa.

Olen imettänyt seitsemän vuotta ja kun raskaudet, 3 kpl, lasketaan vielä siihen päälle, niin aika monta vuotta hedelmällisestä ajastani olen saanut olla ilman kuukautisia. Tosin kuukautiseni ovat olleet aina helpohkot ja jatkuvat nytkin säännöllisinä. Rinnatkin vain vahvistuivat imettämisestä, olivat ennen lapsia 75a ja lasten jälkeen75c.

Vauvan kanssa on mielestäni tärkeää varautua alun hormonimyrskyyn. On hyvä rauhoittaa kotia, tarkkailla, että onko vauva yhtään hermostunut ja jos on, vähentää ärsykkeitä, kuten ääniä, valoja, vieraita tuoksuja ja pitää paljon ihokontaktissa. Kun vauva voi hyvin,  voi palata helpommin ihmisten ilmoille.

Ensimmäisen lapsen kanssa jouduin todella tekemään työtä itseni kanssa, että maltoin vain pesiä. Vastuuntunne oli erittäin raskas, kun tajusin, että sitä samaa tulee jatkumaan ja kun alussa vauva vielä koki olevansa edelleen yhtä äitinsä kanssa, siis ihan symbioosissa tai rumemmin sanottuna loiseliönä. Lakkasin joksikin aika olemasta vain oma itseni, kun olinkin erottamattomana parina minä ja vauva. Kohdussa olevan vauvan tarpeet oli helpompi tyydyttää, kuin vastasyntyneen. Imettäminen oli mielestäni helpoin tapa ruokkia vauva.

Varaudu tähän alkushokkiin ja mahdollisiin kipuihin myös synnytyksen jälkeen. Hyvin se menee kun totut!